Tapasin tänään YK:n pakolaispäävaltuutettu Antonio Guterresin. Edellisen kerran tavatessamme Guterres oli yhä Portugalin pääministeri. Itse olin ulkoministeriön virkamies EU-edustustossamme. Käynnissä oli Portugalin EU-puheenjohtajuus, jota Guterres johti taitavasti silloisten karikoiden ohi.
Guterresin nykyinen tehtävä ei kuulu maailman helpoimpiin. YK:n pakolaispäävaltuutetun toimiston eli UNHCR:n tehtävinä on avustaa ja suojella maailman pakolaisia. Heitä maailmassa tällä hetkellä on noin 42 miljoonaa, joista yli puolet on maiden sisäisiä pakolaisia.
UNHCR yrittää ratkaista pakolaisuutta kolmella tavalla. Ensimmäinen keino on pakolaisten vapaaehtoinen paluumuutto takaisin kotimaihinsa. Toinen vaihtoehto on, että pakolaiset asettuvat ja integroituvat uudelle kotiseudulleen. Kolmas ratkaisu on sijoittaa pakolaiset uudelleen kolmansiin maihin.
Ajankohtainen UNHCR:n haaste on luonnonkatastrofit ja niiden seurauksena syntyvä pakolaisuus. Järjestön tavoitteena on myös vahvistaa suojeluregiimiä.
Vuonna 1950 perustettu järjestö viettää parhaillaan juhlavuotta. UNHCR:llä on keskeinen tehtävä YK-järjestelmässä. Sen toiminta on ollut tuloksellista. Suomi onkin järjestön pitkäaikainen tukija. Lukeudumme UNHCR:n suurimpiin rahoittajiin ja vastaanotamme vuosittain 750 kiintiöpakolaista.
Myös EU-komission varapuheenjohtaja Siim Kallas poikkesi käymään. Päivitimme kuulumisia. Virolainen Kallas ja hänen kabinettipäällikkönsä Henrik Hololei ovat niinikään tuttuja jo vuosien takaa.