Tässä tänään Helsingin Sanomissa julkaistu tekstini siitä, miten euro on vakauttanut Suomen taloutta.

HS Vieraskynä 26.6.2013

Eu­ro on tuo­nut Suo­men ta­lou­teen en­nen­nä­ke­mä­tön­tä va­kaut­ta. Uu­dis­tus­ten an­sios­ta eu­ro­alueel­la on tu­le­vai­suu­des­sa en­tis­tä­kin pa­rem­mat val­miu­det koh­da­ta krii­se­jä.

Vii­me ai­ko­jen kes­kus­te­lun pe­rus­teel­la voi­si luul­la, et­tä eu­ro on Suo­men his­to­rian huo­noin va­luut­ta. Fak­tat ker­to­vat tois­ta: eu­ro on ol­lut kaik­kien ai­ko­jen va­kain va­luut­ta.

Suo­men ra­ha­yk­sik­kö on ol­lut kaut­ta his­to­rian se­kä ta­lou­del­li­nen et­tä po­liit­ti­nen va­lin­ta. Suo­mi ot­ti oman va­luu­tan käyt­töön Ve­nä­jän suos­tu­muk­sel­la vuon­na 1860. Rin­nal­la käy­tet­tiin aluk­si rup­laa.

Mar­kas­ta pu­hut­taes­sa on hy­vä muis­taa sen ko­ko his­to­ria, jos­sa riit­ti ylä- ja ala­mä­kiä. Mark­ka oli ole­mas­sa­olon­sa ajan ul­ko­puo­lis­ten voi­mien ja maail­man ta­lous­ke­hi­tyk­sen rie­po­tel­ta­va­na.

Kul­ta­kan­taan si­dot­tu­na mark­ka oli en­sin sa­man­ar­voi­nen Rans­kan fran­gin kans­sa, sit­ten Eng­lan­nin pun­nan. Toi­sen maail­man­so­dan jäl­keen Suo­mi de­val­voi usei­ta ker­to­ja, ja 1950-lu­vul­la mar­kan ar­vo oli pu­don­nut sa­das­osaan ver­rat­tu­na en­sim­mäis­tä maail­man­so­taa edel­tä­nee­seen ai­kaan. 1960?70-lu­vuil­la de­val­voin­te­ja teh­tiin nel­jä. Vuo­den 1992 de­val­vaa­tion jäl­keen mark­ka pääs­tet­tiin kel­lu­maan.

Suo­men ta­lou­den ja va­luu­tan kään­teet ovat ai­na riip­pu­neet mui­den, mei­tä suu­rem­pien ta­louk­sien koh­ta­lois­ta. Eu­ro­ai­ka­na Suo­mi on ol­lut it­se mu­ka­na päät­tä­mäs­sä, mi­tä sen va­luu­tal­le ta­pah­tuu. Mi­kään muu jär­jes­te­ly ei an­tai­si meil­le yh­tä var­maa ase­maa ja ja­lan­si­jaa.

Eu­ro on tuo­nut hin­ta­va­kau­den, jo­ten inf­laa­tio on py­sy­nyt vä­häi­se­nä. Vie­lä 1970?80-lu­vuil­la joi­den­kin EU:n jä­sen­mai­den inf­laa­tio oli no­peaa, jo­pa yli 20 pro­sent­tia. Eu­ron ai­ka­na inf­laa­tio on py­sy­nyt pa­ris­sa pro­sen­tis­sa.

Kun inf­laa­tio on ol­lut heik­koa, myös ko­rot ovat py­sy­neet pie­ni­nä. Tä­mä tar­koit­taa, et­tä ih­mi­set voi­vat ot­taa hel­pom­min ja hal­vem­mal­la lai­naa. Myös yri­tyk­set hyö­ty­vät, kos­ka ne ky­ke­ne­vät in­ves­toi­maan ja tar­joa­maan työ­tä.

