Torstai vierähti ulkoministerivierailulla Ottawassa. Kävin Kanadassa ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Vuosi oli 1981. Oli mukava palata pitkän tauon jälkeen.

Suomi ja Kanada ovat monella tapaa samankaltaisia maita. Sijainti on pohjoinen. Kanadalaisten mentaliteetti on meille läheinen ja arvopohja sama. Ulkopolitiikassa Kanada on kuitenkin kulkenut hieman eri porukoissa. Sen viiteryhmiä ovat G8, G20 ja Nato, meidän taas ennen muuta EU.

Tapasin Kanadan ulkoministeri Lawrence Cannonin. Olemme keskustelleet kv-yhteyksissä ennenkin, mutta ulkoministerivierailua ei ole ollut kahdeksaan vuoteen. Meillä ei aina huomata Kanadan tarjoamia mahdollisuuksia. Myös taloudessa sellaisia olisi paljon.

Lehdistötilaisuudessa Kanadan ulkoministeri Lawrence Cannonin kanssa

Meillä oli Cannonin kanssa hyvä keskustelu monesta aiheesta. Päällimmäinen aihe oli arktinen politiikka, johon molemmilla on vahva kiinnostus. Suomen ja Kanadan välillä viritellään konkreettista yhteistyötä. Korostin myös arktisen neuvoston asemaa. Suomi valmistelee parhaillaan omaa arktista strategiaa ja pohjoisen merkitys on nousussa.

Toinen aiheemme oli Venäjä. Pidin tärkeänä, että Venäjän kanssa koetetaan rakentaa mahdollisimman toimivaa yhteistyötä.

Keskustelimme myös Afganistanin tilanteesta. Kanada on merkittävä vastuunkantaja 3000 sotilaalla ja vahvalla kehitysyhteistyöpanoksella.

Kerroin Cannonille Lissabonin sopimuksesta ja EU:n kehityksestä. Kanadalaisille EU on vielä ennen muuta kauppapolitiikkaa, muu on vieraampaa. Unionin ja Kanadan suhteita ollaan kuitenkin tiivistämässä. Puhuimme myös laajemmin transatlanttisista suhteista. EU:n, Yhdysvaltain ja Kanadan yhteistyö kaipaa uutta virittämistä.

Iran oli täällä Ottawassakin tärkeä puheenaihe. Annoimme Cannonin kanssa lehdistötilaisuudessa vahvat lausunnot asiasta.

Suurlähetystön väen kanssa yhtä hymyä!

Päivään sisältyi myös tapaaminen Ottawan suurlähetystön henkilöstön kanssa. Täälläkin minulle esittäytyi osaava ja innostunut porukka, joka ajaa Suomen asiaa. Erinomainen suurlähettiläämme Risto Piipponen järjesti myös vastaanoton, jossa sain tutustua kanadalaisiin vaikuttajiin ja diplomaattikuntaan.

Nyt edessä on lepo. Toivottavasti jetlag ei häiritse liikaa. Matka jatkuu huomenna.

 

Comment

required