Nyt on aika ventti olo. Voin vain kuvitella, miltä ehdokkaista tuntuu.

Vähäisistä yöunista huolimatta aamulla ja päivällä ei vielä väsyttänyt. Taisi into pitää hereillä.

Matkalla Strasbourgiin juttelin puhelimessa kampanjaporukoiden kanssa. Kaikki olivat innoissaan, mutta paluu kampanja-arkeen on ollut nopea. Hihat käärittiin ja palavereita pidettiin heti aamusta.

Meppi rehkii, ja avustajat kannustavat auton penkiltä. Eihän sen näin pitänyt mennä?

Nyt istun Strasbourgin työpäätteellä. Painun heti päiväkirjamerkinnän jälkeen hotellille nukkumaan.

Luin päivän lehdet tarkkaan. Kymmeniä vaalisivuja. Mielenkiintoisia analyysejä. Monet samansuuntaisia. Nyt se vasta alkaa. Kaikki on mahdollista.

Kansainvälinen lehdistö on maininnut vaalit laihanpuoleisesti. Monet kollegat tulivat kuitenkin onnittelemaan. Olivat iloisia Saulin puolesta. Eikä syyttä.

Pohjois-Ranskassa on täysi talvi.

Ranskalaiset satamatyöntekijät vastustavat satamapalveludirektiiviä. Asia hyvä, töihin tulevien avustajien suihkuttaminen kyynelkaasulla ei.

Pidin tänään ryhmämme puheenvuoron homofobiasta. Elävä esimerkki parlamentin kyvystä ja tahdosta nostaa polttavia asioita EU-agendalle.

Useissa jäsenmaissa kuohahtaneet seksuaalivähemmistövastaiset tapahtumat saivat ensin parlamentin GLBT-intergroupin korottamaan ääntään. Poliittiset ryhmät seurasivat mukana.

Onnistuin intergroupin varapuheenjohtajana painostamaan myös usein perin varovaisen ja konservatiivisen EPP:n vaatimaan komissiolta todellisia toimia homofobian kitkemiseksi.

Komissio ei ole tarjonnut seksuaalivähemmistöjen epätasa-arvon poistamiseksi juurikaan muuta kuin kauniita korulauseita. Tähän ollaan perin pettyneitä.

Painotin ryhmän puolesta pitämässäni puheenvuorossa jäsenmaiden vastuuta valvoa, että syrjinnänvastaiset direktiivit todella toimeenpannaan . Totesin myös, että laajentunut EU ei eteenpäin porhaltaessaan saa unohtaa, että ihmisoikeuskysymyksissä löytyy vielä paljon työsarkaa myös unionin sisältä.

Toisaalta emme saa sulkea silmiämme siltä karulta tosiasialta, että 75 maassa samaa sukupuolta olevien suhteet on kriminalisoitu ja yhdeksässä maassa suhde johtaa kuolemantuomioon. Taistelu ihmisoikeuksien puolesta tarvitsee Euroopan unionia.

PS. Kirjoitin myös lyhyen merkinnän presidentinvaaleista englanninkieliseen päiväkirjaan.

Comment

required