Aivot tuntuvan vielä olevan alpeilla. Työnteko käynnistyy yskien.

Aamulla pidimme listapalaverin Helin ja Teron kanssa (Lauri on ansaitulla gradusapatilla). Kalenteripyyntöjä näytti riittävän. Postiakin oli tullut viikon aikana mukavasti.

Iltapäivällä luennoin EU-instituutioden harjoittelijoille. Taisi olla seitsemäs kerta. Järjestäjien mukaan kuulijoita oli yli 800. Aina yhtä antoisa kokemus.


Luennoimassa EU-instituutioiden harjoittelijoille.

Tuntui vain siltä, että en oikein saanut juttua luistamaan normaaliin tapaan. Vastauksetkin olivat välillä vähän ”poliitikkomaisia”. No, ehkä voin syyttää sitä, että ajatukset eivät ole viime päivinä oikein olleet EU-asioissa.


Yleisö heitti jälleen kerran kiperiä kysymyksiä.

Aiheena oli ”EU:n nykytila”, eli ”State of the European Union”. Heitin perusteesit laajentumisesta, perustuslaista, ulkopolitiikasta, protektionismismista, nationalismista, poliittisen johtajuuden puuttesta (Esko Antolalla muuten hyvä kolumni aiheesta Hesarissa tänään), federalismista, hallitustenvälisyydestä ja yhteisöllisyydestä.

Tapasin myös suomalaisia harjoittelijoita. Sovimme, että järjestämme tapaamisen.

Comment

required