Tänään alkoi tiukka kahden viikon rutistus. Pelkästään tällä viikolla meille tulee Suomeen neljä ministerivierasta. Tänään tapaan Ruotsin eurooppaministerin Birgitta Ohlssonin, huomenna Albanian ulkoministerin Ilir Metan ja keskiviikkona Bulgarian uuden ulkoministerin Nickolay Mladenovin.

Birgitta Ohlsson (Kuva: Eero Kuosmanen) 

Torstaina Helsinkiin tulee kaksi huippuvierasta lisää, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ja Ruotsin Carl Bildt. Kyse on Naton ja kumppanimaiden yhteisestä seminaarista, jonka teemana on laaja kriisinhallinta.

Viikonlopuksi suuntaan Cordobaan Gymnich-kokoukseen, jossa paikalla melkein kaikki eurooppalaiset kollegat. Poikkean myös tervehtimässä Aurinkorannikon suomalaisia.

Ensi viikko ei ole yhtään kevyempi. Alkuviikosta Moskova ja Kööpenhamina, loppuviikosta iso spektaakkeli Saariselällä. Sen sisällöstä kerron enemmän ensi viikolla.

Tänään tuli julkiseksi myös tieto, että suurlähettiläs Antti Turunen on nimitetty YK:n edustajaksi Georgiaan. Antti on erinomainen diplomaatti, jonka taidoille oli käyttöä Georgian kriisin selvittelyssä Etyj-puheenjohtajuuskaudellamme. Nimitys on ennen kaikkea Antin henkilökohtainen onnistuminen, josta on syytä onnitella. Pidämme yhdessä tiedotustilaisuuden iltapäivällä ja aion sanoa, että tämä on kova juttu koko Suomelle.

Antti Turunen (Kuva: Eero Kuosmanen)

Comment

required