Työn ja työpaikkojen määrän lisääminen on tulevina vuosina kaikkein suurin poliittinen kysymys. Kaikki puolueet tavoittelevat ohjelmissaan ripeämpää kasvua ja uusia työpaikkoja. Näin sen kuuluukin olla – vain kannattavien yksityisen sektorin yritysten ja niiden luomien työpaikkojen kautta rahoitetaan koko hyvinvointimme. Puolueiden keinovalikoimassa taas on suuriakin eroja.

Talouskasvun tavoitteleminen on oikea pyrkimys, mutta olisi virhe olettaa, että kasvu korjaa kaikki ongelmamme. Kuten esimerkiksi rakenteellisten uudistusten tarpeen tai tulevien sukupolvien velkataakan vähentämiseksi tarvittavat säästöt. Näitä emme pääse pakoon kasvua taivaanrantaan maalailemalla.

Kokoomuksessa olemme päättäneet asettaa työn kaikessa päätöksenteossa etusijalle. Tämä edellyttää vaikeitakin arvovalintoja. Suomeen on saatava enemmän kannattavia ja työllistäviä yrityksiä. Työllistämisen kynnystä on alennettava. Työn on aina oltava joutenoloa kannattavampaa. Työuria on pidennettävä. On annettava rehellinen kuva – mitään hopealuotia ei ole olemassa. Tarvitaan valtava joukko päätöksiä, pieniä ja suuria, joissa työ asetetaan etusijalle.

Oleellisiin valintoihin keskittymisen vuoksi Kokoomus ilmoitti reilu viikko sitten, että me tuomme keskusteluun oman strategisen hallitusohjelmamme. Suomi täytyy saada liikkeelle ja suomalaiset ansaitsevat sen, että poliitikkomme tekevät sellaisia valintoja, vaikka joskus vaikeitakin, että Suomi menee parempaan suuntaan, ei huonompaan. Oma paperimme julkaistaan lähiaikoina.

On hienoa, että Keskusta tarttui myös samaan haasteeseen ja julkaisi tänään omia keskeisimpiä tavoitteitaan tulevalle vaalikaudelle. Kiitos siitä.

Lähes jokainen Keskustan ohjelman tavoite on helppo allekirjoittaa.

Esimerkiksi: Turhien normien purkaminen – hyvä! Lukuisat politiikkakokeilut – hyvä! Tavoite 200 000 uudesta työpaikasta – hyvä! Avoin Nato-linjaus – hyvä! Hallintojärjestelmän kehittäminen – hyvä!

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, tällaisia ideoita tarvitaan.

Yksi keskeinen asia paperissa on, josta on syytä jatkaa keskustelua:

Keskustan ohjelma tuntuu olevan talousraamiltaan varsin ohut. Miten osa ehdotuksista rahoitetaan? Tässä pitää olla tarkkana. Emme voi luvata kaikkea hyvää kaikille. On tehtävä valintoja.

Kun hallitusta muodostettiin neljä vuotta sitten, suurin ongelma oli yhteisen tilannekuvan puute. Osa puolueista ei hahmottanut, kuinka suurien haasteiden edessä Suomi on. Että työllisyysaste ei nouse tai velkaantuminen ei taitu itsestään. Toivon todella, että puolueet eivät nyt syyllisty samaan.

Tosiasiat on tunnustettava jo vaalien alla. Esimerkiksi uusia kannustinjärjestelmiä luotaessa, verohelpotuksia kehitettäessä, massiivisia energiatukia suunniteltaessa on esittäjällä aina vastuu kertoa, mistä kaikki rahoitetaan ja miten päätökset johtavat työpaikkojen syntyyn. Kasvurahaston osalta ollaan jo liikuttu maltilliseen malliin. Tämä on hyvää esitysten jatkokehittämistä.

Kuten sanottu, toive talouskasvusta ei tee autuaaksi. Siksi liikkumavaramme on hyvin rajallinen. Kokoomus pyrkii valmistelemaan paperin, jossa strategisten linjausten lisäksi tunnustetaan tosiasiat ja haetaan konkretiaa sille kuinka tavoitteet toteutetaan.

Kun lähiviikkoina nähdään muidenkin puolueiden vaihtoehdot, niin saamme toivottavasti myös analyyttisen vaalikeskustelun käyntiin. Siinähän voi itsekin oppia uutta.

Minä ainakin pidän ajatukset valppaana uusille, hyville ehdotuksille. Niitä ei ole ikinä liikaa.

Puhe kansalaisjärjestöjen seminaarissa Korpilammella 27.1.2015

Hyvät järjestötoimijat,

lämpimästi tervetuloa Korpilammen Planeetta Voluntariukselle pohtimaan Maan kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön edellytyksiä. Ja kiitokset kutsusta tulla avaamaan tämä kaksipäiväinen avaruusseikkailu. Suuntana on tulevaisuus ja avaruusteemalla tulee toivottavasti esiin myös ajattelun avaruus, rohkeus ja ennakkoluulottomuus.

Kun pääsee puhumaan järjestötoiminnasta, kansalaistoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä, tulee ensimmäisenä mieleen kaksi sanaa: yhdessä ja kiitos.

Kun Suomi täyttää sata vuotta kahden vuoden päästä, juhlavuoden teema on ”Yhdessä”. Tänään paikalla oleva väki on se, joka vie tätä käytäntöön jo nyt joka päivä. Urheiluseuroissa, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä, nuorisojärjestöissä ja vapaaehtoistyössä yhdessä tekeminen on kaiken lähtökohta.

Kävin läpi arvojanne ja visioitanne, ”Nuoret voivat hyvin”, ”Yhdessä tehty hyvä elämä – kaikille”, ”Maailman liikkuvin urheilukansa”. Järjestöt haluavat innostaa, uudistaa, yhdistää, vaikuttaa ja palvella.

Kuulostaa erittäin hyvältä. Ja te osaatte ja pystytte toteuttamaan noita visioita myös käytännössä. Kiitos siitä. Työ, jota te teette on mittaamattoman arvokasta.

Suurin osa meistä ja ainakin jokainen nyt tässä salissa oleva on jollain tapaa mukana kansalaistoiminnassa. Itselläni on urheilutausta, kuten moni tietää. Lapsesta asti on pelattu lätkämatseissa, palloiltu halleissa ja käyty juoksuharkoissa. Matkan varrelta on jäänyt mieleen moni valmentaja, huoltaja, pelikaveri, joukkueenjohtaja ja leirijärjestäjä. Paljon on lämpimiä muistoja.

Nyt kuvaan ovat tulleet myös esimerkiksi oman tyttären jumpparyhmän vanhempainillat ja paljon talkootyötä vaativat pojan käsismatsit viikonloppuisin. Onhan se myönnettävä, että aina ei pysty olemaan mukana niin paljon kuin toivoisi. Yleinen tarina ja tilanne monilla vanhemmilla. Mutta sitäkin kiitollisempi on siitä, että löytyy heitä, teitä, jotka vedätte ryhmiä ja annatte aikaanne, oli kyse sitten liikunnasta, partiosta, iltapäiväkerhoista tai muista harrasteryhmistä.

Se on yhteiskunnan rakentamista ja työtä hyvinvoinnin eteen parhaimmillaan. Hienoa, että olette kokoontuneet pohtimaan, miten tätä työtä voidaan tehdä entistä paremmin myös tulevaisuudessa.

Ajattelin puhua teille tänään (yllättäen) kolmen näkökulman kautta:
– yhdessä tekemisen tarpeesta ja järjestöjen roolista
– esimerkeistä, mihin kansalaistoimintaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
– ja lopuksi muutama idea, joita on matkan varrella vastaan tullut ja jotka haluan heittää teille pohdittavaksi.

