Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Euroopan unioni on vastannut Venäjän laittomiin toimiin Krimillä ja Itä-Ukrainassa diplomatian ja talouden keinoin. Pakotteiden tie on epämiellyttävä, mutta parempaakaan ei ole tarjolla.

Venäjän asettama maitotuotteiden tuontikielto osuu suomalaisiin tuottajiin ja yrityksiin – asettaa maitosektorin ulkopolitiikan pelinappulaksi. EU:n maatalouspolitiikan puitteissa Venäjän tuontikiellon vaikutuksia voi korvata edes osittain. Näin on tehty nopeasti pilaantuvien hedelmien osalta, ja eilen maatalouskomissaari Phil Hogan kertoi 28 miljoonan euron kompensaatiosta Baltian maiden maitosektorille.

Komission päätösluonnos ei sisällä tukea Suomelle, sillä tuottajamaidon hinta ei ole komission mukaan laskenut riittävästi täyttämään tuenmaksun kriteereitä. Komissaarin linjaus on herättänyt Suomessa epäuskoa. Syystäkin.

Tuottajahinnat ovat laskeneet Baltian maissa dramaattisesti. Ne tarvitsevat ja ansaitsevat kompensaationsa. Suomessa Venäjän tuontikiellon aiheuttama tappio näkyy viiveellä tuottajien tilipussissa, koska osuuskunnat kantavat alkuvaiheessa osan tappiosta. Tuottajille se tulee täysimääräisesti viiveellä.

Toiminta osuuskuntien kautta ei voi olla peruste syrjiä suomalaista maitosektoria. Jos komission asettamat kriteerit ovat liian yksipuoliset, kriteerejä on tarkasteltava.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo käy Hoganin kanssa tiiviitä neuvotteluja. Teen osaltani töitä, jotta tilanne saadaan hoidettua. Annan Petterille kaiken sen tuen, mitä asian ratkaiseminen vaatii.

EU-budjetista käydään parhaillaan tiukkoja neuvotteluja. Ylimääräistä rahaa ei ole valtavia määriä, eikä EU-kompensaatio korvaa maitosektorin tappioita täysimääräisinä. Kyse on periaatteesta. Siitä on pidettävä kiinni.

Posted in EU.

Hyvä lukioväki, hyvät naiset ja herrat,

kiitos kutsusta tulla puhumaan Pro Lukio ry:n ensimmäiseen valtakunnalliseen lukioseminaariin. Suomalainen lukiokoulutus on saanut Pro Lukiosta puolestapuhujan muiden järjestöjen rinnalle. Onnittelut siitä, hienoa olla todistamassa uuden alkua.   Itselleni lukiokenttä on tuttu hyvin käytännönläheisesti. Omien opintojen jälkeen olen kymmenen poliitikkovuoteni aikana käynyt vierailulla noin 130 koulussa, pääosin juuri lukioissa. Yleensä sali tai auditorio on ollut täynnä nuoria, joiden kanssa on pohdittu esimerkiksi mielen ja kehon yhteyttä tai opiskelijat ovat kyselleet näkemyksiäni ja ottaneet kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Viimeksi maanantaina Kuopion Klassikassa oppilaat olivat järjestäneet pääministerin kyselytunnin. Kävi mielessä, että sieltä olisi eduskuntakin voinut ottaa oppia. Hyviä kysymyksiä, hyvää keskustelua ja eteenpäin katsova henki. Toivottavasti näin on myös täällä kahden seminaaripäivänne aikana, kun sali on täynnä lukiokoulutuksen ammattilaisia.

Hyvät kuulijat,

kaikki lähtee arvoista. Laadukkaaseen koulutukseen liittyy monta tärkeää perusarvoa: sivistys, mahdollisuuksien tasa-arvo, välittäminen, vapaus ja vastuu. Koulutuksella luomme positiivista tulevaisuuden näkymää kaikille lapsille ja nuorille perheen asuinpaikkaan, tulotasoon tai muihin taustatekijöihin katsomatta.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Pienenä kansakuntana Suomi on pärjännyt korkealla osaamistasolla ja kyvyllä kehittää koulutusta ja osaamista vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita.

Koulutus- ja osaamistason nosto onkin oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta. Jokaisella on oltava mahdollisuus osallistua opintoihin kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Siten saavutetaan parhaita tuloksia sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Suomalainen koulutus on syystä maailmanmaineessa juuri tasa-arvoisuutensa vuoksi. Meidät tunnetaan maailmalla koulutuksesta.

Mutta vaikka olisi hienoa sanoa, että olemme hallituksena tehneet pelkästään hyviä uudistuksia koulutussektorille, tosiasiat on tunnustettava. Tämä ja edellinen hallitus ovat joutuneet tekemään talouspäätöksiä varsin vaikeassa tilanteessa. Takana on kuusi taloudellisesti laihaa vuotta, enkä pysty paljon parempaa lupaamaan lähivuosillekaan. Lupaan lähinnä uurastusta, hikeä, ehkä muutaman kyyneleen, mutta toivottavasti en sentään verta.

Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Hallituksen on ollut pakko toimia, jotta emme jättäisi tuleville sukupolville ylivelkaantunutta maata. Vakaa talous on edellytys sille, että tärkeät palvelut, kuten laadukas koulutus voidaan jatkossakin järjestää.

Velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi vaalikauden aikana on päätetty yhteensä noin 6,5 miljardin euron veronkorotuksista ja menosäästöistä. Nämä päätökset vaikuttavat, sillä budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on käynyt viimeksi Lipposen 1. hallituksen aikaan. Tehdyt sopeutustoimet riittävät arvion mukaan kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Vaikeassa tilanteessa kaikkialta on jouduttu säästämään, eikä koulutuskaan ole säästynyt vyönkiristykseltä. Olen tästä hyvin pahoillani. Leikkauksista huolimatta koulutuksemme perusta ja ydintehtävät on pystytty turvaamaan, vaikka lukiokenttäkin on ymmärrettävästi huolissaan vaikeasta tilanteesta. Koulutukseen on onneksi voitu suunnata myös uusia varoja muun muassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen korkean opetuksen ja tutkimuksen vahvistamiseksi.

Viestini onkin talouden madonluvuista huolimatta selkeä: Suomi nousee vain koulutuksella. Osaamiseen ja koulutukseen on syytä löytää riittävästi voimavaroja myös vaikeina aikoina. Paljon puhutaan investoinneista tulevaisuuteen. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Hyvät kuulijat,

jos sallitte, pohtisin mielelläni lukion roolia koulutuskentässämme omien kokemusten ja näkemysten pohjalta.

Lukion tehtävä lain mukaan on antaa opiskelijalle jatko-opintokelpoisuus korkeakoulutukseen. Lukio on ennen kaikkea vahvasti yleissivistävä koulu. Sen tehtävä on valmistaa nuoria korkea-asteen opintoja ja työelämää varten. Yleissivistyksen tulisi olla laaja-alaista osaamista, joka yhdistää tietoja ja taitoja sekä luo akateemisia valmiuksia jatko-opintoihin. Vaikka ylioppilastutkinnosta on syytä pitää kiinni myös jatkossa, se ei voi olla ainoa lukion kehittämisen lähtökohta.

Meidän on luotava lukio, jossa nuoria kannustetaan kehittymään omien vahvuuksiensa ja kiinnostustensa pohjalta. Jotta jokainen voi kehittyä osaajana täyteen mittaansa, tarvitsemme enemmän yksilöllisyyttä, joustavuutta ja henkilökohtaista ohjausta.

