Vuonna 1989 Suomi oli hyvin erilainen maa kuin tänään. Naapurina oli edelleen Neuvostoliitto. Talous perustui pitkälti idänkauppaan.

Itäinen Eurooppa kävi läpi suurta myllerrystä mutta virallinen Suomi toisti mantraa puolueettomuudesta. Totta kai pelättiin, mitä murros tuo tullessaan.

Mutta sitten, muistaakseni elokuussa, eräs suomalainen poliitikko puhui Euroopan keskustaoikeistolaisten kokouksessa. Hän ennusti, että Suomi hakee Euroopan yhteisön jäseneksi 1990-luvulla ja piti sitä hyvänä ajatuksena. Eikä hän ollut kuka tahansa rivipoliitikko, vaan puoluejohtaja ja ministeri. Totta kai siitä nousi poliittinen myrsky. Kritiikki oli kovaa. Sitä tuli presidentiltä asti.

Mutta eipä se tainnut tuota puoluejohtajaa hetkauttaa, koska hän tiesi olevansa historian oikealla puolella. Kuten olikin.

Eurooppa oli muuttumassa ja Suomen piti tarttua muutoksen avaamaan mahdollisuuteen. Ja ottaa paikkansa osana läntistä Eurooppaa. Niin kuin ottikin.

Nyt tuo mies istuu tässä edessäni. Hän on tietysti kokoomuksen pitkäaikaisin puheenjohtaja, suuri eurooppalainen ja yksi Suomen EU-jäsenyyden keskeisistä arkkitehdeistä, Ilkka Suominen.

Ilkka, palaamme vielä sinuun.

***

Mutta nyt ollaan vuodessa 2016. Tästä on tulossa aikamoinen vuosi. Historiallinen suorastaan.

Eurooppa on nimittäin jälleen erittäin kovan paikan edessä. Ja kun sanon Eurooppa, tarkoitan luonnollisesti myös Suomea. Suomi on osa Eurooppaa, ja mitä Euroopassa tapahtuu, tapahtuu myös Suomelle. Hyvässä ja pahassa.

Meillä on yhtä aikaa käsissämme monta isoa haastetta:

 

1. Miten huolehdimme turvapaikanhakijoista ja pakolaisista tavalla, joka kunnioittaa heidän ihmisarvoaan mutta myös tavalla, joka ei vaaranna EU-maiden sisäistä ja keskinäistä yhtenäisyyttä eikä eurooppalaisen yhteistyön tuloksia? Miten vähennämme perusteettomia turvapaikkahakemuksia, jotta voimavaroja jää auttamaan todellisen avun tarpeessa olevia?
2. Miten vahvistamme Euroopan turvallisuutta, kun Ukrainassa ja Syyriassa soditaan ja terrorismi on tullut Euroopan sydämeen?
3. Miten saamme Euroopan talouteen uutta puhtia ja uusia työpaikkoja?
4. Ja ettei tulisi liian helppoa, meidän on myös pohdittava, mitä teemme jos Britannian kansa äänestää kesäkuussa EU-jäsenyyttä vastaan?

 

Jos löydämme näihin haasteisiin toimivat vastaukset, Euroopasta tulee entistä vahvempi. Mutta jos epäonnistumme, tai jos epäröimme liian pitkään, Eurooppa uhkaa hajaannus, populismin nousu ja lopulta tilanne, joka ei ole juuri kenenkään etujen mukainen.

Tilanne on siis vaikea. Haasteet ovat jättiläismäisiä.

Olemme monella tapaa samanlaisessa murroskohdassa kuin vuonna 1950. Silloin Euroopan savuaville raunioille alettiin rakentaa kokonaan uutta yhteisöä. Tai kuin vuonna 1990. Silloin Neuvostoliiton hajoaminen avasi neuvostoblokkiin kuuluneille keskisen Itä-Euroopan maille oven takaisin osaksi länsi-eurooppalaista perhettä.

Olen silti rauhallisin mielin. Nämäkin haasteet hoidetaan. Ratkaisuja kyllä löytyy.

Kyse on enemmän siitä, löytyykö päättäjiltä poliittista rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä. Sellaisia päätöksiä, kuin tehtiin Ilkan aikana, kun Suomi hakeutui ensin Euroopan Talousyhteisön ja myöhemmin Euroopan unionin jäseneksi.

Poliitikoilla on tämä kuuluisa Junckerin ongelma: Päättäjät kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä, miten sen jälkeen voitetaan vaaleja.

Pääviestini tänään on tässä: Vaikka Euroopan tilanne on haastava, ratkaisuja kyllä löytyy. Niitä löytyy tiiviimmästä eurooppalaisesta yhteistyöstä – ei löyhemmästä yhteistyöstä. Kaikki on kiinni siitä, löytyykö tämän päivän poliittisilta johtajilta rohkeutta tehdä oikeita valintoja. Vaikka ne eivät ole suosittuja. Vaikka vaarana olisi tappio seuraavissa vaaleissa.

Voin omasta puolestani kertoa tässä ja nyt, että Kokoomus on valmis tekemään sen, mitä tilanne vaatii. Emme jää katsomaan kannatuskyselyitä vaan katsomme isänmaan etua. Meillä on esimerkkejä eri EU-maista, joissa puolueet ovat voittaneet vaaleja myös vaikeiden uudistusten jälkeen.

Kokoomus on Ilkka Suomisen ajoista asti ollut vahvasti eurooppalaisen yhteistyön kannalla. Miksi? Siksi, että kiinnittyminen länteen, avautuminen uusille markkinoille ja vaikuttaminen meitä koskeviin päätöksiin on yksiselitteisesti Suomen oma, kansallinen etu.

***

Mistä ratkaisuista puhun? Mitä meidän on tehtävä? Käyn kohta kohdalta läpi Kokoomuksen ratkaisut maahanmuuton, turvallisuuden ja talouden eurooppalaisiin haasteisiin.

 

Maahanmuutto

Ensin muutama sana maahanmuuton mittasuhteista. Eurooppaan, myös Suomeen on tullut poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Koko Eurooppaan yli miljoona ja Suomeen viime vuonna 32 000. Se on paljon. Paine on monissa EU-maissa kova. Mutta EU-maiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 500 miljoonaa. En millään tavalla vähättele valtaavaa haastetta; en kustannuksia, en kotouttamisen vaikeutta, en turvallisuusriskejä. Mutta en myöskään usko, että reilut miljoona ihmistä – joista iso osa aidosti tarvitsee suojelua ja perusteetta tulleet pyritään palauttamaan takaisin – olisivat uhka Euroopan kulttuurille ja elämäntavalle. Päinvastoin: Jos onnistumme kotouttamisessa ja saamme uusille eurooppalaisille työtä, pitkällä tähtäimellä he vahvistavat Euroopan taloutta. Siis JOS onnistumme.

Toinen huomio talouden kannalta: Ne, joiden etua palvelee Euroopan heikentyminen, näyttävät toivovan, että vapaan liikkuvuuden Schengen-alue romahtaa ja EU-maiden välillä palataan vanhanaikaisiin rajatarkastuksiin. Joka meillä sellaista toivoo, unohtaa, että vapaalla liikkuvuudella on iso taloudellinen merkitys myös Suomelle. Saksalainen Bertelsmann-säätiö on laskenut, että Schengenin romahtaminen maksaisi EU-maille seuraavan kymmenen vuoden aikana vähintään 470 miljardia euroa, mahdollisesti paljon enemmän. Joka tapauksessa se tekisi ison loven EU-maiden jo nyt hauraaseen talouskasvuun. Näin käy, jos kuljetusten kustannukset kasvavat ja tavaran liikkuminen hidastuu. Viennistä riippuvaiselle Suomelle tämä olisi erityisen ikävä isku. Myös ihmisten vapaa liikkuvuus on ollut suomalaisten etu.

