Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti aamun Kauppalehdessä, että niin sanotusta windfall-verosta voitaisiin luopua. Tämä oli erittäin tervetullut uutinen.

Windfall-vero on ylimääräinen päästöttömälle energiantuotannolle (vesi-, ydin-, tuulivoima) suunnattu vero. Sen ajatus on verottaa ”päästökaupan tuottamia ansaitsemattomia voittoja”. Vähän ristiriitaista, kun kaikki kannattavat periaatteessa päästötöntä energiantuotantoa. Vero kehiteltiin edellisellä hallituskaudella, kun päästöoikeuden hinta oli moninkertainen nykyiseen ja lähivuosille ennustettuun verrattuna.

Windfall-vero kannattaisi haudata minihallitusneuvotteluissa. Tähän on ainakin viisi syytä:

1. Vero kohdistuisi mielivaltaisesti ja suosisi saastuttavimpia. Veron rajaus tiettyihin energiamuotoihin on mielivaltainen. Sen voimaantulo on viivästynyt, sillä EU-komissio tutkii, olisi vero unionin kilpailuoikeuden mukainen.

Kukaan ei Suomessa halua ylimääräisiä veroja bioenergialle, mutta yhden hiilineutraaliksi luokitellun energiamuodon jättäminen windfall-veron ulkopuolelle näyttää olevan vaikea perustella juridisesti uskottavasti. Veron laajentaminen biomassaan iskisi Suomessa metsäteollisuuden yhteydessä toimivan bioenergian kannattavuuteen. Se vastaa yli 2/3 Suomen uusiutuvasta energiasta.

2. Vero karkottaisi investointeja. Windfall-vero olisi ennakkotapaus siitä, että Suomessa voidaan asettaa teollisuudelle uusia veroja takautuvasti. Energiateollisuus vastaa suoraan kolmasosasta Suomen investointeja ja ruokkii tätä kautta laajasti alihankkijoita. Vero ulottuisi ennen vuotta 2004 käyttöön otettuun energiantuotantokapasiteettiin, mutta mikään ei takaisi yrityksille, ettei vuosilukua muutettaisi myöhemmin. Maariskin nosto vähentäisi investointeja Suomeen. Uusinvestointien lisäksi vero vaarantaisi myös korvausinvestoinnit, sillä korvausinvestoinnit nostavat sen laskentaperustetta.

3. Vero lannistaisi päästöjen vähentäjät. Suomelle tulisi windfall-veron myötä vaikeammaksi ja kalliimmaksi saavuttaa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet, kun investoinnit puhtaaseen energiaan vaarantuisivat. Päästökaupasta sovittiin Kioton sopimuksessa vuonna 1997. On vaikea nähdä, miksi vuosina 1997 – 2004 käyttöönotettu vähäpäästöinen energiantuotanto hyötyisi päästökaupasta jotenkin ”ansiottomasti”. Miksi tekisimme erillisen veromuotoisen rangaistuksen niille yrityksille, jotka lähtivät ajoissa mukaan ilmastotalkoisiin?

4. Veron tuotto jäisi pieneksi. Veron tuottoarvio on budjetissa 50 miljoonaa euroa per vuosi. Osa tuotosta kuitenkin kumoutuisi pienempinä yhteisöveroina windfall-veroa maksavista yrityksistä ja pienempinä osinkoina Fortumista. Pitkällä aikavälillä investointien pieneneminen aiheuttaisi isomman aukon valtion tulopohjaan kuin se, mitä windfall-verolla kerätään.

5. Vero nostaisi sähkön hintaa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa poliittisilla päätöksillä ei pitäisi yhtään heikentää Suomessa toimivan teollisuuden kannattavuutta. Mankala-järjestelmän kautta kautta teollisuus kuitenkin osallistuisi windfall-veroon maksumiehenä. Mankala-järjestelmän takia vero siirtyisi myös kotitalouksien sähkön hintaan kunnallisten sähköyhtiöiden kautta.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja valitaan Lahden puoluekokouksessa 14.6. Siitä alkaa parin viikon urakka uuden hallituksen muodostamiseksi.

