Fiilis on todella hyvä. Kokoomus asetti tänään Musiikkitalolla seitsemän uutta eurovaaliehdokasta. Tunnelma oli katossa ja rentoutunut. Jyrki tiivisti monen ajatukset puheensa alussa. Vaikka ulkona sataa, niin sisällä paistaa aurinko joukolle, joka nämä eurovaalit tulee voittamaan.

Ehdokkaiksi asetettiin uutena tänään Lisa Sounio-Ahtisaari, Thai Quach, Antti Häkkänen, Mari-Leena Talvitie, Arto Ojala, Henna Virkkunen ja minä. Kuusi ensimmäistä ovat erinomaisia ehdokkaita, joilla osaamista ja asennetta riittää. Viimeisen kohdalla taidan olla jäävi sanomana mitään. Intoa on ainakin edelleen kuin pienellä oravalla.

Kun aikaisemmin ehdokkaiksi on valittu Aura Salla, Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa, Eija-Riitta Korhola, Jari Andersson, Pertti Hemmilä ja Pia Kauma ? kokoomuksen lista tulevissa eurovaaleissa on todella vahva. Kasassa on nyt neljätoista ehdokasta, joten kuusi yllätystä on vielä luvassa. Tällä joukkueella lähdemme ennennäkemättömään eurovaalikampanjaan. Odotan jo innolla kunnon debattia EU:n suunnasta.

Jyrki puhui omassa puheessaan hyvin. Mieleen jäi erityisesti ajatus Suomen vahvuuksista. Korkeatasoinen opettajakoulutus ja sähäkkä start-up skene saavat aina kiitosta ja herättävät positiivista ihmetystä kotimaan ulkopuolella. Vienninedistämismatkani maailmalla vahvistavat tämän. Suomella on paljon annettavaa Euroopalle ja koko maailmalle. Sitä hyvää tarinaa viemään ja puutteita korjaamaan tarvitaan ahkeria ja osaavia suomalais-meppejä.

Peace ja viikonloppuja!

P.s. Ilmoitan muuten pian uuden kampanjapäällikköni nimen. Kannattaa seurata siis Twitteriä.

Tuttu paikka, tutut kaverit ja tuttu aihe. Vierailin viime marraskuussa täällä Strasbourgissa Euroopan parlamentin täysistuntoviikolla lobbaamassa Suomen kantoja pankkiunionissa. Pankkiunioni on pääteemana tänäänkin.

EP:ssä kuhunkin asiaan valitaan esittelijä parlamentaarikkojen joukosta. Kukin ryhmä valitsee lisäksi oman pääneuvottelijansa. Tässä porukassa on aina keskeisin parlamentin kantaan vaikuttava joukko.

Pankkiunionin osalta tapaan tänään liberaalien neuvottelijan Sylvie Goulardin, vihreiden neuvottelijan Sven Giegoldin ja EPP-ryhmän neuvottelijan Corien Wortmann-Koolin. Lisäksi tapaan suurimpien ryhmien puheenjohtajat, joilla on tässäkin asiassa vaikutusvaltaa.

Tapaamisemme osuu juuri kuumimpaan neuvotteluaikaan. Neuvosto ja parlamentti neuvottelevat yksityiskohdista tapaamistemme jälkeen samana päivänä. Ehdimme osaltamme vielä puolustaa neuvostossa saavutettua jäsenmaiden yhteisymmärrystä.

Itse kysymyksessä on kyse mekanismista, jolla tulevat pankkikriisit voidaan hoitaa hallitusti. Tätä varten täytyy päättää kriisitoimien päätöksentekomallista, rahastosta ja sen varojen keräämisestä. Meille on tärkeää, että pankkiunioni aloittaa puhtaalta pöydältä. Vanhoja ongelmia ei voi tuoda pankkiunionin kautta muiden jäsenmaiden huoleksi.

Neuvoston kanta neuvoteltiin ECOFINissä joulukuussa. Yhteisen rahaston osalta sovittiin mallista, jossa rahasto perustuu alkuvaiheessa kansallisiin rahasto-osuuksiin, jotka sulautuvat portaittain siirtymäajan kuluessa. Kriisitoimista päätettäisiin mahdollisimman itsenäisen kriisinratkaisuviranomaisen toimesta. Mikäli rahaston varoja tarvittaisiin erityisen paljon, päätöksenteossa olisivat mukana myös euromaiden pankkivalvontaviranomaiset. Erityisen hankalissa tilanteissa myös komissio ja neuvosto olisivat mukana prosessissa. Linjamme avainsanat ovat olleet laaja sijoittajavastuu ja kriisinratkaisuviranomaisen itsenäisyys.

