Eurooppa-neuvoston kokous teki eilen merkittäviä päätöksiä akuutin velkakriisin hoitamiseksi sekä pidemmällä tähtäimelle talous- ja vakausuninonin luomiseksi.
Lyhyen tähtäimen toimista merkittävin on 200 miljardin euron lisävarojen antaminen Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle EU-maiden keskuspankeilta. Odotamme muiden merkittävien talouksien seuraavan esimerkkiä ja osallistuvan kaikkia uhkaavan kriisin hoitamiseen. Lisäksi päätettiin Euroopan vakausmekanismin voimaantulon aikaistamisesta ensi kesälle, ja täsmennettiin yksityisen sektorin osallistumista velkakriisiin joutuneiden maiden talkoisiin (ns. sijoittajavastuu) niin, että se perustuu selkeästi IMF:n käytäntöihin ja valtioiden velkakirjojen niin sanottuihin yhteistoimintalausekkeisiin. Euroopan vakausmekanismin päätöksenteosta enemmän blogin lopussa.
Pitkällä aikavälillä merkittävin päätös on, että ensi maaliskuuhun mennessä solmitaan euromaiden ja muiden siihen halukkaiden EU-maiden kesken uusi finanssipoliittinen sopimus. Sopimus luo perustan talousunionille ja vahvistaa talouskuria muun muassa automaattisin sanktioin. Kokousta ennen esillä olivat myös muutokset unionin perussopimuksiin, kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja van Rompuy sekä Ranska ja Saksa tahoillaan olivat ehdottaneet. Tähän ei kuitenkaan erityisesti Iso-Britannia ollut halukas.
Iso-Britannian pääministeri David Cameron johti puolueensa ulos keskustaoikeiston eurooppalaisesta EPP-puolueesta vuonna 2009. Hän ei tämän vuoksi osallistunut Eurooppa-neuvostoa valmistelleeseen huippukokoukseen Marseillessa, jossa olivat mm. Jyrki, Merkel, Sarkozy ja Espanjan tuleva pääministeri Rajoy. Eurooppa-neuvoston kokouksessa Britannia esti perussopimusten muuttamisen ja päätti jäädä uuden talousunionin ulkopuolelle. Britannia on väistämättä jäämässä EU-politiikan ulkokehälle. Tämä on tietyllä tavalla jatkumoa 20 vuotta sitten solmitusta Maastrichtin sopimuksesta, jossa Iso-Britannia päätti jäädä EMU:n ulkopuolelle. Manner-Euroopan ja Iso-Britannian välimatka kasvaa entisestään.
Suomessa on käyty kokouksen alla ja sen jälkeen runsaasti keskustelua Euroopan vakausmekanismin (EVM) päätöksentekotavasta. Muut euroalueen maat haluavat luopua yksimielisyysvaatimuksesta EVM:ssä tietyissä poikkeustapauksissa, mutta Suomi vastusti. Suomi hakee tähän yhdessä muiden kanssa ratkaisua, jonka on oltava Suomen perustuslain mukainen. En usko, että kukaan hallituskumppaneistammekaan haluaisi Suomen jäävän EVM:n ulkopuolelle. Eduskunnan suuren valiokunnan ja perustuslakivaliokunnan edellytettyä yksimielisyysvaatimuksen säilyttämistä EVM:ssa Suomi jätti kokouksen päätöslauselmaan varauman, joka mahdollistaa asiaan palaamisen. On hyvä huomata, että Eurooppa-neuvoston päätöslauselmateksti kokouksen aikana, ja toteaa nyt, että yksimielisyysvaatimuksesta voitaisiin luopua vain hätätapauksessa, kun euroalueen rahoitus- ja talousvakaus ovat uhattuina.
Suomen linjana EU-jäsenyyden alkuajoista lähtien on ollut tukea unionin päätöksenteon yksinkertaistamista ja nopeuttamista määräenemmistöpäätöksentekoa lisäämällä. Se takaa myös paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin koko unionin alistaminen yksittäisen jäsenmaan kiristykseen, joka vieläpä usein johtuu kyseisen maan lähestyvistä vaaleista tai muusta kotimaisesta poliittisesta manööveristä. Luonnollisesti vakausmekanismin päätöksentekoon tehtävien muutosten on oltava Suomen perustuslain ja eduskunnan kantojen mukaisia. Tähänkin ongelmaan löytyy varmasti ratkaisu.
Kannattaa muistaa, että yhteen tai kahteen asiakohtaan takertuminen hämärryttää sen, että tässä huippukokouksessa oli pohjimmiltaan kyse koko euroalueen pelastamisesta. Neuvotteluissa on oltava liikkumavaraa, eikä niissä kannata eristää itseään olemalla ehdoton, sillä kavereitakin tarvitaan omien tavoitteidemme edistämisessä. Suomen on hyvä pysyä kovana, mutta hakea aina ratkaisukeskeistä lähestymistapaa.
EU:ssa on aina ollut erilaisia ytimiä, jotka ovat muodostuneet eri politiikkasektoreiden ympärille. Nyt on syntymässä talousydin, jonka keskiössä ovat hyvin julkista talouttaan hoitaneet AAA-luokitellut euromaat, niiden jälkeen 17 euromaata ja seuraavaksi euron ulkopuoliset mukaan haluavat maat. Lopputuloksena uskon olevan kaikkien EU-maiden, ehkä Iso-Britanniaa lukuunottamatta, mukaantulon taloussopimukseen ja viimein sen integroimisen unionin päätöksentekojärjestelmään. Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan on hyvä olla mukana erilaisissa ytimissä, toimittava niissä fiksusti ja vaikutettava meitä koskevaan päätöksentekoon.
Mitä poliittisempi Euroopan unionista tulee, sitä enemmän se herättää keskustelua. Hyvä niin.
