Tänään täysistunnon tunteita nostattavin aihe oli valmispakkaukset. Mikä ihmeen valmispakkaus?
Nykyään kukin jäsenvaltio saa itse määritellä minkä kokoisia maitopurkkeja ja margariinirasioita maan kuluttajille saa tarjota – tai sitten jättää asian kokonaan säätelemättä; markkinavoimien päätettäviksi.
Toki pakollisia pakkauskokoja on jo olemassa esimerkiksi seuraavissa tuotteissa: viini, pikakahvi ja valkoinen sokeri.
Valitettavasti parlamentti halusi laajentaa tätä listaa, eli määrätä pakkauskoot koko EU:n alueelle esim. voille, margariinille, makaroneille, leivälle ja maidolle.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa esim. uusien innovaatioiden markkinoilletulo on tehty mahdottomaksi, kun ainoa mahdollinen margariinirasian koko on 300g.
No, katsotaan nyt vielä miten käy. Asiaa nuijitaan viimeistään Suomen puheenjohtajuuskaudella, joten taistelua vapaista purkeista ei ole menetetty.
Allekirjoittanut, Sophie Int’Veld, Raul Romeva, komissaari Frattini, Catrine Norrgard ja Michael Cashman
Aamulla kävimme seksuaalivähemmistöryhmän puheenjohtajiston kanssa tapaamassa komissaari Franco Frattinia. Hyvä tapaaminen. Ehdotus syrjinnän kieltäväksi direktiiviksi on edennyt nopeammin kuin luulin. Jotain on tulossa vielä tämän vuoden aikana.
Päivän muuhun ohjelmaan kuului palveludirektiivi, luento, lounas Eija-Riitta Korholan kanssa, haastattelu pohjoismaisesta mallista ja yleistä meppisäpinää.
Odotan innolla viikonloppua. Huomenna tulee mielenkiintoinen vierailijaryhmä. Porukat tulevat meille kotiin lauantaina.