Kysymys kuuluu, mikä on kansalaistoiminnan ja järjestöjen rooli tulevaisuudessa?

Sanon, että valtavan suuri. Näen yhdessä tekemiselle ja yhteisöllisyydelle paljon tarvetta nyt ja jatkossa. Ihmisten toiminta ja tekeminen yhdessä edellyttää usein jonkinlaista alustaa. Sen tarjoavat luontevasti lukuisat järjestöt ja yhdistykset.

Tämä maa saadaan nousuun sillä, että joka ainoan suomalaisen vahvuudet saadaan käyttöön. Jokainen meistä on hyvä jossakin, jokaisella on jokin vahvuus, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. Te olette osaltanne tärkeässä roolissa noiden vahvuuksien löytämisessä, ylläpitämisessä ja yhteiseen hyvää kanavoimisessa.

Kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen vahva esiin nostaminen ei tarkoita julkisen sektorin työn väheksymistä, päinvastoin. Tarvitaan sekä vahvat julkisen sektorin järjestämät palvelut, että vahva vapaaehtoistoiminnan verkosto.

Viranomainen ei ole hyvä lähin omainen. Eikä julkinen sektori voi olla kenenkään vertaistukija. Toisaalta kansalaistoiminnan tehtävä ei ole tilkitä julkisen sektorin palveluiden puutteita. Molemmilla on roolinsa. Ihmistä varten, ihmisen tukijana.

Siinä on kansalaistoiminnalle vahva perusta myös tulevaisuudessa. Tarvitaan rikastavaa vuorovaikutusta, ei mustasukkaisuutta itse kunkin toiminnan rajoista tai tekemisen tavoista.

Kun muistamme, että teemme kaikki töitä toinen toisillemme, ihmiset ihmisille, ei tarvitse vetää tiukkoja hallinnonalojen tai eri toimijoiden välisiä jakolinjoja. Jakolinjoissa on se ongelma, että niiden välisiin kuiluihin saattaa joku tipahtaa. Siksi korostan, että kaiken on lähdettävä ihmisen tarpeista. Ei hallintoa hallinnon vuoksi tai järjestötoimintaa pönkittämään itseään.

Järjestöjen ja kansalaistoiminnan vahvaan rooliin liittyy myös se, että emme voi säännellä yhteiskuntaa tukkoon. Emme voi säätää lakia siitä, ettei kukaan saa olla yksinäinen, jokaisen on liikuttava tunti päivässä tai että kaikki velvoitetaan järjestötoimintaan.

Mutta mahdollistaa ja kannustaa voimme. Ja vastuuta voidaan ja pitääkin jakaa eri toimijoiden välillä. Yksikään sektori tai toimija ei ole kaikkivoipa, on paljon sellaisia elämäntilanteita, johon ei löydy sopivaa julkista palvelua. Mutta kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan tukea löytyy. Ja päinvastoin.

Julkinen sektori siis hoitaa oman tonttinsa, mutta antaa tilaa, puitteita ja mahdollisuuksia myös kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen toiminnalle. Kumpikin voi oppia toisiltaan ja hyödyntää toistensa osaamista.

Hyvät kuulijat,

Otan kolme konkreettista esimerkkiä haasteista, jotka voimme ratkaista vain yhdessä toimien:

– yksinäisyyden torjumisen
– nuorten liikkumattomuuden ehkäisyn; ja
– vakavasti sairastuneen vertaistuen.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää. Toivottavasti löydätte sekä yhteistyötä vaativia pulmia että vastauksia niihin näiden parin päivän pohdinnan aikana.

YKSINÄISYYS:

Yksinäisyys on yksi pirullisista ongelmista ja tämän ajan suurista haasteista. Yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi ja kolme kertaa vaarallisempi kuin ylipaino. Eikä varmasti ratkea yhdenkään yksittäisen toimijan keinoilla.

Yksinäisyys on ilmiö, jonka kanssa viralliset toimijat – esimerkiksi kuntien sosiaali- ja terveystoimet – ovat jossain määrin hampaattomia. Ne voivat tehdä oman osansa esimerkiksi päiväkodeissa, palvelutaloissa, neuvoloissa ja kouluissa. Mutta yksinäisyys ei katoa virkatyönä. Parasta lääkettä yksinäisyyteen on toinen ihminen.

On siis pystyttävä yhteistyöhön. Julkisella sektorilla on usein mahdollisuudet tavoittaa yksinäiset ihmiset, muttei aina tarvittavia resursseja auttamiseen, kolmannella sektorilla on vapaaehtoisvoimaa, muttei juuri keinoa tavoittaa avuntarvitsijoita.

Yksinäisyys on sellainen alue, jossa julkinen sektori nyt todella tarvitsee järjestötoimijoiden apua. Luovuutta, innovaatioita, osaamista, uusien ideoiden synnyttämistä ja kehittelyä sekä uudenlaista yhteistyötä. Sitä, missä järjestökenttä on erityisen vahva.

Julkinen sektori puolestaan voi mahdollistaa kolmannen sektorin ideoita ja hyvää tekemistä. Sosiaali- ja terveysministeriö on jo luvannut oman tukensa tälle työlle ja uskallan luvata koko valtionhallinnon olevan tässä tukena sopivalla tavalla.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty on järjestämässä huhtikuun alussa yksinäisyysfoorumin, johon kutsutaan alan tutkijat ja yksinäisyyden parissa työskentelevät virkamiehet sekä kansalaisjärjestöt. Tavoitteena on löytää arjen sovellutuksia yhteistyölle julkisen ja kolmannen sektorin välillä. Pohdinta jatkuu siis viimeistään siellä – mutta käykää sitä myös täällä.

Jokainen meistä on tässä avainasemassa. Se, joka vastaa järjestön auttavassa puhelimessa, kun alakoululainen soittaa ja kertoo yksinäisyydestä. Se, joka voisi käydä tapaamassa tuttua ikäihmistä. Se, joka vetää kuntopiiriporukkaa, johon osallistuu ihmisiä erilaisista taustoista. Ihan jokainen.

NUORTEN LIIKKUMATTOMUUS:

Toinen jo paljon esillä ollut kysymys on nuorten liikkumattomuus. Tunti liikuntaa päivässä lisäisi pari tuntia energiaa päivän muihin toimiin, mutta vain osalle nuorista tämä on arkea.

Liikkumattomuus kasvattaa terveyseroja, heikentää elämänhallintaa ja pahimmillaan aiheuttaa eroja kasvussa ja oppimisessa.

Mitä ovat ne keinot, joilla tähän voidaan tarttua?

Koululiikunta on yksi avain. Jos minusta olisi kiinni, kouluissa olisi joka päivä tunti liikuntaa sekä oppilaiden kunnon että ryhmien yhteishengen kohottamiseksi. Mutta tämä ei ole tainnut olla viimeaikaisten tuntijakouudistusten lähtökohta… Ja niinhän se on, että tarpeita eri oppiaineille on paljon ja tunteja rajoitettu määrä.

Mutta koululiikunta on hyvä mahdollisuus motivoida liikkumaan myös muualla – eikä ainakaan tuhota liikkumisintoa. Julkinen sektori voi toimia mahdollistajana myös esim. päivähoidon, neuvoloiden, liikuntapaikkojen, kaavoituksen ja järjestöjen tuen kautta.

Mutta tässäkin teillä on iso rooli. Kun lapsi tai nuori lähtee seuratoimintaan, tulee liikunnallisuudesta luonteva osa elämäntapaa, monilla pysyvästi.