Mitä meidän pitää siis tehdä? Tässä kokoomuksen ohjelma. Ja nämä koskevat siis EU-tasoa. Kotimaiset toimet kotouttamisessa ja muussa vaatisivat kokonaan oman puheen.

 

1. Laitetaan Schengenin ulkorajavalvonta toimimaan, tarvittaessa yhteisvoimin. Tuen ajatusta Euroopan yhteisestä raja- ja merivartiojärjestelmästä. Kreikan, Italian tai Suomen ulkoraja on myös meidän kaikkien yhteinen ulkoraja. Jokaisella maalla on ensisijainen vastuu – ja velvollisuus – hoitaa rajansa. Mutta jos se ei jostakin syystä onnistu, muilla jäsenmailla pitää olla oikeus ja velvollisuus auttaa. Lähettämällä rajavartijoita, materiaalia tai vaikka rahaa. Tähän liittyy totta kai herkkyyksiä. Rajavalvonta on perinteisesti nähty valtion omana asiana. Mutta tähänkään ei pidä suhtautua tunteellisesti tai ideologisesti vaan kylmän käytännönläheisesti. Tehdään se, mikä on järkevintä. Pidetään mielessä, että myös Suomella on valvottavanaan pitkä raja ja voimme hyvin tarvita apua, jos tilanteet muuttuvat nopeasti. Samalla on katsottava, että EU:n seuraava rahoituskehys – budjetti – on riittävän joustava vastaamaan tällaisiin uusiin tarpeisiin.
2. Kitketään ihmissalakuljetus. Ihmiset, jotka tekevät rahaa toisten ihmisten äärimmäisellä hädällä, ovat häikäilemättömiä, röyhkeitä rikollisia, jotka meidän täytyy pysäyttää ja saada vastuuseen teoistaan. Tarvitsemme tiivistä yhteistyötä eri maiden ja eri toimijoiden kesken.
3.  Hoidetaan maahantulijoiden vastaanotto ulkorajoilla paremmin, tarvittaessa yhteisvoimin. Ihmisille pitää tarjota kohtuulliset olosuhteet. Yhtä tärkeää on, että heidät rekisteröidään ja heidän asiansa käsittely tapahtuu nopeasti. He, joilla on perusteet saada turvapaikka, ohjataan eteenpäin, ja he, joilla perusteita ei ole, ohjataan takaisin. Oleellista on se, että jokainen otetaan vastaan ja kohdataan ihmisarvon mukaisesti.
4. Uudistetaan Dublin-järjestelmä niin, ettei mihinkään maahan kohdistu kohtuuton paine. Nyt sääntönä on, että maahantulija on sen maan vastuulla, johon hän tulee. Mutta onko se enää kohtuullinen vaatimus, kun Kreikkaan tulee tuhansia ihmisiä päivässä? Ja onko se enää Suomen omaltakaan kannalta järkevää, kun Venäjästä saattaa tulla uusi reitti turvapaikanhakijoille? On järkevämpää, että taakkaa turvapaikkahakemusten käsittelystä voidaan jakaa tai ottaa yhteiseurooppalaiseen hoitoon. Suomen pitää välttää joutumasta tilanteeseen, jossa me joudumme yksin käsittelemään suuren määrän turvapaikkahakemuksia. Meidän pitää auttaa muita ja edellyttää, että myös meitä autetaan, jos tilanne vaatii.
5. Lisätään humanitaarista maahanmuuttoa. Se tarkoittaa, että perusteettomat hakijat havaitaan heti ja heidät ohjataan takaisin. Vastapainoksi lisätään pakolaisten vastaanottamista. Siis ihmisten, jotka ovat aidosti ja oikeasti suojelun tarpeessa. Aloitetaan Turkista, koska tarvitsemme Turkin yhteistyötä. Annetaan YK:n pakolaisjärjestön arvioida ihmisten tarpeita, ja sijoitetaan pakolaiset eri puolille Eurooppaa. Tähän pitää saada kaikki EU-maat mukaan, koska mitä pienempi joukko maita ottaa vastaan pakolaisia, sitä isompi taakka lankeaa kullekin maalle. En usko, että kaikkia saadaan mukaan vapaaehtoiselta pohjalta. Tarvitaan kannustimia. Sellaisia voisi löytyä vaikka EU:n rakenne- ja koheesiorahoista. Ellei jäsenmaalla ole solidaarisuutta muita EU-maita kohtaan ottaa vastaan pakolaisia, miksi muiden pitäisi olla solidaarisia ja antaa sellaisille maille rahallista tukea? En tarkoita nykyistä rahoituskehystä, josta on jo sovittu, vaan tulevasta. Ja kyllä – organisoitu humanitaarinen maahanmuutto tarkoittaa myös sitä, että Suomen pakolaiskiintiötä nostetaan huomattavasti. En voi nyt antaa tarkkaa lukua mutta huomattavasti
6. Yhtenäistetään käytäntöjä niin, että turvapaikanhakijoiden ei tarvitse liikkua EU-maasta toiseen. Nyt eri mailla on erilaiset kriteerit turvapaikan myöntämiselle ja erilaiset etuudet turvapaikan saaneille. Se johtaa väistämättä siihen, että hakijat pyrkivät tiettyihin maihin toisten sijasta. Samalla kun käytäntöjä yhtenäistetään, pitää asettaa rajoituksia sille, että turvapaikkaa haetaan useasta EU-maasta. Tässä on hyvä huomata, että liikkuminen on totta kai vapaata viimeistään sitten kun tulija on saanut EU-maan kansalaisuuden
7. Viimeisenä, enemmän kotimaisena mutta silti erittäin tärkeänä kohtana. Se, että Suomeen tuli viime vuonna 32000 turvapaikanhakijaa (joista arvioiden mukana alle puolet saa turvapaikan), ei uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Uusi tilanne teettää kovasti työtä, se aiheuttaa kuluja, se vaatii sulattamista ja siihen varmasti liittyy riskejä. Onnistunut lopputulos vaatii vaivannäköä molemmilta osapuolilta: suomalaisilta joustavuutta, lämmintä sydäntä ja avarakatseisuutta sekä turvapaikanhakijoilta paikallisen kulttuurin kunnioittamista ja halua kotoutua. Mutta ei Suomi yhteiskuntana ei ole vaarassa. Kestämme kyllä.

 

Turvallisuus

Britannian pääministeri David Cameron puhui viime maanantaina parlamentissa maansa EU-jäsenyyden puolesta. Puhe oli kaikkiaan erinomainen, mutta yksi kohta jäi soimaan korvissa. Cameron sanoi:

“Tämä ei ole oikea hetki jakaa Länttä. Kun elämäntapaamme, arvojamme ja vapauksiamme haastetaan, meidän on haettava voimaa yhteistyöstä.”

Valitettavasti on monia, jotka toivovat Euroopan hajaantuvan, riitelevän ja heikkenevän. Valitettavasti myös Venäjä näyttää toivovan sitä. Ja niin toivovat terroristitkin.