Parlamentti haluaa osaltaan muun muassa rahaston yhteisvastuun nopeampaa toteutumista, komission ja parlamentin itsensä roolia vahvemmaksi ja soveltamisalan laajemmaksi koskemaan kaikkia pankkeja. He näkevät myös neuvoston esittämän päätöksentekomallin turhan monimutkaisena.

Uskon, että kompromissi löytyy vielä tällä vaalikaudella. Asia on aivan liian tärkeä lykättäväksi epämääräiseen tulevaisuuteen. Yhteinen pankkikriisinratkaisuviranomainen rahastoineen tarvitaan mahdollisia tulevia kriisejä varten. Niitä ei kukaan toivo, kuten ei tulipalojakaan. Rahoitusmaailma on rajat ylittävää toimintaa: tulipalo yhdessä nurkassa leviää helposti toiseen. Valmius pitää olla, kuten palokuntakin.

Euroopan parlamentilla on tämän viikon jälkeen enää kolme täysistuntoviikkoa ennen vaaleja. Parlamentissa on loppurutistus päällä.

Julkisessa puheessa esiintyy usein vaatimus yhteisen suunnan löytämisestä Suomelle. Meillä elää edelleen perinne, jossa ”laaja kansallinen yhteisymmärrys” on arvo sinänsä.

Minä puolestani olen käyttänyt tällä viikolla paljon aikaa miettien, miten Suomesta saadaan vielä moniäänisempi ja eläväisempi maa. Puhuin aiheesta tiistaina Aalto-yliopiston kansainväliselle henkilökunnalle ja torstaina sain asiantuntijoilta briiffin liikkuvuuden ja maahanmuuton tilanteesta Suomessa.

Johtopäätökseni on, että enemmän kuin kansallisia toteemeja Suomi tarvitsee nyt moninaisuutta. Se koskee paitsi Suomessa asuvia ihmisiä myös talouttamme ja sivistystämme, jonka rakentamisessa yliopistojen kansainvälistyminen on avainasemassa.

Nämä ajatukset ovat kyteneet päässäni pitkään, sillä halusin jatkaa Jyrki Kataisen elokuussa esittämää ajatusta mosaiikkimaisesta Suomesta. Olennaisin ajatukseni on, että meidän ei pidä pelkästään sietää moninaisuutta vaan suorastaan edistää sitä.

Kuvaan pelitilannetta nyt Suomen väestön, talouden ja yliopistomaailman näkökulmasta.

Suomi tarvitsee ensinnäkin lisää väestöllistä moninaisuutta, vaikka hyvään suuntaan on menty jo jonkin aikaa. Suomessa asuu vakinaisesti runsaat 203 000 ulkomaalaista. Vaikka määrä on pieni, se on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Suomen nettomaahanmuutto on alkanut kasvaa lyhyen ajan sisällä. Ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on 3,7 %, mikä on noin puolet EU-maiden keskiarvosta. Ylivoimaisesti suurimmat ulkomaalaisryhmät Suomessa ovat virolaiset ja venäläiset.

Suomen maahanmuutto on samalla monimuotoistunut. Tyypillisimpiä Suomessa oleskelun syitä ovat työnteko, opiskelu ja perhesiteet, mikä ei valitettavasti näy julkisessa keskustelussa. Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat huomattavasti kantaväestöä nuorempia ja useimmat heistä ovat työelämässä. OECD:n tilastot osoittavat, että maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän rahaa kuin siltä vievät.

Suomen maahanmuuttopolitiikka siis toimii: rakennamme suvaitsevaa, turvallista ja moniarvoista Suomea ja vahvistamme samalla kilpailukykyämme.

Avainasemassa on pääkaupunkiseutu, joka kansainvälistyy muuta Suomea nopeammin. Pääkaupunkiseudulla joka kymmenes asukas on maahanmuuttajataustainen. Täällä on yli puolet Suomen maahanmuuttajista, ja keskittyminen jatkuu. Maahanmuuttajien väestöosuus on pääkaupunkiseudulla kolme kertaa suurempi kuin koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on 160 rekisteröityä äidinkieltä ja 150 kansallisuutta. Noin joka viidennessä pääkaupunkiseudulla solmitussa avioliitossa ainakin toisen puolison äidinkieli on muu kuin suomi. Muunkieliset selittävät myös suuren osan pääkaupunkiseudun väestönkasvusta ja muuttoliikkeestä. Työikäisen väestön kasvu pääkaupunkiseudulla on käytännössä maahanmuuttajien varassa.

Myös Suomen talous tarvitsee taloudellista moninaisuutta, jotta emme enää päätyisi nyt vallitsevaan tilanteeseen, jossa vain odotamme mitä suhdanteet meille tekevät. Suomen talouden haavoittuvuus käy selvimmin ilmi, kun vertaillaan tilannettamme Ruotsiin ja Saksaan. Sekä Ruotsin että Saksan kokonaistuotanto ja vienti ovat toipuneet edellisestä lamasta Suomea paremmin. Siihen on kaksi pääsyytä: Ruotsin ja Saksan talouden ja viennin monipuolisempi rakenne ja ikääntyvän väestön parempi osallistuminen työelämään, joka pitää yllä kotimaista kulutuskysyntää. Työllisyysaste on Ruotsissa ja Saksassa ollut jo pitkään noin viisi prosenttiyksikköä Suomea korkeampi.

