Saavuin eilen Ankaraan. Oli mielenkiintoista verrata Damaskosta ja Beirutia Ankaraan. Erot Lähi-idän ja Euroopan välillä näkyvät esimerkiksi arkkitehtuurissa.

Matkalla kentältä hotelliin kävin tapaamassa ystävääni Ali Babacania, joka siirtyi juuri ulkoministerin pestiltä talousministeriksi. Mukava juttutuokio. Alunperin oli tarkoitus viettää perheviikonloppu Babacanien kanssa Istanbulissa, mutta jouduimme peruttamaan suunnitelman tyttäreni jalkapalloturnauksen takia.

Illalla annoin vielä tukun haastatteluja paikallisille lehdille ja televisiokanaville.

Lehdistötilaisuus Ankarassa ulkoministeri Ahmet Davutoglun kanssa.

Aamu alkoi lenkillä. Se pisti koneen mukavasti käyntiin ennen aamiaistapaamista Turkin EU-neuvottelijan, Egemen Bagisin kanssa. Pääsimme 38-vuotiaan Bagisin kanssa erinomaisesti juttuun. Kävimme läpi Turkin jäsenyysneuvottelujen etenemistä. Tällä hetkellä on avattu 10/35 neuvottelulukua. Hidasta puurtamista. Valoin uskoa prosessiin ja korostin reformien tarvetta.

Bagisin jälkeen tapasin Turkin uunituoreen ulkoministerin Ahmet Davutoglun. Meillä oli erinomainen kahden tunnin palaveri ja sen päälle vielä niin sanotusti massiivinen lehdistötilaisuus. Lehdistön paljous johtui siitä, että kyseessä oli uuden ulkoministerin ensimmäinen lehdistötilaisuus. Olin ensimmäinen ulkoministeri joka tapasi Davutoglun hänen uudessa tehtävässään.

Keskusteluyhteys pelasi erinomaisesti. Kävimme läpi Lähi-itää, Kyprosta, Kaukasusta ja muita kansainvälisen politiikan polttopisteitä. Lopuksi vaihdoimme kännykkänumeroita.

Suomella on kerrassaan erinomainen maine Turkissa. Olemme aina olleet tasoittamassa Turkin tietä kohti EU-jäsenyyttä. 

Mielestäni viiden päivän matka oli erittäin hyödyllinen. Yritän analysoida sen antia kokonaisuudessaan viikonlopun aikana, viimeistään sunnuntaina matkalla Wahsingtoniin, jossa tapaan muun muassa ulkominsiteri Hillary Clintonin, turvallisuusneuvonantaja Jim Jonesin ja Lähi-idän erityisedustajan George Mitchellin.

Comment

required