Meidän ei pidä alistua ulkoiseen painostukseen. Meidän kannattaa pysyä yhdessä, koska yhdessä olemme vahvempia.

Turvallisuudessa on paljon tehtävää ja paljon on myös tekeillä.

Yksi Suomelle aivan keskeinen asia on EU-maiden keskinäisen solidaarisuuden ja avuntovelvoitteen vahvistaminen. Siitähän sovittiin Lissabonin sopimuksessa. Mutta käytännössä avunantovelvoitetta ei ole kokeiltu ennen kuin nyt Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Ranska pyysi muilta EU-mailta apua vedoten avunantolausekkeeseen. Ja me muut lupasimme apua, Suomi ensimmäisten joukossa. EU-maiden keskinäinen solidaarisuus turvallisuudessa on erityisen tärkeää Suomelle, koska emme kuulu natoon. Siksi meidän pitää tehdä osamme, jotta sopimukset ja lupaukset lunastetaan.

Presidentti ja hallitus linjasivat marraskuussa, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”. Ja että ”Suomi tukee Ranskaa käytettävissään olevin keinoin”.

Olemme jo antaneet Ranskan käyttöön yhteiskäytössä olevan kuljetuskoneen lentotunteja. Viime perjantaina päätimme lisätä panostamme kurdijoukkojen koulutuksessa Irakin Erbilissä. Pidän tätä erittäin tärkeänä jo Suomen oman turvallisuuden kannalta.

Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt Ukrainan kriisin seurauksena. Venäjä on koventanut voimapolitiikkaansa Georgian sodasta lähtien. Näimme jo silloin, mitä tuleman pitää. Se on totta kai ollut suuri pettymys meille kaikille, jotka toivoimme Venäjän lähentyvän Eurooppaa. Toisin kävi, valitettavasti.

Suomi on tiiviisti osa länttä. Jo EU-solidaarisuus merkitsee sitä, että puolemme on selvä, jos toista EU-maata uhataan. Suomi auttaa mahdollisuuksiensa mukaan, omien päätöstensä pohjalta.

Silti on muistettava, että EU ei ole sotilasliitto eikä siitä sellaista edes tarvitse tulla. Yhteisen puolustuksen hoitaa useimmille jäsenmaille nato.

EU:n pitää kuitenkin olla entistä vahvempi turvallisuusliitto. Se tarkoittaa 1) entistä vahvempaa solidaarisuutta ja valmiutta antaa apua; 2) entistä määrätietoisempaa otetta kansainvälisessä kriisinhallinnassa; 3) entistä yhtenäisempää ulkopolitiikkaa suhteessa mm. Venäjään; 4) strategista otetta kehitysapuun ja humanitaariseen apuun; 5) käytännön toimia terrorisminvastaisesta taistelusta esimerkiksi tiedusteluviranomaisten kesken.

 

Talous

Kaiken pohjalla on tietysti vahva talous. Eurooppalaisen hyvinvoinnin, turvapaikkatilanteen, myös turvallisuuden hoitaminen edellyttää vahvaa taloutta.

Euroopan talous on tervehtymään päin. Odotettavissa on orastavaa kasvua. Kriisimaat ovat pääosin päässeet jaloilleen ja kiinni talouskasvuun. Lainakorot ovat edelleen ennätysmatalalla. Talous- ja rahaliittoa on paikkailtu ja korjailtu. Pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni etenevät.

Mutta kaikki on vielä hauraalla pohjalla. Maailmantaloudesta, etenkin Kiinasta, kuuluu huolestuttavia uutisia, jotka vaikuttavat Eurooppaan. Eikä Euroopan pankkien tilanne ole kaikilta osin vieläkään riittävän hyvä.

Suurin virhe nyt olisi lopettaa talouden rakenteiden uudistaminen. Otetaan esimerkkiä sellaisista maista kuten Portugali, Espanja, Irlanti ja Latvia, jotka ovat tehneet osin kipeitäkin uudistuksia. Nyt ne ovat EU:n nopeimmin kasvavia talouksia.

Nyt on tärkeää, että pankkiunioni etenee. Yhteinen pankkivalvonta ja kriisinratkaisumekanismi ovat jo toiminnassa. Jäsenmaiden on vain saatava lainsäädäntönsä ajantasalle. Seuraavaksi työn alla on yhteinen talletussuoja. Sekin on Suomen etujen mukainen pitkällä tähtäimellä, sitten kun sen edellytykset täyttyvät. Suomen keskittynyt pankkijärjestelmä hyötyisi eurooppalaisesta talletussuojasta. Mutta emme halua edetä ennen kuin eurooppalaisten pankkien riskejä on pienennetty, kansallisia talletussuojia karrutettu ja lainsäädäntöä yhdenmukaistettu.

Euroa kritisoidaan paljon. Moni luulee, että Suomen ja Euroopan talousvaikeudet ovat euron syytä. Olen eri mieltä. On totta, että talous- ja rahaliitto oli keskeneräinen rakennelma, kun se perustettiin. Jälkikäteen voi sanoa, että oli virhe lähteä liikkeelle kun EMU ei ollut valmis. Mutta puheet euron hajottamisesta tai Suomen eroamisesta ovat turhia. Kummassakaan ei ole mitään järkeä. Niistä olisi paljon enemmän haittaa. Peruutuspeiliin on eurokeskustelussa katsottu jo kylliksi, nyt on katsottava eteenpäin – talous- ja rahaliiton tulevaisuuteen.

Olemme päässeet talous- ja rahaliiton kehittämisessä eteenpäin. Mutta valmis se ei ole vieläkään. En tiedä, voiko se koskaan olla valmis, koska maailma ympärillä muuttuu koko ajan.

Siksi työtä on jatkettava. Viisainta on edetä askel kerrallaan. En usko isoihin harppauksiin. Oleellista on tehdä, mikä on järkevää ja riisua euroalueen kehittäminen turhasta mystiikasta. Monet vastustavat uudistuksia ihan vain periaatteesta, ymmärtämättä talouden dynamiikkaa.

Euroopan talous on paljon muutakin kuin euro. Meidän pitää ottaa iso loikka eteenpäin palveluiden vapaassa liikkuvuuden, digitaalisten sisämarkkinoiden, vapaakauppasopimusten, kiertotalouden ja energiaunionin kanssa. Nämä ovat isoja asioita, joihin liittyy osin ristiriitaisia intressejä. On jäsenvaltiota ja vanhoja teollisuuden aloja, jotka haraavat vastaan. Suomen etu on, että näissä asioissa päästään eteenpäin. Se edellyttää kovaa työtä ja EU-asioiden osaamista.

***

Olemme siis monella tapaa tienhaarassa: Haluammeko elää Euroopassa, joka riitelee, hajaantuu ja alkaa purkaa yhteistyön saavutuksia. Se on kyynisten, omaa etua tavoittelevien populistien toive. Se on myös meidän ulkoisten vastustajiemme toive. Ei ole sattumaa, että Venäjä tukee joitakin Euroopan populistiliikkeitä.

Vai haluammeko elää Euroopassa, joka yhdessä löytää ratkaisut yhteisiin talouden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden haasteisiin.

Kokoomuksen vastaus on ilman muuta jälkimmäinen: Me rakennamme tulevaisuuden Eurooppaa, joka ei pelkää yhteistyötä eikä yhteistyöhön perustuvaa vaurastumista, hyvinvointia ja turvallisuutta.