Nykyinen käsitys, jonka mukaan yleissivistys rakentuu lukiossa yksittäisten kurssien ja asioiden hallitsemisen varaan, on eittämättä vanhentumassa. Tulevaisuuden yleissivistys perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jossa yhdistyvät erilaiset tiedot, taidot ja käsitykset sekä näiden oikeanlainen hyödyntäminen.

Digitalisaatio on yksi Suomen talouden suurista mahdollisuuksista ja sillä on vaikutusta myös koulutukseen. Tietoverkkojen kehittymisen ja digitalisaation etenemisen myötä tietoa on saatavilla entistä enemmän ja helpommin. Tarvitaan entistä enemmän tiedon valikoinnin, käsittelyn, analysoimisen ja kriittisen arvioinnin taitoja – siis ajattelun taitoja.

Opiskelijoilta ja myöhemmin työntekijöiltä vaaditaan kykyä hyödyntää saatavilla olevaa tietoa, kriittistä otetta ja kykyä arvioida omaa toimintaansa ja sen seurauksia.

Yksi johtopäätös tästä on se, että oppiaineiden välistä yhteistyötä on lisättävä ja opetusta järjestettävä enemmän teemojen ja kokonaisuuksien ympärille. Kokonaisvalinnaisuutta erityisesti reaaliaineissa on pystyttävä tulevaisuudessa lisäämään. Valinnaisuus auttaa myös opiskelijoiden omien vahvuuksien tukemisessa yhdistettynä yksilölliseen opinto-ohjaukseen.

Lukion on myös hyvä vahvistaa sellaisia toimintamalleja ja pedagogisia periaatteita, jotka tukevat oppimaan oppimista, oman oppimistyylin löytämistä, opiskelutaitojen kehittymistä ja itsetunnon vahvistamista.

Kaikki opiskelijat ovat lahjakkaita joissain asioissa. Tärkeää on, että jokainen myös löytää omat vahvuutensa. Myös oppimisympäristöjen tulee tukea ja auttaa opiskelijan omien vahvuuksien ja lahjakkuuksien löytämisessä. Tästä innolukio on hyvä esimerkki. Erikoislukioillakin on paikkansa koulutuskentässämme. Ne mahdollistavat opiskelijoiden keskittymisen omaan osaamisalaansa. Muun muassa iso osa kansainväliseen menestykseen yltäneistä urheilijoistamme on urheilulukioiden kasvatteja. Eikä tämä koske pelkästään urheilua, vaan myös esimerkiksi taidetta ja kulttuuria. Kaikkien ei tarvitse mennä saman muotin mukaan, toivon, että opiskelijat uskaltava unelmoida.

Hyvät kuulijat,

Suomalaisen toisen asteen koulutuksen perusta on duaalimallissa, jossa lukiolla ja ammatillisella koulutuksella on erilliset tutkinnot, opetussuunnitelmat ja omat tehtävänsä. Tästä periaatteesta on perusteltua pitää kiinni, sillä erilliset koulutusmuodot tukevat sekä lukion että ammatillisen koulutuksen omia vahvuuksia.

Duaalimallin säilyttäminen ei saa kuitenkaan muodostua esteeksi opiskelijoille rakentaa omia opintopolkujaan oppilaitosrajojen yli. Jos lukio-opiskelija on halukas ottamaan liiketalouden kursseja ammatillisesta koulutuksesta tai parturi-kampaaja -opiskelija opiskelemaan italian kieltä lukiossa, miksi hallinnollisilla raja-aidoilla pitäisi rajata opiskelijan intoa hankkia osaamista?

Samoin on mahdollistettava lukioiden tiiviimpi yhteistyö korkeakoulujen kanssa. On tärkeää, että viesti kulkee: mitä ovat esimerkiksi ne korkeakouluissa tarvittavat matematiikan ja kielten taidot, jotka opiskelijan olisi syytä saada haltuun jo lukion aikana?  Jatko-opintokokemuksen lisäämiseksi ja opintojen vauhdittamiseksi osa opiskelijoista voisi suorittaa korkeakouluopintoja jo lukioaikanaan ja syventää oppimistaan tiiviimmän yhteistyön avulla.

Hyvät kuulijat,

Toivoisin näkeväni entistä enemmän myös kansainvälisyyttä suomalaislukioissa eri EU-maiden lukioiden kanssa tehtävänä yhteistyönä, kansainvälisten tilaisuuksien ja vaihto-oppilaaksi lähtemisten myötä. Kielitaidosta, kyvystä keskustella ja kommunikoida eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa ja kulttuurien tuntemus ovat nousemassa uudeksi kansalaistaidoksi, jota erityisesti lukion tulee vaalia.

Olen huolestuneena seurannut lukioissa harvinaisten kielten opiskelun vähenemistä. Suomalaisnuorten kielitaito on yksipuolistumassa, ja se on vääränsuuntainen kehityssuunta kuvaamassani kansainvälistyvässä maailmassa. Haastan teidät opetusalan ammattilaiset pohtimaan, miten tämä kehityskulku saataisiin muutettua. Uuden kielen opiskelu, vaihtoon lähteminen tai muuten kansainväliseen toimintaan osallistuminen avaa jokaiselle nuorelle valtavasti mahdollisuuksia elämässä.

Olen itse elävä esimerkki paitsi yksilöllisen ohjauksen tarpeesta myös kansainvälistymisen merkityksestä. Sain akateemisen herätyksen vasta lukion jälkeen opiskellessani Yhdysvalloissa. Ennen tuota ajanjaksoa en olisi voinut kuvitellakaan jossain vaiheessa seisovani tässä Lauttasaaren yhteiskoulun auditoriossa puhumassa opetusalan ammattilaisille. Eivätkä taatusti kuvitelleet oman lukioni Lärkanin opettajatkaan: olin oppilaana sieltä vilkkaammasta päästä…

Hyvät kuulijat,

Korkeasti koulutetut opettajamme ovat merkittävässä roolissa koulutuksemme onnistumisessa. Kansainvälisestikin vertailtuna opettajat ovat Suomessa hyvin arvostettu ammattikunta, jotka ovat yliopistotasoisesti koulutettuja ja nauttivat laajaa pedagogista vapautta työssään. Minusta on selvää, ettei koulutuksemme tehtävä toteudu ilman ammattinsa syvällisesti hallitsevia opettajia. Opettajien valta ja vastuu opettaa varsin itsenäisesti on yksi selkeä vahvuutemme.

Opettajankoulutus onkin tärkeä osa menestyksekästä koulutusjärjestelmää. Opettajien korkeasta osaamisesta ei pidä tinkiä, ja heille on taattava mahdollisuudet uudistaa osaamistaan täydennyskoulutuksen kautta. Opettajat osaavat ja luovat osaamista.

Koulun ilmapiiri ja yhteisöllisyyden tunne ovat tärkeitä lukion kehittämisessä ja uudistamisessa. Ammattitaitoiset opettajatkaan eivät voi uudistaa lukiota, mikäli opiskelijat eivät muutoksiin sitoudu. Lukioiden oppilaskunnat ja opiskelijat ovat keskeisessä roolissa yhteisöllisyyden ja innostavan ilmapiirin luomisessa. Yhteisöllisyyden tunteella on samalla suuri merkitys sille, miten nuori kokee saavansa tukea ja kannustusta opintoihinsa ja ihmisenä kasvamiseen. Yhteisöllisyys luo myös turvallisuuden tunnetta.

