Kun kokoomuksen puoluekokous päättyi viime sunnuntaina Lahdessa, auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää. Jo silloin kahvikupin ääressä Antti Rinteen kanssa tuntui siltä, että saamme yhdessä aikaiseksi hallitusohjelman seuraaville yhdeksälle kuukaudelle.

Kun alkuun puhuimme hallitusneuvotteluista, paino oli sanalla mini. Taloudellisen tilanteen takia mini ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulos oli vähintään semi. Suomi tarvitsi hallituksen ja ratkaisun ripeästi.

Hallitustunnustelijana halusin tuoda neuvotteluihin uuden tavan tehdä asioita. Keskeistä oli yhdessä tekeminen. Ratkaisuun tarvittiin kaikkien viiden puolueen yhtenäisyyttä. Halusin tuoda mukaan neuvotteluihin myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat. He toimivat samalla suorina linkkeinä eduskuntaryhmiin. Ryhmiin, jotka antavat ohjelmalle oikeutuksen sekä hyväksynnän.

Varsinaiset neuvottelut aloitettiin alkuviikosta. Maanantaina kävimme läpi suuria teemoja. Illallistimme yhdessä ulkoministeriössä ja katsoimme välillä jalkapallon MM-kisoja. Todelliset keskustelut aloitimme tiistaina Königstedtin kartanossa Vantaalla ja jatkoimme keskiviikkona ja torstaina valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa.

Itse neuvotteluissa keskeistä oli pitää kiinni Jyrki Kataisen hallituksen kehyksistä sekä rakennepoliittisista linjauksista. Lisäksi oli selvää, että kaikki järkevät talouskasvua virittävät toimet on käytävä läpi. Hallitusohjelmaan saatu kasvupaketti ei ole puoleiden toiveiden tynnyri. Se on paketti, joka on huolella valmisteltu ja analysoitu. Kasvupanostuksien jälkeenkin valtiovarainministeriö arvioi, että valtionvelka taittuu sovitusti kehyskauden aikana.

Esimerkiksi ostovoiman, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkastukset kolmen alimman tuloluokan osalle vuonna 2015. Indeksijäädytys siirtyy vuodelle 2016. Tarkastukset kohdennettiin kolmeen alimpaan tuloluokkaan siksi, että niiden vaikutus ostovoimaan on pieni- ja keskituloisilla kaikkein suurin. Lapsiperheet saavat myös oman verovähennysjärjestelmän. Matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä parannetaan edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttamisella. Windfall-verosta uskallettiin luopua, koska järjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Kaiken tämän ja muun voi tiivistää siihen, että työn eteen on nyt tehty merkittäviä kannusteita. Ei hallitusohjelmaa tarvitse ylenpalttisesti hehkuttaa. Eikä moittiakaan. Teimme sen, mikä oli pakko. Antti Rinne ehdotti, että nimeämme ohjelman uudeksi nousuksi. Näin tehtiin.

Semipaketti on siis valmis. Ministerivalinnat tehdään maanantaina. Hallitus nimitetään tiistaina, ja sen jälkeen pääsemme käsiksi tärkeimpään. Pääsemme töihin nostamaan Suomea uuteen nousuun.

 

Kokoomuslaiset valitsivat minut viikonloppuna Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Olo on yhä sanoinkuvaamattoman onnellinen ja nöyrä.

Kuten Jyrki Katainen jäähyväispuheessaan totesi, kapula vaihtuu lennossa ja juoksu jatkuu katkeamatta. Työt hallituksen muodostamiseksi on jo aloitettu tänään.

Tein puheenjohtajakampanjan aikana yhden lupauksen. Lupasin, että tulen tekemään kaikkeni kokoomuksen ja Suomen eteen. Joka päivä. Sen lupauksen pidän. Kiitos kaikille minua tukeneille.

Puheenjohtajakisa on edennyt loppusuoralle. Takana on monta tenttiä, monta paikkakuntaa ja paljon kohtaamisia sekä erilaisissa tapahtumissa että puhelimitse. Edessä vielä grande finale, eli Lahden puoluekokous.