Jos minihallitusneuvottelut sujuvat nopeasti, uusi pääministeri edustaa ensi töikseen Suomea Eurooppa-neuvostossa 26.6. Asialistalla on silloin muun muassa komission puheenjohtajan valinta sekä tulevien vuosien ilmasto- ja energiapolitiikka.

Uudenkin hallituksen työtä ohjaa 2011 neuvoteltu hallitusohjelma, johon kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet. Sitä on kuitenkin hyvä täsmentää. Hallituksen pitää konkretisoida itselleen ja eduskunnalle, mitä loppuvaalikauden aikana on tarkoitus saada aikaan.

Kokoomuksen linja on selvä: hallitusohjelmasta, kehysriihen päätöksistä ja Kataisen hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta pidetään kiinni. Uuden hallituksen tärkein tehtävä on toteuttaa ja panna toimeen nämä päätökset. Politiikan, erityisesti talouspolitiikan, pitää olla vakaata ja ennustettavaa.

Euroopan taloudessa on alkanut näkyä rohkaisevia merkkejä. Huolimatta viimeisen kuukauden isoista investointiuutisista, Suomen talouskehitys on kuitenkin turhauttavan huonoa. Teollisuuden globaali rakennemuutos, talouskriisi ja oman kilpailukykymme suhteellinen heikkeneminen loivat yhdessä pirullisen ansan, josta emme ole vieläkään päässeet kokonaan irti. Erityisen vaikeaksi Suomen tilanteen tekee, että perinteiset vahvat alamme metsä- ja ict-teollisuus ovat olleet vaikeuksissa. Uuden hallituksen onkin keskityttävä talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseen.

Valtio tai julkinen sektori ylipäänsä ei luo suoraan talouskasvua, ainakaan kestävällä tavalla. Tärkeintä on rakentaa hyvä toimintaympäristö: Suomen on oltava kilpailukykyinen, julkisen talouden kestävässä kunnossa, talouspolitiikan ennustettavaa ja johdonmukaista. Osaamisen vahvistaminen, kilpailun vapauttaminen, lupakäytäntöjen helpottaminen, yritysten hallinnollisen taakan keventäminen, työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen, maltillinen palkkakehitys ja työllistämisen kynnyksen madaltaminen ovat niitä elementtejä, joiden varaan voimme rakentaa Suomen uutta nousua.

Elvytyksestä puhuttaessa on syytä hahmottaa mittakaava. Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna 193,4 miljardia euroa. Valtion budjetti tälle vuodelle on 54,6 miljardia euroa, mihin sisältyy 7,1 miljardia lainanottoa. Hallitus päätti kehysriihessä kahdelle vuodelle jakautuvasta 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta, joka perustuu valtion omaisuuden myynnistä saataviin tuloihin. Niitä käytetään muun muassa Tekesin toimintaan. Hyvin rakennetulla paketilla voi vipuvaikutuksineen olla hetkellistä merkitystä talouskasvun tukemisessa. Ihmeitä sillä ei kuitenkaan saada aikaan tai muuteta talouden isoa kuvaa.

SDP:n suunnalta on viime viikkoina 1) esitetty kritiikkiä valtionyhtiöiden myyntiä kohtaan 2) ehdotettu puolen miljardin suuruista ylimääräistä työllisyyspakettia ja 3) toivottu lisärahaa muun muassa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tämä linja tarkoittaisi valtiontalouden kannalta siis vähemmän tuloja ja enemmän menoja.

Suomen julkisen talouden uskottavuuden puolustaminen on tavoite, johon toivottavasti kaikki hallituspuolueet sitoutuvat jatkossakin.

Olen itse valmis keskustelemaan avoimesti erilaisista vaihtoehdoista talouskasvun ja työllisyyden kohentamiseksi kestävästi, velkaantumista kiihdyttämättä. Perinteinen elvyttäminen itsensä vuoksi ei ole tässä taloustilanteessa mahdollista. Jos uudessa hallituksessa on valmiutta siirtää budjettikehyksen sisällä menoja tai muuttaa veroja aidosti ja kestävästi talouskasvua tukevaan suuntaan, se ei varmasti jää Kokoomuksesta kiinni.