Hyvät kuulijat,

Olen saanut hieman huolestunutta palautetta mm. Pohjois- ja Itä-Suomesta. Talousuutisten ja vaikeiden leikkauspäätösten myötä kysymys on ollut se, ollaanko nuorten koulutusmahdollisuuksia ajamassa alas Suomesta taloustilanteen vuoksi? Onko minun enää mahdollista saada opetusta tai opettaa, jos lähilukioni loppuu?

Vastaukseni on, ettei Suomesta olla sammuttamassa valoja. Rakenteelliset muutokset ovat tarkoittaneet sitä, että lukioiden määrä on pienentynyt ja koulumatkat ovat saattaneet pidentyä. Koulutuksen laadusta pidetään kuitenkin kiinni ja esimerkiksi digitaaliset oppimisympäristöt tuovat tukea verkko- ja etäopetuksen järjestämiseen pienemmillekin paikkakunnille. Vaikea taloustilanne ei saa viedä nuoren oikeutta saada laadukasta opetusta.

Suomalainen lukio on edustanut koulutusjärjestelmässämme uudistumista ja uuden kokeilua. Lukion on jatkossakin näytettävä suuntaa koko suomalaiselle koulutukselle ja oltava edelläkävijä. Annetaan ammattitaitoisten opettajien ja opiskelijoiden kehittää lukioita ja suhtaudutaan uudistuksiin uteliaasti eikä torjuvasti.

Arvoisat lukion kehittäjät,

Tulevaisuuden nykyistäkin parempi koulutus vaatii niin perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen omien vahvuuksien korostamista, rohkeutta uudistaa rakenteita ja intoa tehdä asioita uudella tavalla.

Samalla on jo etsittävä ratkaisuja, joilla koulutuksemme menestyy myös kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Tässä kaikki ideat ovat tervetulleita ja toivon, että niitä täällä myös syntyy. Pohja on kunnossa, mutta rohkeaa tulevaisuuteen katsomista tarvitaan, jotta suomalainen koulutus pysyy sille kuuluvassa arvossa.

Toivotan Pro Lukio -järjestölle ja sen aktiivisille toimijoille mitä parhainta menestystä ja teille kaikille alan ammattilaisille voimia työssänne. Uskon vahvasti sekä pääministerinä, vanhempana että koulutuksen kuluttajana Aristoteleen ajatukseen: nuoren opettaminen on maailman jaloin ammatti. Työ mitä teette on uskomattoman arvokasta. Yhteiskuntamme kivijalka. Kiitos.

 

Blue Wings 11-2014 Why Common sense doesn’t always make sense

In my heart of hearts I am an academic. I am curious, I want to understand the world and learn new things every day. Yet the more I learn, the more I understand that I will never know even a fraction of it all.

My late grandfather, Kai Setälä, was a professor of medicine. His science was always more natural than mine. Mine was always more social than his. He was a scientist, I am a political scientist.

I remember the talks we used to have about the methodology of science. His theories had to be clear, precise and quantified. My social science was always a bit more flimsy. He had clear answers; I was trying to find clarity with my questions.

Against this background I enjoyed reading Duncan J. Watts’ book Everything Is Obvious *Once You Know the Answer: How Common Sense Fails Us. He argues that “the outcomes we observe in life – explanations that seem obvious once we know the answer – are less useful than they seem.”

Watts, a principal researcher at Microsoft, makes the simple observation that we should not try to apply the same rules to social and natural sciences. Rocket science is difficult, but we are actually better at planning the flight path of a rocket than we are at managing the economy.

Arguing against common sense is not easy, because in our day-to-day lives it is indeed a good thing. The problem arises, Watts argues, when we start trying to apply common sense to more complex issues.

The application of common sense to business, markets, politics or international relations rarely works. This is relevant because a lot of big decisions are made on the basis of assumed common sense.

Politicians think they know how to deal with poverty – and prepare policies accordingly. Advertising agencies base their marketing plans on assumptions about what the consumer wants.

Some things seem obvious in hindsight. Watts is correct in arguing that “the paradox of common sense…is that even as it helps to make sense of the world, it can actively undermine our ability to understand it.”

This is the problem. We look at something retrospectively and believe that we have an answer for the future, that we know how it is all going to work the next time around. This is where I think we go wrong. The world is complex. Every problem is different, thus solutions must vary.

I think my grandfather and Watts are right. In our daily lives it is absolutely fine to try to find common sense answers to simple questions. But when it comes to more complex questions, common sense is often an impediment to a solution.

Questioning your own beliefs is not easy, but it is a good start to finding an answer. The worst type of politician is the one who thinks that he knows it all. And then when something goes wrong he says that it came as no surprise. Well, Watts’ book surprised me – it made sense.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Sen torjumisessa on kyse omasta ja lastemme tulevaisuudesta.

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa päästöjen vähentämiseksi. Suomen, EU:n tai rikkaiden teollisuusmaiden omat toimet eivät kuitenkaan riitä siihen, että ilmasto lämpenisi vähemmän kuin kaksi astetta, jota pidetään kriittisenä rajana. Eurooppa tuottaa vain 10 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Tarvitsemme laajaa kansainvälistä yhteistyötä, jossa Kiinan kaltaiset nousevat taloudet ovat mukana.

Toivottavasti ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa syntyy sitovampi kansainvälinen sopimus. EU on valmistellut omaa panostaan jo pitkään. Ratkaisujen aika on torstaina Brysselissä kokoontuvassa Eurooppa-neuvostossa, jossa on tarkoitus päättää unionin ilmasto- ja energiatavoitteista vuosille 2020–2030.

EU:n on oltava ilmastopolitiikan edelläkävijä maailmassa, mutta päästöttömyyden tavoittelu ei saa tarpeettomasti vaarantaa teollisuuttamme ja työpaikkojamme. Meidän on tavoiteltava kustannustehokkaita, järkivihreitä ratkaisuja.

Nyt käsittelyyn tuleva EU:n ilmasto- ja energiapaketti on päälinjoiltaan hyvä kokonaisuus. Päästöjä vähennetään pitkän aikavälin suunnitelman mukaisesti, päästökauppaa tehostetaan ja teollisuuden kilpailukyky huomioidaan.

EU-maat ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Vuodelle 2030 sitovaksi tavoitteeksi ollaan nyt asettamassa 40 prosenttia. Suomi on valmis hyväksymään tämän.

Sen sijaan uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteet eivät ole vastedes jäsenmaita sitovia. Tämä on tärkeää, sillä nämä sinänsä hyvää tarkoittavat tavoitteet ovat sotkeneet päästökaupan toiminnan ja tulleet eurooppalaisille kalliiksi. Tulevaisuudessa luotamme enemmän päästökauppaan ja markkinatalouteen, vähemmän poliittiseen näpertelyyn ja valtion tukiaisiin.

Suomelle on tärkeää, että päästövähennykset niin sanotulla ei-päästökauppasektorilla – johon kuuluvat esimerkiksi liikenteen, maatalouden ja kotitalouksien päästöt – jaettaisiin jäsenmaiden välillä kustannustehokkaasti. On halvinta vähentää päästöjä maissa, joissa ilmastotalkoita ei ole vielä aloitettukaan. Tästä näyttää tulevan yksi loppuviikon vaikeimmista kysymyksistä.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet Suomen kehittämiseen hiilineutraaliksi yhteiskunnaksi. Muutos maksaa. Uusista EU-tavoitteista ollaan päättämässä, kun talouskasvu on hyvin vaatimatonta.

