Kokouspainotteinen päivä. Perustuslakivaliokunnassa äänestimme Corbettin ja Mendez de Vigon raportista. Muutosehdotuksia oli paljon. Äänestys kesti vajaan tunnin.
Vaikka kyseessä ei varmaankaan ole maailmaa mullistava asia, niin olen iloinen yhdestä muutosehdotuksesta, jonka sain junailtua läpi. Ehdotin, että kohdassa, jossa mainitaan komission kokoonpanon supistaminen, mainitaan myös, että se perustuu jäsenmaiden tasapuoliseen rotaatioon. Muutos on pieni, mutta periaate tärkeä. Se korostaa, että suuria ja pieniä maita kohdellaan samalla tavalla.
Ennen äänestystä sain vihiä, että sosialistit ja liberaalit aikoivat äänestää ehdotustani vastaan. Kävin juttelemassa sosialistien koordinaattorin Richard Corbettin ja liberaalien koordinaattorin Andrew Duffin kanssa. Yritin käännyttää, mutta en onnistunut. Laskin nopeasti, että ilman heidän tukeaan olisimme 12-12 tilanteessa. Olin varmistanut, että vihreän ryhmän edustajat olivat puolellamme.
Sitten oivalsin, että EU-vastustaja Jens-Peter Bonde ja kaksi brittien itsenäisyyspuolueen edustajaa, Jim Allister ja Ashley Mote, olisivat ehkä käännettävissä. Esitin argumenttini ja totesin, että tässä on kyseessä tärkeä periaate jäsenmaiden tasa-arvon kannalta. Kaverit lupasivat auttaa. Ja niinhän siinä sitten kävi. Muutosehdotus meni läpi 15 puolesta, 9 vastaan. Bonde totesi, että olen hänelle nyt kaljan velkaa. Lupasin tarjota.
Kyse ei siis välttämättä ollut jättiläismäisestä asiasta, mutta se kuvaa hyvin miten äänestyksissä toimitaan. Kaikki on sallittua. Aina välillä pitää jopa kutsua EU-vastustajat apuun.
Iltapäivällä tapasin lobbareita ja kirjoitin kirja-arvostelun Richard Branderin uudesta teoksesta nimeltä ”Finland och Sverige i EU”. Se on mielestäni erinomainen kirja, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan Suomen ja Ruotsin yhteistyöstä, tai yhteistyön puutteesta, viimeisen viidentoista vuoden ajan. Kirja on helppolukuinen ja selkeä, vaikka ruotsinkieli olisikin päässyt ruostumaan.
Parasta antia oli luku, jossa käsiteltiin Paavo Lipposen ja Göran Perssonin suhdetta. Heidän yhteistyönsä ei aina ollut saumatonta. Se heijastui myös Suomen ja Ruotsin EU-politiikassa.
Brander kertoo hyvän tarinan siitä, miten Suomesta tuli kaikkien lellikki, joka sopeutui hyvin EU:n yhteistyöhön ja saavutti aktiivisuudellaan usein tavoitteensa. Ruotsille kävi täysin päinvastoin. Ruotsi tuli unioniin sillä asenteella, että itse asiassa EU:sta tuli Ruotsin jäsen.
Kirjan teesi on pitkälti se, että kun Suomella meni hyvin, niin Ruotsilla meni huonosti. Toivottavasti teesi ei toimi toisinpäin. Viimeisen parin vuoden aikana Ruotsilla on mennyt hyvin. Heidän toimintansa EU:ssa on nykyään johdonmukaista ja määrätietoista.