Pallo on heitetty meille kaikille, ota koppi! Näin yksi nuorten liikuntaa edistävistä projekteista totesi oivallisesti. Mutta tässäkin pitää päästä yhdessä toimimiseen nykyistä tehokkaammin ja juurruttaa työtä projekteista jatkuvaan käytäntöön. Miten jokainen toimija tässäkin tukisi toistaan nuorten parhaaksi?

VERTAISTUKI SAIRAUDEN SATTUESSA:

Kolmas konkreettinen esimerkki yhdessä tekemisestä on vertaistuki, kun sairaus sattuu omalle kohdalle. On aivan selvää, että Suomessa turvataan laadukkaat terveyspalvelut nyt ja jatkossa. Julkisen sektorin järjestämään hoitoon pääsee ja lääketieteellinen apu tulee aina ammattilaisilta.

Mutta julkinen sektori ei voi olla vertaistukija, vaan vertaistuki tulee järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden kautta.

Sairaanhoitaja voi opettaa, miten lapselle pistetään insuliinia, mutta vain toinen diabeteslapsen vanhempi voi käydä läpi niitä tuntemuksia, mitä sairastuminen koko perheelle tuo. Tai lääkäri voi suunnitella hyvän hoito-ohjelman syöpään sairastuneelle, mutta toinen tautia sairastanut voi parhaiten antaa vertaistukea hoitojen läpi.

Tässä potilasjärjestöillä on erittäin iso ja tärkeä rooli nyt ja jatkossa. Mutta tässäkin kannustan laajempaan ajatteluun. Miten löydetään sopiva tuki kaikille yksilöllisesti? Osa tarvitsisi kuntoutukseen liikuntaa, joku toinen kaipaisi nuorisotyöstä tukea koulunkäyntiin kun sairastaa, kolmas kaipaa tietoa ja keskustelua.

Eli jälleen: miten olemme parhaiten tukena toinen toisillemme yhdessä?

Hyvät kuulijat:

Haastan teidät näiden kahden päivän aikana pohtimaan kansalaistoiminnan tulevaisuutta avoimesti ja ennakkoluulottomasti.

Kouluissa käydessäni minulla on kehon ja mielen lisäksi toinen vahva viesti:

– Älä kyynisty. Opi, luo, ole rohkea!
– Kyyninen ihminen luulee tietävänsä – se on huonoin mahdollinen lähtökohta kehittyä.
– Olemme nousseet maailman huipulle, koska olemme olleet rohkeita ja ennakkoluulottomia, johtopäätös ei ole nyt toinen.
– Älä pelkää epäonnistua!

Kannustan teitä nyt samaan, olkaa rohkeita, heittäkää aluksi hullultakin kuulostavia ideoita, älkää pelätkö epäonnistumista. Kun suuntana on tulevaisuus, kannattaa uskaltaa ajattelemaan pitkälle. Kaikki ei ehkä ole mahdollista juuri nyt, mutta mikä voisi olla mahdollista viiden, kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä?

Vastaan tähän haasteeseen heittämällä teille pohdittavaksi muutaman matkan varrella kuullun tai saadun idean ja toiveen. Pohtikaa, pureskelkaa, tyrmätkää vapaasti, pallotelkaa, ottakaa koppi, miten vaan:

– Pitäisikö kouluja ja muita julkisia tiloja avata nykyistä entistä enemmän liikunta- ja nuorisotyölle tai erilaisille ryhmille? Ja miten tämä olisi ehkä järkevää toteuttaa?

– Miten toteuttaisimme paremmin yhteisöllisyyttä alueiden kaavoituksessa ja muutenkin uusien asuinalueiden rakentamisessa? Mitä pitäisi ottaa huomioon, millaisia tiloja tarvittaisiin jne.?

– Samoin arkiliikunta, mitä sen lisäämiseksi on syytä huomioida kaavoituksesta rakentamiseen ja monenlaisen toiminnan mahdollistamiseen?

– Auttaisiko asuinalueiden yhteisöllisyydessä vaikka jonkinlainen ”tutustu naapuriin” -päivä?

– Pitäisikö kuntien, sote-alueiden tai muuten julkisen sektorin ottaa koppia vapaaehtoistyön koordinaatiosta vai toimiiko tämä paremmin järjestöjen kautta?

– Miten rakennettaisiin vapaaehtoispooleja eri toimijoiden yhteistyönä niin, että mahdollistetaan myös ”pop up” –vapaaehtoisuus. Uskon, että parhaillaankin moni miettii itsekseen, miten voisi olla apuna tai tukena jollekulle, muttei juuri nyt pysty sitoutumaan esim. jokaviikkoiseen ystävätoimintaan. Joku toinen taas murehtii yksinoloaan tai järjestö saattaisi tarvita tekevän käsiparin ensi viikon talkoisiin. Miten organisoidaan parhaiten se, että nämä ihmiset löytävät toisensa?

– Miten saadaan sukupolvirajat ylittävä yhteistyö toimimaan paremmin, varamummit, varaukit, ikäihmisten ystävät, nuorten turvalliset aikuiskaverit?

– Lapsi- ja nuorisotyöstä puuttuu palveluita kotiavun ja huostaanoton välistä. Miten kaikkien toimijoiden yhteistyöllä annettaisiin parempaa tukea ennen kuin on liian myöhäistä? Hätäkahvit-ryhmä on hieno esimerkki, löytyisikö muitakin?

– Miten tuetaan parhaiten nuorta, joka on saamassa ensimmäisen oman kodin, mutta elämänhallinnan taidot eivät ole vielä täysin hallussa? Monesti riittäisi se, että on puhelinnumero, johon voi soittaa, jos tulee epävarma olo.

– Pitäisikö urheiluseurojen ja koululiikunnan olla nykyistä enemmän yhteistyössä? Nyt on usein niin, että aktiivisimmat urheilevat paljon – jotkut jopa liikaa, mutta liian monet ovat taas ihan kokonaan liikkumatta.

Kannustan siis etsimään sellaisia keinoja, joissa me kaikki voimme toimia yhdessä. Ja kannustan ajattelemaan ”outside the box”. Rakennetaan alhaalta ylöspäin. Ei ylhäältä alaspäin. Otetaan käyttöön se potentiaali ja tahto tehdä yhdessä hyvää, mikä suomalaisilla on. Siis uskaltakaa ajatella tulevaisuuteen, olkaa rohkeita, oppikaa toinen toisiltanne!
Lopuksi haluan sanoa yhden ajatuksen, jonka kuulin itse asiassa eräältä etsivän nuorisotyön toimijalta: ”Meidän tehtävä on välittää, me välitämme niistä ihmisistä, joiden kanssa me teemme töitä.” Tämä pitäisi meidän päätöksentekijöiden muistaa joka päivä. Ja tätä te kaikki toteutatte ympäri Suomen. Välitetään toisistamme ja edistetään hyvinvointia suuntana tulevaisuus – yhdessä.

mustaruutu

Tiistaina 27. tammikuuta tulee kuluneeksi 70 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta. Vainojen uhrien muistopäivää vietetään Suomessa ja ulkomailla.

”Suomi on vahvasti sitoutunut toimimaan syrjintää, muukalaisvihaa ja juutalaisvastaisuutta vastaan. Eri maiden hallitusten yhdessä ja jokaisen ihmisen yksilönä tulee toimia päättäväisesti uskonnon-, vakaumuksen- ja sananvapautta rajoittavan väkivallan ja uhkailun ehkäisemiseksi. Suomi kunnioittaa syvästi holokaustin uhreiksi joutuneiden ja keskitysleireiltä selviytyneiden juutalaisten, romanien, seksuaalivähemmistöjen, vammaisten ja muiden henkilöiden muistoa”, pääministeri Alexander Stubb sanoo.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vie tervehdyksensä muistopäivän tilaisuuteen, joka järjestetään Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogassa. Kansainvälinen holokaustin uhrien muistopäivän päätilaisuus pidetään Auschwitzin keskitysleirimuseossa Puolassa. Suomen edustajina tilaisuuteen osallistuvat eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja entinen pääministeri Matti Vanhanen.

