Julkisessa puheessa esiintyy usein vaatimus yhteisen suunnan löytämisestä Suomelle. Meillä elää edelleen perinne, jossa ”laaja kansallinen yhteisymmärrys” on arvo sinänsä.

Minä puolestani olen käyttänyt tällä viikolla paljon aikaa miettien, miten Suomesta saadaan vielä moniäänisempi ja eläväisempi maa. Puhuin aiheesta tiistaina Aalto-yliopiston kansainväliselle henkilökunnalle ja torstaina sain asiantuntijoilta briiffin liikkuvuuden ja maahanmuuton tilanteesta Suomessa.

Johtopäätökseni on, että enemmän kuin kansallisia toteemeja Suomi tarvitsee nyt moninaisuutta. Se koskee paitsi Suomessa asuvia ihmisiä myös talouttamme ja sivistystämme, jonka rakentamisessa yliopistojen kansainvälistyminen on avainasemassa.

Nämä ajatukset ovat kyteneet päässäni pitkään, sillä halusin jatkaa Jyrki Kataisen elokuussa esittämää ajatusta mosaiikkimaisesta Suomesta. Olennaisin ajatukseni on, että meidän ei pidä pelkästään sietää moninaisuutta vaan suorastaan edistää sitä.

Kuvaan pelitilannetta nyt Suomen väestön, talouden ja yliopistomaailman näkökulmasta.

Suomi tarvitsee ensinnäkin lisää väestöllistä moninaisuutta, vaikka hyvään suuntaan on menty jo jonkin aikaa. Suomessa asuu vakinaisesti runsaat 203 000 ulkomaalaista. Vaikka määrä on pieni, se on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Suomen nettomaahanmuutto on alkanut kasvaa lyhyen ajan sisällä. Ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on 3,7 %, mikä on noin puolet EU-maiden keskiarvosta. Ylivoimaisesti suurimmat ulkomaalaisryhmät Suomessa ovat virolaiset ja venäläiset.

Suomen maahanmuutto on samalla monimuotoistunut. Tyypillisimpiä Suomessa oleskelun syitä ovat työnteko, opiskelu ja perhesiteet, mikä ei valitettavasti näy julkisessa keskustelussa. Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat huomattavasti kantaväestöä nuorempia ja useimmat heistä ovat työelämässä. OECD:n tilastot osoittavat, että maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän rahaa kuin siltä vievät.

Suomen maahanmuuttopolitiikka siis toimii: rakennamme suvaitsevaa, turvallista ja moniarvoista Suomea ja vahvistamme samalla kilpailukykyämme.

Avainasemassa on pääkaupunkiseutu, joka kansainvälistyy muuta Suomea nopeammin. Pääkaupunkiseudulla joka kymmenes asukas on maahanmuuttajataustainen. Täällä on yli puolet Suomen maahanmuuttajista, ja keskittyminen jatkuu. Maahanmuuttajien väestöosuus on pääkaupunkiseudulla kolme kertaa suurempi kuin koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on 160 rekisteröityä äidinkieltä ja 150 kansallisuutta. Noin joka viidennessä pääkaupunkiseudulla solmitussa avioliitossa ainakin toisen puolison äidinkieli on muu kuin suomi. Muunkieliset selittävät myös suuren osan pääkaupunkiseudun väestönkasvusta ja muuttoliikkeestä. Työikäisen väestön kasvu pääkaupunkiseudulla on käytännössä maahanmuuttajien varassa.

Myös Suomen talous tarvitsee taloudellista moninaisuutta, jotta emme enää päätyisi nyt vallitsevaan tilanteeseen, jossa vain odotamme mitä suhdanteet meille tekevät. Suomen talouden haavoittuvuus käy selvimmin ilmi, kun vertaillaan tilannettamme Ruotsiin ja Saksaan. Sekä Ruotsin että Saksan kokonaistuotanto ja vienti ovat toipuneet edellisestä lamasta Suomea paremmin. Siihen on kaksi pääsyytä: Ruotsin ja Saksan talouden ja viennin monipuolisempi rakenne ja ikääntyvän väestön parempi osallistuminen työelämään, joka pitää yllä kotimaista kulutuskysyntää. Työllisyysaste on Ruotsissa ja Saksassa ollut jo pitkään noin viisi prosenttiyksikköä Suomea korkeampi.