Vauhtia on riittänyt. Välillä on meinannut väsykin iskeä, mutta tärkeän asian puolesta on menty täysillä. Kokoomus on ansainnut hyvän puheenjohtajan. Vähintä mitä me ehdokkaat voimme tehdä, on antaa puoluekokousedustajille riittävästi tietoa oman päätöksenteon tueksi. Siksi olen pyrkinyt tavoittamaan mahdollisimman monta kokoomusvaikuttajaa henkilökohtaisesti. Jokainen puoluekokousedustaja tekee äänestyspäätöksensäkin henkilökohtaisesti, omaa sydäntään ja päätään kuunnellen.

Parasta kampanjoinnissa on ollut se, että olen päässyt oppimaan uutta joka päivä. Olen kuullut mm. Luonnonvarakeskuksesta Parkanossa, kieltenopiskelusta Rovaniemellä, Venäjän kaupan mahdollisuuksista Kotkassa ja sote-asioista Vaasassa. Puheluissakin aiheita on riittänyt Natosta ja globaalitaloudesta oman alueen työpaikkoihin ja liikennehankkeisiin. Kiitos kaikille, arvostan, että olette antaneet aikaanne ja ajatuksianne!

Viime viikot ovat opettaneet minulle yhä lisää poliittisen päätöksenteon roolista ja suuresta vastuusta. Ministerin pöydällä mittakaavassa pieneltä näyttävä asia voi olla hyvin suuri yksittäiselle ihmiselle, paikkakunnalle ja alueelle. Siksi kohtaamiset ympäri Suomen ovat tärkeitä, ovat olleet sitä nyt ja ovat varmasti myös jatkossa. Ikinä ei saa alkaa kuvitella, että papereista voi lukea, miten asiat ovat. Parhaiten oppii kohtaamalla ja kuuntelemalla.

Keskustelut ovat myös vahvistaneet käsitystäni siitä, että jokainen ihminen osaa itse parhaiten määritellä onnelliseksi tekevät ja arkea parantavat asiat. En väitä olevani kaikkien arjen asiantuntija. Sellaiseksi en myöskään aio alkaa. Parasta mitä politiikka voi tarjota, on luottamus siihen, että Suomea viedään eteenpäin vastuullisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Jokaisen suomalaisen pitää voida luottaa siihen, että oma yritteliäisyys vie eteenpäin ja yhteiskunnan turvaverkot pitävät jos niitä tarvitsee.

Lähtökohta on, että luotamme terveeseen maalais- ja kaupunkilaisjärkeen. Lakiin ei voi kirjoittaa, että kaveria ei jätetä, mutta joka ainoa meistä voi pitää kaverista huolta. Lasta kasvattamaan ei aina tarvita ihan koko kylää, mutta lapsen on hyvä kasvaa välittämisen ja luottamuksen ilmapiirissä. Perheen ja muiden läheisten merkitystä ei voi siinä liikaa korostaa.

Vapaus tehdä valintoja omassa arjessa on samalla vastuuta omista valinnoista ja läheisistä. Yhteiskunnan toimin ei pidä tuota vapautta rajoittaa, vaan pyrkiä turvaamaan se mahdollisimman monelle elämäntilanteesta riippumatta. Joskus tarvitaan yhteiskunnan tukea vähemmän, joskus enemmän. Tärkein on aina ihminen, ei valtio tai yhteiskunta.

Herkkä ja nöyrä on olo kohti puoluekokousta mentäessä. Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen kampanjan tiimellyksessä saanut. Teille, jotka olette sanoneet, että ”olet puolueeni puheenjohtaja” ja teille, jotka olette sparranneet minua kertomalla, mitä puheenjohtajalta toivotte. Lahti kutsuu ja jännityksellä matkaan kohti puoluekokousta. Sinne mennään, minne isänmaa kutsuu ja kokoomuksen eteen tehdään töitä hartiavoimin!

Suomi lähtee uuteen nousuun vain työllä. Olen aiemmin sanonut, että valtion pitää luoda edellytyksiä ja puitteita kasvulle, mutta varsinainen kasvu lähtee suomalaisista työntekijöistä ja yrityksistä. Miten sitten saamme helpotettua yrittämistä ja miten saamme Suomeen lisää yrittäjiä?

