Keskustelu Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten seurauksista jatkuu. Tilanne on eilistä rauhallisempi, muttei missään nimessä vakaa. Päinvastoin.

Kaikkien jäsenvaltioden EU-johtajat ovat pysyneet tilanteeseen nähden rauhallisena. Kaikki miettivät tahoillaan erilaisia vaihtoehtoja. Lähes kaikki ovat toivoneet ratifiointiprosessin jatkuvan.

Tätä taustaa vasten olen seurannut ulkoministeri Tuomiojan lausuntoja pelonsekaisin tuntein. Hän on ainoana EU-maan ulkoministerinä todennut, että perustuslaki ei astu voimaan sellaisenaan. Sen lisäksi hän on jo puhunut mini-HVK:sta, eli sopimuksen uudelleenneuvottelusta. ”Pisteenä iin päälle” Tuomioja ei sure sitä, että yhteisen EU-puolustuksen keskeinen kulmakivi, rakenneyhteistyö, tyssää. Aivan käsittämätöntä puhetta.

Tuomiojan populisismi ei pääty tähän. Hän käytti jälleen kerran EU:ta sylkykuppina ja kritisoi EU-eliittiä kansalaisten mielipiteen sivuttamisesta. Haloo! Ulkoministeri Tuomiojahan on itse osa juuri sitä EU-eliittiä, jota hän kritisoi. Hän oli mukana neuvottelemassa ja allekirjoittamassa perustuslakia. Eikö se ole hänen tehtävänsä puolustaa sopimusta?

Miten voi olla mahdollista, että vuoden päästä puheenjohtajamaana aloittavan maan ulkoministeri esittää tämänkaltaisia kantoja? Eikö tarkoituksena ole, että jäsenmaat yrittävät ratkaista kriisin yhdessä? Ovatko Tuomiojan näkemykset todellakin Suomen hallituksen virallisia kantoja? Haluaako siis hallitus neuvotella perustuslain uudestaan? Entä onko hallitus täysin rinnoin mukana EU:n puolustuksen kehittämisessä?

Onneksi pääministeri Vanhasen linja on ollut rauhallinen. Hän ei ole hötkyillyt. Vanhanen on solidaarinen muille EU-maille ja on valmis puolustamaan perustuslakia, jonka hän allekirjoitti yhdessä Tuomiojan kanssa. Tuomiojan lausunnot ovat jälleen kerran osoitus siitä, miten pinnallinen hänen todellinen Eurooppa-vakaumuksensa on. Kun pintaa vähän raaputtaa, niin vanha kunnon EU-kriitikko pulpahtaa esille. Vaikea arvioida, miten paljon haittaa tällä on Suomen asemalle EU:ssa. Ei sitä ainakaan vahvista.

Tuomiojan lausunnot pistävät Suomen toilailut turvatakeiden vesittämisessä jälleen uuteen valoon. Jyrki Katainen kirjoitti aiheesta erinomaisen kolumnin Maikkarin kotisivuille.

Tänään meillä oli meppien ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan yhteiskokous. Keskustelimme kahdesta asiasta: unionin ulkosuhdehallinnosta ja kansanäänestysten seurauksista. Mielestäni erinomainen keskustelu. Puhetta johti valiokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari.

Vuosien mittaan minusta on tullut suorastaan Jaakonsaari-fani. Liisa on loistotyyppi, huumorintajuinen ja mukava. Hän osaa asiansa ja uskaltaa esittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Jaakonsaari on myös rautainen asiantuntija, todellinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ammattilainen. Sen sai taas kokea tänään kokouksessa.

Tänään keskustelin myös STTK:n porukan kanssa palveludirektiivistä ja kävin Tallinnassa luennoimassa Suomen Postin tilaisuudessa. Molemmat hyödyllisiä keskusteluja. STTK suhtautuu myönteisesti palveludirektiiviin. Hienoa. Direktiivi tarvitsee Ranskan kansanäänestyksen jälkeen entistä enemmän tukijoita. Postin porukan kanssa meni myös hyvin. Leppoisa tilaisuus.