Kreikan vaalitulosta koskevan tiedotustilaisuuden videotallenne valtioneuvoston sivuilta.

Vaikka Davosin Talousfoorumissa on väkeä kaikkialta maailmasta, iso osa keskusteluista pyörii Euroopan ongelmien ympärillä. Kaikki ovat huolissaan siitä, miten maailman suurin talousalue saadaan uuteen nousuun.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi vaihtui velkakriisiksi ja nyt ollaan kasvukriisissä: Talouskasvu matelee, deflaatio eli hintojen alenemiskierre väijyy taustalla, kilpailukyky kohentuu hitaasti, investointeja puuttuu.

Euroopan keskuspankki ilmoitti eilen massiivisesta ohjelmasta, jolla taistellaan deflaatiota vastaan. Ja yritetään saada kasvua viriämään. Keskuspankki tulee ostamaan valtioiden joukkolainoja ja muita arvopapereita 60 miljardin euron edestä kuukaudessa vuoden 2016 syksyyn asti.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Tarkoituksena on se, että euroalueen maissa rahaa tulee liikkeelle entistä enemmän, jolloin sen käyttö on halvempaa esimerkiksi investointeihin. Lisäksi euron arvon alentuessa sillä voi olla myönteistä vaikutusta vientiin. Näin toki Suomessakin.

EU-jäsenvaltion pääministerinä en suuresti kommentoi riippumattoman keskuspankin toimia. EKP tehtiin riippumattomaksi syystä: jotta se voi katsoa kokonaisuutta eri jäsenmaiden ristipaineessa. Mutta kuten totesin eräässä Davosin paneelikeskustelussa – kaikki, mitä EKP tekee, otetaan vastaan hymyn kera.

Mutta sitten se tärkein:

Tämä ei tarkoita sitä, että euroalueella voidaan jäädä odottelemaan kasvun alkamista. EKP tekee, mitä voi rahapolitiikan keinoin. Jäsenmaiden vastuulla on paljon isompi urakka kilpailukyvyn palauttamisessa ja velkaantumisen lopettamisessa.

Osa on edelleen sitä mieltä, että kasvu syntyy siitä, että valtiot ottavat lisää lainaa ja rakentavat teitä, kouluja tai vaikkapa yrityspuistoja. Julkisia investointejakin tarvitaan, mutta meillä on kyllä mahdollisuuksia tehdä valintaa myös budjetin sisällä velkataakkaa kasvattamatta.

Jos lisävelkaantuminen olisi avain kasvuun, Suomen pitäisi olla huippuvauhdissa.

Suomi on nyt kokeillut vuosikausia elvyttämistä. Vuodesta 2009 alkaen olemme tuplanneet valtionvelkamme n. 50 miljardista eurosta n. 100 miljardiin euroon. Silti keikumme nollakasvun tuntumassa seitsemättä vuotta peräkkäin.

Jatkuvassa rahan pumppaamisessa velalla on se ongelma, että jossain vaiheessa kaivo ehtyy. Luottamus Suomen selviämiseen velkataakkansa kanssa on säilytettävä. Tulevien sukupolvien kannalta olisi edesvastuutonta jatkaa nykyistä menoa.

Ainoa tapa saada kestävä talouskasvua on pitää huolta siitä, että Euroopassa ja Suomessa on yrityksiä, joiden tuotteet ja palvelut käyvät kaupaksi, jotka työllistävät ja investoivat. Tämä vaatii luottamusta.

Luottamusta luo se, että julkinen sektori toimii tehokkaasti, valtio ei ole velkakierteessä ja työnteko on arvossaan. Hallitsematon velkaantuminen täytyy lopettaa, työmarkkinoiden toimintaa on parannettava, jotta yhä useampi pääsee töihin. Investointeja on houkuteltava. Osaavaa työvoimaa on oltava tarjolla, t&k -panostusten on johdettava uusien menestystuotteiden syntymiseen.

Mikä tässä on valtion rooli?

1. Menokuri. Velaksi ei voi elää loputtomiin. On priorisoitava ne asiat, mitkä hoidetaan: koulutus, terveys, heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen.

2. Rakenteelliset uudistukset. Työmarkkinauudistus, joka lisää työn tekemistä ja työvoiman tarjontaa. Verouudistus, joka palkitsee työn tekemisestä ja kohentaa ostovoimaa. Sote-uudistus, joka hillitsee terveyspalveluiden menojen kasvamista.

3. Investoinnit osaamiseen. Suomen kaltainen maa ei voi koskaan kilpailla alhaisella työn hinnalla ja kustannuksilla. Siksi meillä on oltava tietoa ja taitoa, jota muilla ei ole. Tämä tarkoittaa panostuksia koulutukseen, yliopistoihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Poliitikoilta vaaditaan aktiivisia toimia, mutta kasvua he eivät luo.

Kasvu syntyy yksityisellä sektorilla yritysten ja työntekijöiden onnistumisten kautta. Aina on hyvä pitää mielessä, että loppujen lopuksi yksityinen sektori rahoittaa koko hyvinvointiyhteiskuntamme pyörittämisen.

Terveiset Maailman talousfoorumista (WEF) Davosista. Paikalla on maailman poliittista johtoa, suurimpien yritysten johtajia sekä laajalti mediaa. Voisi sanoa, että tuttuihin ympäri maailmaa on vaivatonta törmätä.

Mutta ei tätä tehdä viran ja törmäämisten puolesta. Kysymys on pitkälti siitä, mitä täältä(kin) saisimme mukaan evääksi Suomen nostamiseksi. Ideoita, ajatuksia, analyysia. Lisäsi muutaman päivän aikana pystyy tiiviisti näkemään, minne maailma on taloudellisesti ja poliittisesti menossa.

Suomen kannalta täältä on kahdenlaisia uutisia – sekä hyviä että vähän enemmän hätkähdyttäviä. Hyvä esimerkki on se, että Suomelta kysytään täällä paljon taloudesta, esimerkiksi ICT-osaamisesta ja pienen valtion ketteryydestä. Saamme olla onnellisia, että oma äänemme kuuluu.

Mutta entä se hätkähdyttävämpi osuus? Talousfoorumin teemalause on ”Committed to improving the state of the world”. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa sitoutumista maailman tilanteen parantamiseen. Keskusteluissa ja ohjelmassa yksi tärkeä teema on ollut ilmastonmuutos. Toiseksi voi nostaa digitaalisuuden.

Olemme myös Suomessa tunnistaneet ilmastonmuutoksen yhdeksi suureksi megatrendiksi. Siis aihealueeksi, joka maailmalla tulee väistämättä isona teemana vastaan. Kehittyvät maat ponnistelevat jatkuvasti puhtaampien ratkaisuiden puolesta. Osaamiselle on kysyntää.

Suomi on kärkipaikoilla, kun lähdemme kilpailuun. Cleantech-sektorimme osuus ytimeen – tekemään maailmaa puhtaammaksi. Toisaalta digitalisaation puolesta puhuu vahva Nokia-perintömme ja ensiluokkainen ICT-osaaminen.

Mutta toisaalta muutkin maat ovat tunnistaneet samat teemat. Se tarkoittaa sitä, että isot maat tulevat takaa. Ja kovaa. Emme voi tuudittautua nykyiseen asemaamme. Jos näin teemme, olemme jääneet kehityksessä jo jälkeen.

