Oli mälsää lukea Timo Soinin haastattelu aamun Hesarissa. Se oli täynnä asiavirheitä ja löysiä sutkautuksia. Cameronin puheen ympärillä käytyyn kansainväliseen keskusteluun verrattuna haastattelu oli todellinen pettymys. Tiedän, että Soini pystyy paljon, paljon parempaan.

Haastattelusta ei löytynyt yhtään konkreettista ehdotusta ? paitsi, että Suomen pitäisi neuvotella jäsenyytensä ehdot uusiksi. Olisi ollut kiva kuulla edes, mistä asioista pitäisi neuvotella.

On jotenkin pöyristyttävää, ettei oppositiojohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja tunne EUn perussopimuksia edes sen vertaa, että tietäisi jäsenmaan voivat erota EU:sta. Ihan vain pikainen vilkaisu Soinin vastustamaan Lissabonin sopimukseen olisi sen kertonut. Eroamispykälästä ? EU-sopimuksen artikla 50 ? on puhuttu viimeiset 12 vuotta!

EU:n budjetti on Soinin lempiaiheita. En kuitenkaan ymmärrä, mistä hän veti HS:ssä esiintyneitä lukuja. Puhuikohan hän seitsemän vuoden rahoituskehyskaudesta vai yhdestä vuodesta? Neuvottelutilanteen kanssa Soinin luvulla ei ollut juurikaan tekemistä.

Vuonna 2011 Suomen nettomaksu oli noin 123 euroa jokaista suomalaista kohti. Sisämarkkinoiden kautta saatavat hyödyt Suomen talouteen ovat aivan eri mittaluokassa. Nettomaksuosuutemme kasvu johtuu siitä, että EU laajenee ja me olemme nykyään yksi EUn rikkaimmista maista. Jäsenyytemme alkuaikoina olimme muutaman vuonna nettosaajia. Jatkossakaan emme kuulu suurimpien nettomaksajien joukkoon, niin kuin vaikka Saksan ja Hollanti.

Kahden viikon kuluttua matkustamme pääministerin kanssa Brysseliin neuvottelemaan EUn rahoituskehyksistä, eli käytännössä budjettiraameista seuraavalle seitsemälle vuodelle. Tavoitteet voi jakaa kolmeen:

  • Ykköstavoite on, että EU-budjetti ja Suomen maksut sinne eivät kasvaisi merkittävästi. Tämä on nettomaksun kannalta tärkein asia. Komission esityksestä on tultu alas jo 80 miljardia tähän mennessä.
  • Samalla pyrimme varmistamaan oman ?saantimme? mahdollisimman korkealla tasolla. Maatalouspolitiikan ? erityisesti maaseudun kehittämisen ? ja Itä- ja Pohjois-Suomen aluetukien rahoitus ovat siinä isoimmat erät.
  • Kolmas iso kokonaisuus on suurimpien nettomaksajien ?maksukorjaukset?, joita olemme vastustaneet koko ajan. Ne kun päätyvät meidän muiden maksettavaksi. Kukaan ei tietenkään halua luopua saavutetuista eduista. Tässä meillä on useampia vaihtoehtoisia taktiikoita reiluun tulokseen pääsemiseksi.

Näissäkin neuvotteluissa pannaan kaikki peliin. Eduskunnassa tavoitteillemme on ollut koko ajan laaja tuki.

PS. Timo Soini, olemme tunteneet toisemme jo lähes 15 vuotta. Olet hyvä jätkä. Meillä on aina synkannut. Vuosien varrella olen oppinut arvostamaan sinua ja asiantuntemustasi.

Olet myös kiva, rento kaveri. Vetoan sinuun, että voisimme käydä asiallista, faktapohjaista keskustelua EU:sta. Jätetään vääristelyt muille ja keskitytään siihen, miten EUta voisi parhaiten kehittää.

Comment

required