Suomen viennin rakenne on yksipuolinen, mikä heikentää reaalista kilpailukykyä. Viennin rakenteen yksipuolisuus tekee Suomen viennin erityisen haavoittuvaksi muutaman sektorin suhdannevaihteluille tai yrityksen menestykselle.

Moninaisuuden lisääntyminen olisi omiaan luomaan Suomelle myös lisää korkean osaamistason vientituotteita eli innovaatioita. Suomen tavaroiden viennistä suuri osa on työvoima- ja raaka-ainevaltaisia tuotteita tai matalan osaamistason ja intensiteetin tuotteita. Esimerkiksi öljyn ja raudan viennin arvo Suomesta on kasvanut liki viidenneksen vuodesta 2007 vuoteen 2012.

Lopuksi tärkein: moninaisuus sikiää moninaisissa ja vapaissa yhteisöissä. Oppilaitokset ovat paras paikka moninaisuuden opettelulle ja siitä nauttimiselle. Siksi myös Suomen yliopistot tarvitsevat edelleen lisää moninaisuutta.

Yliopistojenkin osalta mennään jo kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Kansainvälisten maisteriohjelmien määrä on Suomessa noin kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vaikka vauhti tuntuu hurjalta, on syytä muistaa, että esimerkiksi Saksassa niiden määrä on samassa ajassa kahdeksankertaistunut. Suomen erityisongelma on se, että valmistuneet kansainväliset opiskelijat jäävät harvoin Suomeen.

Helsingin seutu näyttää tässäkin asiassa hyvää esimerkkiä. Pääkaupunkiseudulla on jo nyt noin 200 kansainvälistä koulutusohjelmaa ja noin 3000 ulkomaalaista henkilökunnan jäsentä. Helsingin seudun korkeakouluissa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut 60 % yliopistoissa ja 90 % ammattikorkeakouluissa vuosina 2005-2011. Nyt täällä on yhteensä yli 7000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, ja joka vuosi aloittaa noin 2000 uutta. Lisäksi on noin 3000 vaihto-opiskelijaa. Opiskelu on perhesyiden jälkeen toiseksi yleisin syy muuttaa Suomeen: neljännes uusista oleskeluluvista myönnetään opiskelua varten.

Enpä olisi uskonut muutama vuosi sitten, että kauppapolitiikasta tulee näin kuuma aihe kuin mitä se nyt on. Vapaakauppasopimusrintamalla tapahtuu koko ajan.

Olin maanantaina Brysselissä tapaamassa kauppakomissaari Karel De Guchtia ja kertomassa Suomen näkökannoista EU-USA-vapaakauppasopimukseen. Toin esille Suomen tärkeimmät kannat. Me toivomme, että sopimus on kunnianhimoinen erityisesti palveluissa, julkisissa hankinnoissa sekä sääntelyssä ja tullimenettelyissä.

Kaupan vapauttaminen on Suomelle tärkeää erityisesti suunnittelu- ja asiantuntija- ja digitaalisissa palveluissa ja informaatio- ja viestintäalalla. Myös yritysten toimintaan liittyvien ihmisten maahantuloa koskevat kysymykset, muun muassa työlupien saanti, ovat Suomelle tärkeitä. Tämä auttaisi esimerkiksi suomalaisten koneiden ja laitteiden huoltopalvelujen myymistä Yhdysvaltoihin. Suomi toivoo myös, että pääsemme eroon syrjivistä ja kohtuuttomista tuotemääräyksistä sekä raskaista testaus- ja sertifiointimenettelyistä. Näin pienet ja keskisuuret yritykset pääsisivät helpommin jenkkimarkkinoille.

Minulta on kysytty, miten Suomen kanta eroaa EU:n kannasta vapaakauppaneuvotteluissa. Vastaus on helppo: Suomen kanta on sama kuin EU:n kanta. Komission neuvottelumandaatti vastaa hyvin Suomen kantoja. Suomen tavoitteet on huomioitu tavoitteissa kiitettävästi, minkä takia meidän on helppo tukea komissiota neuvottelujen edetessä.

Puhuimme De Guchtin kanssa pitkään myös siitä, että neuvotteluiden olisi oltava mahdollisimman avoimet. Suomi kiinnittää erityistä huomiota koko neuvottelujen ajan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Edellytän, että neuvotteluista annetaan niin Brysselissä kuin Suomessakin ajantasaista tietoa neuvottelujen kaikissa vaiheissa. Jäsenvaltioiden tulee myös voida vaikuttaa sopimuksen sisältöön neuvottelujen aikana. Se on Suomessa erityisen tärkeää eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi.