Suomen viennin rakenne on yksipuolinen, mikä heikentää reaalista kilpailukykyä. Viennin rakenteen yksipuolisuus tekee Suomen viennin erityisen haavoittuvaksi muutaman sektorin suhdannevaihteluille tai yrityksen menestykselle.

Moninaisuuden lisääntyminen olisi omiaan luomaan Suomelle myös lisää korkean osaamistason vientituotteita eli innovaatioita. Suomen tavaroiden viennistä suuri osa on työvoima- ja raaka-ainevaltaisia tuotteita tai matalan osaamistason ja intensiteetin tuotteita. Esimerkiksi öljyn ja raudan viennin arvo Suomesta on kasvanut liki viidenneksen vuodesta 2007 vuoteen 2012.

Lopuksi tärkein: moninaisuus sikiää moninaisissa ja vapaissa yhteisöissä. Oppilaitokset ovat paras paikka moninaisuuden opettelulle ja siitä nauttimiselle. Siksi myös Suomen yliopistot tarvitsevat edelleen lisää moninaisuutta.

Yliopistojenkin osalta mennään jo kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Kansainvälisten maisteriohjelmien määrä on Suomessa noin kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vaikka vauhti tuntuu hurjalta, on syytä muistaa, että esimerkiksi Saksassa niiden määrä on samassa ajassa kahdeksankertaistunut. Suomen erityisongelma on se, että valmistuneet kansainväliset opiskelijat jäävät harvoin Suomeen.

Helsingin seutu näyttää tässäkin asiassa hyvää esimerkkiä. Pääkaupunkiseudulla on jo nyt noin 200 kansainvälistä koulutusohjelmaa ja noin 3000 ulkomaalaista henkilökunnan jäsentä. Helsingin seudun korkeakouluissa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut 60 % yliopistoissa ja 90 % ammattikorkeakouluissa vuosina 2005-2011. Nyt täällä on yhteensä yli 7000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, ja joka vuosi aloittaa noin 2000 uutta. Lisäksi on noin 3000 vaihto-opiskelijaa. Opiskelu on perhesyiden jälkeen toiseksi yleisin syy muuttaa Suomeen: neljännes uusista oleskeluluvista myönnetään opiskelua varten.

Enpä olisi uskonut muutama vuosi sitten, että kauppapolitiikasta tulee näin kuuma aihe kuin mitä se nyt on. Vapaakauppasopimusrintamalla tapahtuu koko ajan.

Olin maanantaina Brysselissä tapaamassa kauppakomissaari Karel De Guchtia ja kertomassa Suomen näkökannoista EU-USA-vapaakauppasopimukseen. Toin esille Suomen tärkeimmät kannat. Me toivomme, että sopimus on kunnianhimoinen erityisesti palveluissa, julkisissa hankinnoissa sekä sääntelyssä ja tullimenettelyissä.

Kaupan vapauttaminen on Suomelle tärkeää erityisesti suunnittelu- ja asiantuntija- ja digitaalisissa palveluissa ja informaatio- ja viestintäalalla. Myös yritysten toimintaan liittyvien ihmisten maahantuloa koskevat kysymykset, muun muassa työlupien saanti, ovat Suomelle tärkeitä. Tämä auttaisi esimerkiksi suomalaisten koneiden ja laitteiden huoltopalvelujen myymistä Yhdysvaltoihin. Suomi toivoo myös, että pääsemme eroon syrjivistä ja kohtuuttomista tuotemääräyksistä sekä raskaista testaus- ja sertifiointimenettelyistä. Näin pienet ja keskisuuret yritykset pääsisivät helpommin jenkkimarkkinoille.

Minulta on kysytty, miten Suomen kanta eroaa EU:n kannasta vapaakauppaneuvotteluissa. Vastaus on helppo: Suomen kanta on sama kuin EU:n kanta. Komission neuvottelumandaatti vastaa hyvin Suomen kantoja. Suomen tavoitteet on huomioitu tavoitteissa kiitettävästi, minkä takia meidän on helppo tukea komissiota neuvottelujen edetessä.