Emme kuitenkaan ole tekemässä valintaa aineellisen hyvinvoinnin ja maapallon pelastamisen välillä. Hallitsemattoman ilmastonmuutoksen kustannukset olisivat moninkertaisesti ilmastotalkoiden kuluja suuremmat.

Voimme sekä vähentää päästöjä että menestyä. Cleantech ja biotalous ovat Suomelle valtavia mahdollisuuksia, kunhan teemme fiksua politiikkaa ja luomme puhtaalle teknologialle kansainväliset markkinat. Uusiutuva energia, energiatehokkuus ja vesiteknologia ovat esimerkkejä Suomen vahvuuksista. Jos EU päättää panostaa liikenteen päästöjen vähentämiseen, voi suomalaisille biopolttoaineita valmistaville yrityksille avautua uusia markkinoita. Niille on mentävä päättäväisesti.

Eurooppalainen ilmastopolitiikka ei saa johtaa teollisuuden siirtymiseen löysemmän sääntelyn maihin. Hiilivuodon välttämiseksi on jaettava energiaintensiiviselle teollisuudelle ilmaisia päästöoikeuksia, jos kilpailijamaamme eivät sitoudu vastaaviin ilmastopäätöksiin kuin EU.

Suomen energiajärjestelmän vahvuus on monipuolisuus. Energiantuotannon päästöjen vähentäminen nojaa uusiutuvan energian ja ydinvoiman varaan. Hallituksen päätös Fennovoiman ydinvoimaluvan täydentämisestä on osa tätä strategiaa.

Energiaturvallisuuden parantamiseksi EU-maiden on vähennettävä riippuvuutta unionin ulkopuolelta tuotavista fossiilisista polttoaineista. Energiantuotannon monipuolisuuden ja energiatehokkuuden lisäksi pitää panostaa energian sisämarkkinoiden toteuttamiseen.

Yhtenäisempi markkina vähentäisi myös ilmastopolitiikan aiheuttamaa painetta nostaa energian hintaa. Uuden EU-komission kärkihankkeisiin kuuluva ”energiaunioni” ansaitsee Suomen täyden tuen.

Alexander Stubb
Kirjoittaja on pääministeri (kok).

MTV kolumni
Alexander Stubb

***

Toiveiden kaivosta punnittuihin valintoihin

Suomen talous alisuoriutuu. Inhottavaa, mutta totta. Maamme rakenteellinen kilpailukyky on kuitenkin huippuluokkaa. Monet mittaukset ovat osoittaneet sen. Meillä esimerkiksi yhteiskunnalliset instituutiot, infrastruktuuri sekä väestön terveys ja osaaminen ovat maailman kärkeä. Newsweek-lehden mukaan Suomi on maailman paras maa.

Emme ole toipuneet vuoden 2009 lamasta. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet taantumassa. Tänäkin vuonna pääsemme hädin tuskin nollakasvuun.

Kyse ei ole vain suhdanteesta. Elinkeinorakenteemme on murroksessa, väestömme ikääntyy, julkinen talous velkaantuu ja vientimme kilpailukyky on heikentynyt. Maailmantalouden virkistyminen – kun se tapahtuu – ei korjaa näitä heikkouksia.

Jakopolitiikan kultaiset aikakaudet voidaan unohtaa hyväksi hetkeksi. En kuitenkaan usko synkistelyyn. Vaikeuksien edessä pitää kääriä hihat.

**

Tällä viikolla hallitus on tehnyt suuria energiapäätöksiä. Viemme eduskunnan hyväksyttäväksi Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvan. Turpeen ja metsähakkeen kilpailukykyä parannetaan suhteessa kivihiileen. Olen ilahtunut, että molemmat esitykset ovat saaneet tuen sekä Perussuomalaisten Timo Soinilta että Keskustan Juha Sipilältä.

Ensi viikolla puolueet kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon paremmasta sääntelystä. Käymme yhdessä läpi ehdotuksia esimerkiksi luvituksen vauhdittamisesta.

Hallituksen työ on kesken. Loput säästölait annetaan syksyn aikana eduskunnalle. Sote-uudistuksen lainsäädäntö viimeistellään ja tuodaan eduskuntaan. Eduskunnalle annetaan ennen vaaleja täydentävä budjettiesitys ja kaksi lisäbudjettia. Rakenteellisia uudistuksia koskevat lakiehdotukset annetaan eduskunnalle. EU:ssa osallistumme ilmasto- ja energiapaketista päättämiseen ja komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen vastuulla olevan kasvupaketin rakentamiseen.

Joten eiköhän unohdeta helpot heitot siitä, että hallituspuolueet valmistautuvat vain vaaleihin. Kyllä tässä työtä loppukaudella vielä riittää.

**

Silti on viisautta katsoa jo kohti tulevaa. Suomen saaminen uuteen nousuun edellyttää rohkeutta uudistua. Osana laajempaa uudistustyötä olen ehdottanut seuraavaa seitsemää kohtaa talouden uudistustyöhön:

1) Kestävä hyvinvointi ei voi perustua ylivelkaantumiseen.
2) Tarvitsemme investointeja koulutukseen ja osaamiseen.
3) Digitalisaation mahdollisuuksiin on tartuttava yrityksissä ja julkisella sektorilla.
4) Verotuksen rakennetta on uudistettava työtä ja investointeja suosivaan suuntaan.
5) Työn määrää on lisättävä työuria pidentämällä.
6) Vapauksia sopia työehdoista ja palkkauksesta yritystasolla on lisättävä.
7) Kasvua kuristavaa sääntelyä on purettava.

Näistä kohdista tarvitsee tietysti hakea yhteisymmärrystä myös muiden puolueiden kanssa.

Toistaiseksi julkisen velan taittamisen teema on kerännyt kauniita sanoja vain juhlapuheissa. Esimerkiksi Keskusta moittii hallitusta valtion velkaantumisesta, mutta samaan aikaan vaatii miljardiluokan infrayhtiötä, miljardiluokan yritystukirahastoa, lisää tukea energiantuotantoon, lisää rahaa kuntien valtionosuuksiin, lisää rahaa maataloustukiin, lisää rahaa virastojen toimintamenoihin, lisää rahaa maakuntien kehittämiseen ja lisää rahaa lapsilisiin.

Arvostan Keskustan Juha Sipilää analyyttisena talousmiehenä ja erittäin asiallisena keskustelijana. Sipilä on ollut samoilla linjoilla myös hallituksen ja hallitusohjelman keskittymisestä strategisiin prioriteetteihin. Haluaisin kovasti kuulla, miten hän aikoo priorisoida ennen kevään eduskuntavaaleja tämän kauniin, mutta kattavuudeltaan hiukan epärealistisen listauksen. Koska siitähän tässä on kyse – valinnoista, ikävistäkin sellaisista. Strategia tarkoittaa aina jostakin luopumista ja johonkin keskittymistä.

Kannustavamman verotuksen osalta olen ilolla laittanut merkille, että SDP:n Antti Rinne on kertonut kannattavansa palkkaveron keventämistä. Myös Keskustan Sipilä on aiemmin pitänyt tätä mahdollisena. Hyvä, jos tästä kohdasta on yksituumaisuutta.