Kun tilannetta pyörittää usealta eri kantilta, niin johtopäätös on silti varsin selkeä – osaaminen on Suomen kovin kilpailuvaltti. Osaaminen on Suomen kulmakivi.

Se, että meiltä kasvaa kansainvälisiä asiantuntijoita, ahkeria ja kekseliäitä ammattilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, että tutkimus- ja kehitystoiminnan täytyy aivan ehdottomasti olla keskiössä Suomen menestyksessä.

Ensi vaalikaudella joudumme tekemään paljon ikäviä päätöksiä. Silti on yritettävä kaikin tavoin varjella tk-toimintaa ja suomalaista osaamista. Pikemminkin budjetin sisällä olisi tehtävä valintoja koulutuksen puolesta. Hankala paikka, mutta eiköhän keinoja löydetä.

Ja niin, yksi asia vielä. Korkean osaamisen lisäksi tarvitaan ripaus rohkeutta ja hulluutta. Muistetaan myös myydä ideoitamme. Hyväkään idea ei kasva eduksi suomalaisille yrityksille ja suomalaiselle hyvinvoinnille, jos se pysyy piilossa.

Me kyllä osaamme. Vielä ripaus uskallusta ja ennen kaikkea kovaa työtä, niin voimme jatkossakin kertoa maailmalle, kuinka hyvin pärjäämme. Aika hyvä tavoite vuodelle 2017 Suomen 100-vuotisjuhlia silmällä pitäen?

alex_walk

Den tredje veckan i januari fylls Davos pittoreska smågator av ”globalisation junkies”. Politiker, företagsledare, akademiker och journalister från alla kontinenter minglar, diskuterar och mäter den globala pulsen.

World economic forum har grupperat årets megatrender i fyra helheter: kris och samarbete, tillväxt och stabilitet, innovation och industri samt samhälle och säkerhet. Alltså allt mellan himmel och jord.

Om vi tror på allt som öses på oss så är världen en osäker plats och världsekonomin fortsättningsvis i en svacka. Det är delvis rätt. Världen har gemensamma problem. Det gäller att hitta gemensamma lösningar.

Det kommer inte att vara svårt att hitta diskussionsämnen i Davos i år. Här är mina fyra huvudområden:

º1. Ryssland – kris och samarbete.
Landet är i en ekonomisk kris som medför geopolitiska risker genom agerandet i Ukraina. Den ryska ekonomin krymper samtidigt som oljepriset dyker. Internationella investeringar flyr i takt med en sjunkande rubel och en stigande inflation. Det finns ingen snabb utväg från krisen i Ukraina. Hur kan man bäst samarbeta med Ryssland?

º2. Grekland – stabilitet och tillväxt.
Det är val på söndag. Det vänsterpopulistiska Syriza leder opinionsmätningarna. Dess ordförande, Alexis Tsipras, har visserligen tonat ned sin retorik om att inte betala tillbaka lånen, men hans vision om strukturella förändringar är, diplomatiskt sagt, kanske lite svårtolkad. Hur påverkar valresultatet hela EU?

º3. EU – innovation och industri.
Vi har gått från en finanskris till en tillväxtkris. Flera EU-länder gör inte tillräckligt med strukturella förändringar. Har vi innovation? Hur mår vår industri? Hjälper den sjunkande euron och oljepriset tillväxten i Europa? Med rätt svar och lite tur får vi igång tillväxten.

º4. Global terrorism – samhälle och säkerhet.
I Paris attackerade terroristerna det öppna samhället. Svaret till dem som attackerade var det rätta. Man försvarade frihet och demokrati. Debatten i Davos söker en balans mellan öppenhet och säkerhet.

Vi måste också titta på den kontext som inramar Davos. Vi ser slutet på två eror. För det första är de internationella institutionerna som byggdes efter andra världskriget – till exempel FN, IMF och Världsbanken – inte automatiskt kapabla eller legitima att styra globaliseringen.

För det andra går den 25-åriga eran efter kalla kriget mot sitt slut. Vi bör medge att historien inte tog slut. Den liberala demokratin finner vi i cirka hälften av världens 200 nationalstater. Maktpolitiken har gjort comeback till Europas gränser.

Det bästa med Davos är att man stannar upp för att tänka på helheter, man får nya idéer och träffar en massa människor som man inte råkar på under resten av året.

Davos är ett bra sätt att lösa gemensamma problem och driva nationella intressen i ett internationellt sammanhang.

(Suomen, Ruotsin ja Norjan pääministereiden yhteiskirjoitus, julkaistu 20.1.2015 Lännen median sanomalehdissä)

Norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen totesi aikoinaan: ”Ihmiselämän suuri kysymys ei niinkään ole se, missä olemme kuin se, mihin olemme menossa”. Lainaus sopii erinomaisesti kuvaamaan suhdettamme arktisiin alueisiin. Menneinä aikoina pohjoisen tarina liittyi laajoihin alueisiin, pitkiin välimatkoihin ja vuosisataisiin eloonjäämistaitoihin. Nykyisin pohjoiset alueet tarkoittavat yhä useammin uusia liiketoimintamahdollisuuksia, laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja globaalia vastuuta. Meidän tehtävämme tämän kehityksen yhteydessä on huolehtia siitä, että pohjoisen voimavaroja – liittyivät ne sitten ihmisiin, ympäristöön tai luonnonvaroihin – käytetään kestävällä tavalla. Arktisten alueiden kantokyky on koko planeettamme kohtalonkysymys.

Meillä – Suomella, Norjalla ja Ruotsilla – on erinomaisia esimerkkejä jokapäiväisestä, rajat ylittävästä paikallis- ja aluetason yhteistyöstä pohjoisilla seuduilla. Näitä läheisiä siteitä on perinteisesti tukenut myös muu Pohjoismaiden välinen tiivis yhteistyö. Lisäksi Barentsin euroarktisessa neuvostossa tehty työ on ollut tärkeä alueellinen elementti arktisen alueen kansainvälisessä yhteistyössä. Näistä monista verkostoista huolimatta rajat ylittävässä yhteistyössä kohdataan edelleen myös esteitä. Tulemme jatkamaan työtä niiden raivaamiseksi.

Me voimme hyötyä suuresti yhdistämällä voimamme pohjoisilla alueilla entistä tiiviimmin. Tämä toisi paitsi suoraa hyötyä keskinäiseen yhteistyöhömme, myös vahvistaisi asemaamme globaalissa keskustelussa – se auttaisi meitä puhumaan yhä vahvemmin yhdellä äänellä ja myös avaisi mahdollisuuksia yhteisosallistumisille laajoihin kansainvälisiin liiketoimintahankkeisiin.

Arktinen alue tarjoaa valtavia mahdollisuuksia muun muassa luonnonvarojen hyödyntämisen ja suuren matkailupotentiaalin suhteen. Alue avaa aivan uusia näkymiä myös liikenteessä ja logistiikassa. Osaamisen vahvistaminen, tutkimustyö ja näiden yhdistäminen liiketoimintaan olisi asettava keskeisiksi tavoitteiksi ponnisteluissa, joilla pohjoisen kehitystä pyritään vauhdittamaan.

Suomen, Norjan ja Ruotsin pääministerien asettama asiantuntijatyöryhmä esittää tänään raporttinsa ”Kasvua pohjoisesta” Norjan Tromssassa järjestettävässä Arctic Frontiers -konferenssissa. Työryhmän kansallisina asiantuntijajäseninä ovat toimineet Tromssan yliopiston rehtori Anne Husebekk, Västerbottenin läänin maaherra Magdalena Andersson ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä. Raportissa keskitytään konkreettisiin keinoihin, joilla voidaan vahvistaa taloudellista yhteistyötä kolmen maamme pohjoisilla alueilla.