Puhuimme De Guchtin kanssa pitkään myös siitä, että neuvotteluiden olisi oltava mahdollisimman avoimet. Suomi kiinnittää erityistä huomiota koko neuvottelujen ajan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Edellytän, että neuvotteluista annetaan niin Brysselissä kuin Suomessakin ajantasaista tietoa neuvottelujen kaikissa vaiheissa. Jäsenvaltioiden tulee myös voida vaikuttaa sopimuksen sisältöön neuvottelujen aikana. Se on Suomessa erityisen tärkeää eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi.

Tänään ulkoministeriö järjesti toisen kansalaiskuulemisen sopimuksesta. Ensimmäinen järjestettiin elokuussa, ja oli hienoa nähdä, että aihe kiinnostaa. Paikalla oli kansalais- ja etujärjestöjä ja toimittajia. Kerroimme prosessin etenemisestä ja kuulimme toistemme näkemyksiä.

Neuvotteluissa ollaan nyt siirtymässä käytännön vaiheeseen, eli aletaan vaihtaa tarjouksia. Tarjous tulleista tulee ensi viikolla. EU:n tarjous pyrkii poistamaan tullit heti suurelta osalta tuotteista ja lopuissa sovellettaisiin siirtymäaikoja. Helmikuun puolivälissä komissaari De Gucht tapaa Yhdysvaltojen kauppaedustaja Michael Fromanin, joka on Yhdysvaltojen pääneuvottelija. Silloin käydään niin kutsuttu stocktaking, jossa käsitellään poliittisella tasolla kaikki aihepiirit.

Suomessa sopimuksesta annetaan pääministerin ilmoitus eduskunnalle maaliskuun alkupuolella ja itse matkustan huhtikuun alussa tapaamaan Fromania, keskeisiä senaattoreita ja edustajanhuoneen jäseniä.

Jos miettii suuria linjoja, niin minusta EU-USA-kauppasopimuksessa on kyse Suomen avautumisesta maailmalle: GATT solmittiin 1950, Efta-liitännäisjäsenyys ja tulliton kauppa Neuvostoliiton kanssa 1961, EEC-vapaakauppasopimus ja KEVSOS-sopimukset 1973, ETA-sopimus 1994, EU-jäsenyys 1995, EU:n laajentuminen 2004 ja EU:n vapaakauppasopimushankkeet eri maiden kanssa viime vuosina. Suomi on viennistä riippuvainen maa, joka tarvitsee kansainvälisiä kauppasopimuksia, jotta pääsemme käsiksi maailman markkinoille. Kaupan esteiden purku on pitkässä juoksussa parasta Suomen taloudelle ja työpaikoille. Sopimuksissa pitää tietysti olla tarkkana, ettei väärinkäytöksiä synny.

Vielä loppuun toinen kiinnostava kauppapoliittinen uutinen: viime viikolla Maailman talousfoorumin yhteydessä EU, USA, Kiina ja useat muut maat antoivat julkilausuman pyrkimyksestä vapauttaa ympäristöä suojelevien tuotteiden tulleja. Vihreiden tuotteiden tulleja ainakin laskettaisiin huomattavasti tai jopa päästäisiin nollatulleihin. Tämä on hieno tavoite, koska näin voidaan oikeasti löytää keinoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Suomalaisille cleantech -yrityksille pyrkimys on myös hyvä uutinen. Olen aikaisemmin täällä blogissakin kirjoittanut siitä, että Suomen osuus maailman cleantech -markkinoista on yli prosentin. Vaikka yksi prosentti kuulostaa pieneltä, kannattaa muistaa, että Suomen osuus maailman bruttokansantuotteesta on 0.4 prosenttia. Osuutemme cleantech-markkinoista on siis yli kaksinkertainen bkt:hen verrattuna.

Tällaista kauppapolitiikkaa tällä viikolla. Ensi viikolla ohjelmassa enemmän Eurooppa- ja pohjoismaisia asioita.