***

 Tämän pitää näkyä myös meidän toiminnassamme. Lupaan, että kokoomus toimii hallituksessa yhtenäisen Euroopan puolesta. Teiltä pyydän, että tuette tätä linjaa omassa toiminnassanne ja omissa puheissanne.

Suomella ja Euroopalla on edessään vaikeita päätöksiä. Ne eivät välttämättä ole suosittuja mutta ne on tehtävä. Me kokoomusministerit teemme, mitä pitää tehdä. Mutta tarvitsemme siihen teidän tukea. Osallistukaa keskusteluun ja auttakaa meitä pitämään Suomen Eurooppa-politiikka oikeilla raiteillaan.

Kokoomus on aina ollut Suomen johtava Eurooppa-puolue. Kiitos Ilkan, Pertti Salolaisen, Sauli Niinistön, Jyrki Kataisen, Sirpa Pietikäisen ja monien muiden ministerien, kansanedustajien, meppien ja muiden aktiivien. Aiomme olla johtava Eurooppa-puolue myös tästä eteenpäin. Se on tänä päivänä entistä tärkeämpää. Euroopan unionilla on Suomessa entistä vähemmän puolustajia. Moni puolustajakin pitää suunsa mieluummin kiinni.

Uskalletaan sanoa, mitä ajattelemme. Uskalletaan puolustaa Eurooppaa. Uskalletaan katsoa eteenpäin. Ja uskalletaan tehdä viisasta ja vastuullista Eurooppa-politiikkaa.

Kiitos!

Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt etenkin Ukrainan kriisin seurauksena. Siksi on entistä tärkeämpää, että Suomi huolehtii puolustuksensa uskottavuudesta.

Suomi vahvistaa omaa puolustuskykyään ja tiivistää kansainvälistä turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä. Siihen kuuluu laaja-alaisen transatlanttisen yhteistyön vahvistaminen ja käytännönläheinen kumppanuus Naton kanssa.

Minkään tästä ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kaikki on nimittäin kirjattu kristallinkirkkaasti pääministeri Sipilän hallituksen ohjelmaan.

Nyt toteutamme näitä linjauksia muun muassa siten, että puolustusvoimat harjoittelee kansainvälisten kumppaneidensa kanssa. Puolustusvoimien osalta tärkeimmät kumppanit ovat Ruotsi, Yhdysvallat ja Nato. Senkään ei pitäisi olla uutinen kenellekään, koska näin on ollut jo pidempään.

Tärkein puolustusvoimien kahdenvälisistä kumppaneista on Yhdysvallat. Yhteistyö on tiivistynyt siitä lähtien, kun Suomi hankki ilmavoimilleen yhdysvaltalaiset Hornet-hävittäjät. Siitä on jo yli kaksikymmentä vuotta, eli uudesta asiasta ei ole kyse. Uutta on se, että Yhdysvallat panostaa taas harjoitteluun Euroopan maiden kanssa.

Kansainväliset harjoitukset vahvistavat Suomen puolustuskykyä ja valmiutta ennakoida tilanteita. Naton harjoituksiin Suomi osallistuu luonnollisesti kumppanimaana ja omista lähtökohdistaan käsin. Harjoittelu ei velvoita meitä puolustamaan muita, mutta ei myöskään anna meille turvatakeita. Turvatakeet kuuluvat vain ja ainoastaan Naton jäsenmaille.

Viime viikolla julkisuudessa on ihmetelty amerikkalaisten harjoittelua Suomessa. Harjoittelu Suomen omalla maaperällä sopii meille erittäin hyvin. Se on järkevää jo pelkästään taloudellisesti. Tavallisesti valtaosa harjoitusten kustannuksista syntyy suomalaisjoukkojen ja –materiaalin kuljettamisesta ulkomaille ja takaisin.

Toivoisin, että vuonna 2016 voisimme käsitellä näitäkin, täysin tavanomaisia, ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyviä asioita kylmänrauhallisesti ja maltilla.

Ymmärrän, että Paavo Väyrynen on huolissaan puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistyöstä. Väyrynen ehkä toivoo, että Suomi palaisi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Venäjän ja lännen välimaastoon 1970-luvun tapaan. Meillä ei kuitenkaan ole aikomustakaan muuttaa Suomen vakaata asemaa osana EU:ta ja länttä.

Enemmän ihmettelen Antti Rinteen hämmennystä. Rinne oli oman hallitukseni ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen. Näin ollen hänen pitäisi tietää, mistä siellä on linjattu. Siitä, että Suomi tiivistää kansainvälistä yhteistyötä ja osallistuu sotilaallisiin harjoituksiin.

Erkki Tuomioja puolestaan epäili, että uusissa harjoituksissa on kyse puolustusministerin sooloilusta. Ei ole, vaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteisestä linjauksesta.

Yhdessä asiassa kritiikki osuu oikeaan. Tiedonkulun eduskuntaan täytyy olla tiiviimpää. Eduskunta saa tiedot, mutta kokonaisuuksina liian harvoin. Tietoa on välitettävä tiiviimmällä tahdilla. Uskon, että tähän saadaan pikainen korjaus.

Oleellisinta kuitenkin on, että Suomen puolustuksen uskottavuus vahvistuu näinä tuulisina aikoina. On itsestään selvää, että Suomi tarvitsee kumppaneita.

Brysselissä nähtiin eilen melko odotetun kaltainen vääntö Britannian EU-jäsenyyden ehdoista. Draamaakin saatiin, kun Kreikka otti neuvotteluissa esiin myös turvapaikanhakijat. Lopputulos oli – kuten tällaisissa EU-neuvotteluissa yleensäkin – kohtuullisen tasapainoinen.

Pallo on nyt briteillä. Seuraavat kuukaudet ratkaisevat, miten kesäkuun 23. päivän kansanäänestyksessä käy.

Suomen kannalta oleellisinta on, että kanssamme samanmielinen Iso-Britannia pysyy unionin jäsenenä.

Britannian erolla olisi ikäviä seurauksia myös Suomen kannalta. Siirtymävaiheen epävarmuus markkinoilla tekisi hallaa Euroopan taloudelle. Pidemmällä tähtäimellä EU:n talouspoliittinen valtatasapaino valuisi etelämmäksi. EU menettäisi myös turvallisuuspoliittisesti raskaimman jäsenmaansa. Mikään näistä ei olisi Suomen etujen mukaista.

Vaikka pääministeri Cameron saavutti hyvän neuvottelutuloksen ja alkaa nyt virallisestikin kampanjoida EU-jäsenyyden puolesta, seuraan aika jännittyneenä tulevaa kansanäänestystä. Usein käy niin, että ihmisten äänestyspäätökseen vaikuttavat monet itse asiaan liittymättömät seikat. Ja tunteet. Tämä äänestys on erityisen haastava, koska harva britti rakastaa EU:ta. Ja hallitustakin on aina kiva näpäyttää.

Nyt on tärkeää, että kyllä-kampanja saa mukaansa näkyviä nimiä. Yksittäisillä henkilöillä, kuten Lontoon pormestari Boris Johnsonilla, on iso rooli. Ehkä ratkaisevinta on kuitenkin se, miten Britannian elinkeinoelämä asemoituu. Jos toimijat kertovat avoimesti, kuinka monet työpaikat olisivat vaarassa, ihmiset voivat valita talouden kannalta turvallisemman vaihtoehdon, eli EU-jäsenyyden.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että britit ovat varsin käytännöllistä kansaa. Siksi olen luottavainen, että järki lopulta voittaa. Jos me suomalaiset voimme jotenkin olla mukana viemässä keskustelua maltilliseen ja järkevään suuntaan, meidän kannattaa se tehdä. Kyse on paitsi Britannian, myös Suomen edusta.