Arktisten alueiden tärkeys näkyy jo nyt kansallisissa linjauksissamme: jokaisella kolmella maalla on oma arktinen strategiansa. Vaikka kaikissa on kansalliset painotuksensa, yhteistä niille on kuitenkin kestävän kehityksen, osaamisen ja tutkimuksen korostaminen.

Arktisen ja koko pohjoisen alueen kehittämisen kannalta keskeisin kysymys on ilmastonmuutos. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa meidän pitäisi yhdessä muiden arktisten valtioiden kanssa ajaa asiaamme – arktisten alueiden asiaa – vielä painokkaammin kuin tähän asti. Meidän pitää pyrkiä saamaan aikaan tehokas ja sitova ilmastosopimus, joka turvaa pohjoisen asukkaiden elämän ja ainutlaatuisen arktisen luonnon sellaisena kuin haluamme sen tuleville sukupolville jättää.

Arktisella alueella on myös tärkeä turvallisuuspoliittinen merkitys. Meidän kannaltamme on tärkeää, että alue pysyy vakaana, ennustettavana ja rauhallisena. Olennaista tässä on luottamuksen rakentaminen yhteistyön kautta. Sen vuoksi on tärkeää saada mukaan kaikki arktisen alueen toimijat: hallitukset, yritykset, kansalaisyhteiskunta ja alkuperäiskansat. Yhdessä muun Euroopan ja kumppaneidemme kanssa puolustamme tinkimättä kansainvälistä oikeutta ja sen periaatteita suhtautumisessamme Venäjän toimiin Ukrainassa. Samalla aiomme jatkaa yhteistyötä Venäjän kanssa arktisissa kysymyksissä.

Kansainvälisen oikeuden ja säädösten kunnioittaminen on olennaisen tärkeää myös siksi, jotta arktinen alue voi säilyä rauhan ympäristönä, jossa voidaan harjoittaa kasvavaa kansainvälistä yhteistyötä. Kaikkia merialueita, myös arktisia, koskeva säädösperusta on Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus UNCLOS. Arktisella neuvostolla puolestaan on keskeinen rooli arktisia kysymyksiä käsittelevänä monenvälisenä foorumina.

Ruotsi ja Suomi ovat tehneet läheistä yhteistyötä Euroopan unionin arktisen politiikan kehittämisessä. EU kutsuttiin tarkkailijaksi Arktiseen neuvostoon jo kaksi vuotta sitten. Tarkkailija-asema olisi vahvistettava viipymättä. EU on tärkeä arktinen toimija, jolla on vaikuttavaa näyttöä panoksestaan. Sillä on pohjoisille alueille myös oma työkalunsa, Pohjoinen ulottuvuus, joka tuo samaan pöytään EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin.

Arktisen alueen merkittävästä taloudellisesta potentiaalista ei ole epäilystäkään. Mahdollisuuksiin liittyy kuitenkin myös suuri vastuu. Kaiken toiminnan on tapahduttava yhteistyössä paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen kanssa. Sitoumuksemme kestävään kehitykseen edellyttää, että arktisen alueen luonnonvaroja hyödynnetään hallitusti ottaen huomioon taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristövaikutukset.

Aiomme tehdä hartiavoimin töitä arktisen politiikkamme toteuttamiseksi käytännössä. Yhteinen tavoitteemme on hakea ratkaisuja niihin haasteisiin, joita tulemme kohtaamaan tehdessämme yhteisestä pohjoisestamme yhtä Euroopan kestävimmin kehitetyistä alueista. Entistä kunnianhimoisempi arktinen yhteistyö maidemme välillä tulee hyödyttämään meitä kaikkia.

Yhdessä olemme vahvempia – varsinkin pohjoisen haastavissa olosuhteissa.

Alexander Stubb, Suomen pääministeri

Erna Solberg, Norjan pääministeri

Stefan Löfven, Ruotsin pääministeri

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubbin puheenvuoro puoluevaltuuston kokouksessa 17.1.2015 Tampereella

(Puhuttu ja kirjallinen versio yhtä päteviä)

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Politiikka on tällä hetkellä rikki. Valitettavasti poliittisen päätöksenteon tilanne on Suomessa vuonna 2015 tämä. Tässä voimme katsoa myös itse peiliin. Ja kun tämän vilkaisun tehneet, alamme keskittyä siihen, miten menemme eteenpäin.

Miksi poliittinen päätöksenteko on meillä rikki?

Karkeasti voisi sanoa, että me toimimme vuonna 2015 edelleen mallilla, joka on luotu vuosikymmeniä aiemmin. Me johdamme tätä maata samalla tavalla.

En sano tätä siitä syystä, että vanhassa olisi mitään pahaa. Ei todellakaan. Vanhaa kunnioittaen ja siitä oppien rakentuvat myös uudistukset. Mutta ajatellaan toisinpäin. Jos kaikki oli paremmin 1980-luvulla, niin miksi tekisi sitten täysin samoja asioita kuin silloin? Jokainen ymmärtää, että se ei tietenkään olisi enää mahdollista.

Tänään puhun kolmesta kokonaisuudesta: 1) Poliittinen järjestelmä on Suomessa rikki, perusteet sille miksi pitää uudistua 2) Keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan – tärkeintä on tehdä valintoja 3) Kokoomuksen valinnat – strateginen vaaliohjelma.

——

1)

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Monet meitä kohtaavista haasteista eivät ole syntyneet yhdessä yössä. Olemme vuosikausia tienneet, että väestön ikääntymisestä seuraa julkisen talouden kestävyysvaje. Olemme tienneet, että työuria on pidennettävä, että julkisten palveluiden tuottavuutta on parannettava ja että työmarkkinoita on uudistettava. Silti useamman hallituskauden ajan tarvittavat uudistukset ovat edenneet liian verkkaisesti.

Me olemme luottaneet esimerkiksi siihen, että konsensus eli yleinen laaja ymmärrys on tuttu ja turvallinen ja aina toimiva tapamme viedä asioita eteenpäin. Valitettavasti konsensuksessa on ongelmansa.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että konsensuksen moittiminen ei ole riitelyä. Tarkoituksena on se, että konsensuksellakin tulee olla tulosvastuu. Jos laajan yhteisymmärryksen hakeminen ei toimi, niin tarvitsemme tarpeeksi yhtenäisen hallituksen asioiden viemiseksi eteenpäin.

Kokoomus keinoja ratkaista Suomen haasteet ja kun haasteet ovat mittavia, ne eivät välttämättä ratkea näteillä puheilla. Tulokset ratkaisevat, kansalaisilla on oikeus vaatia meiltä tuloksia ja me tarvitsemme järjestelmän joka kykenee niitä tuottamaan.

Tällä hallituskaudella olemme nähneet, miten kuuden puolueen konsensushallitus on toiminut. Tai kun olemme kuulleet, että onhan konsensuksella saatu eläkeratkaisu aikaan. Itse asiassa ei ole. Matti Vanhanen ehdotti ratkaisua jo vuonna 2009 ja sai täyden tyrmäyksen. Nyt kun viimeisellä rannalla saimme ratkaisun, niin Akava jäi sen ulkopuolelle. Ei voida puhua konsensuksen riemuvoitosta.