Pari päivää ”kaapista tulon” jälkeistä elämää takana. Mahtava fiilis! Olen niin liekeissä, että pitää kaivaa kohta vaahtosammutin esiin. Tiimiin liittyi viikonlopun aikana jo 558 ihmistä. Olen todella kiitollinen! Mukaan pääsee täältä.

Totesin perjantaina käyttäväni sananvapauttani hieman aiempaa vapaammin kevään aikana. Blogi on siinä yksi keskeinen väline. Toivon voivani tehdä tämän positiivisella tavalla.

Mainitsin perjantaina myös, että Perussuomalaisten eurovaaliasetelmat ovat mielenkiintoiset: näyttää siltä, että heidän europarlamenttiryhmänsä on katoamassa alta. Asia on minusta huomionarvoinen – niin paljon ”EU-kriittisten” vaalivoittoa on Suomessakin povattu.

Timo Soini kertoi myöhemmin medialle käyneensä viime viikolla Strasbourgissa neuvottelemassa Perussuomalaisten ryhmästä. Ei savua ilman tulta. Soini ei halunnut kertoa yksityiskohtia ennen vaaleja. Minusta tämä on äänestäjien kuluttajansuojan kannalta ongelmallista. Mitä salattavaa siinä on, keiden kanssa Perussuomalaiset aikoo liittoutua Euroopan parlamentissa?

Eurovaalit ovat henkilövaalit ja käydään kansallisten puolueiden tunnusten alla. Kuitenkin sillä, mihin ryhmään europarlamentissa kuuluu, on suuri merkitys. Parlamenttiryhmät jakavat kokonsa suhteessa lainsäädäntövastuut (mietinnöt) ja puheajan. Suuren ryhmän puolesta neuvottelevalla mepillä on vaikutusvaltaa hurjasti enemmän kuin pientä porukkaa edustavalla.

Parlamentin suurimmilla ryhmillä, keskustaoikeiston EPP:llä, johon me kokoomuslaiset kuulumme, ja sosialistien S&D:llä, jossa ovat Suomen demarit, on vielä kokoaankin enemmän vaikutusvaltaa meppien äänestyskäyttäytymistä tutkivan Votewatch-sivuston mukaan. EU-kriittiset ryhmät oikealla ja vasemmalla vaikuttavat puolestaan EU-lainsäädäntöön pienehköä kokoaankin vähemmän johtuen keskinäisestä eripurasta.

Perussuomalaiset kuuluvat parlamentissa EFD-ryhmään, jonka kantavat voimat ovat eroa EU:sta ajava Iso-Britannian itsenäisyyspuolue (UKIP) ja Italian Pohjoisen liitto (Lega Nord), jonka johtaja Matteo Salvini on kuvannut euroa rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Yhtäaikaa Soinin kanssa Strasbourgissa viime viikolla ollut Salvini kertoi yhteistyöstä Ranskan äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Penin kanssa. Vaalivoittoa Ranskassa hamuava Le Pen on puolestaan ilmoittanut kokoavansa ryhmän tulevaan europarlamenttiin yhdessä islamin vihaajana profiloituneen Geert Wildersin johtaman Hollannin Vapauspuolueen kanssa.

EFD-ryhmässä on tällä hetkellä 31 meppiä 12 eri maasta. Euroopan parlamentin sääntöjen mukaan parlamenttiryhmän perustamiseen tarvitaan vähintään 25 meppiä 7:stä eri maasta. Jos Lega Nordin mepit (tällä hetkellä 7) siirtyvät äärioikeiston ryhmään, eivät sääntöjen vaatimukset enää täyty. Eri eurooppalaisten mielipidemittausten mukaan EFD-ryhmään tulisi eurovaalien jälkeen vain 22?27 meppiä. Tällöin Perussuomalaiset ja UKIP jäisivät ilman omaa ryhmää, elleivät ne mene mukaan äärioikeiston uuteen ryhmään.