Hyvät kokoomuslaiset,

Kokoomus on kantanut hallitusvastuuta pitkään. Pitkä hallitusvastuu on osoitus siitä, että suomalaiset ovat luottaneet ja luottavat meihin. Tämän luottamuksen edessä on oltava nöyrä ja kiitollinen.

Samalla pitää olla itselleen ja muille rehellinen: olemme olleet osa hyviä päätöksiä, laihoja koalitiohallitusten kompromisseja, merkittäviä tekoja ja myös hetkiä, jolloin ei ole saatu riittävästi aikaan.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on se lisäarvo, minkä Kokoomuksen mukanaolo hallitukseen tuo. Mihin meitä tarvitaan? Miksi Kokoomuksen on syytä olla hallituksessa sen sijaan, että voisimme käyttää enemmän aikaa aatteellisen korjausvelkamme paikkaamiseen ja keskittyä hallitusvastuussa olevien arvosteluun opposition penkeiltä. Miksi kuuntelemme korvat punaisina kritiikkiä koulutussäästöistä ja pyrkimyksistä vahvistaa Suomen kilpailukykyä lainsäädännön kautta?

Tällä hetkellä tehtävät sopeutus- ja kilpailukykytoimet herättävät paljon kritiikkiä, osin ansaitustikin. Kukaan niitä ei mielikseen tee, esimerkiksi koulutussäästöt kouraisevat sivistysporvarin sielua syvältä. Mutta ei niitä huvikseen tehdä. Niitä tehdään siksi, että talous on kuralla. Eikä se siitä muuksi muutu ilman, että käänne saadaan aikaan. Käänne on tehtävä. Käänteen tekemiseen tarvitaan Kokoomusta.

Yksi valtiovarainministeriöön välittynyt viesti herätti erityisesti pohtimaan sitä, missä menemme nyt ja minne meidän on pyrittävä. Viesti oli tiivistettynä seuraava:

– Selailin menneen vuoden kalenteria ja laskeskelin. Minulla ja kuulovammaisella pojallani on ollut noin 40 käyntiä erikoislääkäreillä. Laskut näistä yhteensä muutama sata euroa. Meillä käy kotona puheterapeutti kerran viikossa niin kauan kuin tarpeen on ja kohta käy myös viittomakielen opettaja. Pojalla on oma hoitotiimi. Heiltä saa aina kysyä jos on jotain asiaa. Tuleva leikkaus ja siihen liittyvä kuntoutus on maksutonta. Lisäksi saamme vielä Kelasta tukea. Monessa maassa jäisimme ilman apua. Suomessa hoito on huippua. Sairaus ei syrji, kaikki ovat siinä samalla viivalla, mutta kaikille tarjotaan sama hoito. Ainakin minun pojalleni on ollut lottovoitto syntyä juuri Suomeen.

Kokoomusta tarvitaan siihen, että kuulovammaisen pojan ja hänen perheensä tarpeista pystytään huolehtimaan myös tulevaisuudessa. Että hahmotetaan, mitä se todellisuudessa edellyttää, että meillä on hyvinvointivaltiomalli myös jatkossa. Että tehdään rohkeasti päätöksiä työn ja yrittämisen ja sitä kautta kasvavien verotulojen puolesta. Ei vain sanota. Tehdään.

Tämä asia ei avaudu ihan yksinkertaisesti. Miten vaikka paikallinen sopiminen liittyy siihen, saako Kalle 9-v. puheterapiaa? Siten se liittyy, että vain työstä syntyvät ne veroeurot, joilla palvelut rahoitetaan. Siten se liittyy, että pitää olla työtä jota tehdä, työtä, jota teettää. Työtä josta saa palkkaa, työtä, josta kannattaa maksaa palkkaa.

Kuvaamani esimerkki osoittaa tärkeimmän syyn siihen, että Kokoomuksen lupaus viime vaaleissa oli asettaa työ etusijalle. Lupaus työn puolesta on samalla lupaus pitää huolta kaikista suomalaisista taustaan ja tulotasoon katsomatta. Lupaus työn puolesta on samalla lupaus ihmisille itsensä kehittämiseen. Lupaus työn puolesta on lupaus tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.

Työ on etusijalla myös tämän hallituksen tehtävälistalla. Kokoomus ei ole siihen aivan osaton.

Hallituksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä 110 000 hengellä tämän vaalikauden aikana. Työllisyysastetta olisi kyettävä nostamaan lähes neljällä prosenttiyksiköllä vuoteen 2019 mennessä.

Tavoite on kunnianhimoinen, mutta mahdollinen. Annan tästä kaksi esimerkkiä:

– Vuosina 1996-1999 työllisyysaste nousi 4,1 prosenttiyksiköllä.

– Vuosina 2004-2008 työllisyysaste nousi 3,4 prosenttiyksiköllä.

Hallituksen työllisyystavoitteen saavuttaminen on mahdollista, mutta se edellyttää päätöksiä. Tavoite voi toteutua vain etupainoisilla ja voimakkailla toimilla.

Hallitusohjelman tavoitteena on lopettaa velaksi eläminen vuoteen 2021 mennessä. Tämä voi onnistua vain työllisyyttä lisäämällä. Hallituksen työllisyysastetavoitteen toteuttaminen vahvistaisi julkista taloutta noin kolmella miljardilla eurolla.

Nyt elämme ratkaisevia viikkoja tämän hallituksen työlinjan kannalta. Nyt nähdään, mihin tästä hallituksesta on. Puhummeko työstä ja hyvinvoinnista kauniisti, vai asetammeko työn etusijalle päätöksenteossa. Nyt eletään niitä hetkiä, jolloin nähdään myös, mitkä puolueet ovat käytännössä valmiit edistämään työtä ja yrittäjyyttä. Löytyykö tarpeeksi päättäväisyyttä vai annetaanko periksi? Kokoomus ei aio antaa periksi, kun puolustettavana on suomalainen työ.

Tosiasia on se, että tällä hetkellä valmisteilla olevat toimet eivät riitä toteuttamaan hallitusohjelmassa asetettua 72 prosentin työllisyystavoitetta. Koska tavoitteesta ei ole mitään syytä luopua, se tarkoittaa käytännössä sitä, että hallitusohjelmassa jo sovitut toimet on vietävä maaliin mahdollisimman kunnianhimoisesti. Sen lisäksi on käytävä läpi, minkä mittaluokan lisätoimia hallituksen olisi nyt etupainotteisesti linjattava, jotta 72 prosentin tavoitteen saavuttaminen on hallituskaudella mahdollista.

Samaan aikaan työmarkkinajärjestöt yrittävät viidettä kertaa neuvotella yhteiskuntasopimuksesta.

Yhteiskuntasopimuksella ja sen sijaan laaditulla hallituksen kilpailukykypaketilla on yksi yhteinen tavoite: palauttaa suomalaisen työn kilpailukyky.

Suomi on monesta eri syystä menettänyt hintakilpailukykyään. Palkat ovat nousseet samaan aikaan kun yritysten tuottavuus on romahtanut.

Suomessa palkanmuodostus on erittäin keskitettyä. Keskitetty ja jäykkä työmarkkinajärjestelmä ei ole kyennyt sopeutumaan nopeaan muutokseen.