Tänään ulkoministeriö järjesti toisen kansalaiskuulemisen sopimuksesta. Ensimmäinen järjestettiin elokuussa, ja oli hienoa nähdä, että aihe kiinnostaa. Paikalla oli kansalais- ja etujärjestöjä ja toimittajia. Kerroimme prosessin etenemisestä ja kuulimme toistemme näkemyksiä.

Neuvotteluissa ollaan nyt siirtymässä käytännön vaiheeseen, eli aletaan vaihtaa tarjouksia. Tarjous tulleista tulee ensi viikolla. EU:n tarjous pyrkii poistamaan tullit heti suurelta osalta tuotteista ja lopuissa sovellettaisiin siirtymäaikoja. Helmikuun puolivälissä komissaari De Gucht tapaa Yhdysvaltojen kauppaedustaja Michael Fromanin, joka on Yhdysvaltojen pääneuvottelija. Silloin käydään niin kutsuttu stocktaking, jossa käsitellään poliittisella tasolla kaikki aihepiirit.

Suomessa sopimuksesta annetaan pääministerin ilmoitus eduskunnalle maaliskuun alkupuolella ja itse matkustan huhtikuun alussa tapaamaan Fromania, keskeisiä senaattoreita ja edustajanhuoneen jäseniä.

Jos miettii suuria linjoja, niin minusta EU-USA-kauppasopimuksessa on kyse Suomen avautumisesta maailmalle: GATT solmittiin 1950, Efta-liitännäisjäsenyys ja tulliton kauppa Neuvostoliiton kanssa 1961, EEC-vapaakauppasopimus ja KEVSOS-sopimukset 1973, ETA-sopimus 1994, EU-jäsenyys 1995, EU:n laajentuminen 2004 ja EU:n vapaakauppasopimushankkeet eri maiden kanssa viime vuosina. Suomi on viennistä riippuvainen maa, joka tarvitsee kansainvälisiä kauppasopimuksia, jotta pääsemme käsiksi maailman markkinoille. Kaupan esteiden purku on pitkässä juoksussa parasta Suomen taloudelle ja työpaikoille. Sopimuksissa pitää tietysti olla tarkkana, ettei väärinkäytöksiä synny.

Vielä loppuun toinen kiinnostava kauppapoliittinen uutinen: viime viikolla Maailman talousfoorumin yhteydessä EU, USA, Kiina ja useat muut maat antoivat julkilausuman pyrkimyksestä vapauttaa ympäristöä suojelevien tuotteiden tulleja. Vihreiden tuotteiden tulleja ainakin laskettaisiin huomattavasti tai jopa päästäisiin nollatulleihin. Tämä on hieno tavoite, koska näin voidaan oikeasti löytää keinoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Suomalaisille cleantech -yrityksille pyrkimys on myös hyvä uutinen. Olen aikaisemmin täällä blogissakin kirjoittanut siitä, että Suomen osuus maailman cleantech -markkinoista on yli prosentin. Vaikka yksi prosentti kuulostaa pieneltä, kannattaa muistaa, että Suomen osuus maailman bruttokansantuotteesta on 0.4 prosenttia. Osuutemme cleantech-markkinoista on siis yli kaksinkertainen bkt:hen verrattuna.

Tällaista kauppapolitiikkaa tällä viikolla. Ensi viikolla ohjelmassa enemmän Eurooppa- ja pohjoismaisia asioita.

