31 päivää vaaleihin ja 20 päivää ennakkoäänestykseen. Oli taas pitkä vaalipäivä. Lähdin kotoa klo. 6.30 ja takaisin tulin vasta klo. 23.00. Aamulla ajoimme Tero Luoman kanssa Nokialle. Matkalla laskin kalenterista, että minulla on 42 päivän aikana 160 eri tilaisuutta 50:llä eri paikkakunnalla. Kukaan ei voi ainakaan sanoa, että teen tätä vasemmalla kädellä.

Poimimme Helin mukaan matkalla. Nokialla jaoimme esitteitä paikallisen K-marketin edessä. Vastaanotto oli myönteinen. Monet olivat iloisia siitä, että olin tullut Nokialle kampanjoimaan. Jakelun jälkeen suuntasimme Tampereen yliopistolle vaalipaneeliin. Paikalla oli kutakuinkin saman verran väkeä kuin muissa opiskelijoille suunnatuissa paneeleissa.

Tero ja Heli jäivät Tampereelle ja minä ajoin Helsinkiin. Hain painosta lisää esitteitä ja käväisin Mats Kockbergin kevätkokkareilla. Sen jälkeen olin puhumassa Laajasalon ja Tammisalon Kokoomukselle. Paikalla olivat myös Eeva-Riitta Siitonen ja Eija-Riitta Korhola. Täydensimme hyvin toisiamme ja ilmapiiri oli leppoisa. Tilaisuuksien jälkeen piipahdimme vielä Vanhassa Myllyssä.

Huomenna on juhlapäivä: ensimmäinen tapaaminen on vasta klo. 10.00. Odotan innolla lauantai-iltapäivää, jolloin lennän Brysseliin perheen luo. Ensimmäinen vapaapäivä kahteen viikkoon tulee tarpeeseen.

Comment

required