Ennen Suomen EMU-jäsenyyttä tiedettiin hyvin ongelmat, joita voi aiheutua siitä, että valuuttakurssin kautta tapahtuvaa sopeutumista (devalvaatiota) ei enää olisi käytössä. Tiedettiin, että mahdollinen kilpailukykyongelma voisi johtaa suureen työttömyyteen. EMU-ratkaisua tehtäessä yhteiskunnassa kyllä ymmärrettiin, että yhteisvaluutan oloissa tarvitaan uudenlaista joustavuutta.

Epäsymmetristen shokkien varalle varauduttiin esimerkiksi perustamalla työeläkerahastoihin ja työttömyyskassoihin suhdannetalletusjärjestelmät eli ns. EMU-puskurit.

Turun Sanomat kirjoitti 31.12.1998 näin:

”Euroon siirtyminen tuo väistämättä uusia painotuksia myös suomalaisille työmarkkinoille. Kun devalvaatiolla ja inflaatiolla spekulointi ovat poissa laskuista, korostuvat kilpailukyvyn ylläpitämisessä kustannustason hillintä ja joustava sopeutuminen nopeisiinkin muutoksiin.”

Ennen Suomen EMU-jäsenyyttä tiedettiin, että mahdollinen kilpailukykyongelma voisi johtaa suureen työttömyyteen.

Kun nopeita ratkaisuja kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi olisi sittemmin pitänyt tehdä, miten kävi? Muutoksiin sopeutuminen ei ole ollut tarpeeksi joustavaa, nopeaa ja toimivaa. Muut Pohjoismaat uudistivat pontevasti työmarkkinoitaan kun me poljimme paikallamme.

Toisenlaisessa ympäristössä keskitetty palkanmuodostus on voinut toimia oikeinkin hyvin isänmaan parhaaksi. Mutta se että se on toiminut jossain tilanteessa, ei tarkoita sitä että se toimisi aina. Maailma on muuttunut.

Paitsi, että valuuttamme on jäykempi, myös yritysten kilpailuasemassa tapahtuu muutoksia paljon nopeammin ja useammin kuin aikaisemmin. Se mitä tapahtuu vaikkapa Kiinan metalliteollisuudessa vaikuttaa välittömästi suomalaisten yritysten todellisuuteen.

Isot irtisanomiset tai saneeraukset ovat aina esimerkkejä myöhässä olevasta reagoinnista. Jos meillä ei ole Suomessa kykyä jatkuvasti sopeutua useisiin pieniin muutoksiin, olemme liian usein reagoimassa isosti ja liian myöhään. Se on ihmisten elämäntilanteen kannalta aina huonompi vaihtoehto.

Jäykkyyksien keskellä ainoa asia, joka on joustanut ja joustaa, on työttömyys.

Viime vuosina on kyllä kyetty tekemään maltillisia palkkaratkaisuja, annan työmarkkinajärjestöille arvoa siitä. Tällä menolla kilpailukyvyn korjaaminen kestää kuitenkin jopa vuosikymmeniä. Meillä ei olisi aikaa odotella. Yksin tänäkin vuonna valtio ottaa yli viisi miljardia euroa uutta velkaa.

Siksi nyt tarvitaan nopeampia toimia. Toivon todella, että työmarkkinajärjestöt kykenevät kantamaan vastuunsa hintakilpailukykyä vahvistavan ratkaisun tekemisestä.

Työlinjan kannalta monin verroin tärkeämpi asia on kuitenkin paikallinen sopiminen. Paikallisen sopimisen mahdollistaminen ja sen myötä tuleva työmarkkinoiden parempi joustavuus on yksi keskeisistä syistä, miksi Kokoomus tämän hallituksen ohjelman allekirjoitti.

Nykyinen kilpailukyky on ongelma joillekin yrityksille, joillekin ei. Samoin yrityksen tilanne voi heilahtaa dramaattisesti vaikkapa yhden saadun tai menetetyn tilauksen myötä. Tarvittaisiin yrityskohtaista joustoa palkoista ja työehdoista sopimiseen.

Hallituksen tavoitteena on, että yrityksissä kyetään nykyistä laajemmin paikallisesti sopimaan kilpailukyvyn parantamisesta, työllisyyden vahvistamisesta ja työsuhteen ehdoista.

Hallitus on joulukuun alussa asettanut Pekka Timosen vetämän kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan lainsäädäntömuutoksia paikallista sopimista ja henkilöstön aseman vahvistamista koskien. Työryhmän työn on valmistuttava 15.3. mennessä.

Ymmärrän hyvin, että työmarkkinajärjestöt haluavat tietää paikallisen sopimisen päälinjat ennen kuin voivat neuvotella yhteiskuntasopimuksesta. Työmarkkinajärjestöt ovat mukana Timosen työryhmässä ja tietävät hyvin valmistelussa olevan mallin pääpiirteet.

Palkansaajajärjestöt ovat myös ilmoittaneet, että lähtökohtana on oltava paikallisen sopimisen lisääminen työehtosopimusten, ei lainsäädännön kautta.

Timosen työryhmä valmistelee sellaista lainsäädäntöä, että siinä otetaan huomioon työehtosopimusjärjestelmän puitteissa tapahtuva paikallinen sopiminen ensisijaisena paikallisen sopimisen muotona.

Lailla säädettäisiin, että järjestäytymättömät, mutta yleissitovuuden piirissä olevat yritykset saisivat vastedes, toisin kuin nyt, soveltaa työehtosopimuksen paikallisen sopimisen määräyksiä. Tästä ei vaikuttaisi olevan eriäviä näkemyksiä.

Lakiin kirjattaisiin myös paikallisen sopimisen pelisäännöt ja vahvistettaisiin henkilöstön asemaa ja tiedonsaantia työpaikoilla. Tästäkään ei vaikuttaisi olevan isoa erimielisyyttä.

Lain kolmas osa olisi paikallisen sopimisen vähimmäisala. Vähimmäisala ei tarkoita, että paikallinen sopiminen olisi pakollista, vaan että se olisi ylipäänsä mahdollista, toisin kuin nyt. Luontevaa olisi, että yleissitovuuden piirissä olevien eli järjestäytymättömien yritysten paikallisen sopimisen vähimmäisalue kirjattaisiin lakiin.

Järjestäytyneiden yritysten osalta tietysti työehtosopimustie on ensisijainen. Jokin perälauta on kuitenkin oltava: hallitus ei voi hyväksyä sitä, että joillakin aloilla paikallinen sopiminen ei olisi lainkaan mahdollista jatkossakaan, vaikka siihen oltaisiin paikallisesti halukkaita molemmin puolin. Mehän vahvistamme samalla paikallisen henkilöstön asemaa lainsäädännöllä.

Olennaisin kysymys on paikallinen palkanmuodostus. Palkankorotuksista päättäminen, erityisesti palkankorotusten jakamisesta päättäminen on saatava työpaikkasopimisen piiriin. Jos tämän hallituskauden jälkeen vieläkin sovitaan jokaiselle henkilölle pakollisista liittojen yleiskorotuksista ja ohitetaan paikallisten osapuolten tahto, olemme epäonnistuneet.

Uskon, että paikallisen sopimisen tarpeesta on vahva ymmärrys molemmilla puolilla työmarkkinapöytää. Kun työehtosopimuksiin kirjataan laveat paikallisen sopimisen periaatteet, lakiin kirjatulla vähimmäisalueella ei ole tässä merkitystä.

