Valtiovarainministeriö on valmistellut esitystä, jolla arvopaperien säilytys avattaisiin kilpailulle. Lakiluonnos lähti lausuntokierrokselle 21. lokakuuta. Yhteenveto näistä lausunnoista julkistettiin tämän viikon maanantaina (http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lausuntoyhteenveto-arvopaperisailytyksesta-valmistui).

Asia nousi esille myös torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Sanoin hallintarekisteriä koskevan esitysluonnoksen lausunnoista, että noin 90 prosenttia lausunnoista on itse asiassa myönteisiä. Minun ei olisi pitänyt esittää lukuja määrittelemättä tarkkaan, mitä niillä tarkoitan. Pyydän anteeksi, että annoin vastauksessani virheellistä tietoa kielteisten ja myönteisten lausuntojen suhteesta. Se oli virhe. Olen pahoitellut asiaa myös eilisessä julkisessa Facebook-kirjoituksessani sekä tänään Yleisradiolle antamissani haastatteluissa.

Esitystä koskevissa lausunnoissa nostetaan esille hyvin monia eri näkökohtia. Tämän vuoksi lausuntojen luokittelua myönteisiin, kielteisiin ja neutraaleihin on vaikea tehdä. Jos rajoittuu vain yhteen lausunnoissa käsiteltyyn asemaan eli siihen, miten osakeomistustietojen saatavuus muuttuisi viranomaisten kannalta, on selvää, että valtaosa viranomaislausujista kokee tietojen saatavuuden heikkenevän. Tämän takia keskityn tässä kirjoituksessa vain tuohon asiaan. En tässä nyt ota huomioon lausuntojen kantoja muista näkökohdista, kuten kilpailun lisääntymisestä, osakesäilytyksen kustannusten alentumisesta, vaikutuksista Suomen pääomamarkkinoihin ja niin edelleen.

Tiivistäisin tietojen saatavuutta koskevat ydinkysymykset seuraavasti:

          Meillä ei ole nykyisin tietoa suomalaisten sijoittajien ulkomaisten hallintarekistereiden kautta säilyttämistä suomalaisten yhtiöiden osakkeiden määristä. Eli kenelläkään ei pitäisi olla harhakäsitystä, että nykytilanne olisi viranomaisten kannalta jotenkin optimaalinen.

          Laki ei kiellä suomalaista sijoittajaa säilyttämästä osakkeita ulkomaisessa hallintarekisterissä. Sen sijaan Suomessa toimiva pankki tai sijoituspalveluyritys ei saa kirjata hallintarekisteröidylle tilille suomalaisen sijoittajan omistuksia suomalaisissa yhtiöissä.

          Olennainen kysymys on, miten hallintarekisteröinnin salliminen tulisi vaikuttamaan suomalaisten sijoittajien suomalaisten osakkeiden säilyttämiseen ulkomaisissa hallintarekistereissä. Lisäisikö vai vähentäisikö se osakkeiden säilyttämistä ulkomailla? Tästä vallitsee erilaisia käsityksiä.

          Hallintarekisteröinnin salliminen mahdollistaisi, että Suomessa toimivat pankit ja sijoituspalveluyritykset voisivat kilpailla samoilla edellytyksillä kuin toimijat ulkomailla. VM arvioi, että tämä vähentäisi osakkeiden säilyttämistä ulkomailla. Verohallinto toteaa kuitenkin, että säilyttäminen ulkomailla voisi lisääntyä. Tämä näkemys on toistettu vero-osastomme ministeriön sisäisessä lausunnossa.

Hallituksen kannalta keskeinen arvioitava kysymys on näin se, että lisäisikö esitysluonnoksen mukainen malli osakkeiden säilyttämistä Suomessa, jossa omistustiedot olisivat viranomaisten ja yleisön saatavissa.

Se on hyvä palauttaa mieliin, että mihin esityksellä pyritään: arvopaperikaupan kustannusten alentamiseen. Alhaisemmat kaupankäynnin kustannukset vahvistaisivat kasvua ja työllisyyttä Suomessa. Hallituksen vaikea tehtävä onkin punnita viranomaisten esittämät huolet ja toisaalta kilpailun avaamisesta aiheutuvat hyödyt.

Haluan pitää huolta siitä, että kansanedustajille ei jää väärää käsitystä arvopapereiden säilytystä koskevien lausuntojen osalta. Tämän vuoksi olen pyytänyt valtiovarainministeriötä toimittamaan maanantaina julkistetun lausuntoyhteenvedon vielä erikseen jokaiselle kansanedustajalle.

Esitykseen liittyvä valmistelu ja viestintä eivät ole täyttäneet niitä avoimuuden ja läpinäkyvyyden kriteerejä, joita valtiovarainministeriön toiminnalta edellytän. Puutun tähän välittömästi ja voimakkaasti. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden on tässä ja muissakin kysymyksissä oltava valtiovarainministeriön toimintatapa.

Vien arvopapereiden säilytystä koskevan esityksen hallituspuolueiden puheenjohtajien käsittelyyn heti ensi viikon alussa. EU:n arvopaperikeskusasetuksen vaatimat muutokset kansalliseen sääntelyyn on joka tapauksessa tehtävä ripeällä aikataululla.