Keskuskauppakamari julkaisi maanantaina raportin siitä, miten ylisääntely, raportin mukaan ”pykälämyrsky”, vaikeuttaa yritysten toimintaa. Raportissa tutkittiin yritysvaikutusten arvioinnin osuutta Suomessa viime vuonna annetuissa hallituksen esityksissä. Selvityksen mukaan lainsäädännön vaikutuksia yrityksiin selvitetään ennakolta niukasti niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Raportista voi poimia esimerkkejä siitä, miten säännökset saattavat vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisen paljon kuormittuvat pienet yritykset, jossa samat ihmiset joutuvat hoitamaan kaiken raportoinnin.

Vaikka yritys olisi pieni, sen pyörittäminen vaatii säännöllisiä ilmoituksia ja raportteja. Puhumattakaa siitä, jos yritys aikoo investoida talouden kasvuun – pienikin fyysinen investointi vie lähes aina 2 – 5 vuotta luvitusprosesseissa. Lupajonossa seisoo investointeja miljardien arvosta.

Yrityksillämme ei yksinkertaisesti ole varaa pykälämyrskyn hoitamiseen: yrityksen raportointivelvoitteita on vähennettävä. Sen lisäksi tarpeellinen raportointi pitää saada mahdollisimman automaattiseksi. Tähän onkin tartuttu Nokian ex-johtaja Pekka Ala-Pietilän johdolla laaditun raportin pohjalta työskentelevässä ICT-2015-hankkeessa. Tälle työlle täytyy antaa riittävän voimakas tuki. Esimerkiksi palkka-, alv- ja tilinpäätösraportoinnin automatisoinnissa piilee arvioiden mukaan jopa miljardiluokan tehokkuussäästö. Vuoden 2015 hallitusohjelmaan tarvitaan myös kirjaus siitä, miten puramme byrokratiaa määrätietoisesti. Valtioneuvoston edellinen hanke vähentää hallinnollista taakkaa ei tuottanut odotettuja tuloksia.

Harkintaan olisi otettava myös se, miten lainsäädännön vaikutuksia yrityksille pystyttäisiin paremmin kartoittamaan etukäteen. Tätä työtä virtaviivaistaisi myös yhtenäinen valtioneuvosto. Nyt eri ministeriöt valmistelevat lakeja itsenäisesti eikä ole yhteistä koordinaatiota, jonka avulla voitaisiin arvioida eri säädösten yhteisvaikutusta.

Myös yrityksen perustamista olisi helpotettava: yliopistoissa vieraillessani olen kuullut hienoista palvelu- ja tuoteideoista, joita ei saada toteutettua sen takia, että yrityksen perustaminen on liian vaivalloista. Meillä on maailman huippua olevat koulut ja hyvä koulutustaso, joten meiltä syntyy ideoita, jotka pitää pystyä kaupallistamaan nopeasti. Doing Business 2014 -raportissa Suomi on yrityksen perustamisen helppoudessa sijalla 55, kun se on kokonaistuloksissa sijalla 12. Suomessa yrityksen perustaminen kestää 14 päivää, kun se esimerkiksi Virossa kestää 18 minuuttia ja Uudessa-Seelannissa alle päivän. Suomen pitäisi olla maailman helpoin maa perustaa yritys ja pyörittää sitä.

Tottakai tärkeää on myös se, että yrittämisen kokonaisverotusta pyritään keventämään pitkällä tähtäimellä. Erityisesti jakamattoman voiton verotusta on edelleen laskettava ja listaamattomien yritysten erityissääntöjen aiheuttamia kannustinloukkuja kasvuun ja pörssilistaukseen lievennettävä. Yrittäjän verotuksen tulonlähdejaosta tulisi luopua. Perintöveron poistosta on keskusteltu kiitettävästi viime päivinä. Blogini lukijat tietävätkin, että kannatan perintöverosta luopumista. Perintövero ei saisi missään nimessä vaikeuttaa sukupolvenvaihdoksia.

