Tromssan ministerikokous käynnistyi työaamiaisella. Kävimme päivän juoksutuksen läpi. Lanseerasin ”A8”-käsitteen, joka tarttuikin hyvin keskustelijoihin.
Varsinaisen työistunnon avasi kokouksen isäntä, Norjan ulkoministeri Jonas Störe. Seuraavana oli Al Gore, joka piti jälleen erittäin vaikuttavan puheen. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on koko ihmiskunnan testi. Eikä sitä ole varaa reputtaa, sillä uusintoja ei todennäköisesti järjestetä.
Omassa puheenvuorossani painotin Arktisen neuvoston merkitystä. ”A8” kattaa kaikki arktiset maat ja myös alkuperäiskansat. Kahdeksikkoa on syytä vahvistaa poliittisena ja aktiivisena toimijana. Olen tyytyväinen siitä, että tämä ajatus sai tukea muidenkin puheenvuoroissa.
Toisena pointtina mainostin Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan johdolla kokoukseen valmisteltua arktisen merenkulun raporttia. AMSA (Arctic Marine Shipping Assessment) on uraauurtavaa työtä ja sisältää tärkeitä suosituksia arktisen merenkulun turvallisuuden parantamiseksi. Ympäristöturvallisuutta tietenkään unohtamatta. Kuulin monelta taholta Suomen panoksen olleen raportin laadinnassa keskeinen. Koko tiimille kiitos!
Kolmas pointti oli ”Duolva Duottar” eli illallisilla saameksi räpännyt yhtye. Ilmoitin haluavani ostaa heidän levynsä. Norjalaiskollegani lupasi järjestää.
Tässä vielä muutama johtopäätös kokouksesta:
1. Suomen arktista politiikkaa on syytä tehostaa. Merkitykseltään kasvava arktinen agenda on monipuolinen. Se linkkautuu ympäristöpolitiikkaan, ulkopolitiikkaan ja elinkeinopolitiikkaan. Kaikki ulottuvuudet ovat Suomelle tärkeitä. Erityisen tärkeitä ne ovat Lapille.
2. Suomella on erityistä tarjottavaa arktisissa asioissa. Meillä on vahvoja osaamiskeskittymiä, kuten Rovaniemen Arktinen keskus. Keskuksen johtaja Paula Kankaanpää antoi minulle hyvän briiffin toiminnasta. Suomen on tuotava osaamistaan aktiivisemmin esille ja jalostettava sitä eri muodoissaan. Tässä onnistuminen edellyttää myös poliittisen tason toimia.
3. Konkreettinen askel arktisen politiikkamme kehittämisessä olisi tavoitteellisen linjauksen ja toimenpidelistan laatiminen. Se antaisi suuntaa politiikallemme ja toisi alan toimijoita yhteen. Se lisäisi myös näkyvyyttämme arktisessa politiikassa.
Kuulen mielelläni blogikeskustelijoiden arktisia ajatuksia.
Nyt edessä on kotimatka. Carl Bildt tarjosi ystävällisesti kyydin Tukholmaan asti. Ehdinpä piipahtaa hänen kanssaan vielä Tromssan museossakin. Katsoimme saamelaisia käsittelevän hienon näyttelyn.