Britannia julkaisi tänään uuden budjettiehdotuksen. Loppuvääntö voi alkaa.
Täysistunnon budjettikeskustelu oli erittäin värikäs. Sitä oli jännä seurata. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso tykitti täysillä. Britannian Eurooppa-ministeri Douglas Alexander sai kuulla kunniansa.
Barroso kritisoi brittejä minibudjetista. Hän on oikeassa. Ehdotetulla summalla on vaikea ajaa läpi niitä uudistuksia, joita pääministeri Blair on itse ehdottanut. Euroopan parlamentti osoitti suosiotaan Barrosolle. Hurraa-huudoista ei ollut puutetta.
Raha puhuttaa kaikissa EU-maissa.
Ongelmana on se, että kukaan ei enää näytä ajattelevan kokonaisbudjettia. Kaikki maat tuijottavat vain omaa napaa. Yhteisen edun ajaminen jää komission ja parlamentin tehtäväksi.
Brittien uusi ehdotus tyrmättiin heti parlamentissa. Britit eivät korottaneet kokonaisbudjettia nimeksikään.
Pari miljardia tuli lisää seitsemälle vuodelle, eli noustiin noin 849 miljardiin euroon. Kokonaissumma on edelleen vain 1,03 prosenttia koko EU-alueen bruttokansantuotteesta.
Kaikissa maissa sauhuavat laskutikut, myös Suomessa. Pääministeri Vanhanen otti varovaisen linjan. Hän totesi, että suunta on oikea, mutta varsinainen kanta määritellään huomenna. Ei välttämättä huono lausunto.
Julkisessa keskustelussa keskitytään varmaankin Suomen nettomaksuosuuden kasvuun ja maaseudun kehittämistukeen.
Luin läpi brittien ehdotuksen pikaisesti. Nettomaksuosuutemme on laskutavasta riippuen noin 400-500 miljoonaa euroa vuodessa, eli 100 euroa per henkilö.
Maaseudun kehittämistuesta Suomelle ”korvamerkitään” 230 miljoonaa euroa seuraavalle seitsenvuotiskaudelle.
Kokonaisuudessaan brittien uusi ehdotus jää edelleen kauas Luxemburgin ehdotuksesta. Esimerkiksi maaseudun kehittämistukea on kaiken kaikkiaan 8 miljardia vähemmän.
Brittien ehdottama kokonaisbudjetti on 22 miljardia euroa pienempi kuin Luxemburgin vastaava.
Paljon on vielä neuvoteltavaa, mutta juuri nyt haiskahtaa siltä, että yhteinen sävel löytyy viimeistään viikonlopun aikana.
Laihian lukiolaisia kävi tutustumassa parlamenttiin. Hieno porukka.
P.S. Euroopan parlamentin piti äänestää palveludirektiivistä tammikuun täysistunnossa. Nyt näyttää siltä, että äänestys lykkääntyy helmikuun istuntoon. Asiasta tehdään virallinen päätös tänään puhemiesneuvostossa kello 17.00.
Lykkääntyminen johtuu siitä, että raportööri Evelyne Gebhardt ei ole hoitanut hommaansa. Hän hävisi lähes kaikki keskeiset äänestykset sisämarkkinavaliokunnassa 22.11. Sen jälkeen ei raportööristä ole kuulunut mitään.
EPP-ryhmä ja liberaalit suostuvat lykkäämiseen vain sillä edellytyksellä, että jatkoneuvottelujen pohjana on valiokunnan kompromissi. Lisäksi edellytetään, että neuvotteluihin osallistuu myös muita sosialisteja kuin Evelyne Gebhardt.
Mielestäni olisi ollut parempi äänestää palveludirektiivistä jo tammikuussa. Pelkään, että lykkääminen johtaa direktiivin vesittämiseen.