Meillä on kyllä mahtava blogiporukka. Ei tarvitse kuin mainita, että kirjoitan Häkämiehen puheesta huomisessa blogissa ja keskustelu lähtee heti täysillä liikkeelle. Mahtavaa! Kaikkien kannattaa lukea eilisen blogin erinomaisia kommentteja.
Tänään lähden liikkeelle muuntelemalla hiukan tuota Häkämiehen puheen niin sanottua kohukappaletta:
Suomi on turvallinen, sananvapautta kunnioittava demokratia. Silti Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa on kolme haastetta: keskustelun puute, keskustelun puute ja keskustelun puute. Ja tämä ei koske vain ammattilaisia, vaan meitä kaikkia.
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen Washingtonissa pitämästä puheesta noussut kohu oli sekä surullista että nautinnollista seurattavaa. Surullista, koska harva keskittyi puheen asialliseen sisältöön. Nautinnollista, koska kerrankin uskalletaan keskustella ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.
Luin Häkämiehen puheen tarkkaan ja kävin läpi suomalaisten lehtien pääkirjoituksia ja uutisointia. Näin otsikoitiin pääkirjoituksissa ja kolumneissa:
Kaleva: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Helsingin Sanomat: Vaikeaa puhetta itse asiasta. Keskisuomalainen: Puolustusminsteri voimaili Washingtonissa. Ilta-Sanomat: Häkämies sanoo Venäjä, kun tarkoittaa Venäjää. Ilkka: Häkämies haastoi historian ja hallituksen. Pohjalainen: Turvallisuuspolitiikassa alkaa uusi aikakausi. Hufvudstadsbladet: Klarspråk i all ärä, men då bör analysen vara korrekt. Turun Sanomat: Kokoomus tarrannut empimättä Suomen ulkopolitiikan ohjaksiin. Lapin Kansa: Häkämies sanoi kuten asia on. Pohjolan Sanomat: Kokoomus vyöryttää ulkopolitiikassa. Aamulehti/Satakunnan Kansa/Lapin Kansa: Ministeri lausui V-sanan. Hämeen Sanomat: Sapelinkalistelulla ei voiteta mitään. Savon Sanomat: Turvallisuudesta saa puhua selkokielellä. Karjalainen: Häkämiehellä liikaa metrejä. Etelä-Suomen Sanomat: Sanankäyttö on turvallisuuspolitiikkaa.
Mielestäni Häkämiehen puhe on erinomainen analyysi Suomen puolustuspoliittisista ratkaisuista. Se on pedagoginen. En löydä siitä yhtään kohtaa, joka jollain tavalla poikkeaisi siitä mitä esimerkiksi puolustusvoimain komentaja Kaskeala tai ylipäällikkö Halonen on aiemmin Suomen puolustuspolitiikasta linjannut.
Puhe lähtee liikkeelle siitä, että Suomi on päätynyt kolmeen puolustuspoliittiseen ratkaisuun, jotka poikkeavat tämänhetken valtavirrasta:
1. Suomi panostaa edelleen aluepuolustukseen.
2. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, ei palkka-armeijaa.
3. Suomi ei ole hakenut Natojäsenyyttä.
Sen jälkeen puheessa kerrotaan miksi ja millä tavalla Suomi on päätynyt näihin ratkaisuihin. Puheessa käsitellään esimerkkien kautta muun muassa Naton ja YK:n rauhanturvaoperaatioita ja EU-puolustuksen kehitystä.
Puhe avaa myös ikkunan valmisteilla oleviin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin. Puhe on myös retorisesti hyvä, juuri sellainen, joka sopii amerikkalaiseen puhekulttuuriin.
Miksi puheesta sitten nousi niin kova meteli Suomessa (muualla sitä ei pahemmin noteerattu)? Mielestäni siihen oli kolme syytä:
1. Meillä ei olla totuttu suoraan puheeseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Yleensä puheet näistä aiheista ovat vähintään kryptisiä.
2. Harvat ovat lukeneet puheen kokonaisuudessaan. Monet vain kommentoivat Ylen radiouutisten juttua aiheesta.
3. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla tehdään nykyään myös politiikkaa, ja hyvä niin.
Julkisessa keskustelussa (ja myös meidän blogikeskustelussa) jakauduttiin kahteen leiriin. On niitä, jotka eivät pidä Häkämiehen puheen sisällöstä (retoriikasta) ja siitä, että se pidettiin Yhdysvalloissa. On taas niitä, jotka pitivät sen sisällöstä ja vähät välittävät missä se pidettiin. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Minun on vaikea hyväksyä sitä impivaaralaista lintukotoajattelua, että suomalainen ei saa puhua Suomen ulko-, turvallisuus- tai puolustuspolitiikasta ulkomailla. Jos suomalainen ei sitä tee, niin kuka sitten? Luuleko joku tosissaan, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa analysoidaan päivittäin rajojemme ulkopuolella? Tähän voi vielä lisätä, että Häkämiehen puheessa oli uutta vain se, että hän puhui selkokieltä.
Se, että oppositiopuolueiden ”ei-maailmassa-ole-koskaan-mikään-muuttunut”-porukka nousee barrikaadeille on vielä ihan ymmärrettävää (ja toivottavaakin). Mutta se, että nuoremman sukupolven kansanedustajat marmattavat siitä, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ei pitäisi ulkomailla puhua, on vähintäänkin eriskummallista.
En myöskään ymmärrä sitä ajattelua, että maailmantalouden muutoksiin pitää reagoida esimerkiksi innovaatiolla, innovaatiolla ja innovaatiolla (pääministeri Vanhanen) tai koulutuksella, koulutuksella ja koulutuksella (presidentti Halonen), mutta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan todellisista haasteista pitää olla hiljaa, hiljaa ja hiljaa.
Olen erittäin iloinen siitä, että keskustelu on lähtenyt oikein kunnolla liikkeelle. Omalta osaltani valmistelen aihepiiriin liittyvää laajempaa puhetta, jonka pidä 22. lokakuuta. Siitä enemmän tuonnempana.
