Lentokoneessa matkalla Helsingistä Brysseliin. Seuraavan kerran lennän vasta kolmen viikon päästä, ja silloinkin ”vain” Italiaan lomailemaan. En muista milloin olisin viimeksi ollut kolme viikkoa lentämättä. Taisi olla Oliverin syntymän tienoilla huhtikuussa 2004.
Takana on rentouttava viikonloppu. Maikkarin aamutelkkarissa oli hauskaa. Katja Kannonlahden kanssa oli kiva tehdä juontohommia. Ohjelman piti olla kevyt, mutta Lontoon pommi-isku muutti luonnollisesti käsikirjoituksen. Ensimmäisenä vieraana oli Supon terrorisminvastaisen taistelun päällikkö Pekka Selin. Muutenkin käsittelimme aihetta lähes koko ohjelman ajan. Surun ja huumorin välinen tasapaino ei ole aina helppo.
Perjantaina osallistuin myös eurooppalaisten yritysjohtajien seminaariin. Pohdittiin Euroopan tulevaisuutta. Monet olivat huolestuneita Euroopan kilpailukyvystä. Tässä ei oikeastaan ole mitään uutta. Yritysjohtajien tehtävänä on herättää yhteiskunnallista keskustelua vaatimalla uudistuksia. Tulevaisuuspelottelu on osa tätä pakettia.
Seminaarissa oli tällä kertaa myös kourallinen optimisteja, jotka uskoivat parempaan tulevaisuuteen. Itse kuuluin niihin. Nyt tarvitaan johtajia, jotka palauttavat Euroopan itsetunnon. Euroopan unioni on historiallinen menestystarina. Senkin voisi sanoa ulos useammin. Kilpailukyky ei ole niin heikko kuin usein väitetään.
Yhtenä seminaariteemana oli transatlanttiset suhteet. Samaa aihetta puitiin myös edellisellä kerralla, kesällä 2003. Tällä kertaa ilmapiiri oli aivan erilainen. Erimielisyydet Irakista eivät enää paina päälle. Bushin hallinnon ulkopolitiikka on maltillisempaa. Euroopan ja Amerikan sävel on kertakaikkiaan yhtenäisempi.
Seminaarin jälkeen oli aika vaihtaa vapaalle. Lauantai-aamuna isä-Pappa ajoi minut Inkooseen, jossa hyppäsin kaverini Kai Seikun kyytiin. Suuntana Turku ja Ruisrock. Siellä meitä odotti kaveriporukka, johon kuuluivat mm. Eka ja Annika Ruola sekä Panu Pappanen.
Päivän ohjelma alkoi Pekka ja Marjo Ruolan isännöimällä lounaalla Turun Linnan Herrainkellarissa. Oli sen verran hyvää, että olisi varmaan maistunut Chiracillekin. Linnasta suuntasimme Ruisrockiin. Kulttuurikokemus vailla vertaa, vaikka tunsin itseni välillä vanhaksi sedäksi…
Myönnettäköön, että emme me nähneet monenkaan bändin soittavan. ”22 Piste Pirkko” soi taustalla, kun nautimme terassin antimista. ”Him” soitti sen verran myöhään, että porukkamme oli jo siinä vaiheessa illastamassa Turun keskustassa. Lauantai-iltana tapasin myös Turun kaupunginhallituksen nuoren puheenjohtajan Aleksi Randellin. Loistotyyppi. Hänestä kuulemme vielä kansallisessa politiikassa…enkä takuulla ole ensimmäinen joka tämän sanoo.
Festareilla oli paljon tuttuja, mm. jääkiekkoileva pikkuserkkuni Joel Salonen. Joel on pelannut TPS:ssä ja Saipassa. Nykyään hän pelaa Italian liigaa.
Sunnuntaina ajoimme Inkooseen, jossa nautimme lounaan ja katsoimme formulat Kain ja Paulan mökillä. Venematkalla takaisin mantereen puolelle totesin, että ”huomenna tähän aikaan olen sisämarkkinavaliokunnassa puhumassa palveludirektiivistä”. Niin ne maisemat vaan muuttuu. Vielä viisi päivää töitä ja sen jälkeen meikäläinenkin vaihtaa lomamaisemiin.
Juuri ennen lentoa kuulin, että Luxemburg on äänestänyt perustuslain puolesta. Hienoa! Vaikka perustuslaki ei varmaankaan astu voimaan nykymuodossa, niin jokainen siihen liittyvä positiivinen viesti otetaan ilolla vastaan. Mitä useammat sen hyväksyvät sen parempi. Ensi keväänä voidaan olla tilanteessa, jossa yli 2/3 jäsenmaista on hyväksynyt sopimuksen. Se asettaisi entistä enemmän paineita tehdä jotain nykyiselle sopimusmuutosmenettelylle. On absurdia, että yksittäinen jäsenmaa voi estää muiden maiden etenemisen.