EU-komissio julkisti tänään ilmasto- ja energia 2030 ?ehdotuksensa. Kyseessä on yksi kevätkauden kuumimmista EU-perunoista pankkiunionin ja eurovaalien ohella. Se, kuinka paljon ja millä tavalla vähennämme kasvihuonekaasujen päästöjä EU:ssa, vaikuttaa paitsi ilmastonmuutokseen, myös talouskasvuun ja työpaikkojen syntymiseen Euroopassa. Molemmat näkökulmat on huomioitava.
EU:n on pyrkinyt olemaan edelläkävijä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Unioni ja jäsenmaat ovat sitoutuneet vähentämään päästöjä vähintään 80 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. 
Laillisesti sitovat päästövähennystavoitteet meillä on kuitenkin voimassa nyt vain vuoteen 2020 asti. Ne tunnetaan 20/20/20-pakettina. Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 20%, nostaa uusiutuvan energian osuus keskimäärin 20%:iin ja parantaa energiatehokkuutta 20% vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet EU on saavuttamassa.
Järjestelmä ei ole kuitenkaan toiminut täydellisesti, ja toteutuneet päästövähennykset johtuvatkin ainakin osin talouden taantumasta. Päästökauppa ei ole toiminut, kun päästöoikeuksien hinta on pysynyt ennakoitua alempana. Uusiutuvan energian kannattavuus perustuu edelleen vahvasti tukiaisiin. Energia-alan investoinnit ovat alamaissa. Poliittisista syistä mm. Saksassa suljettavien ydinvoimaloiden tuotantoa korvataan EU:n ulkopuolelta tuotavalla hiilellä ja kaasulla.
Tänään julkaistuissa tavoitteissaan komissio esittää kasvihuonekaasuja vähennettäväksi 40% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Uusiutuvalle energialle asetettaisiin vähintään 27%:n EU-tason tavoite ilman jäsenvaltiokohtaisia tavoitteita. Komissio on myös tehnyt ehdotuksen päästökauppadirektiivin tarkistamisesta. Nykyistä energiatehokkuusdirektiiviä tarkastellaan vasta myöhemmin tänä vuonna.
Komission ehdotukset vaikuttavat oikeansuuntaisilta. Päästöjen vähentäminen on tehtävä mahdollisimman tehokkaasti niin, ettemme aja teollista toimintaa pois Euroopasta. Jos asetamme vain yhden sitovan tavoitteen – päästövähennystavoitteen – luotamme yritysten löytävän päästökaupan kautta kustannustehokkaimmat keinot vähentää päästöjä. Itse luotan enemmän markkinatalouteen kuin suunnitelmatalouteen.
Jäsenmaat ottavat komission esitykseen kantaa Eurooppa-neuvostossa 20.-21.3. Ennen sitä meidän on Suomessa arvioitava tarkkaan esityksen vaikutukset energiantuotantoomme ja mm. teollisuutemme kilpailukykyyn. Toisaalta päästövähennykset avaavat meille myös uusia mahdollisuuksia erityisesti cleantech-sektorilla.
Päästövähennyksiä koskevan lainsäädännön valmistelu jää seuraavan EU-komission tehtäväksi. Maalina on joulukuussa 2015 Pariisissa pidettävä kansainvälinen ilmastokokous. EU vastaa yhä pienemmästä osuudesta maailman päästöistä. Omat toimemme eivät siis riitä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, vaan muidenkin – niin teollisuusmaiden, nousevien talouksien kuin kehitysmaiden – on  tultava mukaan työhön.

Pari päivää ”kaapista tulon” jälkeistä elämää takana. Mahtava fiilis! Olen niin liekeissä, että pitää kaivaa kohta vaahtosammutin esiin. Tiimiin liittyi viikonlopun aikana jo 558 ihmistä. Olen todella kiitollinen! Mukaan pääsee täältä.

Totesin perjantaina käyttäväni sananvapauttani hieman aiempaa vapaammin kevään aikana. Blogi on siinä yksi keskeinen väline. Toivon voivani tehdä tämän positiivisella tavalla.

Mainitsin perjantaina myös, että Perussuomalaisten eurovaaliasetelmat ovat mielenkiintoiset: näyttää siltä, että heidän europarlamenttiryhmänsä on katoamassa alta. Asia on minusta huomionarvoinen – niin paljon ”EU-kriittisten” vaalivoittoa on Suomessakin povattu.

Timo Soini kertoi myöhemmin medialle käyneensä viime viikolla Strasbourgissa neuvottelemassa Perussuomalaisten ryhmästä. Ei savua ilman tulta. Soini ei halunnut kertoa yksityiskohtia ennen vaaleja. Minusta tämä on äänestäjien kuluttajansuojan kannalta ongelmallista. Mitä salattavaa siinä on, keiden kanssa Perussuomalaiset aikoo liittoutua Euroopan parlamentissa?

Eurovaalit ovat henkilövaalit ja käydään kansallisten puolueiden tunnusten alla. Kuitenkin sillä, mihin ryhmään europarlamentissa kuuluu, on suuri merkitys. Parlamenttiryhmät jakavat kokonsa suhteessa lainsäädäntövastuut (mietinnöt) ja puheajan. Suuren ryhmän puolesta neuvottelevalla mepillä on vaikutusvaltaa hurjasti enemmän kuin pientä porukkaa edustavalla.

Parlamentin suurimmilla ryhmillä, keskustaoikeiston EPP:llä, johon me kokoomuslaiset kuulumme, ja sosialistien S&D:llä, jossa ovat Suomen demarit, on vielä kokoaankin enemmän vaikutusvaltaa meppien äänestyskäyttäytymistä tutkivan Votewatch-sivuston mukaan. EU-kriittiset ryhmät oikealla ja vasemmalla vaikuttavat puolestaan EU-lainsäädäntöön pienehköä kokoaankin vähemmän johtuen keskinäisestä eripurasta.