Olen monessa yhteydessä viitannut Saksan liittokansleri Angela Merkelin lausumaan dilemmaan: EU edustaa 7 prosenttia maailman väestöstä, 25 prosenttia tuotannosta ja 50 prosenttia sosiaalimenoista. Tämän takia EU-maiden talouksien on oltava hyvässä iskussa. Minusta yhtälön ratkaisuun tarvitaan neljä tekijää: vapaakaupan edistäminen, sisämarkkinoiden kehittäminen, kilpailukyvyn edistäminen ja kestävä julkinen talous.

 

EU-komissio julkaisi muutama tunti sitten maakohtaiset suosituksensa, jotka koskevat sekä kilpailukykyä että julkista taloutta. Maakohtaiset suositukset julkaistaan vuosittain, nyt neljättä kertaa. Tarkoituksena on arvioida jäsenmaiden talouspolitiikkaa ja rakenneuudistuksia, antaa suosituksia toimenpiteiksi ja seurata toimeenpanoa. Viime kädessä kyse on jäsenmaiden talouspolitiikan kestävyydestä.

 

Maakohtaiset suositukset ovat osa niin kutsuttua eurooppalaista ohjausjaksoa. Kyse on koordinaatiosta, jota talouskriisi on osaltaan syventänyt. Viime aikojen suurena kysymyksenä on ollut, kuinka pitää yllä elpyvää taloutta. Tärkeimpinä osa-alueina ovat kasvua tukeva julkinen talous, rahoitusmarkkinoiden toimivuus, kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen, työttömyyteen ja sosiaalisiin seurauksiin puuttuminen ja julkishallinnon nykyaikaistaminen.

 

Maakohtaiset suositukset peilaavat näitä. Suomea muun muassa kannustetaan kustannustehokkaisiin julkisiin palveluihin, suositellaan tehostamaan koko työvoimapotentiaalin hyödyntämistä, kehotetaan edistämään kilpailua erityisesti vähittäiskaupassa ja suositellaan lisäämään innovaatiovalmiuksia.

 

Emmekä me ole toimettomina istuneetkaan. Hallituskauden aikana on päätetty menoja vähentävistä ja tuloja lisäävistä toimista yhteensä 6,6 miljardin edestä. Tämän kevään kehysriihessä päätettiin toimista, jotka vähentävät valtion menoja ja lisäävät tuloja 2,3 miljardia. Myös komissio on noteerannut muun muassa kunta- ja sote-uudistuksemme.

 

Mielestäni talouspolitiikan koordinaatio ja maakohtaiset suositukset sen välineenä ovat hyödyllisiä. Koskaan ei ole haitaksi, kun saa ulkopuolisen näkökulman omaan toimintaansa. Tästähän on viime kädessä kyse.

 

Toisinaan ulkopuolisesta näkökulmasta saa uskonvahvistusta omille ajatuksilleen. Komissio kiinnittää huomionsa esimerkiksi työllisyysasteeseemme, jota pidän itse keskeisenä kysymyksenä. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa menossa on työikäisen väestön supistuminen noin 100 000 ihmisellä kuluvalla vuosikymmenellä. Se haastaa talouskasvun pohjan. Meillä on onneksi mahdollisuus aktivoida vähintään yhtä monta työikäistä, jotka ovat nyt sivussa työelämästä. Työllisyysaste on valinta. Hyvinvointiyhteiskunnan sopukoihin on takertunut esteitä, jotka hankaloittavat työpaikkojen syntyä.

 

Järjestelmäämme on korjattava siten, että työn tekeminen ja teettäminen on aina kannattavaa. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta. Ja tulokset näkyvät. Työllisten osuus työikäisistä on noussut molemmissa maissa reippaasti talouskriisistä huolimatta.

 

Palaan Merkelin dilemmaan. Talouden kestävyydessä, esimerkiksi työllisyysasteessa, on kyse eurooppalaisen elintason ylläpidosta, siis hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisesta. Sen hoitamisessa emme voi työntää päätämme pensaaseen.

 

EU-komission suositukset voit lukea kokonaisuudessaan täältä.