Päivän videossa pääministeri Matti Vanhasen mietteitä Suomen puheenjohtajuuskaudesta. Hän nosti esille mm. kolme L:ää – eli Libanon, Lahti ja Laajentuminen.

%video%

Vanhanen kertoo meille tänään täysistunnossa viime viikon Europpaa-neuvoston kokouksesta. Siitä kirjoitan enemmän illalla.

JK. Ehtoon puolella ollaan. Vanhasen esiintyminen meni mielestäni erinomaisesti.

Palaute Suomen puheenjohtajuuskaudesta oli myönteistä. Parlamentissa aistii helposti onko kyseessä vain kohtelias kiittely. Ei ollut. Kiitokset olivat aitoja.

Omassa minuutin puheenvuorossani totesin, että puheenjohtuuskaudesta jäi käteen paljon enemmän plussaa kuin miinusta.

Sanoin myös, että puheenjohtajamaan pitää olla ”cool, calm and collected”. Tässä tapauksessa Lehtomäki oli rouva ”cool”, Vanhanen herra ”calm” ja Tuomioja herra ”collected”.

En lähde tässä sen enempää erittelemään Suomen plussia ja miinuksia. Niistä kirjoitan keskiviikkona julkaistavassa IS-kolumnissa.

Comment

required