Terveisiä Tampereen lentoasemalta. Iltapäiväaurinko paistaa. Odottelen Helsingin konetta. Illaksi vielä Brysseliin.

Laskeuduin Tampereelle keskiyön jälkeen. Yövyin entisen avustajani, hyvän ystäväni Tero Luoman ja hänen avopuolisonsa Merjan luona. Kivan kämpän ovat hankkineet.

Ylipäätään huomaan aina viihtyväni Tampereella. Kaunis kaupunki, mukavia ihmisiä. Ehkä jossain alitajunnassa mieltymykseni perustuu myös paikalliseen lätkäkulttuurrin.

Tänään oli kolme keikkaa. Aamu alkoi Sammon keskuslukiolla, jonne kokoontuivat myös Ylöjärven lukio, Hatanpään lukio, Klassillinen lukio, Tammerkosken lukio, Lyseon lukio ja ryhmä ysiluokkalaisia Ristinarkun yläkoulusta.

Porukkaa tupa täynnä

Tilaisuuden järjesti Eurooppalainen Suomi. Ja hyvin järjestikin. Juontajana toimi Elina Hykkönen. Hän ja erinomaiset oppilaat tenttasivat Satu Hassia ja allekirjoittanutta EU:sta. Lukiokeikat ovat tämän ammatin parhaita puolia. Nautin joka hetkestä oppilaiden parissa.

Sammon lukion jälkeen vuorossa oli Aamulehden haastattelu, tai ehkä pikemminkin juttutuokio kolmen tähtitoimittajan kanssa. Kävimme vähän läpi EU-agendaa.

Kiertueen päätteeksi osllistuin paikallisen Kauppakamarin järjestämään tilaisuuteen, jossa puhujina olivat myös Harri Jaskari ja Arto Satonen. Harri ja Arto ovat juuri sitä kansanedustajien uutta sukupolvea, jota ihailen. Kavereilla riittää virtaa muutaman ydinreaktorin verran.

Tampere-keikka oli jälleen kerran erinomainen. Ei vähintään siksi, että sain pitkästä aikaa rupatella Teron kanssa. Nyt kotiin viettämään neljän päivän viikonloppua perheen parissa. Fiilikset katossa.

 

Comment

required