Miksi työn verotuksen keventäminen on järkevää? Siksi, että se kannustaa työntekoon ja lisää pysyvällä tavalla työllisyyttä. Olen esittänyt, että työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan. Ansaitusta lisäeurosta pitäisi jäädä työtä tekevälle käteen vähintään puolet. Hetemäen verotuksen kehittämistyöryhmä esitti ennen edellisiä eduskuntavaaleja kahden miljardin euron veronkevennystä kautta linjan. Tämä tarkoittaisi karkeasti 850 euron lisäystä keskituloisen palkansaajan tilipussiin vuodessa.

Voimme parantaa Suomen viennin kilpailukykyä, jos maltilliset palkankorotukset ja työn verotuksen kevennykset paiskaavat kättä. Palkkamaltilla kannattavampia yrityksiä, veronkevennyksillä palkansaajille ostovoimaa.

**

Suomi tarvitsee lisää investointeja – sekä yksityisiä että julkisia. Julkisia investointeja tarvitaan erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen sekä infrastruktuuriin. Samaan aikaan on pidettävä kiinni velkaantumisen taittamisesta.

Tilinpitokikkailuun ei ole varaa. Esimerkiksi Keskusta on esittänyt, että julkista velkaa työnnettäisiin erilliseen infrayhtiöön. Teiden tai koulujen korjaamiseen otetut lainat ovat veronmaksajien piikissä, vaikka ne siirrettäisiin valtionyhtiön taseeseen.

Yksityisten investointien lisäämisestä on käyty liian vähän keskustelua. Tarvitsemme lisää yrittäjyyttä ja kotimaista omistajuutta. Tällä vaalikaudella esimerkiksi yhteisöveroa on leikattu 26 prosentista 20 prosenttiin. Veromuutos lisää investointeja.

Tässä asiassa en ymmärrä yrittäjyydestä puhuvan Keskustan linjaa. Juha Sipilä vastusti yhteisöveron alentamista 20 prosenttiin tämän vuoden alusta ja esitti kevennyksen tekemistä asteittain. Kauppalehdessä Sipilä esitti, että ”yksinkertaisinta olisi vain tehdä yhteisöverokevennystä vastaava kiristys osinkoverotuksen puolelle”.

Tämä esitys olisi tarkoittanut yrittäjien osinkoverotukseen tuplakorotusta verrattuna hallituksen toteuttamaan. Yksinkertainen voi olla kaunista, mutta Sipilän ehdotus olisi kurittanut yrittäjiä. Se ei tässä taloustilanteessa kuulosta järkevältä.

Talouskasvu voi syntyä kestävällä tavalla vain yksityisten yritysten ja toimivien markkinoiden kautta. Työllistäminen uusia valtionyhtiöitä perustamalla ei ole kestävä tie. Se on valtion rajallisten rahojen lykkäämistä oman osaamisalueen ulkopuolelle. En myöskään usko siihen, että Keskustan esittämän miljardiluokan yritystukirahaston luominen on kestävä tie. Suomalaiset yritykset eivät tarvitse valtion kainalosauvoja vaan nykyistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön.

Valtiovetoinen yritysten tukeminen ja valikoiminen on väistämättä byrokraattista ja hidasta. Yrityksissä, lähellä kuluttajia ja ostajia, syntyvät uudet menestystuotteet ja palvelut, jos ovat syntyäkseen.

Suomi saadaan nousuun, siitä olen varma. Eväitä ja ehdotuksia riittää. Toiveiden kaivoa emme pysty kuitenkin täyttämään. Nyt tarvitaan kaivattua strategisuutta. Tarvitaan valintoja.

Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Centre for European Reform (hosted by Shell)
8.10.2014

A SMART CLIMATE AND ENERGY POLICY

***

Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,

It is a pleasure to be speaking at an event organised by the Centre for European Reform. I have always considered the CER to be a key think tank concentrating on EU affairs and reforming the Union. And I consider Director Charles Grant not only a colleague, but also a friend.

When speaking in London nowadays, a Finnish Prime Minister can choose from a multitude of topics: The financial, debt and growth crisis of the past few years, the Ukraine crisis and Russia or the UK’s relations with the continent, to name a few. In all of these areas, we politicians certainly have our work cut out for us. A great deal of negotiating, fixing and solving needs to be done in the coming months and years.

However, climate change is perhaps the most pressing topic for any politician, company or think tank. Climate change affects us all, even if it only makes onto the front pages every now and again. It will affect our way of life, our security and our very futures. And our children’s futures. It is one of the biggest security challenges for mankind. Indeed, other potential topics seem almost mundane in comparison.

In my speech today, ”A smart climate and energy policy”, I will consider three aspects. 1. the EU’s forthcoming climate and energy package for 2030. 2. the European debate on energy security and 3. the business opportunities that we in Finland believe are emerging.

I am grateful to Shell for hosting us. Shell happens to have a Finnish chairman of the board, Jorma Ollila. Shell’s involvement in LNG, biofuels, carbon capture and storage and energy efficiency is a case in point: if we are to meet the challenge posed by climate change, we all need to play our part. States, companies and individuals alike. Big Oil and Small Solar alike.

**

Global warming is accelerating, and the time available for its mitigation is running short. The latest report by the Intergovernmental Panel on Climate Change demonstrates the inadequacy of the actions we have taken so far. In Europe, emissions have fallen during the economic crisis, but demand for renewable sources faces difficulties, and state subsidies are distorting the internal energy market.

It is essential that we reach a global, binding climate agreement on climate change. Every effort should be made to achieve a deal in Paris next year. In one way or another, carbon needs to carry a price tag. Although Europe now accounts for only around 10 % of global emissions, much still depends on our leadership.

The European Union is set to decide on its 2030 climate and energy policy framework at the next meeting of the European Council, to be held in two weeks’ time. This will represent Europe’s contribution to the global negotiations on the issue. We need to find a model that is both ambitious and cost-effective. It should contribute to restoring Europe’s competitiveness and foster economic growth.

I welcome and fully support the Commission’s proposal to cut our emissions by 40 % compared to the year 1990. We must also increase the share of energy based on renewable sources and improve our energy efficiency.

However, only the first target should be legally binding on Member States. Since our goal is to decrease emissions, we need to leave room for both the market – via emissions trading – and Member States to find the most effective ways of achieving this decrease.

The EU’s Emissions Trading System has had mixed success. Emission allowances are priced around 5.70 Euros per tonne, which is still lower than anticipated. This is at least partly due to overlapping targets and lavish state subsidies for renewable energy.

Structural changes to the ETS will make it stronger, directing investment towards the most optimal and cost-efficient low carbon solutions. The Market Stability reserve proposed by the Commission is also necessary in order to balance the demand and supply of emission allowances during economic downturns and upturns.

Sectors outside the ETS, such as transport and housing, will play an increasing role in achieving the 2030 targets. We should develop a strategy for the decarbonisation of transport, in which I believe that 2nd and 3rd generation renewable fuels will play a key role.

Also in the non-ETS sector, we need to find the smartest, technologically neutral and most cost-efficient ways of reducing emissions. In practice, this means setting national targets in accordance with the estimated costs of emissions reductions. Those Member States who have already done a lot to reduce emissions will find it more expensive to improve still than others.

**

As we try to reduce our emissions, energy security is becoming a more and more topical issue. Dependence on a single external supplier – namely Russia – is raising concern in many European capitals.

