Vastaanotin tänään yhdessä edeltäjäni, Ilkka Kanervan kanssa nuorten ulko- ja turvallisuuspoliittisen ryhmän kannanotton Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisestä.

Ilkka Kanervan kanssa vastaanottamassa nuorten kannanottoa (kuva: Raino Heinonen)

Ryhmän keskeisimmät ehdotukset on tiivistettävissä tässä:

  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi on otettava maailmanlaajuisen hyvinvoinnin edistäminen. Tämä edellyttää, että kannamme vastuuta vapaan ja demokraattisen maailman kehittymisestä, ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä maailmanlaajuisesta rauhasta ja turvallisuudesta.
  • Suomen keskeisin kansainvälinen viitekehys on Euroopan unioni. Suomen on edistettävä EU-päätöksenteon parlamentarististen piirteiden kehittymistä tukemalla esimerkiksi niitä toimia, joiden avulla Euroopan komissiosta kehittyy unionille todellinen poliittinen hallitus.
  • Kehitys- ja ympäristöpolitiikka ovat tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa. Esimerkiksi kehitysavun nostaminen YK:n vuosituhattavoitteen mukaiseen 0,7 % ja ilmastonmuutoksen torjunta on käsittävä osaksi kansallista turvallisuusratkaisua.
  • Suomen kansallisen puolustusratkaisun on perustuttava sotilaalliseen liittoutumiseen ja valikoivaan asevelvollisuuteen.
  • Puolustusvoimain ylipäällikkyys on siirrettävä parlamentaariseen kontrolliin joko pääministerille tai puolustusministerille

Nuorten ulko- ja turvallisuuspoliittinen ryhmä (kuva: Raino Heinonen)

Minun mielestäni teksti on loistava. Huomattavasti raikkaampi kuin meidän selontekomme. Mielestäni tulevat ulko- ja turvallisuuspoliittiset raporttimme voisivat noudattaa tätä kaavaa. Mitä sinä olet mieltä nuorten ryhmän ehdotuksista? Kannanoton voit lukea kokonaisuudessaan formin.finland.fi -sivuilta: etusivu, oikea alakulma: kohta julkaisuja.

 

Comment

required