Olen iltakoneessa matkalla kotiin. Viikonloppu on takanapäin. Hyvin meni. Lapin yliopistolla oli 120 kuulijaa. Espoon Iso-Omenan markkinoilla jaoimme 1000 omenaa ja käyntikorttia. Toimihenkilöunionin tilaisuudessa oli 900 kuulijaa. IFK voitti Ilveksen 3-1.

Minulla oli kaksi uutta kokemusta viikonlopun aikana. Ensimmäinen oli Rovaniemen yliopistolla. Olen pitänyt lukuisia luentoja eri yliopistoissa, mutta tällä kertaa olin puhumassa vaalitilaisuudessa. Aika jännä kokemus. Tilannetta auttoi, että pidimme tilaisuuden yhdessä Piitu Kaupin kanssa. Avausten jälkeen saimme hyviä kysymyksiä ja toivottavasti vastauksetkin kelpasivat.

Toinen uusi kokemus oli Iso-Omenan Maalaismarkkinat. Olin siellä Kokoomuksen kojulla ”myymässä itseäni” ensimmäistä kertaa. Homma tuntui jotenkin vähän luonnottomalta, mutta se oli loppujen lopuksi aika hauskaa. Onneksi minua auttamassa olivat meidän Espoon tiimimme kymmenen aktiivijäsentä. Loistava porukka.

Olimme torilla pari tuntia. Loppua kohden eräs vanhempi rouva kysyi miksi hänen pitäisi äänestää EU-vaaleissa. Sanoin, että hän voisi harkita äänestämistä kahdesta syystä. Joko siksi, että yli puolet Suomen lainsäädännöstä juontaa juurensa EU-lainsäädännöstä tai siksi, että olen luvannut juosta Euroopan parlamentin ympäri alasti jos vaalien äänestysprosentti nousee yli viidenkymmenen. Onneksi rouvalla oli hyvä huumorintaju… En tiedä meneekö hän äänestämään.

Comment

required