On syytä muistaa ja muistuttaa, että kukaan ei hae paikallisen sanelun mallia – ei hallitus ainakaan. Paikallinen sopiminen on nimensä mukaisesti sopimista, yhdessä.

Isoilla sanoilla, kuten demokratia, on merkitystä vain jos niille annetaan merkitystä. Meidän tulee laajentaa demokratian piiriä ja toimivuutta, ei supistaa sitä korporatismin ja etujärjestöpolitiikan hyväksi. Vaaleilla on oltava merkitystä. Niillä on merkitystä vain, jos vaaleilla valitut käyttävät valtaa, joka lakeja säätävälle eduskunnalle kuuluu. Siksi hallitus ei ole äänetön yhtiömies. Meidän on asetettava tavoitteet ja oltava valmiita toimiin, joilla käänne tehdään.

Kokoomus haluaa puolustaa työtä ja edistää työllisyyttä. Haluamme lisätä sopimusvapautta ja edistää pienten ja suurten yritysten mahdollisuuksia työllistää enemmän suomalaisia. Haluamme varmistaa, että vaikeassa tilanteessa yrityksillä on muitakin keinoja sopeutua kuin työntekijöiden irtisanominen. Haluamme mahdollistaa uusien työpaikkojen syntymistä ja edistää työvoiman siirtymistä korkeamman tuottavuuden aloille. Sitä kautta syntyy työstä saatava lisäarvo: koko yhteiskunnan hyvinvointi. Siksi me olemme hallituksessa. Siihen tarvitaan Kokoomusta.

***

Tämän hallituksen työlistalta löytyy myös sote-uudistus. Ja on löytynyt useamman hallituksen työlistalta jo ennen tätäkin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ei voi enää lykätä tai viivyttää. Se on tehtävä kestävyysvajeen ja palvelujen saatavuuden takia. Uudistus on vietävä eteenpäin myös sen takia, että kansalaisten usko maan asioiden hoitoon ei kestä tilannetta, jossa päättäjät eivät saa yhtä tärkeimmistä uudistuksista eteenpäin vuosienkaan yrittämisen jälkeen. Sote- ja alueuudistus on Suomen historian merkittävimpiä julkisia palveluita koskevia uudistuksia. Tästä syystä se on myös mahdollisuus, jossa kokoomuslaisten ympäri maan on oltava aktiivisia ja oma-aloitteisia. Hallituksessa on sovittu uudistukselle hallinnollisia raameja. Raamien sisältö on yhä pitkälti päättämättä. Ja kuitenkin juuri se sisältö on se, millä on käytännössä suurin painoarvo. Se, millä onnistumistamme mitataan suomalaisten sote-palveluita käyttävien ja veroja maksavien ihmisten silmissä.

Kokoomus tekee uudistusta sosiaali- ja terveyspalvelut edellä, ihmisiä varten. Jonojen lyheneminen, palvelujen paraneminen ja taloudellisen kantokyvyn turvaaminen pitkälle tulevaisuuteen ovat meille tärkeimpiä. Meidän päähuomiomme ei kiinnity hallintoon, himmeleihin tai ylätason rakenteisiin. Kokoomuksella on uudistuksessa kolme päätavoitetta: sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja valinnanvapaus, joka lyhentää jonoja, lisää tasa-arvoa ja parantaa laatua; kolmen miljardin kestävyysvajevaikutuksen varmistaminen sekä työn verotuksen kiristymisen estäminen. Nämä asiat on hallituksen piirissä jo sovittu ja näistä me emme tingi. Lisäksi Kokoomus tahtoo pitää huolta kaupunkiseutujen elinvoimasta ja kunnasta paikallisdemokratian pääasiallisena näyttämönä. Samalla on mahdollisuus myös tehostaa ja selkeyttää hallintoa ja rahoitusta. Sote-palvelujen tasosta päättää viime kädessä valtio lainsäädännössä. Vastuun ja vallan on oltava samoissa käsissä, joten selkein tapa hoitaa rahoitusta on valtion kautta. Kansalaisten ja eri tasoilla toimivien päättäjien pitää ymmärtää, mistä rahat tulevat ja mihin ne käytetään. Verotuksen pitää myös olla kokonaisuudessaan ohjattavaa. Valtion tasolla on seurattava, ettei verotus kiristy. Verotuksen painopistettä tulee siirtää työn verotuksesta kulutus- ja haittaveroihin. Tällaista kokonaisharkintaa voidaan tehdä vain valtion tasolla.

Täällä puoluevaltuuston kokouksessa haluan antaa meille, teille, kokoomuslaisille vaikuttajille muistilistan, jota noudattamalle pääsemme sote-ratkaisun sisältöjen rakentamisessa pitkälle.
1) Kokoomuslaiset hakevat ratkaisuja, joilla suomalaiset parhaiten itse pystyvät vaikuttamaan palveluihinsa.

2) Kokoomuslaiset sitoutuvat etsimään malleja ja toimintatapoja, joilla suomalaisten korkeatasoiset palvelut turvataan tulevaisuudessakin tulotasoon katsomatta ja julkisen sektorin kantokyky ne kestää.

3) Kokoomuslaiset varmistavat, että laaja valinnanvapaus toteutuu myös alueellisesti.

4) Kokoomuslaiset ovat varmistamassa, että kunnat eivät perusteetta nosta verojaan.

5) Kokoomuslaiset ovat tukemassa tehokkaan eritoten pk-yritykset ja järjestöt huomioivan monituottajamallin syntymistä sote-tuotantoon.

6) Kokoomuslaiset pitävät huolta tulevan maakunnan taloudellisesta kantokyvystä ja palvelutuotannon tehokkuudesta. Palveluverkko ja -taso mitoitetaan kestävästi.

7) Kokoomuslaiset kantavat huolta ja toimivat, jotta asiakasmaksut eivät nouse liian korkeiksi.

8) Kokoomuslaiset ovat varmistamassa että elinvoimaiset kaupunkiseudut vahvistuvat uudistuksessa ja että elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaa tehdään tulevaisuuteen katsoen, ei menneisyyttä haikaillen.

9) Kokoomuslaiset tekevät omalle kunnalleen tulevaisuudennäkymän uudessa ympäristössä.

10) Kokoomuslaiset tarkastelevat ennakkoluulottomasti, kannattaako alueuudistuksen yhteydessä syventää kuntien välistä yhteistyötä tai tehdä kuntaliitoksia.

11) Kokoomuslaiset varmistavat, että terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen painottuu uudessa kunnassa riittävästi.

12) Kokoomuslaiset ajavat innovatiivisia ja ennakkoluulottomia palvelutuotantotapoja alueillaan. Digitalisaatio ja teknologian hyödyntäminen ovat valtavia mahdollisuuksia tuottaa parempia palveluja pienemmillä kustannuksilla. Sote-uudistus on tehtävä. Nyt emme voi enää jumittaa paikoillamme purnaamassa meille epämieluisista yksityiskohdista. Tätä on kukin puolue päässyt pitkällä sote-matkalla tekemään. Kokoomus on puolue joka hakee ratkaisuja.

