Tänään oli erilainen päivä. Lähdin aamutuimaan Tignesistä Ranskan alpeilta Lyonin lentoasemalle. Lensin Brysseliin, annoin haastattelun BBC:n TV-uutisten päälähetykseen ja pidin perinteiseen luennon komission 600 uudelle harjoittelijalle. Komissiossa on vuosittain kaksi harjoittelijaryhmää. Tämä taisi olla viides vuosi peräkkäin kun luennoin näille tuleville EU-vaikuttajille.
Luennon aihe on aina sama eli ”State of the Union” – unionin nykytila. Luennon sisältö on kuitenkin vaihdellut aika lailla vuodesta toiseen. Vuosi 2000 oli mielestäni optimismin aikaa perustuslakeineen, laajentumisineen ja Euroineen. Siihen on väliin mahtunut paljon kriisiäkin, eikä vähiten Ranskan ja Hollannin perustuslakikansanäänestyksistä johtuen.
Tänään nostin esiin kolme syytä optimistiin.
1) EU:lle on löytynyt uusi tärkeä projekti: ilmastonmuutoksen torjuminen.
2) Angela Merkel ja Jose Manuel Barrosso ovat tuoneet mukanaan paljon kaivattua poliittista johtajuutta EU:hun.
3) Uskon, että EU saa jonkinlaisen perustuslaillisen sopimuksen vuoteen 2009 mennessä.
Porukka oli erittäin aktiivinen ja kysymyksiä sateli kymmenittäin.
Vaaliveikkaus on lähtenyt hyvin käyntiin. Kiitos kaikille, jotka ovat jo käyneet veikkaamassa. Toivottavasti eilisestä blogimerkinnästä kävi säännöt selviksi. Sen siitä saa, kun risteyttää ekonomistin ja filosofin. Avustajani pistivät jälleen parastaan…
Veikkauskisa jatkuu koko viikon. Heittäkää vaalitulosarvauksianne blogikommenttiin – pelin säännöt siis eilisessä blogimerkinnässä.
Nyt lennän takaisin Lyoniin – hiihtoloma perheen kanssa jatkuu huomenna.