Eu­ro­alueel­la teh­tä­vät rat­kai­sut vai­kut­ta­vat voi­mak­kaas­ti myös nii­hin eu­roop­pa­lai­siin mai­hin, jot­ka ei­vät kuu­lu eu­roon. Suo­mel­le on tär­keää ol­la mu­ka­na päät­tä­mäs­sä omis­ta asiois­tam­me. Olem­me eu­ro­alueen ai­noa AAA-luot­to­luo­ki­tet­tu maa, jon­ka kaik­ki luot­to­luo­kit­ta­jat mää­rit­te­le­vät va­kaak­si. Vai­ku­tus­val­tam­me on pal­jon ko­koam­me suu­rem­pi.

Pa­rin vii­me vuo­den ai­ka­na EU-kes­kus­te­lu on kes­kit­ty­nyt krii­si­mai­den ti­lan­teen vat­kaa­mi­seen. Tot­ta on, et­tä eu­ro­alueel­la on ol­lut on­gel­mia, ja niis­tä on otet­ta­va opik­si. Akuu­tein krii­si on ohi, mut­ta työ­tä riit­tää yhä.

Eu­ro­alueen ke­hit­tä­mi­sek­si on teh­ty poik­keuk­sel­li­sen pal­jon poik­keuk­sel­li­sen no­peas­ti. Nyt on an­net­ta­va ai­kaa lain­sää­dän­nön toi­meen­pa­nol­le. Uu­dis­tus­ten vuok­si eu­ro­alueel­la on huo­mat­ta­vas­ti pa­rem­mat val­miu­det koh­da­ta krii­se­jä kuin fi­nans­si­krii­sin puh­je­tes­sa.

Jul­ki­sen ta­lou­den kes­tä­vyy­teen ja mak­ro­ta­lou­den epä­va­kai­suuk­siin kiin­ni­te­tään nyt aiem­paa enem­män huo­mio­ta. Ta­lous­po­li­tii­kan koor­di­naa­tio­ta on vah­vis­tet­tu, ra­hoi­tus­mark­ki­na­lain­sää­dän­töä on ryh­dyt­ty uu­dis­ta­maan, pank­kien va­ka­va­rai­suut­ta on alet­tu vah­vis­taa ja pank­ki­unio­ni­han­ke on käyn­nis­tet­ty.

Eu­ro­alueen ta­lout­ta on ke­hi­tet­tä­vä edel­leen tor­ju­maan krii­se­jä ja kes­tä­mään pa­rem­min nor­maa­lia ta­lou­den vaih­te­lua. Par­hai­ta kei­no­ja ovat kil­pai­lu­ky­vyn ko­hen­ta­mi­nen ja sen mu­ka­na tu­le­va kas­vu.

Pa­ras­kaan ra­ha­liit­to ei kes­tä, jos sen jä­sen­maat ovat kroo­ni­sen kil­pai­lu­ky­vyt­tö­miä ja elä­vät yli va­ro­jen­sa. Kas­vua ei­vät luo hal­li­tuk­set tai vi­ra­no­mai­set: ne voi­vat luo­da vain edel­ly­tyk­siä muun muas­sa sään­te­lyn, ve­ro­tuk­sen, työ­elä­män jous­to­jen, in­no­vaa­tio­ym­pä­ris­tön ja kou­lu­tuk­sen avul­la.

Ete­lä-Eu­roo­pan krii­si­mais­sa on teh­ty vii­me vuo­sien ai­ka­na tus­kal­li­sia­kin uu­dis­tuk­sia, jot­ka ovat pa­ran­ta­neet kil­pai­lu­ky­kyä. Suo­men­kaan ei ole va­raa jää­dä le­pää­mään laa­ke­reil­laan, vaan mei­dän on otet­ta­va to­sis­sam­me ko­mis­sion suo­si­tuk­set muun muas­sa elä­ke­iän nos­tos­ta. EU:n si­sä­mark­ki­nois­ta pi­tää ot­taa kaik­ki hyö­ty ir­ti ja kau­pan se­kä in­ves­toin­tien va­paut­ta­mis­ta täy­tyy ajaa.