 

13 Comments
  1. Hermanni Meronen
    28.11.2015 17.31

    Oppositio ilkkuu numero virheestä”, kamala huuto-ihan niinkuin ei olis mitään muuta!?!

    Tässä k.o. tapauksessa selviää onko Suomi jatkossa länsimaiden vai itä-blokin maiden joukossa. Suomen ylistettyä vanhaa järjestelmää ei ole missään länsi maassa käytössä…

    Media pitää älämölöä koska ne ei pääse tonkimaan samalla tavalla enää lööppi kamaa jonkun ihan normaalista sijoittamis toiminnasta…

    Reply
  2. Tarja Saramäki
    28.11.2015 18.42

    Tuskin kukaan pystyy noista lausunnoista päättelemään, mikä niistä on loppuviimein myönteinen, mikä neutraali tai mikä kielteinen, En minä ainakaan ne luettuani. Ne voidaan tulkita ja nähdä sen mukaisesti mitä kohtaa kukin haluaa painottaa, kuten valtiovarainministerimmekin totesi.

    Lausunnot sisältävät sekä myönteisiä että lakiluonnosta korjaavia kommentteja – ja se käsittääkseni on lausuntokierrosten tarkoituskin. Varsinaista täystyrmäystä ei esitä kuin harva lausunnon antaja. Joten ei Helsingin Sanomatkaan osu oikeaan arviossaan.

    Katsoin aamulla Ykkösaamun, jossa Alex S. esiinnyit juuri niin selkeästi ja asiantuntevasti kuin sinulla on tapana, ja odottelin mikä aihe päätyy Ylen uutisiin. Hämmästyksekseni suurin Uutinen oli se, että valtiovarainministeri myöntää lukujen menneen väärin myönteiseksi/kielteiseksi katsottavista lausunnoista! Voiko verovaroin tukemamme Ylen uutisointi todellakin vajota näin alas?

    Kiistely lausuntojen myönteisyydestä/kielteisyydestä on epäoleellista ja naurettavaa – ja Antti Rinteen populistisesti vaatima luottamusäänestys valtiovarainministerin asemasta vieläkin hullunkurisempi! Olettaisi, että lakiluonnoksen sisältö ja ehdotetut muutokset keskusteluttaisi tai päätyisi uutisiin…..

    Valtiovarainministeriö varmaankin ottaa lausunnoista kehityskelpoisimmat ehdotukset huomioon ja jatkaa lain valmistelua, sillä suurin osa lausunnon antajista todellakin ehdotti vain tiettyjä muutoksia lakiluonnokseen.

    On hienoa, että meillä on ministeri, joka osaa ja jaksaa selittää vaikeatkin asiat kansantajuisesti, niin kuin tämän hallintarekisteriasiankin – teet hyvää työtä Alex S.!

    Reply
  3. Jouni Pulli
    28.11.2015 18.58

    Alex, on ensiarvoisen tärkeää, että toimit niin kuin olet katsonut parhaaksi puheissasi aiemmin, eli että toimit niin, että avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyvät myös jopa virkamiestasolla. Tämä tehtävä ei ole helppo, mutta käsitykseni mukaan tulevaisuus tulee sinua kiittämään tästä työstäsi.

    Reply
  4. Riku Maaninka
    28.11.2015 19.39

    Hienoa, Alex kuulla johtajuus teesisi !

    Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia.
    Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä. Oikeusvaltioperiaatteen kautta toteutetaan yksilöä suojaavaa menettelyä. Yksilöllä tulee nimittäin olla mahdollisuus vaikuttaa välillisesti häntä koskevien lakien säätämiseen; vaatimus, joka toteutuu kansan vaaleilla valitseman eduskunnan säätäessä lait.

    Hyvän hallinnon periaatteet ovat esitetyssä (hallintarekisterilaki) sekä siihen liittyvässä valmistelussa ja viestinnässä olleet näin juristin silmin ei niin avointa ja läpinäkyvää kuin olisi toivonut. Arvosta suuresti, että otat ministeriösi johtajuuden hallintaasi, ja puutut näihin epäkohtiin välittömästi ja voimakkaasti. Hyvän hallinnon periaatteet luovat kuvan oikeusvaltioperiaatteesta kansalle ja vain täten avoimuuden ja läpinäkyvyyden kautta voimme saada luottamusta toimintaan, jonka tulee olla tässä ja muussakin toiminnassa yhteinen odotettu toimintatapa.
    Alex muista! – Et tarvitse titteliä ollaksesi johtaja !

    Reply
  5. Vilho Partanen
    28.11.2015 20.51

    Juuri noin, Jouni.

    Erikoisesti asiaa pitää kiirehtiä, jos suomalaiset osakkeet karkaavat ulkomaisiin hallintarekistereihin eikä niistä sen koommin tiedetä täällä mitään.