Suomen on uskallettava tehdä rohkea valinta työn verotuksen alentamiseksi kautta linjan niin, että työn teko kannattaa aina. Meidän on uskallettava tarttua esimerkiksi koeaikojen pidentämiseen ja määräaikaisten työsuhteiden vapauttamiseen – nämä ovat olleet osia muun muassa Ruotsissa ja Saksassa toteutetuista reformeista, joiden myötä kummassakin maassa työttömyys on nyt pienempää kuin ennen uudistuksia.

Kasvu ei tipahda taivaasta toivomalla. Sen teemme me. Suomalaiset työntekijät ja yritykset.

Viime viikkoina olen päässyt keskustelemaan eri puolilla maata siitä, miten kokoomus toimii ja miten puolueen toimintaa voisi parantaa. Myös puhelin käynyt kuumana. Olen yrittänyt kuulostella, mitkä asiat askarruttavat jäseniämme. Muutama seikka tuntuu nousevan esille kunnasta riippumatta: miten saamme uutta väkeä mukaan, miten motivoimme ihmisiä toimintaan ja miten saisimme joukkueemme pelaamaan yhteen entistäkin paremmin. Tässä muutamia ajatuksiani näihin kysymyksiin.

Kokoomuksen paras käyntikortti on se, että olemme kokoomuslaista politiikkaa tekevä puolue. Meidän pitää toimia sellaisella innolla ja rohkeudella, että toimintaamme halutaan mukaan. Meidän pitää antaa vastuuta osaaville ihmisille ja näyttää, että yksittäinenkin jäsen voi vaikuttaa politiikkaamme. Kaikkien toiminnalla on väliä – olkoon se vaalilehtien jakamista, lautakuntatyötä tai periaateohjelman kirjoittamista.

Järjestöpuoli toimii mahtavasti. Olen kiertänyt maata yli kymmenen vuotta ja nähnyt lukuisat hymyilevät kasvot vastaanottamassa ehdokasta tai ministeriä, tarjoamassa mehumukia ja jakamassa esitteitä. On hienoa, että meillä on niin suuri joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan kallisarvoista aikaansa puolueelle.

Pystymmekö kuitenkaan tarjoamaan riittävästi mahdollisuuksia tehdä politiikkaa myös sisältöjen kautta? Meillä on puolue täynnä eri alojen asiantuntijoita, joiden osaamista ei hyödynnetä tarpeeksi. Kaikki viisaus ei todellakaan asu eduskuntatalossa tai valtioneuvoston kansliassa, vaan jokainen kokoomuslainen on oman alueensa paras asiantuntija. Sitä osaamista kokoomuksen on hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla menestyäkseen puolueena.

Tarvitsemme tehokkaita tapoja koota ihmisiä yhteen ja löytää kokoomuslaisia ratkaisuja. Yksi mahdollisuus on järjestää tapaamisia eri politiikan lohkoista kiinnostuneille. Näin saataisiin parhaat ideat ja käytännöt leviämään. Ryhmien työtä voitaisiin hyödyntää niin puolueen kuin eduskunnan ja hallituksenkin työskentelyssä.

Puoluekokous on tietysti keskeisin jäsendemokratian foorumi. Se käyttää joka toinen vuosi puolueen korkeinta päätösvaltaa. Olisi tärkeää, että aloitteiden käsittelylle jää kokouksessa riittävästi aikaa. Tätä voidaan osaltaan auttaa käyttämällä sähköisiä äänestyskapuloita, jotka nopeuttavat äänestyksiä. Tai voisiko puoluekokousväelle tarjota älypuhelimeen ladattavan puoluekokoussovelluksen, jonka avulla pystyy seuraamaan esityslistan etenemistä, pyytämään puheenvuoroa ja miksei myös äänestämään?

Meidän pitää käyttää moderneja kommunikaatiovälineitä laajemminkin hyödyksi. Sosiaalinen media on uusi tori, joka ei kuitenkaan torikäyntejä tai keskustelutilaisuuksia korvaa. Meidän tulisi rakentaa kokoomuksen sisäinen kommunikaatioverkosto, oma Kokoomus-applikaatio, jossa voisimme yhdessä kehittää puoluetta. Ja tässä en nyt puhu mistään pitkistä sähköpostilistoista.

