Bussissa matkalla Strasbourgista Frankfurtiin. Vasemmalla puolella istuu Lasse Lehtinen. Oikealla Esko Seppänen. Lasse lukee Guardiania. Esko Bild-zeitungia. Heitämme herjaa ja nautimme matkasta.
 
Tänään salissa oli suomalaisittain mielenkiintoinen keskustelu. Aiheena pohjoinen ulottuvuus. Keskustelu meni hyvin.  Osallistujiakin oli huomattavasti enemmän kuin marraskuussa 2003, jolloin Diana Wallis piti ainoan ei-suomalaisen puheenvuoron. Tällä kertaa kuusi ”ulkomaalaista” puhui aiheesta. Suomalaisista mikkiin tarttuivat Eija-Riitta Korhola, Riitta Myller, Satu Hassi, Esko Seppänen, Lasse Lehtinen, Paavo Väyrynen, Henrik Lax ja allekirjoittanut. Jos pistän vähän mutkat suoriksi niin lopputulema oli seuraavanlainen: pohjoista ulottuvuutta jatketaan ja kehitetään varsinkin ulkopoliittisena instrumenttina nimenomaan Venäjän suuntaan. Sellaisena se on hyväksi todettu ja nyt siihen pitää saada lisää vauhtia.
 
Laajentumisen jälkeen tulee myös kehittää Itämeriyhteistyötä. Sitä pidetään unionin sisäisenä toimintana, koska Itämeri on nykyään unionin ”sisämeri”. On hienoa, että pohjoinen ulottuvuus ja Itämeristrategia nostetaan esille. Suomalaisten mepitkin puhaltavat asiassa nyt yhteen hiileen. Hyvä. Näin saadaan parempia tuloksia. Ennen äänestyksiä pidin vielä puheenvuorot kehityspolitiikasta ja turismista sekä laiminlyödyistä taudeista kehitysmaissa. En tiedä tuliko maailmasta parempi paikka, mutta ainakin puhujien mielestä se varmaan tuntui siltä.
 
Uudet sinkkiarkut, joilla roudataan tavaraa Brysselin ja Strasbourgin välillä.
 
Jos kaikki on hyvin, niin lukijalla on nyt edessään uudistetut kotisivut. Jos ei ole, niin paina ”refreshiä”. Mikael Siirilä, Jani Johansson, Tero Luoma, Heli Lehtonen ja Lauri Tierala ovat tehneet loistavaa työtä. Pekka Mustonen on ottanut niin hienoja kuvia kuin huonosta kohteesta voi ottaa (tämä ei viittaa ”avustajat” osioon). Uudistuksen tavoitteena on antaa entistä kattavampi kuva europarlamentaarikon työstä. Edellinen sivusto oli suunniteltu pitkälti vaalikampanjaa varten. Ne muokattiin toki mepin työhön sopiviksi, mutta kunnon kauneusleikkaus tehtiin vasta nyt. 
 
Sivuilla käy päivittäin noin 400 vierailijaa, ja palautetta tulee paljon. Uudistus onkin tehty pitkälti kävijäpalautteen pohjalta. Sivujen visuaalista ilmettä on kohennettu, värimaailmaa on rikastettu, sisältöä on monin verroin entistä enemmän ja navigaatiota on kohennettu mm. haku-toiminnon avulla. Uutta materiaalia sivustolla julkaistaan lähes päivittäin. Uutuuksia on paljon: päiväkirjasta löytyy jatkossa valokuvia, kalenteri on aiempaa tarkempi ja avustajat esitellään kunnolla. Sivusto on rakennettu ajankohtaisten parlamenttityöhön liittyvien aihekokonaisuuksien ympärille. Sokerina pohjalla on kuukausittainen chatti. Toivottavasti lukija saa kicksejä uusista sivusta. Otan mielelläni vastaan palautetta: negatiivista ja positiivista. 

Comment

required