Kol­me vuot­ta sit­ten mie­tit­tiin, säi­lyy­kö eu­ro va­luut­ta­na. Nyt aja­tus on väis­ty­nyt. Eu­ro­alue vah­vis­tuu uu­sien jä­sen­ten­sä an­sios­ta. Uu­det jä­se­net ovat merk­ki sii­tä, et­tä yh­teis­va­luut­taan luo­te­taan.

Viime viikon kuuma puheenaihe oli kauppapolitiikka. Viikonloppuna se oli tasavallan presidentin järjestämässä Kultaranta-keskustelutilaisuudessa ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Loppuviikon agenda taas muodostuu Eurooppa-asioiden ympärille. Tänään eduskunta nimittäin käsitteli EU-selontekoa, joka määrittelee Suomen EU-politiikan suuntaviivat.

Kokonaisuudessaan selonteon voi lukea täältä. Tärkeintä raportissa on mielestäni se, että Suomi haluaa edelleen kehittää yhteistä unioniamme rakentavalta pohjalta, ei hajoittaa sitä. Neljä kokonaisuutta on hyvä nostaa esiin raportista.

Ensimmäisenä on oikeusvaltioperiaate. Se tarkoittaa kansalaisten oikeuksien turvaamista. Raportissa todetaan, että oikeusvaltioperiatteen toteutuminen tulee varmistaa koko unionissa. Nykyisellään jäsenmaiksi pyrkiviltä edellytetään periaatteen noudattamista yhtenä keskeisimpinä jäsenyyskriteerinä, mutta kun kerran on jäseneksi päässyt, ei systemaattista valvontaa enää ole. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksittäisen jäsenmaan demokratiakehitykseen on mahdotonta puuttua ilman, että maassa tapahtuu varsin pitkälle meneviä ihmisoikeusloukkauksia.

Tämän vuoksi EU:hun pitäisi luoda voimassa olevien perussopimusten puitteissa seurantajärjestelmä, joka kattaisi kaikki jäsenmaat. Järjestelmä mahdollistaisi mahdollisimman varhaisen puuttumisen ongelmiin. Oikeusvaltioperiaatteen noudattamatta jättäminen, perus- ja ihmisoikeuksien loukkaaminen sekä vähemmistöjen syrjiminen eivät kuulu mihinkään maahan, vähiten Euroopan unioniin.

Toinen tärkeä asia ovat digitaaliset sisämarkkinat. Ne ovat valtava mahdollisuus koko Euroopalle, mutta etenkin Suomen kaltaiselle korkean koulutuksen ja digitaalisen osaamisen kärkimaalle. EU-komission arvioiden mukaan digitaaliset sisämarkkinat lisäisivät tehokkaasti toimiessaan EU:n bruttokansantuotetta 500 miljardilla eurolla vuoteen 2020 mennessä.

Olisi mahtavaa, jos Suomi voisi olla suunnannäyttäjä alalla ja pystyisimme kansallisesti purkamaan ja uudistamaan alan sääntelyä. Ei ole mitään järkeä kytkeä ratkaisuja teknologiaan ja laitteisiin, koska kuten kaikki tiedämme, teknologia vanhenee tänä päivänä nopeammin kuin lainsäädäntö astuu voimaan. Jos jokaisessa 27 EU-maassa on toisistaan poikkeavat säännökset, on turha miettiä, miksi myös alan innovointi tai tuotekehitys Euroopassa on pirstaleista. Myös globaalien toimijoiden mielenkiinto kehittää tuotteita eurooppalaisille markkinoille jää vaisuksi, kun jokaisessa maassa edellytetään hiukan erilaista tuotetta tai menettelyjä. Valitettava vaikutus on, että kuluttajat kärsivät sekä suppeasta tuotevalikoimasta että korkeista hinnoista.

Kolmantena kokonaisuutena esiin nousee energiapolitiikka. Se tarkoittaa tänä päivänä yhä enemmän myös turvallisuuspolitiikka. Jos joku sammuttaa valtion valot, yhteiskunta halvaantuu hetkessä. Onkin löydettävä tasapaino markkinatoiminnan ja toimitusvarmuuden välillä, vaikka se ei ihan yksinkertaista olekaan.