Russia has maintained its position as Europe’s main supplier of crude oil and natural gas and emerged as our leading supplier of solid fuels also. Kreml has made a strategic choice of basing both Russia’s economy and foreign policy on this strength. But the depence goes both ways. Whereas we in Europe import around 30 % of our energy from Russia, for Russia the exports to Europe account for even 80 % of the total energy exports – and provide for around 50 % of the Federation’s budget.

In the European debate, driving an ambitious climate and energy policy and improving energy security are sometimes presented as mutually exclusive choices. This is a false dichotomy, for the same practical measures can bring us closer to achieving both policy goals.

The best way to reduce dependence on fossil fuels from a third country would be first, to increase the diversity of our national energy mixes; second, to improve energy efficiency and third, to put the finishing touches to the Internal Energy Market.

Diversity is cost-efficient. Diverse energy mixes are more secure and competitive. We should not rule out any carbon-free options when developing our national energy mixes. Both nuclear power and domestic renewable energy sources – mainly biomass – are crucial as we aim to reduce both our emissions and our dependence on imported oil and coal. Gas, imported from Russia, equals around 10 % of our total energy consumption. And we are building several LNG terminals to diversify also our gas supply.

Energy efficiency will need to be improved at all stages of the energy chain: during generation, transformation, distribution and final consumption. Since EU Member States have very different starting levels in terms of energy efficiency, the EU level goal should not be binding on the country level.

Within Europe, discussion of energy self-sufficiency is coming more popular. While this is understandable, we should avoid getting carried away. For many Member States, national self-sufficiency in energy is not an economically relevant option. On the other hand, a functioning Internal Energy Market would benefit all of us and lead to lower energy prices in the long run. Although the internal market is making progress with respect to electricity, not all national electricity markets are yet working in line with EU laws. What is more, insufficient progress has been made with respect to gas.

An Internal Energy Market needs infrastructure in addition to legislation. Interconnectors are required in many corners of Europe, including Finland. Here, some public funding will obviously be needed.

Internal Energy Market is the most important element of the Energy Union mentioned in the next European Commission’s priorities. This is a project that deserves all our support.

**

And finally,

We can maintain our prosperity at the same time as we control climate change. Environmental challenges and resource scarcity need not be only an extra cost for our industry. They can also be drivers for innovation. There are lucrative business opportunities opening if we set our policies right.

Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return. We need something new instead. We should aim to perform the most value-adding tasks in global value chains and networks. Many such tasks are related to the innovations that will reduce or eliminate pollution and to make efficient use of our resources. This is about Green Growth, Cleantech and Bioeconomy.

As many of you well know, Cleantech is not a small niche anymore. In 2012 the global Cleantech market was estimated at € 2 000 billion and has been growing annually around 11,7 % since 2007. In Finland, cleantech business currently employs around 50,000 people. 40,000 new jobs are expected to be created by 2020.

The impetus for Green Growth is partly market-led, and is partly being created by policy and regulatory changes. This is an area in which Europe still has a head start, because we have taken climate change seriously. But what are we going to do with our lead? Can we adjust our climate and energy policy to more cost-effective and flexible direction?

Creative destruction is never an easy process. It is hard for companies, for politicians and clearly for those whose jobs are disappearing or moving overseas. Some industries have simply been wiped out, without any creation. As we engage in an ambitious climate policy, we must do what we can to avoid carbon leakage – industry moving to third countries with laxer constraints on emissions. However, halting the continuous change of global economy is not an option. In the long run, the early movers will profit most.

To support Green Growth, politicians must ensure that we get the framework right for successful Cleantech innovations. We need to use the available EU policy tools and create a fully functioning Single Market for products and services related to issues such as energy technology, energy efficiency, renewable energy, 2nd and 3rd generation biofuels, CCS and smart transportation. It will benefit us little if only one or two European countries get it right – national markets are often simply too small.

We also need to look beyond the EU. Not only to the other advanced economies but also towards the developing countries which need more and more low-energy and resource-saving solutions. Cost-efficient European policies will lead to globally competitive solutions. We need market access for these solutions. Therefore the next European Commission should play an active role in liberalising global trade in Cleantech products.

**

Dear friends,

European integration began with the Coal and Steel Community and Euratom. Energy has been at the core of the European project from the outset.

But while we have focused on other issues – the internal market, foreign and security policy, the Euro – we have not made as much progress on energy as we might. These past failings are now returning to haunt us.

Climate change, Russia’s new foreign policy doctrine and Europe’s need for industrial resurgence all mean that we need to make climate and energy policy one of our priorities over the coming years. We need to realise an Energy Union.

I hope that, today, I have given you fuel for thought on three aspects of this work.

First, our climate and energy policy framework needs to focus on reducing emissions and be both ambitious and cost-effective.

Second, our energy security should not only be viewed nationally, but also at European level. Diversity, energy efficiency and Internal Energy Market are key issues in this respect.

And third, we have major opportunities for Green Growth if we set the policy framework correctly at European and global level. We can both reduce emissions and thrive economically.

For those of you who know me it may not come as big surprise when I summarise all of this by saying that, in the area of energy policy too:

We need both more Europe and more market and less nationalism and less political micromanagement.

Thank you for your attention.

Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Le Mouvement des entreprises de France (Medef)
1.10.2014

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

HOW TO RELAUNCH GROWTH IN EUROPE

Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,
It is a great pleasure and an immense privilege to speak at Medef today. I remember well my previous visit to your esteemed organization in 2012 – then as Minister for European Affairs and Foreign Trade. It is good to be with you again. But unfortunately the challenges we discussed during my earlier visit have not yet abated. Europe is still undergoing a grave economic crisis.

My subject today is how to relaunch growth in Europe. We have a three-faceted economic crisis in our hands. It all started as a global banking crisis and was then soon transformed into a debt-crisis in the Euro area. Today we are facing a European crisis of growth.

Only strong growth will put Europe on a sustainable economic path. Without growth, unemployment will remain at intolerable levels and balancing public finances will be an increasingly difficult task. Europe will be trapped by its ageing demographics.

No one is immune to the crisis – not France, nor Finland. We have all been hard hit. We can speak of a lost decade in terms of European growth. For example, Finland will probably regain the 2008 pre-crisis level of production only by 2018.

Growth is the crucial European issue – economic, political and social. We all want growth, we all need growth – this is self-evident. There is no disagreement – north or south, right or left – on this issue. But there are different views on how to achieve growth. What is feasible, what needs to be done.

My aim today is to present my vision on how to relaunch economic growth in Europe. What constitutes a sustainable and viable European growth policy. What are the building blocks of a Europe of growth.

Being in France, we are subject to high standards of logic and structure. So let me analyze European growth in three stages: first, what is our understanding of the foundations for growth in the modern economy, second, what are the areas where
Europe can generate new growth, and third, what are the policies that need to be deployed for realizing growth.

**

Dear friends,

A key element in building a policy for European growth is understanding the foundations of growth. How does the modern economy function, and what makes it grow.

Europe has been a great economic success, a global leader. All major economic innovations have strong European origins – commerce, banking, manufacturing, the industrial revolution. And you can also add integration to the list, since it is a European solution to the demands of a transnational economy.

But history has also shown that success depends on perpetual change, economic evolution. The only constant is change. The eminent economist Joseph Schumpeter talked about creative destruction – allowing economic structures to change with development.

