Tapasimme tänään Helsingissä viiden pohjoismaisen kollegan kesken. Pohjoismaiset ulkoministerikokoukset ovat tunnelmaltaan kotoisia. Keskustelut ovat avoimia ja suoria.
Kokoussalissa pohjoismaisten kollegojen kanssa (kuva: Eero Kuosmanen)
Pohjoismaat ovat Suomelle perinteisesti se kaikkein läheisin viiteryhmä. Samoin tunnetaan muissakin pohjoismaisissa pääkaupungeissa. Siitä syystä syntyi kaksi vuotta sitten Norjassa ajatus pohjoismaisesta solidaarisuudesta. Aloite on tänä aikana kypsynyt, viimeistelimme tänään ns. solidaarisuusjulistuksen, joka löytyy täältä.
Kaiken pohjana on yhteinen pohjoismainen arvoyhteisö ja maantieteellinen läheisyys. Katsomme maailmaa samankaltaisten linssien läpi. Vastuut ovat yhteisiä. Ulkopoliittiset tavoitteemme samanlaisia. Meille kaikille on tärkeätä edistää alueellista vakautta.
Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat EU-jäseniä. Tanska, Norja ja Islanti kuuluvat Natoon. Näistä erilaisista ratkaisuista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tahdomme edistää keskinäistä ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötämme solidaarisuuden hengessä. Se täydentää kunkin maan olemassa olevaa EU- ja Nato-yhteistyötä ja on linjassa kunkin kansallisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa.
Pohjoismaiset ministerikollegat luonaalla (kuva: Eero Kuosmanen)
Meillä Pohjolassakaan ei voida kääntää selkää tämän päivän uhkien monimuotoisuudelle. Sama onnettomuus, luonnonkatastrofi, terroriteko tai kyberhyökkäys voi koskettaa useampaa maata kerralla. Niihin varautuminen ja tarvittaessa vastaaminen sujuu parhaiten tiiviimmän yhteistyön kautta.
Suomi on jo aiemmin sitoutunut auttamaan muita EU:n jäsenmaita Lissabonin perussopimukseen sisältyvän solidaarisuuslausekkeen mukaisesti.
Keskustelujemme pääaihe oli kuitenkin Pohjois-Afrikan tilanne. Eilisen puheeni arabimaailman muutoksesta pidetyssä seminaarissa löydät tästä. Mitäs olette mieltä?
P.S. Kokoustimme aamulla ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, sielläkin aiheena Libya. Suomi osallistuu Euroopan unionin EUFOR Libya -operaation suunnitteluun. Utva-tiedote löytyy täältä.
Arabimaailma kuohuu – mikä muuttuu? -keskustelutilaisuus Säätytalolla (kuva: Eero Kuosmanen)