Kansainvälisiltä kentiltä toisin meille aktiivisemman yhteydenpidon maailmanlaajuisessa veljespuolueiden verkostossa. Meidän kannattaa kutsua järjestöpuolen huipputekijöitä eri puolilta maailmaa jakamaan meille ideoita kampanjointia ja muita puoluetoiminnan muotoja varten. Haluan, että kokoomus on puolue, joka uskaltaa kokeilla uusia asioita ja uudistuu jatkuvasti.

En väitä tietäväni itse parhaiten, miten järjestökenttäämme kehitetään. Olenhan puoluetoiminnassa suhteellisen myöhäisherännyt ja ollut mukana vain kymmenen vuotta. Uskon siihen, että parhaat ideat tulevat käytännön työstä ja tekijöiltä. Siksi aloittaisinkin vuoden kestävän piirikierroksen puheenjohtajana. Varaisin joka kuukaudesta yhden maanantain vierailulle paikallisyhdistyksessä, jolla on esitettävänään hyvä konkreettinen idea. Koskekoon idea sitten Suomen tai kokoomuksen tulevaisuutta. Minulle olisi tärkeää kuulla, mitä mieltä kokoomuslaiset eri puolilla maata ovat ja mitä ideoita heillä on toiminnan kehittämiseen. Minä sitoutuisin viemään viestiä eteenpäin puolueen ohjelma- ja järjestötyössä. Kun uusia ideoita on valmiina noin vuoden verran, olen valmis esittelemään mallini järjestökentän kehittämiseksi.

Tavoite on selkeä: puolueen ohjelmavalmistelua on saatava askeleen lähemmäs kokoomuksen paikallistoimijoita, jokaiselle jäsenellemme on löydettävä luonteva tapa osallistua toimintaan ja päätösten valmistelusta sekä itse päätöksistä on pystyttävä viestimään paremmin.

Minusta kokoomus on joukkue. Pelaajat rakentavat peliä, antavat syöttöjä, tekevät maaleja ja torjuvat vastustajien hyökkäyksiä. Maalintekijä onnistuu vain, jos kenttä pelaa yhteen. Politiikka ei ole yksilölaji. Kokoomuksen kenttä on Suomen vahvin. Osaamista ja energiaa riittää enemmän kuin muilla yhteensä. Se pitää hyödyntää, myös vaalien välillä. Sitä kautta saavutamme tuloksia. Ja sitä kautta voitamme ne vaalitkin.

Olen iloinen voidessani osallistua jo toisen kerran Tasavallan Presidentin isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin. On ehkä sattumaa, että ne osuvat Karjalankannaksen suurhyökkäyksen 70-vuotispäivään.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu keskittyy aivan oikein kansainvälisiin asioihin. Viime aikoina on puhuttu paljon Ukrainasta, Venäjästä ja tietysti Natosta. Olemme sijaintimme vuoksi usein tekemisissä maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvien kehityskulkujen seurausten kanssa. Niin on nyt ja niin oli itse asiassa 70 vuotta sitten.

Suomi ei voi ulkoistaa maanpuolustusta kenellekään. Ei Ruotsille, ei muille Pohjoismaille, ei EU:lle eikä Natolle. Vastuu turvallisuudesta on aina meillä itsellämme. Kansainvälinen yhteistyö täydentää kansallista toimintaa.

Olen työskennellyt Suomen ulkoasiainhallinnon piirissä yli 19 vuotta, joista kuusi vuotta ministerinä. Siitä vinkkelistä katsoen Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa korostuu usein liiaksi se jälkimmäinen sana, puolustus.

Länsi-Euroopassa haluttiin 1600-luvulla kehittää tapa, jolla valtiot voisivat hoitaa suhteitaan muullakin tavalla kuin sotimalla. Luotiin diplomatia. Se mahdollistaa jatkuvan vuoropuhelun, joka useimmiten estää kiistojen kärjistymisen sodaksi. Käytännössä kaikki maailman valtiot hoitavat nyt kansainvälisiä suhteitaan noudattaen diplomatian periaatteita. Diplomaatti voi hoitaa tehtäviään turvassa – oli hän sitten Helsingissä, Moskovassa, Teheranissa tai Pjongjanissa.