Kirjoitan oman analyysini tämän viikon historiallisista tapahtumista ensi torstain Apu-kolumniin. Kursorisesti kiteyttäisin syyt, seuraukset ja ulospääsytien seuraavasti:

Ranskan ja Hollannin äänestystuloksiin on useita syitä, mutta kolme nousee ylitse muiden:

1. äänestäjien mielestä EU:n syventäminen ja laajentaminen ovat edenneet liian nopeasti.

2. jäsenmaista puuttu poliittinen johtajuus – ajetaan vain kapeita kansallisia intressejä.

3. kansalliset kansanäänestykset ylikansallisista asioista keskittyvät lähes aina vain kansallisiin asioihin.

Äänestystulosten seurausvaikutuksia on myös roppakaupalla. Kolme keskeisintä ovat:

1. EU on kriisissä, mutta ei kuollut.

2. Ranska asema EU:ssa heikkenee, mutta sen otteet EU-pöytien neuvotteluissa kovenevat.

3. perustuslain hyväksyminen lykkääntyy, ja muiden EU-asioiden eteneminen hidastuu.

Yksiselitteistä ulospääsytietä ei ole, mutta pöydällä on ainakin viisi vaihtoehtoa:

1. unohdetaan koko perustuslaki.

2. sovelletaan vain muutamia perustuslain osia – eli kyseessä olisi eräänlainen ”Nizza plus”.

3. neuvotellaan perustuslaki uudestaan.

4. jatketaan sopimusten ratifiointia ja tarkastellaan tilanne uudestaan, kun kaikki jäsenmaat ovat sanansa sanoneet.

5. otetaan hengähdystauko ja järjestetään sopimuksesta yleiseurooppalainen kansanäänestys ensi vuoden puolella.

Ensimmäinen vaihtoehto ei ole realistinen. Ei kannata hylätä sopimusta, joka selkeyttää, yksinkertaistaa ja parantaa nykyistä EU:ta. Sopimuksen takana on liian paljon poliittista energiaa, jotta se voitaisiin hylätä ihan tuosta vaan.

Toinen vaihtoehto olisi tyypillinen EU-kompromissi, ja ehkä juuri siksi huono. Sopimusten tilkkutäkki vain paisuisi, eikä lopputulos poikkeaisi radikaalisti varsinaisesta perustuslaista. Sisältö olisi sama ja sopimusten sekamelska jatkuisi. Jäsemaat eivät varmaankaan pääsisi yhteisymmärrykseen siitä, mistä voitaisiin sopia ilman sopimusmuutosta.

Kolmas vaihtoehto olisi vaikea. Perustuslaki on kolmen vuoden vaikeiden neuvottelujen tulos. Neuvottelujen avaaminen uudelleen avaisi sellaisen ”Pandoran lippaan”, jota monikaan jäsenmaa ei varmaankaan halua avata. Vaikea hahmottaa, mitä voitaisiin muuttaa, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä.

Juuri nyt neljäs vaihtoehto on mielestäni paras. Ratifiointiprosessi on osa demokratiaa. Jokaisella maalla pitää olla oikeus ilmaista mielipiteensä. Kun kaikki ovat sen tehneet, niin voidaan arvioida, mitä sopimukselle tapahtuu. Eivät Ranska ja Hollanti voi päättää kaikkien 25 jäsenmaan puolesta.

Viimeinen vaihtoehto olisi idealistisin, mutta demokratian kannalta erinomainen. Jos kerran kyseessä on Euroopan perustuslaki, niin järjestetään sitten Euroopan laajuinen kansanäänestys. Tässä vaiheessa ratkaisu tuntuu toki jälkijättöiseltä, mutta jos sen kautta löytyisivät ratkaisun avaimet, niin antaa palaa vaan.

Edessä on vilkas viikonloppu. Suzanne on työmatkalla Hampurissa, ja minusta tulee pariksi päiväksi ”yksinhuoltajaisä”. Aikaisempien kokemusten valossa tulee kiva viikonloppu. Eikö se olekin niin, että lapset tottelevat paremmin, kun paikalla on vain yksi vanhemmista…? Vai onkohan se vain toiveunta…