Selonteossa ehdotamme, että Euroopan unionille on luotava toimivat energian sisämarkkinat. Sisämarkkinat vahvistaisivat EU:n asemaa, laskisivat energian hintaa ja parantaisivat toimitusvarmuutta. Oleellista on, että eteenpäin mennään markkinaehtoisesti ja läpinäkyvästi niin, että kansalliset tukipolitiikat ja kapasiteettimekanismit eivät kehitystä estä.

Neljäntenä vaan ei vähiten tärkeimpänä mainitsen vapaan liikkuvuuden. Vapaa liikkuvuus mahdollistaa ihmisten muuttamisen työn perässä sinne, missä työtä on tarjolla. Vapaa liikkuvuus on jo olemassa, mutta yhä esimerkiksi vaikeudet saada ammattipätevyyttä hyväksyttyä toisessa jäsenmaassa, hankaloittavat liikkuvuutta käytännössä. Muutoinkin byrokratian ja erilaisten vaatimusten tulisi olla minimaalista tällä EU:n ydinalueella, josta me suomalaisetkin käytännössä hyödymme. Näen myös, että EU:ta kiusaavaan nuorisotyöttömyyteen voidaan tarttua nimenomaan vapaan liikkuvuuden kautta. Nuorison liikkuvuus on luonnostaankin suurta ja sen edellytyksiä tulisi ennestään parantaa.

Selonteko on kaiken kaikkiaan hyvä ohjenuora ja vahvistaa Suomen integraatiomyönteistä ja Euroopan unioniin ja euroon sitoutunutta linjaamme. Jos minulta kysytään, se olisi voinut olla rohkeampi, mutta tämä ei taida EU-nörtin suusta kuultuna olla varsinainen uutinen.

P.S. Jos olet kuulolla, avaahan Ylen ykkönen huomenna aamulla. Olen Ykkösaamussa puhumassa selonteosta heti kahdeksan uutisten jälkeen.

Edellisessä blogimerkinnässäni kuvattu vipinä kaupan ympärillä jatkuu. Eilinen EU:n kauppaministereiden kokous Luxemburgissa venyi kaksitoistatuntiseksi juuri siitä syystä, että kansainvälinen kauppa herättää nyt niin paljon intohimoja. Hyvä niin.

Suurin osa ajastamme kului tietysti luonnostellessamme neuvotteluvaltuuksia EU:n ja Yhdysvaltojen välistä kauppa-ja investointisopimusta varten. Julkaisin neuvottelutuloksesta erillisen tiedotteen, joten tyydyn tässä kirjaamaan muutamia ajatuksia tulokseen johtaneesta prosessista. Siitä on paljon opittavaa, koska mitään näin suurta ei ole kauppapolitiikassa yritetty pitkään aikaan.

EU-USA-sopimuksen tärkeydestä vallitsee täysi yksimielisyys, ja se on ilahduttavasti pantu merkille myös mediassa. Kun vaihdannan ja investointien esteet poistuvat suurimpien talousmahtien väliltä, on lupa odottaa aitoa hyvinvoinnin lisääntymistä: kaupan kasvua, uusia työpaikkoja ja kokonaistuotannon lisäystä. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita Suomi, Eurooppa ja Yhdysvallat nyt kipeästi tarvitsevat.

Miksi neuvottelumandaatista oli sitten niin vaikea sopia?

On hyvä palauttaa mieliin, että tiukasta neuvottelumandaatista sopiminen on EU:lle ominainen käytäntö. Kaikki kansainväliseen sopimukseen tähtäävät vaiheet on kirjattu tiukasti EU:n perustamissopimukseen. Jäsenvaltiot antavat prosesin alussa Euroopan komissiolle tarkat ohjeet tavoiteltavan sopimuksen sisällöstä. Sitten komissio neuvottelee vastapuolen kanssa ja pitää jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentin ajan tasalla neuvottelujen etenemisestä. Lopulta saavutettu neuvottelutulos edellyttää jäsenvaltioiden ja parlamentin hyväksyntää.