Ukrainan tapahtumia ja Venäjän toimia arvioitaessa poliittiselle päätöksentekijälle on aivan välttämätöntä saada luotettavaa ja analyyttistä tietoa. Twitter on nopein tiedonvälityskanava, mutta kaoottinen ja täynnä myös tahallista harhaanjohtamista. Valtiojohdon on tiedettävä, mitä oikeasti tapahtuu – ja miksi. Siihen tarvitsemme ulkoasiainhallinnon asiantuntemusta.

Kultaranta-keskustelujen ympärillä kaivataan varmaan merkkejä, kuka uskaltaa puhua Natosta ja kuka ei. Oma kantani on varmaan blogin lukijoille jo selvä: mielestäni Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta ja vaikutusvaltaa. Kokoomus on puolueena ollut jo pitkään samaa mieltä.

Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta. Yhteenkään Naton jäsenmaahan ei ole liittokunnan olemassaolon aikana hyökätty sotilaallisesti. Nato on jokaisen jäsenmaan tuki ja turva. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen vaikutusvaltaa. Vaikka olemme olleet mukana muun muassa Afganistanin operaatiossa, meillä ei ole nykyisellään pääsyä järjestön tiedustelun, suunnittelun ja päätöksenteon piiriin. Turvatakeista, Naton kovasta ytimestä, puhumattakaan.

Ukrainan kriisi ei ole muuttanut Nato-kantaani suuntaan eikä toiseen. Kiitos ulkoasiainhallinnon, minulle ei ole tullut yllätyksenä, että lähialueellamme on epävakaita valtioita, joissa vaikuttavat kansallismieliset virtaukset, aggressiiviset turvallisuuspalvelut ja uudet sodankäynnin muodot vain osittain kontrollissa olevine puolisotilaallisine joukkoineen. Päätöstä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ei voi myöskään ulkoistaa, ei Ruotsille eikä Venäjälle. Venäjä ei ole se syy, minkä takia kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Euroopan unionin 28 jäsenmaasta 22 kuuluu Natoon, ja Natossa asuu yli 94 prosenttia EU-kansalaisista. Eurooppa ja Suomi tarvitsevat kumpaakin järjestöä. Tasavallan presidentti on peräänkuuluttanut aiheellisesti EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista.

EU joutuu luomaan esikuntarakenteet jokaiselle operaatiolle erikseen. Voisimmekin viedä eurooppalaista puolustusta eteenpäin tehokkaimmin ajamalla ponnekkaammin pysyvää EU:n esikuntarakennetta. Se kattaisi sekä sotilaallisen että siviilisuunnittelun. EU on ainoa toimija, joka pystyy toimimaan kummallakin sektorilla. Tämä näkyy myös Ukrainassa.

Eräät EU:n jäsenmaat ovat vastustaneet pysyvän esikunnan perustamista. Politiikka ei kuitenkaan ole minusta vain helppojen asioiden tekemistä. Jos asiaa ajaa hyvin argumentein ja määrätietoisesti, se voi toteutua ennemmin tai myöhemmin. Tämä pätee niin Suomen Nato-jäsenyyteen kuin EU-puolustuksen kehittämiseen.

Suomen taloudessa on käynnissä kehitys, jossa veroaste ja julkisen sektorin osuus työllisyydestä nousevat samalla, kun työikäinen väestö vähenee ja talous ei kasva. Tämän kierteen korjaamiseen ei riitä toive, että vienti lähtisi suhdanteiden parantuessa vetämään.

Veroasteemme lähestyy maailman huippua, ja olemme menneet Ruotsin ohi tällä mittarilla. Ensi vuonna kokonaisveroaste on jo 46 prosenttia. ”Vanhojen EU-maiden”, eli EU-15:n keskiarvo on noin 39,5 prosenttia. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin samoista tuloista maksetaan Ruotsissa.