Tai kun hallitus esitti työsuhteen koeajan enimmäispituuden nostamista 4 kuukaudesta 6 kuukauteen. Tämäkin uudistus tyrmättiin heti. Tai kun Kokoomus esitti oppisopimuskoulutuksen muuttamista koulutussopimuksen suuntaan, jotta nuorille saataisiin töitä. Tämän ay-liike torppasi, koska TES-pohjaisen, mutta huonosti toimivan järjestelmän puolustaminen oli tärkeämpää kuin parempi, koulutussuhteeksi määriteltävä järjestelmä.

Emme halua jäädä pienimmän yhteisen nimittäjän vangiksi. Päätöksiä pitää tehdä. On keskityttävä oleelliseen. Ja Suomi on saatava liikkeelle.

Jos politiikka on rikki, niin sitten pitää toimia eikä jäädä seisomaan tumput suorina. Nyt jos koskaan tarvitsemme politiikassa korjausliikettä. Tarvitsemme vaihtoehdon.

—–

2)

Olen kuullut sanottavan, että poliitikot tekevät vaarallisimpia lupauksia isänmaan kannalta muutama kuukausi ennen vaaleja. Luvataan helposti rahaa sinne, tänne ja tuonne. Kultaa ja mirhamia eri puolille.

Tällä hetkellä elämme juuri tuota vaarallista aikaa. Toki erotuksena tilanteeseen on Suomen haastava taloudellinen tilanne. Vaalikeskustelua avatessa on kuitenkin syytä ihan ensimmäisenä panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Hallituskausi eli neljä vuotta on lyhyt aika. Siksi kannattaa keskittyä joihinkin asioihin, joilla oikeasti käännetään maan suunta. Kaikkea lupaamalla ja kaikkeen keskittymällä emme saa mitään aikaan.

Puolueet ovat olemassa maailmaan muuttamiseksi paremmaksi. Olemme lähestymässä demokratian juhlahetkeä, vaaleja. Se on valinnan paikka. Valinnan paikka suomalaisille, mille tavoitteille ja ihanteille antaa äänensä. Valinnan paikka myös puolueille, mitkä asiat halutaan valita seuraavan neljän vuoden osalta kaikkein tärkeimmiksi.

Olen puhunut Snellman-säätiön tilaisuudessa joulukuussa paljon uudesta ja vanhasta tavasta. Valinnasta uuden ja vanhan välillä.

Jokainen eduskunta ja hallitus kykenevät kyllä hallinnoimaan eteen tulevia haasteita. Sillä Suomea ei kuitenkaan pelasteta – se on hallinnointia ja reagointia. Suomi rakennetaan asettamalla tietyt asiat toisia tärkeämmiksi.

Meillä Suomessa on muodostunut kulttuuri, jossa vaalien jälkeen hallitusta muodostavat puolueet kokoontuvat yhteen ja kirjoittavat hallitusohjelmaan kaikkien mukanaolevien puolueiden kaikki tavoitteet ja keinot. Mitä enemmän puolueita, sitä pidemmät ohjelmat. Ja mitä pidemmät ohjelmat, sitä vähemmän on priorisoitu mitään.

Hallitusohjelmat ja puolueiden valmistautuminen niihin on aikaisemmin ollut enemmän tai vähemmän kokonaisvaltaisten maailmanselvityskoontien tekoa. Tässä muodossa on täytynyt sanoa jotain rahapelipolitiikasta, kestävän kehityksen mittaroinnista, tai vaikka ”PLM:n ja MMM:n valtuuksien budjetoinnin uudistamista selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi”, kuten vuoden 2011 hallitusohjelmassa todetaan.

En väheksy edellisiä esimerkkejä itsessään, mutta eiköhän tämä voitaisi tehdä vähän toisinkin.

Vuoden 2011 hallitusohjelmassa oli 89 sivua ja 26 633 sanaa. Vuosien saatossa on myös kerääntynyt mitä erilaisimpia strategioita, periaatelinjauksia tai ohjelmia valtionhallinnon puolesta. Julkisista lähteistä kerätyn tiedon mukaan erilaisia strategioita ja ohjelmia on yhteensä 317 kappaletta.

Suomi on nyt sen verran hankalassa tilanteessa, että sanan aidossa merkityksessä meidän tulee keskittyä oleelliseen.

Meidän tulee tehdä strategisia valintoja. Meidän pitää linjata, mitkä ovat ne kaikkein keskeisimmät Suomea koskevat haasteet.

Se on valintaa priorisoida, tehdä tärkeimmät. Se on usein hankalaa. Se on itse asiassa niin vaikeaa, että siksi monet haluavat jättää strategisen valinnan tekemättä. On helpompaa puhua eri asioista, ja vaatia priorisointia juhlapuheissa.

Vanhalla tavalla voimme edetä jatkossakin, mutta lopputuloksena on tehotonta hallinnointia ilman todellista muutosten aikaansaamista. Sitä ei kestä poliittinen päätöksentekojärjestelmämme – ja silloin politiikka pysyy rikkonaisena.

Monet maat ovat kyenneet lisäämään strategisuutta päätöksenteossaan. Kun eri maat oikeasti kilpailevat tänä päivän verisesti investoinneista, työpaikoista, osaamisesta, arvon kotiuttamisesta jne. myöskään Suomi menestyvänä ja kehittyvänä yhteiskuntana ei kestä nykyistä jähnäystä.

Meidän on tehtävä valintoja. Meidän on keskityttävä oleelliseen.

———–

3)

Kokoomuksen vaihtoehto on uusi tapa. Kokoomuksen vaihtoehto on liike.

Puolueiden kaikkein tärkeimmiksi asettamissa tavoitteissa on kyse politiikan kuluttajasuojasta. Siitä että ennen vaaleja kerrotaan, että jos äänestäjät antavat valinnoillemme tukensa, tulemme keskittymään seuraavien tavoitteiden toteuttamiseen.

Meidän poliitikkojen tehtävä on näyttää suuntaan, tuonne haluan että kuljemme. Virkamiehet ja asiantuntijat eri aloilta löytävät kyllä keinoja, kunhan suunta on selvillä.

Viime viikon perjantaina valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian yhteinen hanke (ns. OHRA-hanke) luovutti raporttinsa, jossa pohdittiin valtion johtamisjärjestelmää. Siinä ehdotetaan korjauksia Suomen poliittiseen järjestelmään.

Työryhmä ehdottaa uudenlaista toimintatapaa hallituspolitiikkaan. Hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittaisiin strategisesta hallitusohjelmasta, jossa nimettäisiin selkeästi hallituksen keskeiset politiikkatavoitteet. Näitä olisi kolmesta viiteen. Lisäksi hallitus syventäisi keinoja vuosittain erillisellä toimenpideohjelmalla.

Kun on seurannut keskustelua Suomen politiikasta, niin raportin ehdottamille toimille on kysyntää. Strategiselle hallitusohjelmalle on kysyntää, koska se todella pakottaa priorisoimaan.

Kokoomus ottaa näistä huomioista opikseen. Me valmistelemme tulevia vaaleja varten strategisen vaaliohjelman. Valmistelemme ohjelman samassa muodossa kuin on puhuttu strategisesta hallitusohjelmasta. Se on oma valintamme. Me keskitymme oleelliseen.

Kukaan ei ole vielä näyttänyt, minkälainen strateginen hallitusohjelma olisi. Mutta Kokoomus tämän tekee tämän kevään aikana. Me haluamme näyttää äänestäjille, että jos laajasti Suomessa on oltu yksimielisiä strategisemman hallitusohjelman tarpeesta, niin sellainen pitää pystyä myös laatimaan.

Tällainen strategiaohjelma on muodoltaan noin 5-10 sivun pituinen paperi. Vain oleellisin otetaan mukaan.