I am not arguing that Europe hasn’t made mistakes as well. Some industries have simply been destroyed, without any creation. One unfortunate example is how Europe lost its leadership in information technology. Europe was the global leader in the telecoms sector during the 1990s, because we had a strong European market, leading technology and above all, common European standards. But our environment changed. The internet became the main stage. Online content surpassed the handset as the center piece. Europe lost its edge and the United States became the dominant force in the digital economy. You can all Google this information on your iPhone and then share it to your followers on Twitter.

The reasons for this European downfall are clear – there was no internal market, no common European standard for the digital economy. National boundaries were high, when there should have been none. This is a cautionary tale – we must pay constant attention to economic evolution. Success today is no guarantee of success tomorrow.

Globalization means intense competition. And it also means that the economy and our companies are no longer confined to the national or even European framework. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, the other part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Ipads are made in China, but designed in California, as the label says. And the ‘made in’ covers only some 2% of their value.

Therefore modern countries cannot hide between duties and non-tariff barriers. Economic fortresses have been made obsolete by the cannons of globalization. Our companies and economies need to thrive in the open. Seek high value in the global division of labor.

We have to understand a brutal fact. The modern economy is like a powerful stream, forever moving ahead, never stopping. Stopping this current is not an option, neither is reversing it, nor does it make sense to swim against it. Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return to Europe – no matter how much we improve our industrial policy. The only viable option is to look ahead for new opportunities.

Some people fear that reforms aimed at making our economies more dynamic will undermine the welfare society we have built over the post-war decades. I don’t agree.

I see economic competitiveness as the sole way of preserving and further improving our European model. In an open economy competitiveness and welfare go hand in hand. The two are friends, not enemies.

**

Where can Europe look for new opportunities? Predicting the future is always risky, but allow me to make an enlightened estimation on some of the forces at work.

First, automation is changing manufacturing and makes it less dependent on labor. This means that the advantage that emerging countries have had with cheap labor is eroding. The balance is tipping in favor of high-skills and innovation, where Europe still has a lead. But any European industrial regeneration has to build on new horizons, not sunsets.

Second, dealing with climate change compels us to make major improvements to energy provision and resource use. We need to use energy more efficiently, produce it with less emissions, and increase the use of renewable energy. Europe has a head start with energy technology, because we have taken climate change seriously. France, host of the next year’s United Nations Climate Change Conference, is a case in point. It is possible to maintain prosperity and control climate change, but this spells an end to fossil fuels and careless resource use. European expertise in clean technology will be in great demand globally.

Third, digital technology will transform modern societies. The next level is the ‘internet of things’ where machines, processes will all be connected, opening the door for countless new applications and smart solutions. The provision of public services will be transformed by e-solutions. Productivity gains, if done right, will be considerable. I am convinced that Europe with its advanced societies, skilled people and stable institutions will thrive in this new environment.

These developments may sound abstract, but we can witness them in practice. Finnish paper companies have been doing badly, because digital media has had such an impact on the demand for paper. The number of paper machines – once the measure of success – has halved in Finland. But paper companies are transforming, reinventing themselves into new companies that use the old raw material – wood – to make new products, like biofuels and advanced materials. And this may also be the story of Finnish paper companies in France. While paper mills have unfortunately closed, we hope to transform these factories into biofuel refineries.

**
So, new opportunities are emerging, but we need policies that permit European companies – bid, medium and small – to seize them.

It is only our companies that can make the European economy grow again. Not states. And not the European Union. Public authority has an important role in ensuring a good business environment, but it is not in business itself.

The European Central Bank has done its very best. It was largely the ECB and Mr Draghi that got us out of the worst phases of the debt crisis. Now, in order to support growth, they are keeping interest rates down and have announced further measures. But monetary policy can only take us so far.

As I said from the outset, we are all seeking growth. There is a unity of purpose, but the debate on the means distracts us. We all agree that investing better and more is the one key step that can provide a solid exit from slow growth. But what are the essential elements for relaunching investment and growth?

The central element is the fact that this investment needs to be mostly private, not public. Our mission is to make private capital – investors and companies – believe in Europe again.

Public investment – national and European – can help. But it cannot change the picture. As average public debt in the Euro zone is already at 93% of GDP, most member states have no room to increase public spending. Public expenditure is already high – 57% in France and 58% in Finland. Our economies will choke if they are burdened by higher taxes – the inevitable consequence of more public expenditure. I know that jokes have been made about having a Cuba without sun. Then imagine what a Cuba with snow would be.

On the contrary, we should preserve the financial stability we have achieved at great cost. The Euro area no longer faces imminent risk, but we cannot be care free. Any flexibility to our economic policies has to be within the boundaries of the Stability and Growth Pact.
I would argue that the European agenda for growth has a clear cut outline, that can be divided into i) national, ii) European and iii) global tasks. Let us look at the agenda for action.

First, the essential element for growth at the national level is structural reform. There is no EU member state that would not benefit from structural reform – including my own. It is not up to me to comment French economic policy, but in Finland we need 1. responsible fiscal policy, 2. public investment in education, training and innovation, 3. productivity gains from ICT and digitalisation, 4. more efficient taxation by cutting taxes on labour and also capital, 5. higher supply of labour and higher participation rates, 6. more flexible labour markets and 7. more competition, less regulation and cutting red tape. Quite a program for the coming years!

Second, European policies need to boost our economic fundamentals. Make Europe a good place to do business, that is. The best European policy for growth is the internal market – its shortcomings need to be overcome. In essence this means taking the Single European Market to new territories. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and the realization of a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

And third, on the global level, we need market access. We should stop seeing Europe as exceptionally vulnerable to trade, since in fact we have always prospered from it. We only hurt our own successful enterprises if Europe does not have a wide and deep enough network of free trade and investment agreements.

The European Union has made good progress in opening up trade relations, but nothing can shadow the potential of transatlantic free trade. This momentum needs to be seized. I am not saying this will be easy – opening public procurement in the United States is no small feat – but the potential rewards are great. This might well be the last chance for Europe and the United States to build a common market place and set the rules of global trade.

In the political guidelines for the next European Commission, the President-elect Jean-Claude Juncker covers well all these items: focus on jobs, growth and investment, the digital single market, an energy union and climate change policy, a deeper internal market, a deeper economic and monetary union and free trade with the United States. This European program deserves our strong support. I am personally happy that both the Finnish and French members of the Commission will have key roles in delivering this agenda.

I do not talk of the European Union in the third person – it is not them, it is us. If Europe fails, it is of our own doing. We need to deliver the promise of European competitiveness in action, not just words – in the concrete, not the abstract. We have been too fond of talking about competitiveness, but not bold enough in delivering the tangible measures – the legislation, the policies – that our economy needs. This has to change for good.

**
Dear friends,
Times are hard, but I have great faith in Europe. Its people, its companies, its institutions. We have all the means in our possession to reverse decline and make Europe prosper again. There is nothing inevitable in weak growth.

A Europe of growth is within our reach. But only if we have a clear understanding of what needs to be done – within the national state, at European level, and in global economic governance.

European states must pursue reform, transform their structures to help economies grow and companies realize their potential.

The European Union must extend the internal market further, deeper – ensure that we are the united economy we should be. Europe is still about removing barriers.

The world needs to be open for European exports and we should seek strength from cooperation. Transatlantic free trade would be the deal of a generation.

Dear friends,
Perhaps a fitting quote to lift our spirits comes from Antoine de Saint Exupéry:
– ‘the preparation of the future is just building the present’. (Préparer l’avenir ce n’est que fonder le present. Citadelle, 1948).

Let us build a strong Europe in the present, so that it will prosper in the future.