Mahtavaa, että kauppapolitiikasta on tullut vetävä aihe pitkästä aikaa. Viime viikolla puhuttiin EU:n ja Kiinan aurinkopaneelikiistasta ja eteläeurooppalaisista viineistä. Tällä viikolla kartalla on EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus, jota käsitellään perjantaina Euroopan unionin ulkoasiainneuvostossa. Ulkoasiainneuvosto kokoontuu kauppaministerien kokoonpanossa Luxembourgissa, ja sinne suuntaan minäkin. Suomen tavoitteena on, että hyväksymme perjantaina neuvottelumandaatin. Se tarkoittaisi kaupan vapauttamisneuvotteluiden aloittamista mahdollisimman pian. Sopimus antaisi kasvusykäyksen koko unionin taloudelle. Kirjoitin helmikuussa blogin sopimuksen hyödyistä.

Vapaakaupasta puhuttaessa on kiinnitetty huomiota reunaehtoihin. Kauppaneuvotteluissa suurin osa ajasta menee tyypillisesti siihen, että kaikki osapuolet esittelevät omia herkkyyksiään. Ne koskevat useimmiten aloja, joilla oman maan rajojen sisällä tapahtuvaa tuotantoa halutaan tavalla tai toisella suojella tai suosia.

Suomi on tunnetusti riippuvainen vapaakaupasta. Suomikaan ei silti halua vapaakauppaa mihin hintaan hyvänsä. Tämä pyrkimys eräänlaiseen tasapainoon näkyy hallitusohjelmassa, jonka mukaan ?Suomi tukee vapaakauppaneuvottelujen etenemistä? mutta ?kiinnittää erityistä huomiota siihen, että suomalaisten yritysten ja työntekijöiden etuja valvotaan?.

Tunnetuin monenkeskisten kauppaneuvottelujen näyttämö on Maailman kauppajärjestö WTO. Sen piirissä käytävät neuvottelut eivät ole aidosti edenneet pitkään aikaan. Siihen on yksinkertainen syy: kun kaikki osapuolet käyvät kauppaa vastavuoroisilla myönnytyksillä, neuvotteluista muodostuu nollasummapeli, jossa on kierros kierrokselta vähemmän jaettavaa. WTO:n väistyvä pääjohtaja Pascal Lamy on kuvannut monenkeskisen kauppajärjestelmän ydinongelmaa viiltävästi: kauppajärjestelmää yritetään pyörittää softalla, joka on peräisin menneiltä vuosisadoilta. Asian voi sanoa vielä ilkeämmin: kansainvälistä kauppaa hallitessaan kansalliset johtajat yrittävät ylläpitää harhakuvaa eli illuusiota vallasta. Tälle illuusiolle on nimi: merkantilismi.

Merkantilismi oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, jonka kukoistuskausi sijoittuu noin kolmensadan vuoden taakse. Merkantilismin tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, joilla haluttiin estää haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus on vakio, ja kaikkien piti haalia siitä itselleen mahdollisimman suuri osa.

Merkantilismin voi tiivistää kauppiaan sananlaskuun: vapaa kauppa on hyväksi ? erityisesti ulkomailla. Vienti on hyvä, tuonti on paha. On hämmästyttävää, miten vahvasti merkantilistiset äänenpainot pyörivät kauppaa koskevassa keskustelussa tänäkin päivänä. Ne ovat itse asiassa tehneet kyseenalaisen comebackin. Yllä kuvatulla retoriikalla on eräänlaista viihdearvoa mutta asia on valitettavasti Suomen kaltaisen talouden kannalta vakava. Mitä tapahtuu todellisuudessa?

Lähdetään perusteista. Liittyessään Euroopan unioniin Suomi tuli maailman suurimman talousmahdin jäseneksi. Suurimmalle osalle maailman valtioista EU on suurin kauppakumppani. EU on myös pysynyt tukevasti maailman suurimpana sekä tavarojen että palvelujen kaupan osapuolena. Talouskriisi ei ole muuttanut tätä asiantilaa miksikään.