Talouspolitiikan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi minusta olla verotuksen laskeminen eurooppalaiseen, vanhan 15 EU-maan, keskitasoon. Tätä arvioitaessa on huomioitava dynaamiset vaikutukset: verojen alennukset nostavat fiksusti kohdennettuna tuotantoa ja työllisyyttä, minkä kautta valtio saa osan veroalen hinnasta takaisin. Työn verotuksen alentaminen lisää työllisyyttä ja työtunteja. Keventäminen pitääkin keskittää niihin veroihin, jotka ovat kasvulle haitallisimpia, kuten ansiotulovero ja yhteisövero.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli alle 50 prosenttia vielä vuonna 2008. Tämä vastaa euromaiden keskiarvoa ja muun muassa Ruotsin tilannetta. Suomessa menosuhde kuitenkin kasvoi nopeasti talouskriisin aikana nykyiseen 58 prosenttiin. Kasvu on kriisin takia ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu, jos tästä tulee pysyvä asiaintila.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen olisi pienenettävä takaisin noin 50 prosenttiin. Se vaatii niin kansantalouden kasvua kuin julkisen sektorin menojen sopeuttamista. Veroalesta seuraava talouskasvu ja työllisyysasteen nousu myös vähentäisivät tarvetta tulonsiirroille, mikä automaattisesti pienentää julkisen sektorin menoja. Pelkkinä leikkauksina nykyhetkessä julkisten menojen BKT-suhteen laskua ei voi tietenkään toteuttaa romuttamatta hyvinvointivaltiota. Maali pitää asettaa realistiselle aikavälille, esimerkiksi vuoteen 2020.

SAK:n Olli Koski totesi lauantain Helsingin Sanomissa aivan oikein ”vähemmän veroja tarkoittaa, että jostain pitää luopua”. Näinhän se on. Suuret säästöt voidaan kaivaa vain budjetin suurista pääluokista, kuten sosiaali- ja terveysministeriöstä. Relevantin kokoisia säästökohteita on myös muun muassa yritystuissa.

Tuottavuuden kehittäminen sote-uudistuksen, kilpailun lisäämisen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden sekä digitalisoinnin myötä on tämän ja seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä. Mitä enemmän rakenneuudistuksia pystymme toteuttamaan, sitä vähemmän meillä on edessä valtion ja kuntien lakisääteisten tehtävien rajaamista. Kokonaan sitä ei voi kuitenkaan väistää.

Harva on ehkä huomannut, että tällä vuosituhannella olemme luoneet pelkästään kunnille pitkälti yli sata uutta tehtävää ja vuositasolla usealla miljardilla eurolla pakollisia lisämenoja. Kilpakumppanini Jan Vapaavuori mainitsi perjantaina Kokoomusnuorten puheenjohtajatentissä sitoutumisen siihen, ettei kunnille anneta yhtäkään uutta tehtävää muutamaan vuoteen. Tämä on erinomainen ajatus, jota kannatan. Paula Risikko taas nosti esiin neliönormit, joiden takia hoiva-alan yrittäjiä on joutunut jopa lopettamaan toimintansa. Esimerkkejä riittää. Loppujen lopuksi kaikki palautuu pääministerin käytössä oleviin välineisiin johtaa valtioneuvoston toimintaa sekä hallituspuolueiden yhteiseen tekemisen meininkiin.

Hallitus ja erityisesti uusi valtiovarainministeri Antti Rinne ovat puhuneet valtion taseen käyttämisestä talouskasvun tukemiseen. Hyvä näin. Valtion omaisuuden myynnistä saatavat tulot on käytettävä kestävällä ja talouskasvua pitkällä aikavälillä tukeviin tarkoituksiin. Kertaluonteinen elvytys myyntituloilla ei lämmitä pitkään.

Esittämäni pitkän tähtäimen tavoitteet – veroasteen lasku eurooppalaiselle tasolle ja julkisten menojen BKT-osuuden palauttaminen vuoden 2008 tilanteeseen – ovat kunnianhimoisia, jopa kovia. Kyseessä olisi miljardiluokkaa oleva talousohjelma. Miljardiluokkaa niin suomalaisten ihmisten ja yritysten käyttöön jäävien tulojen lisäyksessä kuin julkisten menojen säästötarpeissa.