Perussuomalaiset kuuluvat parlamentissa EFD-ryhmään, jonka kantavat voimat ovat eroa EU:sta ajava Iso-Britannian itsenäisyyspuolue (UKIP) ja Italian Pohjoisen liitto (Lega Nord), jonka johtaja Matteo Salvini on kuvannut euroa rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Yhtäaikaa Soinin kanssa Strasbourgissa viime viikolla ollut Salvini kertoi yhteistyöstä Ranskan äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Penin kanssa. Vaalivoittoa Ranskassa hamuava Le Pen on puolestaan ilmoittanut kokoavansa ryhmän tulevaan europarlamenttiin yhdessä islamin vihaajana profiloituneen Geert Wildersin johtaman Hollannin Vapauspuolueen kanssa.

EFD-ryhmässä on tällä hetkellä 31 meppiä 12 eri maasta. Euroopan parlamentin sääntöjen mukaan parlamenttiryhmän perustamiseen tarvitaan vähintään 25 meppiä 7:stä eri maasta. Jos Lega Nordin mepit (tällä hetkellä 7) siirtyvät äärioikeiston ryhmään, eivät sääntöjen vaatimukset enää täyty. Eri eurooppalaisten mielipidemittausten mukaan EFD-ryhmään tulisi eurovaalien jälkeen vain 22?27 meppiä. Tällöin Perussuomalaiset ja UKIP jäisivät ilman omaa ryhmää, elleivät ne mene mukaan äärioikeiston uuteen ryhmään.

Perussuomalaisten Sampo Terho on elätellyt toivetta EFD:n liittoutumista pääasiassa brittikonservatiiveista, puolalaisista ja tsekeistä koostuvan konservatiiviryhmä ECR:n kanssa. Tämä voi osoittautua vaikeaksi, sillä UKIP ja brittikonservatiivit ovat toistensa verivihollisia Iso-Britanniassa. Myös puolueiden EU-politiikan tavoitteet ovat erilaiset: UKIP ajaa Iso-Britannian eroa EU:sta, kun taas konservatiivijohtaja Cameronin tavoite on uudistaa unionia ja pysyä sen jäsenenä.

Parlamenttiryhmien rakenteessa tapahtuu usein muutoksia eurovaalien yhteydessä. Perussuomalaisten osalta vaihtoehtoja on kuitenkin varsin rajallinen määrä. On täysin mahdollista, että Perussuomalaisten valinnanmahdollisuus seuraavassa Euroopan parlamentissa rajoittuu istumiseen sitoutumattomana tai liittymiseen uuteen äärioikeiston ryhmään. On hyvä, että he pyrkivät nyt rakentamaan kolmatta vaihtoehtoa. Avoimuus olisi kuitenkin hyväksi. Olisi kiinnostavaa kuulla Timo Soinilta, missä porukassa Perussuomalaiset aikovat tehdä työtä seuraavassa europarlamentissa. Muuten Perussuomalaisten äänestäjä pidetään pimennossa.

Tämä blogi perustettiin melkein tasan kymmenen vuotta sitten, 13.1.2004. Kerroin silloin asettuvani ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa. Vanhaa tekstiä lukiessani muistin, miten minua jännitti. Ja niin jännittää nytkin. Pidin nimittäin hetki sitten tiedotustilaisuuden, jossa kerroin asettuvani ehdolle toukokuun EU-vaaleissa. Tiedotustilaisuuden paikkakin oli sama kuin kymmenen vuotta sitten, Helsingin Taidehallin klubi. Kymmenessä vuodessa ympyrä sulkeutuu.

Vuonna 2008 koin, että isänmaa kutsuu, kun ulkoministeri vaihtui lennosta. Kuusi vuotta ulkoministeriössä ovat olleet huippukiinnostavia, olen saanut tehdä unelmatyötäni ja nauttinut, en nyt ihan jokaisesta, mutta melkein jokaisesta päivästä. Nyt tuntuu, että isänmaa kutsuu Brysseliin. Suomen menestys riippuu Euroopan menestyksestä. Nyt pitää toimia.

Viime vuosien kriisi on osoittanut meille kaikille, kuinka suuri vaikutus Euroopan integraatiolla on. Kriisinhoito ei ole ollut helppoa. Euroalue on saatu vakautettua, ja tuomiopäivän skenaariot eivät ole toteutuneet. Nyt pitää miettiä, millaisen Euroopan haluamme. Se EU, jonka rakentamiseksi olen tehnyt ja haluan tehdä töitä, on Suomen ja Euroopan vakauden, vaurauden ja turvallisuuden paras tae. Se on unioni, joka toimii tehokkaasti, avoimesti ja demokraattisesti, kunnioittaa niin enemmistön tahtoa kuin vähemmistöön jäävien tarpeita, ei haittaa työpaikkojen syntymistä ylisääntelyn kautta ja pystyy puhumaan tasavertaisena toimijana niin USA:n, Kiinan kuin Venäjänkin kanssa.