Kaiken kukkuraksi EU:n kauppataseen ylijäämä on kasvanut tasaisesti myös kuluneen kymmenvuotiskauden aikana. Ylijäämän kasvu on itse asiassa kiihtynyt aivan viime aikoina. Valoisassa yleiskuvassa on kuitenkin synkkiä varjoja. EU:n jäsenvaltioiden vientimenestyksen välillä on suuria eroja. Karkeasti ottaen niin sanotuilla uusilla jäsenvaltioilla on mennyt hyvin ja vanhoilla huonosti. Suomi kuuluu vanhoihin jäsenvaltioihin. Suomen on pidettävä huoli omasta kilpailukyvystä tekemällä muun muassa rakenteellisia uudistuksia. Samalla kun rakenteita uudistetaan on tartuttava esimerkiksi pelialan kaltaisiin uusiin mahdollisuuksiin ja vietävä näitä eteenpäin.

Myös EU:n ulkopuolella trendi on selvä. Yhdysvaltojen ja Japanin vienti yskii, ja Kiina on karannut täysin omaan sarjaansa.

Euroopan unioni on kuitenkin reagoinut tilanteeseen täysin oikein: kun monenkeskinen kaupan vapauttaminen ei onnistu, sitä on tehtävä kahdenvälisesti. Mitä on saatu aikaan? EU:n vapaakauppaneuvottelut polkaistiin todenteolla käyntiin vuonna 2006, johon osuu muuten Suomen edellinen puheenjohtajakausi. Silloin noin neljännes EU:n ulkoisesta kaupasta oli vapaakauppasopimusten piirissä. Nyt tuo osuus on noin kolmannes, ja jos kaikki nyt käytävät neuvottelut saadaan onnellisesti päätökseen, noin puolet EU:n ulkomaankaupasta on vapaata. Tilanne on Suomen kannalta huomattavasti valoisampi.

EU:n vapaakauppasopimuksesta on oikeasti iloa. Otetaan vaikkapa vapaakauppasopimus Etelä-Korean kanssa. Vain vuosi sopimuksen voimaantulon jälkeen EU:n vienti vapautetuissa sektoreissa on karkeasti kaksinkertaistunut, ja EU:n kokonaisvienti sekä Koreaan että muuhun maailmaan on saanut aidon piristysruiskeen. Esimerkiksi Japanin ja Yhdysvaltojen kanssa käytävien vapaakauppaneuvottelujen hyvinvointivaikutukset ovat ainakin yhtä merkittäviä. Ne kattavat kaupan lisäksi investoinnit, ja nettohyöty voi parhaimmillaan nostaa kokonaistuotantoa jopa prosentin.

Kiinan ja Intian kanssa käytävät neuvottelut ovat myös omassa sarjassaan. Noin kolmannes globaalista kasvusta tulevan 15 vuoden aikana tapahtuu näissä maissa, ja kauppaneuvotteluista riippuu kuinka suuren osan Eurooppa tuosta kasvusta saa.

Kun muistetaan suuri kuva, voidaan käydä myös aitoa keskustelua siitä, mitä rajoja Suomi ei kauppaneuvotteluissa missään olosuhteissa ylitä. Minulla on vain yksi perälauta: emme halua kauppaneuvotteluilla ainakaan heikentää ihmisoikeuksien kunnioitusta maailmassa.

Kahden vuorokauden tehokas vienniedistämisspurtti Jekaterinburgissa keski-Uralilla on nyt takana. Kevät on muutenkin sujunut vauhdikkaasti. Viimeisen sadan vuorokauden aikana olen matkustanut noin 100 000 kilometriä, viidellä mantereella ja 15 eri maassa, jos välilaskutkin lasketaan mukaan. Nyt on aika levätä matkojen osalta, jotta syksyllä olisi taas niin sanotusti iskussa.

