Vuosien saatossa olen kamppaillut rasitusvammojen kanssa. Peräti kolme rasitusmurtumaa (kantaluu, sääriluu ja jalkapöytä), ja kaikki samassa jalassa.
Parisen vuotta sitten legendaarinen ortopedi Sakari Orava katseli kolmiulotteista röntgenkuvaa nilkastani. Hän totesi sakkemainen pilke silmäkulmassaan, että ”eivät nuo irtonaiset luupalat vielä häiritse, mutta pidetään veitsi terävänä”.
Ja niinhän siinä vain kävi, että nilkan nivel äityi syksyllä pahaksi. En pystynyt juoksemaan kolmeen kuukauteen. Veitsi oli teroitettava. Tammikuun alussa tehtiin nilkkanivelen tähystys. Operaation suorittivat Mikko Kirjavainen ja Jari Salo.
Leikkauspäätös ei ole koskaan helppo, ainakaan potilaalle. Itse asiassa se on aika helvetillinen. Kyseessä on prosessi, joka etenee suunnilleen akselilla kipu-toivo-epätoivo-epäröinti-päätös-helpotus.
Kun kyseessä on krooninen rasitusvamma, joka estää juoksemisen, niin kaikki keinot kokeillaan ennen leikkausta. Niin tälläkin kertaa. Lepo, harjoitteet, maltti, korvaavat treenit, maan parhaat fysioterapeutit ja ortopedit.
Joulukuussa tuli seinä vastaan. Oli tehtävä päätös. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta. Henkinen lukko aukesi. Oli kiva lähteä Lanzaroten leirille pyöräilemään, uimaan ja punttailemaan, kun tiesi, että jalkavaiva hoidetaan kuntoon heti tammikuussa.
Leikkaus vahvisti magneettikuvien epäilyt. Nilkka oli niin täynnä kamaa, että koko niveltä ei aluksi näkynyt. Piti aloittaa oikein kunnon siivous, tai sheivaus niin kuin leikkausraportista hymyillen luin. Rustoa, arpikudosta ja luupaloja poistettiin kuin romukaupan varastosta.
Leikkauksen aikana olin unten mailla. Se kesti 38 minuuttia. En tietenkään muista siitä mitään. Olo leikkauksen jälkeen oli kuitenkin yllättävän hyvä, eikä tämä johtunut ainoastaan morfiinin korvikkeesta.
Parin tunnin nukutus tuntui kymmenen tunnin yöunilta. Heräämöstä muistan kaiken, myös ortopedien kanssa käydyn keskustelun tähystyksen onnistumisesta. Fiilis oli kuin kevätlaitumella ölähtelevällä varsalla.
Mehiläisen porukat olivat niin mukavia, että en aluksi edes halunnut kotiutua samana iltapäivänä. Jätskiäkin olisivat antaneet, jos olisin halunnut. Konjakista en tiedä.
Kotoutuksen jälkeen alkoi kuntoutus. Ville Peltoselta vuokrasin Game Ready -palautuslaitteen, joka pumppaa kylmää vettä ja painetta lastaan. Turvotusta ei tullut nimeksikään, kudokset säästävät happea ja panostavat kaiken energiansa toipumiseen.
Ensimmäisenä viikkona vain kevyttä nilkan liikettä ja fyssareiden ehdottamia perusliikkeitä. Puntillakin kävin, mutta nilkkaa rasittamatta. Kävelykepit lensivät nurkkaan viikon jälkeen.
Tarkastuskäynnillä fyssarini totesi, että nilkka liikkuu paremmin kuin koskaan, kuin teinipojalla konsanaan. Seuraavan kahden viikon aikana kaiken voi vain sössiä. Sanakirjasta tenttasin sanaa ”maltti”.
Kahden viikon kuluttua pääsin altaaseen uimaan pulliksilla. Kolmen viikon kuluttua vuorossa oli kevyt Wattbike-pyörittely. Neljä viikkoa leikkauksesta unelmoin kevyestä hiihdosta. Kaikki näyttää siis hyvältä, ja puuta koputetaan.
Näin jälkikäteen voin antaa kolme yksinkertaista ohjetta leikkausta pohtiville:
1. Kuuntele lääkäreitä. Tee päätös, se helpottaa aina.
2. Ole kunnossa, kun menet leikkaukseen. Vaali myös ruokavaliotasi.
3. Suhtaudu kuntoutukseen kuin treenaamiseen. Maltti on valttia.
Tämä poika on ainakin tyytyväinen ja kiitollinen. Ja odottaa innolla kovempia treenejä.
Alexander Stubb