Suomen ja suomalaisyritysten menestykselle on ratkaisevan tärkeää, että EU ja sen sisämarkkinat toimivat hyvin. Kun markkina-alueella on samat säännöt, ihmiset, tavarat, palvelut ja pääoma pääsevät liikkumaan vapaasti.

Eurovaaleista on yritetty tehdä vastakkainasettelua liittovaltion kannattajien ja EU-vastustajien välille. Tämä ei ole yksinkertaistamista vaan tahallista harhaanjohtamista. Täyteen jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen perustuvaa tulonsiirtounionia ei halua Suomessa kukaan. EU on aina ollut ja tulee olemaan enemmän kuin kansainvälinen järjestö ja vähemmän kuin valtio.

Kymmenen vuotta sitten linjasin, että aion tehdä politiikkaa mahdollisimman avoimesti, rehellisesti ja innokkaasti. Olen pyrkinyt tuomaan ulkopolitiikkaan ja laajemminkin politiikkaan aktiivisuutta ja avoimuuden kulttuuria, joissa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ilman tärkeilyä ja ilkeilyä. Voit olla varma siitä, että nuo periaatteet ohjaavat työtäni jatkossakin.

Jos haluat mukaan kampanjaan, laita viestiä tänne.

Britanniassa on viime viikkoina keskusteltu siitä, voisiko maahanmuuttajien määrää rajoittaa. Keskustelun sävy on ollut mälsä.

Britannialla on positiivinen ja merkittävä rooli Euroopan unionissa. Se on kuulunut sisämarkkinoiden rakentajiin ja edistänyt sekä vapaakauppaa että laajentumista. Ilman Britanniaa meillä tuskin olisi eurooppalaista sisämarkkinaa. Euroopan unioni voi aina paremmin silloin, kun Britannia on siinä täysillä mukana.

Suhtautuminen Euroopan unioniin on kuitenkin pitkään ollut brittipolitiikan vaikeita kysymyksiä. On paljon ymmärtämystä sille, että brittihallitus hakee sisäpoliittisesti tukevaa maata jalkojensa alle, mutta Britannian EU-suhteen arvioinnin tulee perustua tosiasioille. Ajatukset, että Britannia voisi esimerkiksi yksipuolisesti irtaantua EU-säädöksistä eivät sovi yhteen sen EU-jäsenyyden kanssa.

Britit ovat tunnettuja pragmaattisuudestaan, mutta Euroopan integraatio tuo pintaan vahvan ideologisen sävyn.

Neljä vapautta ? työvoiman, pääoman, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus – on EU:n syvintä perustaa. Ilman näitä vapauksia ei ole yhtenäistä eurooppalaista taloutta ja markkinoita, joka on myös Britannialle merkittävä etu. Ei Lontoon City ? Euroopan johtava rahoitusmarkkinakeskus – palvele vain Britanniaa, vaan se elää rahoituspalveluiden myymisestä koko Euroopalle.

Ei ole ajateltavissa, että EU:n vapauksista ja velvollisuuksista ottaa vain haluamansa ? sitoutuminen vapaaseen liikkuvuuteen kuuluu näihin. On oma paradoksinsa, että Britannia on voimakkaasti ajanut laajentumista, mutta nyt poliittisessa keskustelussa on haluja työvoiman liikkumista koskeviin rajoituksiin.

Tällä hetkellä hiukan yli 14 miljoonaa EU:n kansalaista asuu vakinaisesti muussa EU-maassa kuin kotimaassaan. Vuosittainen EU-maiden välinen liikkuvuus on 0,29 %:n tasolla. Yhdysvalloissa vastaava luku on 2,4 %.

Vapaan liikkuvuuden taloudellinen merkitys Euroopassa on positiivinen. Euroopassa liikutaan nimenomaan työn perässä, ei etuuksien. Kyllä oikea eurooppalainen intressi on helpottaa liikkumista ? työskentelyä, opiskelua, asettumista. Eurooppalaisen integraation pitkä linja on raja-aitojen ja esteiden kaatamista, ei pystyttämistä.

Olen aina arvostanut Britanniaa nimenomaan vapauden ja avoimuuden edustajana. On tärkeää, että Britannia tekee selkeän myönteisen EU-valinnan edustamiensa arvojen pohjalta, joihin myös vapaa liikkuvuus kuuluu.

Kun katsotaan Euroopan isoja haasteita ? hyvinvointi, kilpailukyky, työllisyys, ilmastonmuutos, kansainvälinen asema, ikääntyminen ? niin looginen vastaus on, että Euroopassa näihin haasteisiin voidaan vastata vain toimimalla tiiviisti yhdessä. Siitä Euroopan unionissa on pohjimmiltaan kysymys. Tämä sama logiikka pätee myös Britanniaan.