Kokoomuksen vaihtoehdossa tärkein valinta on työ. Kokoomus asettaa työn kaikessa päätöksenteossa etusijalle. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jan Vapaavuori tulee puheenvuoroni jälkeen kertomaan muutamia esimerkkejä.

Kokoomus tarjoaa näissä vaaleissa vaihtoehdon. Ja se vaihtoehto on keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan.

Valintoja tehdään myös siksi, että resurssit ovat rajalliset. Vielä neljä vuotta sitten kuvittelimme, että talouskasvu korjaa kaikki ongelmat. Toivottavasti nyt kaikille on rehellisyyden nimissä selvää, ettei korjaa. Tulevia strategisia valintojamme ohjaa muutama pääperiaate. Nämä eivät ole siis vielä valintojamme. Vaan kaikkia valintoja ohjaavia periaatteita:

    1. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus laitetaan kestävälle pohjalle. Julkisen talouden tasapainottamisesta on tehtävä selkeä ja jämäkkä suunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tämä edellyttää kuntien tehtävien vähentämistä, toisaalta valtion menojen vähentämistä. Pidemmällä aikavälillä tämä edellyttää uutta rakennepoliittista ohjelmaa, jolla katetaan julkisen talouden kestävyysvaje.

    2. Kokoomus on tulevaisuuspuolue, joka haluaa käyttää tieteen, taiteen ja teknologian mahdollisuuksia maamme kehittämiseksi. Korkean teknologian kehittämisen ja hyödyntämisen on oltava koko tulevalla vaalikaudella keskeinen toimintatapa.

    3. Sääntelyn, normituksen ja kilpailun esteiden purkamisen on oltava keskeinen periaate kaikilla hallinnonaloilla tulevalla vaalikaudella.

    4. Ketterämpi hallinto, joka tarkoittaa esimerkiksi kokeilukulttuuria kaikilla hallinnonaloilla. Politiikkakokeilut ovat väline uudistaa Suomea.

Nyt kysymys kuuluu, olemmeko valmiita siihen, että menemme muutamalla teemalla ja vaikeillakin valinnoilla vaaleihin. Meillä on periaateohjelmamme ja muut ohjelmamme. Niissä olevat hyvät kannat pysyvät voimassa. Nyt on kyse siitä, mihin olemme valmiit keskittymään seuraavan neljän vuoden aikana. Vaaleissa on kyse suunnasta, ei yksityiskohdista. Niidenkin aika tulee, mutta ensin on hankittava tuki suunnalle.

Tätä kysymystä on nyt syytä miettiä tarkkaan, koska nyt emme puhu jostain sellaisesta, jonka osalta kuukauden kuluttua tai puolen vuoden kuluttua puhuisimme taas uusista painopisteistä. Nyt puhumme siitä, millä Suomen suunta käännetään.

Puhumme siitä, miten insinöörimme voisivat yrittää ja työllistyä. Puhumme siitä, kuinka Puolangalla terveydenhuolto toimisi mahdollisimman hyvin ja rahatkin vielä riittäisivät koko Suomen alueella. Puhumme siitä, kuinka lapsemme saisivat nykyaikaista opetusta kouluissa. Puhumme siitä, kuinka huolehdimme modernilla tavalla isänmaamme turvallisuudesta.

Valintoja varten on hyvä kuulla suomalaisia. Tulemme seuraavan parin viikon aikana käymään keskustelua suomalaisten kanssa siitä, mitkä ovat kaikkein tärkeimmät teemat tulevalle hallituskaudelle. Jälleen, ei meillä ole kaikkia ratkaisuja. Suomalaiset itse ovat oman elämänsä ja tulevaisuutensa parhaita asiantuntijoita.

Olemme valmiit haastamaan muut puolueet strategisilla valinnoilla. Olemme myös valmiit kuuntelemaan muilta puolueilta hyviä ideoita siitä, miten toivomamme suunta saavutetaan. Olennaista eivät ole keinot, vaan se että Suomi saadaan nousuun.

Me tuomme koko oman strategisen ohjelmamme lähiviikkoina julkiseen keskusteluun. Me haluamme antaa suomalaisille mahdollisuuden analysoida Kokoomuksen kaikkein oleellisimmat valinnat. Koska tässä nykytilanteessa emme yksinkertaisesti voi tehdä kaikkea, vaikka mieli tekisi. Mielikuvapolitiikan aika on ohi. Löysien lupausten aika on ohi.

Kokoomuksen vaihtoehto on se, että nyt on keskityttävä oleelliseen.

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Monet meitä kohtaavista haasteista eivät ole syntyneet yhdessä yössä. Olemme vuosikausia tienneet, että väestön ikääntymisestä seuraa julkisen talouden kestävyysvaje. Olemme tienneet, että työuria on pidennettävä, että julkisten palveluiden tuottavuutta on parannettava ja että työmarkkinoita on uudistettava. Silti useamman hallituskauden ajan tarvittavat uudistukset ovat edenneet liian verkkaisesti.

Yksi syy tähän on se, että Suomen poliittinen järjestelmä on ollut rikki.

Ensinnäkin, puolueilla ei ole ollut yhtenäistä tilannekuvaa Suomen talouden haasteista. Useat hallitusohjelmat ovat perustuneet liian ruusuisille odotuksille Suomen talouden kehityksestä. On kuviteltu, että horisontissa siintävä kasvu peittää alleen Suomen rakenteelliset ongelmat.

Toiseksi, hallitukset eivät ole kyenneet tilannekuvan pohjalta asettamaan strategisia tavoitteita. Koko vaalikauden päätökset on yritetty sopia kerralla hallitusohjelmaneuvotteluissa. Maailman muuttuessa hallitusohjelmat ovat vanhentuneet yhä nopeammin. Hallitusohjelmat ovat venyneet yhä pidemmiksi. Strategisten tavoitteiden sijaan niissä on lyöty lukkoon joukko keinoja, jotka ovat olleet osittain ristiriidassa keskenään. Tutkimustiedon, asiantuntijavalmistelun ja virkakoneiston hyödyntäminen on jäänyt vaillinaiseksi.

Kolmanneksi, sovittujen uudistusten toimeenpano on jäänyt puolitiehen. Tärkeimpien hankkeiden läpiviemiseen ei ole käytetty riittävästi poliittista työtä ja voimavaroja.

Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian valtion ohjausjärjestelmän kehittämistä selvittänyt yhteishanke (ns. OHRA-hanke) luovutti tänään loppuraporttinsa. Siinä ehdotetaan korjauksia Suomen poliittiseen järjestelmään.

Työryhmä ehdottaa uudenlaista toimintatapaa hallituspolitiikkaan. Hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittaisiin strategisesta hallitusohjelmasta, jossa nimettäisiin selkeästi hallituksen keskeiset politiikkatavoitteet. Näitä olisi kolmesta viiteen.

Hallitusohjelman pohjalta hallitus valmistelisi toimintasuunnitelman, joka annettaisiin eduskunnalle selontekona alkusyksystä. Tätä toimintasuunnitelmaa tarkistettaisiin vuosittaisiin kevätkaudella samaan aikaan julkisen talouden suunnitelman kanssa.

Toivon, että kaikki puolueet tutustuisivat huolellisesti loppuraportissa esitettyihin muutoksiin ja arvioisivat, voitaisiinko esitetyn mallin pohjalta edetä jo seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Seuraavan hallituksen ohjelman muoto ja toimeenpano on seuraavan hallituksen käsissä. Pidän itse esitettyä mallia askeleena oikeaan suuntaan. Valtion ohjausjärjestelmää kehittämällä voimme saada Suomeen uutta liikettä. Sitä Suomi nyt tarvitsee.