    Vaikka olisivatkin ulkomaisissa rekistereissä, tilanne olisi myös oltava tiedossa osakkeiden kotimaassa sillä muutenhan kansallisomaisuuden tilastointi ja laskeminen käy mahdottomaksi.

    Politikkoköörihän nyt tietysti oppositiossa puhuu lämpimikseen, koska se on niiden toimenkuva veronmaksajien kustantamana. Mitäpä noista. Tekevälle sattuu.

    Reply
    • Ville Viitala
      29.11.2015 11.20

      Suomalainen ja ulkomainen hallintarekisteri eivät viranomaisten kannalta eroa mitenkään toisistaan. Molemmissa mahdollistetaan omistajuuden ketjuttaminen, mikä tekee viranomaisten tietojensaannin mahdottomaksi.

      Reply
  6. Lasse Mäntymaa
    28.11.2015 21.17

    Hyvä Alex, Juuri noin!

    Reply
  7. Tarja Saramäki
    28.11.2015 21.51

    Mielestäni lakiluonnoksesta annetuista 20 viranomaislausunnosta 17 on periaatteessa myönteisiä, sisältäen korjausehdotuksia. Luku sisältää ne neljä, joilla ei ollut lausuttavaa – nehän ovat silloin lakiluonnoksen takana. Kaksi voidaan tulkita kielteiseksi ja yksi on epämääräinen. Joten prosentit jakautuvat vastaavasti 85, 10 ja viisi.

    Muiden kuin viranomaisten lausunnot (20) jakautuvat tasaisemmin: myönteisiä, sisältäen korjausehdotuksia on 60 prosenttia ja kielteisiä 40 prosenttia.

    Joten miten ihmeessä näistä prosenteista on saatu aikaan moinen mylläkkä ja syyttely, suoranainen ajojahti valtiovarainministeriä kohtaan? Tällä tavallako media ja oppositio aikoo saada Suomen nousuun …..

    Reply
  8. Jim Kivikoski
    29.11.2015 00.00

    Suomessa on paljon työttömiä, maahanmuuttajien kanssa paljon työtä. Miten tämä uusi hallintarekisteri hyödyntäisi tavallista suomalaista?

    Reply
  9. Pekka Pasanen
    29.11.2015 01.49

    Tämä kappale on blogissasi:

    ”Meillä ei ole nykyisin tietoa suomalaisten sijoittajien ulkomaisten hallintarekistereiden kautta säilyttämistä suomalaisten yhtiöiden osakkeiden määristä. Eli kenelläkään ei pitäisi olla harhakäsitystä, että nykytilanne olisi viranomaisten kannalta jotenkin optimaalinen.”

    Tämähän tarkoittaa, että Suomessa toimivien ulkomaisten hallintarekistereiden kautta menetettäisiin se nykyinenkin tieto suomalaisten sijoitusten omistajuudesta. Varmastikaan tilanne ei muuttuisi viranomaisten kannalta optimaalisemmaksi.

    Reply
  10. Ville Viitala
    29.11.2015 11.17

    Kilpailun avaamisen perustaksi ei tarvita hallintarekisteriä, jolla mahdollistetaan hämärä ja rikollinen toiminta. EU-tasolta on tullut kehuja Suomen suoran omistamisen mallista, joka helpottaa viranomaisten tietojensaantia ja jossa arvopaperikaupan kustannukset ovat pienemmät kuin suuressa osassa hallintarekisteriä käyttäviä maita. Mikäli hallintarekisteri tulee käyttöön, eivät viranomaiset pystyisi isoillakaan resurssien lisäyksillä saamaan edes tällä hetkellä saatavaa rikoshyötyä takaisin. Se ei tässä taloudellisessa tilanteessa voi olla tavoittelemisen arvoista.

    Reply
  11. Vilho Partanen
    30.11.2015 09.41

    Yksi soppa, monta kokkia…

    Asiaan liittyy paitsi ne poliittiset ja muut intohimot niin tietosuojalaki, tiedonhallintalaki ja arkistolaki, joita kaavailtu hallintarekisterisysteemi sivuaa ja joista Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo lausunut ja suositellut toimenpiteitäkin. Mahdollisesti muutkin tahot ovat lausuneet yhtä ja toista…

    https://www.vtv.fi/julkaisut/tuloksellisuustarkastuskertomukset/yhteentoimivuus_valtion_ict-sopimuksissa.5654.xhtml

    https://www.vtv.fi/julkaisut/tuloksellisuustarkastuskertomukset/2014/sahkoisen_arkistoinnin_edistaminen.5477.xhtml

    https://www.vtv.fi/julkaisut/tuloksellisuustarkastuskertomukset/2013/valtion_it-palvelukeskukset.5039.xhtml

    Jo noista maallikkokin näkee, että osapuolia on lukuisia ja toimi- ja päätäntävalta ovat varsin hajallaan.

    Asian osaaminen ja päätäntävalta pitäisi vain yhtenäistää ja saada kohtaamaan ihan aluksi.

    Kun näin on tapahtunut, sitten tekniikka ja muut metodit mahdollistavat lähes mitä vain.

    Reply

Leave a reply to Lasse Mäntymaa Peruuta vastaus

required