Arktiset asiat ovat nousseet Suomessa keskustelun polttopisteeseen. Kyse ei ole vain Greenpeacen toiminnasta ja Arctia Shippingistä. Taustalla on laajempi kehitys: arktisesta alueesta on kehittymässä Suomelle valtava liiketoimintamahdollisuus. Olen käsitellyt asiaa useasti blogissakin, mm. täällä.

Bisnes-mahdollisuuksien ohella on huomioitava arktisen ympäristön herkkyys. Toimien on oltava kestäviä ympäristön kannalta. Tämä on Suomen etu myös lyhyellä tähtäimellä: suomalaisten yritysten kilpailuetu löytyy usein puhtaan teknologian osaamisesta. Haasteena on suomalaisten yritysten pienuus suhteessa arktisten hankkeiden valtaviin mittasuhteisiin. Yhteistyötä tarvitaan. Tätä työtä on tehty vuodesta 2009 lähtien johdonmukaisesti kumppanuudessa mm. Norjan ja Venäjän kanssa. Viimeksi olin itse edistämässä arktisen osaamisemme vientiä Hammerfestissä.

Suomen arktisessa strategiassa on listattu yli sata konkreettista toimenpidettä. Strategia on erinomainen, mutta se ei saa jäädä vain julistukseksi. Jokaiselle toimenpiteelle on määritelty vastuutaho, ja toimien toteutumista valvotaan säännöllisesti. Vastuita osuu lähes jokaiselle ministeriölle, eniten työ- ja elinkeinoministeriölle. Koordinaatiovastuu kuuluu ulkoministeriölle, ja ulkoministeri edustaa Suomea Arktisessa neuvostossa. Mielestäni Erkki Tuomioja on hoitanut tehtävää erinomaisesti.

Poliitikoilla on aina kiusaus esittää yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Ehdotetaan uuden viraston, asiamiehen, valtuutetun, politiikkaohjelman tai ministerisalkun perustamista. Ilmiö toistuu niin EU-tasolla kuin kotimaisessa politiikassa. Yksinkertaisia vastauksia monimutkaisen maailman haasteisiin ei kuitenkaan usein ole olemassa.

Suomen valtionhallinnon jako 12 ministeriöön vastaa yhä harvemmin todellisen maailman tarpeita. Arktisen alueen avautumisen kaltaiset muutokset eivät kosketa yhtä tai kahta hallinnonalaa, vaan kaikkia.

Miten tätä monimutkaisuutta pitäisi hallita?

Yksinkertainen ratkaisu olisi perustaa uusi ministerinsalkku ja kuvitella, että näin asia saadaan kuntoon. Auki jää, mitä hän tekisi – millä valtaoikeuksilla ja virkamiesresursseilla. Nykyisessä hallituksessa on 19 ministerintehtävää. On vaikea uskoa, että Suomen menestys olisi ministerien lukumäärästä kiinni. 

Arktinen politiikka on osa mm. Suomen elinkeino-, ympäristö-, ulko- ja turvallisuus-, liikenne-, tutkimus- ja ulkomaankauppapolitiikkaa. Arktisten asioiden erottaminen pois niitä hoitavista ministeriöistä olisi keinotekoista.

Valtioneuvoston rakenteen vahvistaminen on minun mielestäni ainoa keino tartttua arktisen muutoksen kaltaisiin laaja-alaisiiin muutoksiin. Ministeriöiden raja-aidoilla ei ole juurikaan merkitystä, jos päätökset valmistellaan ja tehdään yhdessä. Tätä ajattelutapaa olemme rakentaneet vienninedistämiseen Team Finland -verkoston myötä. Vielä pidemmällä ajattelussa ollaan Ruotsissa, jossa kaikki ministeriöt ovat valtioneuvoston kanslian alaisia.