Muistutan vielä, miksi sote-uudistusta tehdään: ei hallinnon takia, ei itseisarvoisen säästämisen takia. Siksi, että kuulovammaisen pojan perhe pärjää. Siksi, että ikäihmisistä pidetään arvokkaasti huolta. Siksi, että jokainen pääsee korkeatasoiseen terveydenhuoltoon sitä tarvitessaan tulotasoon katsomatta. Siksi me olemme hallituksessa. Siihen tarvitaan Kokoomusta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ei voi enää lykätä tai viivyttää. Se on tehtävä kestävyysvajeen ja palvelujen saatavuuden takia. Uudistus on vietävä eteenpäin myös sen takia, että kansalaisten usko maan asioiden hoitoon ei kestä tilannetta, jossa päättäjät eivät saa yhtä tärkeimmistä uudistuksista eteenpäin vuosienkaan yrittämisen jälkeen.

Sote- ja alueuudistus on Suomen historian merkittävimpiä julkisia palveluita koskevia uudistuksia. Tästä syystä se on myös mahdollisuus, jossa kokoomuslaisten ympäri maan on oltava aktiivisia ja oma-aloitteisia.

Hallituksessa on sovittu uudistukselle hallinnollisia raameja. Raamien sisältö on yhä pitkälti päättämättä. Ja kuitenkin juuri se sisältö on se, millä on käytännössä suurin painoarvo. Se, millä onnistumistamme mitataan suomalaisten sote-palveluita käyttävien ja veroja maksavien ihmisten silmissä.

Kokoomus tekee uudistusta sosiaali- ja terveyspalvelut edellä, ihmisiä varten. Jonojen lyheneminen, palvelujen paraneminen ja taloudellisen kantokyvyn turvaaminen pitkälle tulevaisuuteen ovat meille tärkeimpiä. Meidän päähuomiomme ei kiinnity hallintoon, himmeleihin tai ylätason rakenteisiin.

Kokoomuksella on uudistuksessa kolme päätavoitetta: sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja valinnanvapaus, joka lyhentää jonoja, lisää tasa-arvoa ja parantaa laatua; kolmen miljardin kestävyysvajevaikutuksen varmistaminen sekä työn verotuksen kiristymisen estäminen. Nämä asiat on hallituksen piirissä jo sovittu ja näistä me emme tingi.

Lisäksi Kokoomus tahtoo pitää huolta kaupunkiseutujen elinvoimasta ja kunnasta paikallisdemokratian pääasiallisena näyttämönä. Samalla on mahdollisuus myös tehostaa ja selkeyttää hallintoa ja rahoitusta.

***

Kolmantena kokonaisuutena muutama sana taloudesta.

Kevään kehysriihi on hallitukselle yksi näytön paikka sen osalta, kuinka vahvasti hallitus omaan ohjelmaansa uskoo.

Talous tasapainoon ja lisää työtä Suomeen. Näin voisi tiivistää hallituksen talouspolitiikan linjan ydinkohdat.

Nyt julkisen sektorin rahoituksessa on kymmenen miljardin euron kestävyysvaje. Hallitus on sopinut, että tällä vaalikaudella tehdään päätökset, joilla tämä kymmenen miljardin aukko katetaan vuoteen 2030 mennessä.

Kokoomus uskoo näihin tavoitteisiin. Kunnianhimoisista rakenteellisista uudistuksista, neljän miljardin euron sopeutuspäätöksistä ja jo mainitusta 72 % työllisyystavoitteesta on pidettävä kiinni. Nämä ovat ne maalit, joiden saavuttamista hallitus keväällä kehysriihessä arvioi.

Moni saattaa ihmetellä, miksi Kokoomus takertuu lukuihin. Tärkeää on hahmottaa, mitä näiden lukujen takana on. Säästöt ja reformit eivät ole Kokoomukselle itsetarkoitus. Me haluamme pitää näistä ”numeroista” kiinni, koska vain siten voimme taata, että yhä useampi suomalainen pääsee mukaan työelämään, jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyy kuristumatta velkakierteeseen.

Isossa kokonaisuudessa usein unohtuu se, että julkiset menomme kasvavat koko ajan. Ne kasvavat säästöistä huolimatta, kun ikääntymisestä johtuvat menot lisääntyvät. Hallituksen säästötalkoiden tehtävä on vain hillitä menojen kasvuvauhtia. Tähän tosiasiaan perustuu myös se, ettemme voi kestävällä tavalla ratkaista isoa haastetta pelkin menosäästöin.

Meidän on pystyttävä muuttamaan talouden rakenteita – tapaa, jolla vaikkapa sote- tai kuntatehtäviä hoidamme. Meidän on lisättävä työllisyyttä, eli käsiparien määrää, jotka Suomen rakentamiseen osallistuvat. Muuten tulemme valinneeksi alati jatkuvan näivettymisen tien. Valmistautuminen julkisen talouden riiheen on jo täydessä vauhdissa. Teen päätöksen valtiovarainministeriön kehysehdotuksesta ensi viikolla.

Jo nyt on selvää, että huhtikuussa hallitus joutuu tekemään täydentäviä säästöpäätöksiä, jotta hallitusohjelmassa sovitussa neljän miljardin euron tavoitteessa pysytään. Tämä johtuu hallituksen peruuttamista tai saavuttamatta jääneistä säästöistä, jotka nyt on korvattava toisaalta. Lähdemme siitä, että hallituksen on kaikessa päätöksenteossa asetettava työ etusijalle: tämä koskee myös sopeutusratkaisuja. Siksi olen antanut toimeksiannon, että lisäsopeutuksia etsitään ensisijaisesti toimenpiteistä, jotka säästön lisäksi vahvistavat työllisyyttä.

Lisäsäästöjen mittaluokka tarkentuu lähipäivinä, kun valtiovarainministeriö saa laskentansa valmiiksi. Hallituksella on oltava valmiutta ja rohkeutta tehdä ne toimenpiteet, joita asettamamme tavoitteet edellyttävät. Ei lukujen ja numeroiden takia. Hyvinvoinnin takia. Siksi me olemme hallituksessa. Siihen tarvitaan Kokoomusta.

***

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, mikä kuitenkin on olennaista. Arvot, joiden varassa politiikkaa teemme. Meille tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi sivistys, välittäminen, vapaus ja vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo sekä kannustavuus. Meidän tehtävämme on viedä Suomea eteenpäin noiden arvojen mukaisesti.  Tehtävämme on turvata noiden arvojen toteutuminen myös tulevaisuudessa. Siksi meidän on luotava edellytykset korkealle työllisyydelle niin, ettei tulevaisuudessa tarvitse leikata esimerkiksi koulutuksesta. Siksi me ajamme sosiaali- ja terveydenhuoltoon valinnanvapautta ja edellytämme, että se toteutuu. Tehtävämme on taittaa arvopohjaa teoiksi.

Edelleen korostan, että myös hallitusvastuussa on kyettävä lyhentämään aatteellista korjausvelkaa. Myös hallitusvallassa olevan puolueen on kyettävä uudistumaan myös aatteellisesti. Puolueet ja niiden ajattelu eivät ole immuuneja maailman muutokselle, niiden on elettävä maailman muutoksessa, pyrittävä vaikuttamaan maailman muutoksen suuntaan. Jotta voimme uudistaa, meidän on itsekin kyettävä uudistumaan. Siihenkin tarvitaan kokoomusta – koko joukkuetta.

Siksi olen sitoutunut ”projektiin 2018”, siihen, että joulukuussa 2018 meillä on uusi periaateohjelma ja joukkueena, puolueena, uusi tapa toimia. Ja siitä seuraavaan yhteiseen tavoitteeseemme 2019, jolloin Kokoomus on eduskuntavaaleissa jälleen Suomen suurin puolue. Emme voi tavoitella yhtään vähempää. Pohjatyötä on tehty, on aika alkaa tapahtua.