Eilinen ajatuspallo Keskustan ja Kokoomuksen yhdistämisestä näytti leijailleen mukavasti lauantaisessa mediakeskustelussa. Noteerasin, että ainakin Timo Kalli, Jyri Häkämies, Jarmo Korhonen, Mikko Alkio ja Paula Risikko osallistuivat keskusteluun. Kiitos myös erinomaisista kommenteista kotisivuilla.
Alkiolta ei ainakaan puutu rohkeutta. Pääminsteri Vanhasen erityisavustajan vaalislogaani on ”Tuleeko Suomessa Presidentin lisäksi myös pääministerin tulla SAK:sta?”. Auts!
Oma ajatteluni lähtee siis pitkälti Euroopan kentiltä, jossa on selkeämpi jako oikeiston ja vasemmiston välillä. Esimerkkeinä muun muassa Britannia, Ranska, Italia, Espanja ja Ruotsi. Jako ei tietenkään estä suurten koalitioiden muodostumista, kuten ollaan nähty viime aikoina Saksassa ja Itävallassa.
Mielestäni kyse on pitkälti aatteesta ja uudistumiskyvystä. Pidän itseäni keskustaoikeistolaisena liberaalina.
Myönnän, että ajamani asiat eivät ole ainakaan gallupien mukaan pop. Olen arvoliberaali markkinatalouden kannattaja, joka haluaisi nähdä EU:n hajautettuna liittovaltiona. Seksuaalivähemmistöjen puolustaminen, vapaakauppa ja federalismi eivät ole ihan sieltä suositummasta päästä turuilla ja toreilla…
Olisiko uusi keskustaoikeistolainen puolue sitten yllä mainitulla linjalla. Ei tietenkään. Keskustaoikeistolaiseen aatteeseen mahtuu liberaaleja ja konservatiivisia suuntauksia, aivan samalla tavalla kuin sosiaalidemokratiaan.
Miten on sitten Eurooppa-politiikan laita? Mielestäni Kokoomus on kolmesta suuresta puolueesta EU-myönteisin. SDP:ssä ja Keskustassa on tapahtunut paljon liikettä viimeisten neljän vuoden aikana. SDP on tullut EU-skeptisempään suuntaan suunilleen saman verran kun Keskusta on tullut EU-myönteiseen suuntaan.
Kyse on pitkälti siitä halutaanko uudistua vai jähmettyä paikalleen. Väitän, että juuri nyt lähes kaikki voimat, jotka ajavat muutosta ovat viivan oikealla puolella.
Suomen sosiaalidemokraattinen puolue on ajautunut kohti konservatiivista vasemmistoa. Pelkistettynä: Paavo Lipposen moderni sosialidemokratia ja EU-politiikka on valitettavasti mennyttä aikaa puolueen sisällä.
Erkki Tuomiojaa ei voi hyvälläkään tahdolla pitää uudistusmielisenä. Eero Heinäluoma on niin SAK kun vain olla ja voi.
Ajattelin heittää kehään kolme lisäkysymystä:
1. Suomessa on keskustaoikeistolainen enemmistö. Pitäisikö tämän heijastua hallituksen kokoonpanossa?
2. Onko oikein, että ammattijärjestöt, kuten esimerkiksi SAK, tekevät kampanjaa yhden puoleen puolesta?
3. Mikä on tällä hetkellä Suomen konservatiisin voima?
Tervetuloa siis mukaan keskusteluun, nimellä tai nimimerkillä.