Vienninedistämismatka Jekaterinburgiin oli hieno huipennus keväälle. Matkan järjestänyt Suomalais-Venäläinen kauppakamari (SVKK) teki erinomaista työtä kootessaan matkan ohjelman sekä mukana olleet yritykset. Matkassa oli hieno edustus huippuluokan suomalaisyrityksiä aina Fazerista Pauligiin, Stockmannista Iskuun ja YIT:stä Honkaan. Kiinnostus alueeseen on siis kovaa.

Kaupunkina Jekaterinburg oli minulle uusi tuttavuus ja pidin näkemästäni. Se on tyylikkäin kaupunki, jossa olen Venäjällä vieraillut. Se oli puhdas, moderni ja dynaaminen. Ei ole helppo uskoa, että kaupunki oli 20 vuotta aikaisemmin suljettu ulkomaailmalta.

Lentomatka kaupunkiin Helsingistä on muuten lyhyempi kuin Pariisiin. Neljä suoraa viikoittaista lentoa antavat suomalaisyrityksille suuren kilpailuedun alueen markkinoille. Brändimme on kirkas. Olkoon siitä osoituksena ne 300 paikallista yritystä, jotka olivat saapuneet Finnish Business in Yekaterinburg businessseminaariin.

Vienninedistämismatkoilla olen oppinut, että kun ohjelma on hyvin suunniteltu jaksaa pitkänkin päivän tehdä täysillä. Nyt kalenteri toimi ja noin kymmeneen tuntiin meillä olikin 13 ?keikkaa? ympäri kaupunkia heti ensimmäisenä päivänä.

Mukana olleet yritykset olivat myös tyytyväisiä. Tärkeintä on tietysti, että matka johtaa kauppoihin. Ulkomaankauppaministerinä nautinkin erityisesti työni konkreettisuudesta. Saan tehdä käytännöllisiä tekoja suomalaisten yritysten hyväksi. Se tekee poliitikolle kuin poliitikolle hyvää.

Viime päivinä kansanvälisessä keskustelussa on ollut yksi kauppa-aihe ylitse muiden eli EU:n ja Kiinan välinen kauppakiista aurinkopaneeleista.

EU-komissio asetti 4.6. väliaikaiset polkumyyntitullit Kiinasta peräisin oleville aurinkopaneeleille. Tullit ovat elokuun 5. päivään asti 11,8 % ja siitä marraskuun loppuun peräti 37,3 ? 67,9 %. Aurinkopaneelit ovat iso bisnes: vuonna 2011 Kiina toi EU:hun aurinkopaneeleja ja niiden komponentteja 21 miljardin euron arvosta.

Tulleista on tullut pelkkiä aurinkopaneeleja suurempi kysymys EU:n ja Kiinan välille. Kiina aloitti heti vastatoimet ja jätti EU:sta peräisin olevaa viiniä koskevan polkumyynti- ja tasoitustullihakemuksen. Euroopan viinintuottajamaille tämä on paha uhka. Kiistan eskaloituessa sillä voi olla vaikutuksia EU:n ja Kiinan välisiin kauppasuhteisiin kokonaisuudessaan ja sitä kautta myös Suomen kaltaisen maan taloudellisille intresseille.

Suomi, kuten myös suurin osa muista EU-maista, vastusti komission ehdotusta polkumyyntitulleista. Katsomme, että toimien asettaminen ei ole EU:n kokonaisedun mukaista. Vaikka eurooppalaiset aurinkopaneeleja valmistavat yritykset ovat joutuneet hankaluuksiin halpojen kiinalaispaneelien takia, eivät polkumyyntitullit ole arviomme mukaan eurooppalaisten asentajien, käyttäjien ja kuluttajien edun mukaista. Ne eivät myöskään tue tavoitteitamme uusiutuvan energian käytön lisäämisestä.

EU:ssa on käynnissä rinnakkainen tasoitustullitutkinta, jossa arvioidaan sitä, saako kiinalainen aurinkopaneeleja valmistama teollisuus valtiontukia. Tasoitustullien osalta määräaika ratkaisuille on elokuun alussa.