Lomat on lusittu, nilkka leikattu ja patterit täynnä. Viikonloppu kuluu Twitter-kirjaa kirjoitellen. Olen ensi viikolla takaisin töissä hyvillä fiiliksillä ja toivottavasti entistä paremmin liikkuvalla nilkalla. 

Kevään ohjelmaan mahtuu niin kauppapolitiikkaa kuin Eurooppaakin.  Kauppapolitiikan saralla ykköseksi nousee EU-USA-vapaakauppasopimuksen edistäminen. Sopimuksesta heräsi ennen joulua Suomessa kunnon julkinen keskustelu. Hyvä, että asiasta puhutaan, sillä kyseessä on Suomen kannalta merkittävä sopimus. Sopimuksesta annetaan eduskunnalle pääministerin ilmoitus näillä näkymin helmikuussa, ja seuraavat neuvottelukierrokset käydään maalis- ja toukokuussa. 

Suunnittelemme huhtikuulle matkaa Washingtoniin. Aikomuksena on tavata amerikkalaisten neuvottelijoita ja lobata Suomen ja EU:n kantoja. Suomen vaikutusmahdollisuudet sopimuksen sisältöön ovat nyt. Kysehän on viime kädessä siitä, olemmeko itse mukana vaikuttamassa maailmankaupan pelisääntöihin vai annammeko muiden määrittää suunnan. Haluamme pitää neuvotteluprosessin mahdollisimman avoimena niin median, yritysten kuin etu- ja kansalaisjärjestöjenkin suuntaan. Ulkoministeriön seuraava TTIP-keskustelutilaisuus muuten järjestetään 29.1. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan kuuntelemaan. Lisätietoa tapahtumasta tulee lähiaikoina ulkoministeriön TTIP-sivulle.
Myös EU:n ja Japanin vapaakauppaneuvottelut edistyvät kevään aikana, ja joulukuussa syntynyt Balin WTO-sopimus valmistuu lopullisesti keväällä. On tärkeää seurata, että kaupanhelpottamissopimuksen toimeenpano lähtee kunnolla liikkeelle muun muassa Venäjän rajalla. Tulen puhumaan Venäjän WTO-jäsenyydestä lähiaikoina perusteellisen selvityksen pohjalta. Team Finland -verkosto saatiin hienosti pystytettyä viime vuoden aikana ja nyt keskitytään koneiston hienosäätöön. Kevään mittaan tullaan muun muassa täsmentämään edustustojen yrityksille tarjoamia palveluja. 
Eurooppa-puolta leimaavat tietysti toukokuussa pidettävät EU-vaalit. On ollut hienoa huomata, että vaalit selvästi kiinnostavat jo nyt suomalaisia. Toivottavasti se enteilee korkeaa äänestysprosenttia. Muun muassa puolueryhmittymien kärkiehdokkuudet luovat ihan uutta jännitettä. Tähän mennessä ainoa selvillä oleva nimi on sosialistien Martin Schulz. EPP päättää omasta ehdokkaastaan kokouksessaan maaliskuun alussa Irlannissa. 
Viime vuotta leimasi keskustelu jäsenmaiden taloudesta. Nyt näyttää siltä, että euroalueen kriisi on saatu vakautettua, ja talous alkaa pikkuhiljaa kasvaa. Tästä yhtenä osoituksena muun muassa se, että Irlannin, Espanjan, Italian, Portugalin ja Kreikan valtionlainojen korot ovat laskeneet viime syksystä. Euroalueen sääntöjä on vahvistettu jo nyt paljon ja pankkiunionia koskeva lainsäädäntö saadaan toivottavasti vielä kevään aikana neuvoteltua valmiiksi.  
Nyt on aika katsoa eteenpäin ja miettiä, millaista Eurooppaa rakennamme. Toivon kovasti, ettei eurovaaleista tule juupas-eipäs-keskustelua viime vuosien tukipaketeista. Yksi kevään aikana Suomessakin keskusteluun nousevista aiheista lienee liikkuvuus Euroopan sisällä ja maahanmuutto. Monessa maassa, muun muassa Britanniassa, aiheesta on jo kovasti keskusteltukin. Vapaa liikkuvuus on EU:n kulmakivi ja sisämarkkinoiden toiminnan kannalta aivan olennainen asia. 
Kotimaan asioista alkuvuonna esiin nousee minulle tärkeä asia, kun kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee eduskunnan käsittelyyn. Tiesittekö, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa tasa-arvoista avioliittolakia ei vielä ole? Laki tekisi kaikista suomalaisista yhdenvertaisia lain edessä, oli seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa. Sillä olisi myös iso merkitys asenteisiin, sillä se muuttaisi Suomea avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi. 
Näillä teemoilla lähdetään liikkeelle. Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.