Minusta kokoomuksen pitää asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Puheenjohtajalla on oltava näkemys ja ehdotuksia Suomen kehittämisestä, puolue päättää linjasta. Ilman pitkän tähtäimen tavoitteita politiikka taantuu hallinnoinniksi, juoksevien asioiden hoitamiseksi. Status quo ja saavutettujen etujen puolustaminen eivät kuitenkaan riitä Suomelle. Esittämäni talouspoliittisen vision avainluvut ovat mittakaavaltaan toteutettavissa, jos saamme riittävän mandaatin ja selkeän hallitusohjelman ensi vuoden eduskuntavaalien myötä.

Olin tänään mukana asettamassa Suomelle kunnianhimoista tavoitetta Suomen 100-vuotisjuhlavuotta varten. Suomi on vietävä maailmankartalle koulutuksen ja osaamisen huippumaana. Se edellyttää sekä parempaa, että kansainvälisempää koulutusjärjestelmää.

Koulutusvienti on Suomelle edelleen hyödyntämätön mahdollisuus. Viimeistään seuraavan hallituksen on tartuttava tähän mahdollisuuteen. Suomi on tunnettu huippukoulutuksesta erityisesti perusasteella. Maailmalla ei kysellä enää yhtä paljon joulupukista tai muumeista kuin peruskoulusta.

Päivi Lipposen työryhmä selvitti koulutusviennin edellytysten parantamista viime syksynä ja teki täysin oikean analyysin: Suomen on löydettävä uusia liiketoiminta-alueita ja korkeakoulutus on ollut maailman nopeimmin kasvavia sektoreita.

Otimme harppauksen oikeaan suuntaan yliopistouudistuksella, mutta työ on vielä kesken. Suomeen on rekrytoitava motivoituneita opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia ulkomailta. Korkeakoulutus elää kansainvälisyydestä. Uudet ideat eivät koulutuksessakaan synny impivaaralaisella ajattelulla.

On myös huomioitava, että maailman koulutusviennistä suurin osa on itse asiassa opiskelijoiden tuontia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tutkinto-opiskelijoiden osuudeksi maan koulutusviennistä on arvioitu 75 prosenttia. Se on suuri osuus 17,5 miljardin punnan kokonaisuudesta.

Rajoja ei pidä laittaa kiinni myöskään julkisen ja yksityisen sektorin välillä: korkeakoulujen ja yritysmaailman tiivistä yhteistyötä tarvitaan. Tämä koskee paitsi innovaatioiden kaupallistamista, myös esimerkiksi kampusyhteistyötä.

Ideoita ei Suomesta puutu, mutta niiden kaupallistaminen tökkii. Osin muun muassa siksi, ettei kaikille innovaatioille löydy kotimarkkinaa, osin liiketoimintaosaamisen puutteessa. Julkisten markkinoiden avaaminen ja korkeakoulujen yritysyhteistyö ovat tässä avainasemassa.

Suomalaisten korkeakoulujen on myös päästävä kansainvälisille koulutuskentille. Esimerkiksi opettaja-, sairaanhoitaja- ja poliisikoulutus kiinnostavat maailmalla laajasti, mutta tällä hetkellä lainsäädäntö mahdollistaa vain tilauskoulutuksen. Tässä sääntely on tuotava ajan tasalle. Suomalaisten korkeakoulujen tulisi voida periä maksua ulkomailla järjestettävästä tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Tämä helpottaisi filiaalien perustamista ulkomaille.

Eikä kyseessä ole pelkkä bisnes. Suomen vahvuusalojen koulutus on myös kehityspolitiikan tukemista. Kun osaamme kouluttaa maailman parhaita opettajia Suomessa, miksemme voisi omalla osaamisellamme tukea myös muita?

Nyt tarvitaan uudenlaista tapaa ajatella koulutusta ja oppimista. Koulu ei ole museo, koulu on monenlaisten oppijoiden verkosto uusine viestintäteknologioineen. Koulutus luo mahdollisuuksien tasa-arvoa Suomeen, mutta myös vientimahdollisuuksia Suomelle. Kun vienti vetää, meillä on varaa rahoittaa hyvinvointipalvelut. Nyt voimme synnyttää positiivista kierrettä – tehdään se!