Kauppapolitiikassa ja erilaisissa tuontisuojainstrumenteissa on aina otettava huomioon yhteiskunnan kokonaisetu. Jos suojelemme yhtä kotimaista tai eurooppalaista teollisuudenalaa kerrallaan, heikennämme askel askeleelta koko maailmankaupan vapautta. Tämä ei ole eurooppalaisten eikä varsinkaan suomalaisten etu. On hyvä, että instrumentti on olemassa, mutta sitä tulisi käyttää vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

Komissiolla on toimivalta asettaa väliaikaiset toimet korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi jäsenmaiden kannoista riippumatta. Tätä pidempiaikaisia toimia ei voi nykylainsäädännön mukaan asettaa jäsenmaiden enemmistön tahdon vastaisesti.

Kiista on saatava ratkaistua mahdollisimman nopeasti EU:n ja Kiinan välillä. Maailmantalous ei kaipaa kauppasotaa maailman suurimman ja kolmanneksi suurimman talouden välille. Etelä-Euroopan maat tarvitsevat mahdollisimman laajaa markkinoillepääsyä omille tuotteilleen, kuten viinille.

Terveiset Ural-vuorten toiselta puolen Venäjän Jekaterinburgista! Saavuin juuri tänne neljännelle itänaapuriimme suuntautuvalle vienninedistämismatkalleni. Tässä hieman ennakkofiiliksiä sekä lyhyt katsaus Venäjään, Jekaterinburgiin ja itse matkan ohjelmaan.

Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani ja toiseksi suurin vientimarkkina heti Ruotsin jälkeen. On siis luonnollista, että vienninedistämismatkoja tehdään juuri naapurimaahamme. Tätä yritykset ovat toivoneet. Suomalaisyrityksiä maassa toimii yli 600, joiden arvioidaan työllistävän noin 50 000 henkilöä.

Venäjällä on yhteensä viisitoista miljoonakaupunkia, joista Jekaterinburg on neljänneksi suurin. Se on Sverdlovskin alueen pääkaupunki ja Uralin hallinnon, liike-elämän sekä kulttuurin keskus. Alue on yksi Venäjän dynaamisimmista teollisuuskeskuksista ja väkiluvultaan noin 4,5 miljoonaa. Se tunnetaan erityisesti metallien jalostuksesta, kaivosteollisuudesta, koneenrakennuksesta sekä hyvästä logistisesta sijainnistaan Ural-vuorten keskiosassa. Vuonna 2018 jalkapallon MM-kisojen otteluita järjestetäänkin Jekaterinburgissa, ja kaupunki on lisäksi ehdolla vuoden 2020 Expo-maailmannäyttelyn järjestäjäksi.

Mukana matkalla on noin 60 suomalaisen yrityksen ja organisaation delegaatio. Yritykset edustavat muun muassa rakennus-, energia-, cleantech-, ruoka- ja elintarviketeollisuus-, koulutus-, matkailu- ja kaupan aloja. Koko listan matkalla mukana olevista yrityksistä näet matkan lehdistötiedotteesta. Team Finland -matkan tarkoitus onkin auttaa suomalaisia yrityksiä viennin edistämisessä sekä investointien tuomisessa Suomeen. Työ tehdään avaamalla uusia ovia yrityksille, luomalla kontakteja paikallisiin vaikuttajiin sekä ylläpitämällä aikaisemmin luotuja hyviä suhteita. Tästä vienninedistämismatkoilla onkin oikeastaan kyse.

Huomisen ohjelma sisältää yhteensä kolmetoista eri tapaamista ja tilaisuutta. Sverdlovskin alueen kuvernöörin Jevgeni Kuiva?evin kanssa isännöimme yhdessä Finnish Business in Yekaterinburg ?yritysfoorumin. Tapaan myös aluehallinnon ja kaupungin johtoa, luennoin Uralin federaatioyliopistossa, vierailen Outotecin kaivos- ja metallurgia-alalla toimivassa osakkuusyrityksessä Uralelectromedissa, paikallisella Stockmannilla, muuraan peruskiven YIT:n rakennustyömaalla, sekä avaan Suomen uuden viisumikeskuksen.

Nyt nukkumaan!