Perussuomalaisten Sampo Terho on elätellyt toivetta EFD:n liittoutumista pääasiassa brittikonservatiiveista, puolalaisista ja tsekeistä koostuvan konservatiiviryhmä ECR:n kanssa. Tämä voi osoittautua vaikeaksi, sillä UKIP ja brittikonservatiivit ovat toistensa verivihollisia Iso-Britanniassa. Myös puolueiden EU-politiikan tavoitteet ovat erilaiset: UKIP ajaa Iso-Britannian eroa EU:sta, kun taas konservatiivijohtaja Cameronin tavoite on uudistaa unionia ja pysyä sen jäsenenä.

Parlamenttiryhmien rakenteessa tapahtuu usein muutoksia eurovaalien yhteydessä. Perussuomalaisten osalta vaihtoehtoja on kuitenkin varsin rajallinen määrä. On täysin mahdollista, että Perussuomalaisten valinnanmahdollisuus seuraavassa Euroopan parlamentissa rajoittuu istumiseen sitoutumattomana tai liittymiseen uuteen äärioikeiston ryhmään. On hyvä, että he pyrkivät nyt rakentamaan kolmatta vaihtoehtoa. Avoimuus olisi kuitenkin hyväksi. Olisi kiinnostavaa kuulla Timo Soinilta, missä porukassa Perussuomalaiset aikovat tehdä työtä seuraavassa europarlamentissa. Muuten Perussuomalaisten äänestäjä pidetään pimennossa.

Tämä blogi perustettiin melkein tasan kymmenen vuotta sitten, 13.1.2004. Kerroin silloin asettuvani ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa. Vanhaa tekstiä lukiessani muistin, miten minua jännitti. Ja niin jännittää nytkin. Pidin nimittäin hetki sitten tiedotustilaisuuden, jossa kerroin asettuvani ehdolle toukokuun EU-vaaleissa. Tiedotustilaisuuden paikkakin oli sama kuin kymmenen vuotta sitten, Helsingin Taidehallin klubi. Kymmenessä vuodessa ympyrä sulkeutuu.

Vuonna 2008 koin, että isänmaa kutsuu, kun ulkoministeri vaihtui lennosta. Kuusi vuotta ulkoministeriössä ovat olleet huippukiinnostavia, olen saanut tehdä unelmatyötäni ja nauttinut, en nyt ihan jokaisesta, mutta melkein jokaisesta päivästä. Nyt tuntuu, että isänmaa kutsuu Brysseliin. Suomen menestys riippuu Euroopan menestyksestä. Nyt pitää toimia.

Viime vuosien kriisi on osoittanut meille kaikille, kuinka suuri vaikutus Euroopan integraatiolla on. Kriisinhoito ei ole ollut helppoa. Euroalue on saatu vakautettua, ja tuomiopäivän skenaariot eivät ole toteutuneet. Nyt pitää miettiä, millaisen Euroopan haluamme. Se EU, jonka rakentamiseksi olen tehnyt ja haluan tehdä töitä, on Suomen ja Euroopan vakauden, vaurauden ja turvallisuuden paras tae. Se on unioni, joka toimii tehokkaasti, avoimesti ja demokraattisesti, kunnioittaa niin enemmistön tahtoa kuin vähemmistöön jäävien tarpeita, ei haittaa työpaikkojen syntymistä ylisääntelyn kautta ja pystyy puhumaan tasavertaisena toimijana niin USA:n, Kiinan kuin Venäjänkin kanssa.

Suomen ja suomalaisyritysten menestykselle on ratkaisevan tärkeää, että EU ja sen sisämarkkinat toimivat hyvin. Kun markkina-alueella on samat säännöt, ihmiset, tavarat, palvelut ja pääoma pääsevät liikkumaan vapaasti.

Eurovaaleista on yritetty tehdä vastakkainasettelua liittovaltion kannattajien ja EU-vastustajien välille. Tämä ei ole yksinkertaistamista vaan tahallista harhaanjohtamista. Täyteen jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen perustuvaa tulonsiirtounionia ei halua Suomessa kukaan. EU on aina ollut ja tulee olemaan enemmän kuin kansainvälinen järjestö ja vähemmän kuin valtio.

