Hesari kirjoitti sunnuntaina elinkeinoelämää kuunneltavan eduskunnan päätöksenteossa enemmän kuin palkansaajia. Eduskunnan kuulemiset liittyvät lobbausta koskevaan keskusteluun, sillä käytetyt asiantuntijat ovat samalla edunvalvojia.

Esitin YLE:n kautta kaksi ajatusta: Eduskuntien valiokunnat voitaisiin avata julkisiksi täysistunnon tapaan ja jonkinlainen lobbarirekisteri voisi olla käyttökelpoinen. Molemmat ideat kumpuavat meppivuosiltani.

Euroopan parlamentissahan valiokuntakeskustelut ovat yleisölle avoimia. Eduskunnan valiokuntatyön avoimuus parantaisi mahdollisuuksia seurata kannanmuodostusta. Äänestäjällä olisi hienojakoisempaa tietoa poliittisten ryhmien keskinäisestä ja sisäisestä dynamiikasta, yksittäisten kansanedustajien todellisesta vaikutusvallasta, aktiivisuudesta, asiantuntemuksesta ja asioiden edistämisen taidosta, eri kantojen sisällöstä, niiden perusteista ja vaihtoehdoista sekä siitä, keitä päätöksenteossa on kuultu ja millä tavalla se on mahdollisesti vaikuttanut.

Kaikkea tätä myös media seuraisi tarkemmin parantaen näin poliittisen keskustelun laatua. Ehdokkailta olisi helpompi vaatia enemmän ja eduskunta nostaisi profiiliaan. Tekisi hyvää politiikalle. Huomio olisi ehkä hitusen vähemmän juoruissa.

Tyypillisimmän vastaväitteen mukaan keskustelu siirtyisi kulissien taakse ja avoimuuden nimissä avoimuus lopulta kärsisi. En usko tähän. Poliitikon luonteeseen kuuluu olla asioista mieltä. Hän haluaa esiintyä keskustelussa edukseen ja viime kädessä edistää kannattamiaan asioita mahdollisimman hyvin perustein. Valiokuntakeskustelut ovat tuo foorumi. Ei siellä kannata hiljaakaan istua. En meppivuosinani miettinyt kertaakaan, ketä yleisössä istui ja mitä he mahtoivat ajatella. Asiat ja halu vaikuttaa vievät menneessään.

Yksi näistä asioista oli lobbaussäännöt EU:ssa. Olin itse aihetta koskeneen mietinnön laatija, siis parlamentin neuvotteluiden vetäjä. Lopputuloksena oli myönteinen suhtautuminen EU-lobbarirekisteriin. Rekisteri löytyy muuten avoimuusrekisterin nimellä täältä. 

Mielestäni rekisteri on toteutettu hyvässä hengessä ja tarjoaa päätöksentekijöille lisätietoa siitä, mitkä kysymykset ovat erityisesti kunkin edunvalvojan kiikarissa, keitä he edustavat, kenellä on kulkuluvat parlamenttiin ja kuinka suurista toimijoista suunnilleen on kyse. Jos esimerkiksi Greenpeace tai BusinessEurope (eurooppalaisen elinkeinoelämän kattojärjestö) kolkuttaa päättäjän ovelle tuoden esille omaa näkökulmaa jossain kysymyksessä, perustiedot lobbarista löytyvät helposti.

Rekisterin tarkoituksena ei ole korvata tervettä järkeä: esimerkiksi kun minulle joskus meppinä kerrottiin, että ksylitoli on hyvää hampaille ja Benecol laskee kolesterolia, uskoin. Ja vastaavasti jos joku todistelisi hampurilaisten myönteisistä terveysvaikutuksista, epäilisin. Rekisteri ei siis ota kantaa, mikä on hyvä mielipide ja mikä ei. Jos ottaisi, oltaisiin vaarallisilla vesillä. Ymmärrän rekisterin päätöksenteon taustoitukseen tarkoitetuksi työkaluksi.

Tätä ei voi liikaa korostaa. Poliitikko on äänestetty kantamaan vastuuta. Päättäjä ei voi vastuutaan ulkoistaa. Taustatiedot, väitteet, vastaväitteet, eri näkökulmat, tutkimustulokset, selvitykset, aihetta koskevat intressit, uskotut seuraukset eri kohderyhmien kannalta ovat kaikki päätöksenteon käyttövoimaa. Mielipiteiden kirjo on avoimen yhteiskunnan perusedellytys. Valistunut poliitikko kuuntelee mahdollisimman laajasti ja tarkasti, päättää arvostuksiensa perusteella ja kantaa vastuun.