27 päivää vaaleihin ja 16 ennakkoäänestykseen. Tässä vaiheessa voin sanoa, että pidän vaalityöstä, mutta vihaan vaalikoneita. Tämä päivä on siitä erinomainen esimerkki.
Lähdimme Jani Johanssonin kanssa Lahteen aamukahdeksalta. Sari Hyytiäinen ja Sirkku Lehti-Permanto olivat järjestäneet erinomaisen ohjelman. Aamulla tarjosimme 350 hengelle hernerokkaa Lahden torilla. Samalla teimme kaksi lehtihaastattelua ja kävimme paikallisradiossa. Lounaalla puhuin paikalliselle Rotarikerholle. Sen jälkeen pidimme vielä Reijo Salmisen juontaman kahvitilaisuuden Trion kauppakeskuksessa.
Lahden jälkeen suuntasimme Hämeenlinnaan, jossa paikalliset Rotarit olivat järjestäneet Esko Seppäsen ja minun välisen väittelytilaisuuden. Hauskaa oli ja toivon, että yleisökin viihtyi. Parhaillaan istumme Janin kanssa autossa matkalla Lappeenrantaan, jonne saavumme noin klo. 23.00. Päivä oli siis kaiken kaikkiaan hieno, kunnes…
Kävin äsken läpi sähköposteja. Sain ystävällisen viestin eräältä henkilöltä, joka kertoi, että olen jättänyt vastaamatta erään vaalikoneen niin kutsutun ”nollakysymyksen”. Viestin lähettäjä kehotti minua vastaamaan vaalikoneisiin perusteellisesti, koska ne ovat tärkeä osa äänestyspäätöstä. Näin se tietenkin on.
Tämä on se samainen vaalikone, jonka parissa ahersin kaksi tuntia ja sen jälkeen menetin kirjoittamani vastaukset. Eli suhtautumiseni kyseiseen koneeseen ei tainnut muutenkaan olla siitä parhaasta päästä. ”Nollakysymyksessä” kysytään mitä kolmea asiaa aion ajaa Euroopan parlamentissa. Siis aika tärkeä juttu.
Tarkistin asian ja sieltä todellakin puuttui tämän keskeisen kysymyksen vastaukset. Juttelin vaalikonevastaavan kanssa ja hän ilmoitti, että vastauksia tähän kysymykseen ei ole vielä pistetty nettiin yhdenkään ehdokkaan kohdalla.
Taas meni lähes puoli tuntia sellaisen asian selvittämiseen, joka olisi hoitunut jos vaalikoneen laatijat olisivat informoineet kuluttajia vähän avoimemmin. Tässä tapauksessa ehdokas ja äänestäjä olivat hukassa. Toivottavasti joku jossain miettii vähän tarkemmin miten näitä vaalikoneita voisi tulevaisuudessa parantaa.