Tänään sain nauttia belgialaisesta keskiviikosta. Belgiassa nimittäin lapset pääsevät keskiviikkoisin koulusta jo kello 12.00.

Iltapäivä meni peruskuskaamisessa. Pianotunnilta mentiin uimaan. Vapaapäivät ovat hieno asia. Illalla menemme vielä kavereille kylään.

Iltapäivällä annoin vielä suoran haastattelun Ranskan suurimmalle radiokanavalle. Keskustelimme perjantaina voimaan astuvasta laista, joka kieltää tupakoinnin ravintoloissa.

Toimittaja hehkutti, että Suomi on tupakkalakien ennaltakävijä. Hän mainitsi myös, että yli 80 prosenttia suomalaisista pitää uutta lakia hyvänä.

Mikäs siinä hehkuttelua kuunnellessa. Heitin parit fraasit väliin ja sanoin, että itse en ole asian suhteen mikään fundamentalisti, mutta suhtaudun lakiin ihan perusmyönteisesti.

Kerroin myös siirtymäkausista ja tupakkakopeista.

Haastattelun alussa linja katkesi. Se oli meikäläiselle ensimmäinen katkos suorassa lähetyksessä. Kun pääsin takaisin linjalle totesin, että vika ei ollut Nokiassani…

Ylipäätään pidän näitä kansainvälisen median haastatteluja erittäin antoisina ja tärkeinä. Niitä on noin 5-10 viikossa vähän viikosta riippuen.

Enimmäkseen olen antanut haastatteluja Britannian, Ranskan, Belgian ja Saksan tv- ja radiokanaville. Olen myös saanut kunnian osallistua muun muassa Puolan, Liettuan, Latvian, Viron, Tsekin ja Slovakian tv- ja radiokanavien ohjelmiin.

Nämä ovat siinä mielessä tärkeitä, että sitä on joka kerta ikäänkuin maansa suurlähettiläs. Ei muutakuin kieli keskelle suuta, hymy huulen ja menoks…yhtä lehtihaastattelua lukuunottamatta ei ole ainakaan vielä mennyt plörinäksi.

Huomenna osallistun BBC Worldin radiokeskusteluun Venäjästä.

Comment

required