Ukrainan tilanne on muuttunut viikon aikana nopeasti. Suurlähetystömme Kiovassa ja muualla ovat tehneet erinomaista työtä ja pitäneet valtiojohdon jatkuvasti ajan tasalla. Kuolonuhreihin johtanut väkivalta on ollut tuskallista seurattavaa. Nyt tilanne näyttää rauhoittuneen jonkin verran, ja Kiova, parlamentti ja ministeriöt ovat siirtyneet aiemman opposition haltuun.
Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991, mutta sen kehitys on jäänyt kauas esim. Baltian maista. Poliittinen järjestelmä on rakentunut muutaman johtohahmon ja heidän tukiverkostojensa ympärille. Siirtyminen markkinatalouteen oli vaikea. Erityisesti Itä-Ukrainassa on runsaasti teollisuutta, mutta taloudellinen valta on keskittynyt oligarkkien käsiin. Maan talous on taantumassa, ja valtion on pelätty ajautuvan maksukyvyttömyyteen. Transparency Internationalin 177 maata kattaneen korruptioselvityksen mukaan Ukraina sijoittuu surulliselle sijalle 144 yhdessä mm. Kamerunin ja Keski-Afrikan tasavallan kanssa. Ukrainalaisten tyytymättömyys purkautui jo 2004 presidentinvaalien yhteydessä ja nyt uudestaan vajaat kymmenen vuotta myöhemmin.
Kyse on myös Ukrainaa laajemmasta ilmiöstä. Viime vuosien talouskriisin myötä huonot hallinnot on haastettu ympäri maailmaa. Itsevaltiutta ja korruptiota on entistä vaikeampi puolustaa, kun taloustilannekin on huono. Luottamus vallanpitäjään on kadonnut, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi valtiopäivien avajaisissa. Tämä on nähty aiemmin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä, nyt Ukrainassa ja Venezuelassa.
Euroopan unioni on tukenut Ukrainan ja muiden alueen maiden kehitystä 1990-luvulta lähtien, ja vuodesta 2009 alkaen Itäisen kumppanuuden ohjelman kautta. Kumppanuuden tavoitteena on ollut myös edistää alueen maiden taloudellista integroitumista Eurooppaan. Suomen ja EU:n tavoite Itäisen kumppanuuden suhteen on ollut alusta asti selvä: tavoitteemme on vakauden, vaurauden ja turvallisuuden edistäminen, ei valtapeli Venäjää vastaan. Ukrainan pakottaminen valintaan ”idän” ja ”lännen” välillä ei olisi kenenkään etu. Maa tarvitsee kumpaakin – riippumatta siitä, kuka on presidentti.
Vallankumouksiin liittyy aina suuria odotuksia, joiden täyttäminen osoittautuu useimmiten hyvin vaikeaksi. Hallinnon kaatuminen ei saman tien lopeta korruptiota, luo uusia työpaikkoja ja vakauta julkista taloutta. Toukokuun presidentinvaalien jälkeen Ukrainalla ovat edessään uudistusten vuodet. Ne eivät tule olemaan helppoja.
Kansainvälinen yhteisö on valmis auttamaan Ukrainaa auttamaan itseään. Eurooppa ei osta vaikutusvaltaa ja ystäviä rahalla, vaan tarjoaa kumppanuutta ja apua uudistuksiin. Myös aiemmin neuvoteltu EU:n ja Ukrainan assosiaatio- ja vapaakauppasopimus odottaa allekirjoitustaan.
Tarkoitus on koota rahoituspaketti, johon tulisivat toivottavasti mukaan niin Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, Euroopan investointipankki kuin Euroopan unionikin. Komissaari Olli Rehn totesi eilen aivan oikein, ettei tämä tuki saa olla hukkaan heitettyä rahaa. Kyse on lainoista, joiden myöntämiseen liittyy ehtoja. Ukrainan on sitouduttava sellaisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin uudistuksiin, joiden avulla se pystyy nousemaan omille jaloilleen. IMF:n aiempi tukiohjelma keskeytyi ennen aikojaan, kun Ukrainan silloinen johto ei vienyt sovittuja uudistuksia eteenpäin.
Viime vuosien kansannousut ovat johtaneet hyvin erilaisiin tuloksiin. Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä löytyy sekä lupaavia että erittäin surullisia esimerkkejä. Alkava viikko näyttää suuntaa siitä, mille tielle Ukraina lähtee. Odotuksia nostattaa, että Kiovassa on ollut vallanvaihdon jälkeen suhteellisen rauhallista, eikä valtiollista omaisuutta ole ilmeisesti lähdetty ryöstelemään. Väkivallan välttäminen, maan alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen ja kaikkien osapuolten ottaminen mukaan uuteen hallintoon ovat jatkossa avainasemassa.