Kymmenen vuotta sitten linjasin, että aion tehdä politiikkaa mahdollisimman avoimesti, rehellisesti ja innokkaasti. Olen pyrkinyt tuomaan ulkopolitiikkaan ja laajemminkin politiikkaan aktiivisuutta ja avoimuuden kulttuuria, joissa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ilman tärkeilyä ja ilkeilyä. Voit olla varma siitä, että nuo periaatteet ohjaavat työtäni jatkossakin.

Jos haluat mukaan kampanjaan, laita viestiä tänne.

Britanniassa on viime viikkoina keskusteltu siitä, voisiko maahanmuuttajien määrää rajoittaa. Keskustelun sävy on ollut mälsä.

Britannialla on positiivinen ja merkittävä rooli Euroopan unionissa. Se on kuulunut sisämarkkinoiden rakentajiin ja edistänyt sekä vapaakauppaa että laajentumista. Ilman Britanniaa meillä tuskin olisi eurooppalaista sisämarkkinaa. Euroopan unioni voi aina paremmin silloin, kun Britannia on siinä täysillä mukana.

Suhtautuminen Euroopan unioniin on kuitenkin pitkään ollut brittipolitiikan vaikeita kysymyksiä. On paljon ymmärtämystä sille, että brittihallitus hakee sisäpoliittisesti tukevaa maata jalkojensa alle, mutta Britannian EU-suhteen arvioinnin tulee perustua tosiasioille. Ajatukset, että Britannia voisi esimerkiksi yksipuolisesti irtaantua EU-säädöksistä eivät sovi yhteen sen EU-jäsenyyden kanssa.

Britit ovat tunnettuja pragmaattisuudestaan, mutta Euroopan integraatio tuo pintaan vahvan ideologisen sävyn.

Neljä vapautta ? työvoiman, pääoman, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus – on EU:n syvintä perustaa. Ilman näitä vapauksia ei ole yhtenäistä eurooppalaista taloutta ja markkinoita, joka on myös Britannialle merkittävä etu. Ei Lontoon City ? Euroopan johtava rahoitusmarkkinakeskus – palvele vain Britanniaa, vaan se elää rahoituspalveluiden myymisestä koko Euroopalle.

Ei ole ajateltavissa, että EU:n vapauksista ja velvollisuuksista ottaa vain haluamansa ? sitoutuminen vapaaseen liikkuvuuteen kuuluu näihin. On oma paradoksinsa, että Britannia on voimakkaasti ajanut laajentumista, mutta nyt poliittisessa keskustelussa on haluja työvoiman liikkumista koskeviin rajoituksiin.

Tällä hetkellä hiukan yli 14 miljoonaa EU:n kansalaista asuu vakinaisesti muussa EU-maassa kuin kotimaassaan. Vuosittainen EU-maiden välinen liikkuvuus on 0,29 %:n tasolla. Yhdysvalloissa vastaava luku on 2,4 %.

Vapaan liikkuvuuden taloudellinen merkitys Euroopassa on positiivinen. Euroopassa liikutaan nimenomaan työn perässä, ei etuuksien. Kyllä oikea eurooppalainen intressi on helpottaa liikkumista ? työskentelyä, opiskelua, asettumista. Eurooppalaisen integraation pitkä linja on raja-aitojen ja esteiden kaatamista, ei pystyttämistä.

Olen aina arvostanut Britanniaa nimenomaan vapauden ja avoimuuden edustajana. On tärkeää, että Britannia tekee selkeän myönteisen EU-valinnan edustamiensa arvojen pohjalta, joihin myös vapaa liikkuvuus kuuluu.

Kun katsotaan Euroopan isoja haasteita ? hyvinvointi, kilpailukyky, työllisyys, ilmastonmuutos, kansainvälinen asema, ikääntyminen ? niin looginen vastaus on, että Euroopassa näihin haasteisiin voidaan vastata vain toimimalla tiiviisti yhdessä. Siitä Euroopan unionissa on pohjimmiltaan kysymys. Tämä sama logiikka pätee myös Britanniaan.

Lomat on lusittu, nilkka leikattu ja patterit täynnä. Viikonloppu kuluu Twitter-kirjaa kirjoitellen. Olen ensi viikolla takaisin töissä hyvillä fiiliksillä ja toivottavasti entistä paremmin liikkuvalla nilkalla.