Thank you for your attention. I highly appreciate being here with you today.

30.9.2014

Pääministeri Stubbin puhe Kööpenhaminassa

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

THE ART OF GOING INTERNATIONAL

Check against delivery

***

Mr Chairman,
Prime Minister,
Ladies and Gentlemen,

It is a great pleasure to speak at Dansk Industris Topmøde today. I greatly value your work and the close ties that exist between Denmark and Finland. We Nordics are always a bit like a family.

I also feel privileged to speak in the company of my good friend and colleague Prime Minister Helle Thorning-Schmidt and of course Senator Mario Monti, a true European giant whose work I have always admired.

My speech today is titled ”The Art of Going International”. The theme is important for us all, but especially so to me. I was born in Finland into a bilingual family – I spoke Finnish with my mother and Swedish with my father – and I have lived twenty years of my life abroad – in the United States, Britain, France and Belgium. I am married to a Brit, and our children have dual nationality. All of my studies took place abroad and I got my PhD from the London School of Economics.

Internationalism has always been a big part of me personally. And it has always been a big part of both Danish and Finnish societies. Trade, immigration and emigration have shaped both our nations throughout the centuries.

Today, my plan is to first, consider internationalisation as a global megatrend; second, comment on the European debate on mobility; and third, address how Finland has tried to seize the new opportunities.

**

Internationalisation is the megatrend of our time. There are over 230 million immigrants in the world. Tourism generates around 1,159 billion US dollars a year in revenue. Around one billion tourist trips are made in the world each year. More than 4 million students are studying each year away from their home country.

This is a natural result of technological advances and the spread of basic freedoms. More and more people can choose where they want to live their lives – whether it is their birthplace or somewhere completely different. This opportunity should be heartily welcomed.

At the same time, we should not turn a blind eye to those who have been forced to flee their home countries. The number of refugees has exceeded 50 million for the first time since the Second World War. It is everyone’s responsibility to help those in dire need.

Globalisation has given rise to new political divisions. Divisions that have in many industrialised countries partly replaced the traditional concepts of left and right. This is seen in Finland, too. The world is divided into globalists and localists. Globalists see an integrating world as an opportunity, while localists seek to protect themselves from it by turning inward.

There is an on-going debate about the costs caused by immigrants, for example in the social and health care systems. This phenomenon must be set in proportion. Finland, like the other ageing industrialised countries, needs to increase labour supply. And when workers move, often their families move, too. It becomes an economic problem only if these resources are not utilised. All of the work done in Finland – by anyone – is good for the economy. Helsinki would not be built without foreign labour: about one third of those working on Helsinki Metropolitan Area building sites are foreigners.

Obviously, this is not only a matter of labour supply. New people bring new ideas, dynamism, and diversity. Internationalism is the oxygen we need to succeed.

The world cannot be stopped or turned backwards by politicians. But neither should we ignore the questions and worries that immigration brings up. I have been told of a Greenlandic proverb ”Denying the existence of a ghost will only make it grow bigger.” Since it was quoted in the TV series Borgen, there has to be a point – right?

We need to embrace change but also cushion the cultural and economic bruises it might inflict.

**

For European integration, free movement is a key achievement. It is the foundation and backbone of the European project.

The four European freedoms – free movement of people, goods, services and capital – are interdependent. They form an entity. It is not possible to develop one freedom and restrict another. Together they form the internal market, our best European policy for economic growth.

Workforce mobility fuels economic growth in regions suffering from the shortage of labour supply. It also alleviates the pressure on social security systems in regions with a high unemployment rate. In that regard, we should rather be worried about the lack of mobility: annually, cross-border mobility in the EU is 0.29%, while in the USA it is 2.40%. While the unemployment rate in some areas of Europe is very high, other areas and sectors are suffering from labour shortages. This prevents growth.

The Single European Market is still far from perfect. In the coming years we need to take it into new areas. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and to realize a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

At the same time, free movement has come under fierce attack. In Denmark, Finland and many other EU Member States we hear voices decrying foreigners. Ten years ago it was mostly the French discussion about the now-legendary ”Polish plumber”, but now we are hearing similar talk almost everywhere.

In the face of such popular concerns, one should stick to facts. The OECD’s latest International Migration Outlook shows that in most cases immigrants pay the host country more in taxes and social security contributions than they receive in benefits. This is largely because they are generally younger than the rest of the population.

Much of the criticism around the free movement of people is concentrated around possible misuse of social security. The cases are rare, but obviously abuses must be tackled. Also, we must improve the compatibility of our national social security systems. For example in Finland, social security is based on residence whereas in most Member States it is provided through employment.

**

Speaking of Finland allows me to move to my third point. In three years’ time, Finland celebrates one hundred years of independence. We have always been dependent on international markets as well as on the companies that succeed in them. Openness to the world has created Finland’s modern large-scale industry and enabled Finland to rise economically and socially.

Nowadays, when you look at any comparison of world countries, Finland is almost always ranked among the top three: whether it concerns quality of life, competitiveness, least failed state or least corrupt country. And we remain one of the few countries in the EU to be AAA-rated by all the major credit rating agencies.

Why did this rise come about? Not because we were closed and inward-looking, but because we have opened up. To Europe and to the world.

Currently, the Finnish economy is highly integrated into the global economy. Our exports are valued at just over 38% of Finland’s GDP. Slightly more than half of Finland’s exports go to the EU’s internal market and 45% to markets outside the EU. The integration can be also seen in the increasing number of Finnish subsidiaries – datterselskaber – abroad and foreign ones in Finland. And I am happy to mention that Denmark is among those countries that have invested the most in Finland.

Russia accounts for just fewer than 10% of our exports and was valued last year at 5.4 billion Euros. The recent Russian import restrictions have affected our food exports, as is the case with Denmark. And, just like Denmark, we have brought our producers and companies together to find new markets.

The Finnish technology and forest industries have been declining, but alongside them the Finnish start-up industry is on the rise. The Slush event, to be held in Helsinki in November, has become a leading European investor event, and it was attended last year by 118 international venture capital funds. By the summer, they had made direct investments valued at over 180 million euros in around 1,200 companies that attended Slush from 68 different countries.

The economic success of a country is built on its ability to embrace internationality, and to grasp the major trends driving it: digitalisation, climate change, urbanisation and ageing.

The basis for governments’ actions should be an understanding of today’s business. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, another part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Production processes once centralised in one place have been dispersed throughout the world. This is why focusing on trade statistics and balance sheets may be misleading.

To better respond to these challenges, we have formed an umbrella for all state-funded organisations doing internationalisation work. This Team Finland network enables the provision of joint services to companies. The Government sets annual priorities for activities, including focus markets and sectors. We have been developing Team Finland for two years now and the first results are beginning to be seen. For example, the Finnish maritime industry has gained a strong foothold in Brazil as a result of cooperation.

**

Dear friends,

Man har et standpunkt, til man tager et nyt.

I don’t know if my words have led you to a new standpoint, but I hope to have given some food for thought on three topics concerning internationalisation.

First, internalisation will not be stopped or reversed by political decisions. Turning inward is not a solution in today’s world. Competitiveness, education and openness are Nordic strengths we should use to the full.

Second, free movement of people is an incremental building block of the European Union and also vitally important economically. There should be no new barriers to free movement in Europe.

And third, traditional export promotion is no longer enough; we need a broader perspective. Just as important as exporting products to the world is attracting investment into the lucrative parts of global value chains.

Thank you for your attention.