Ehdotus tasa-arvoisesta avioliittolaista ei etene eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Lakivaliokunta päätti äänin 9-8 jättää aloitteen käsittelemättä. Aloite oli käynnistämäni, ja sen oli allekirjoittanut 75 muuta kansanedustajaa.

Muualla Euroopassa asia on edennyt: muutamia viikkoja sitten Ranskan ja Britannian parlamenttien alahuoneet hyväksyivät lait, jotka antavat samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden mennä naimisiin. Kaikissa muissa Pohjoismaissa – Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa samaa sukupuolta olevat parit voivat astella avioon. Liitot ovat mahdollisia myös Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Argentiinassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa sekä Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa. Tämä on se joukko, johon Suomen pitäisi kuulua.

Yhdenvertaisuus lain edessä on oikeusvaltion periaate, ja se ei Suomessa nyt toteudu. Suomalaiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Se ei ole reilua. Avioliittolaki olisi luonnollinen askel ketjussa, jossa homoseksuaalisuus poistettiin ensin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta, ja viime vuosina on säädetty lait rekisteröidystä parisuhteesta ja perheen sisäisestä adoptiosta. Lailla olisi myös merkitystä asenteisiin – se muuttaisi Suomea avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi.

Eipäs luovuteta. Kampanja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta käynnistyy 19.3. Kansalaisaloite saadaan eduskuntaan, kun nimiä on koossa 50 000. Löydät lisätietoa Tahdon 2013 -kampanjasta täältä. Kyllä se asia näinkin vielä hoituu.

Odotettu päätös tuli viime yönä: EU:n ja Yhdysvaltojen edustajista koottu työryhmä on päättänyt suosittaa vapaakauppaneuvottelujen aloittamista.Varsinaiset neuvottelut on tarkoitus käynnistää myöhemmin tänä vuonna. Kirjoitin aiheesta Vieraskynä-kolumnin maanantain Helsingin Sanomiin. Tässä kirjoitukseni. Löydät sen myös täältä.

Vapaakauppa USA:n kanssa vauhdittaisi EU:n vientiä

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus vahvistaisi myös poliittista kumppanuutta.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille kaavaillaan vapaakauppasopimusta. Tavallinen suomalainen hyötyisi sopimuksesta esimerkiksi amerikkalaistuotteiden nykyistä edullisempina hintoina. Pienet ja keskisuuret yritykset taas pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille aikaisempaa helpommin.

Ei tulleja eikä tarpeettomia teknisiä esteitä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä. Kuulostaako hyvältä? Tämä voi olla todellisuutta muutamien vuosien päästä, jos vapaakauppasopimus toteutuu.

EU ja Yhdysvallat ovat maailman suurimmat talousalueet, ja niiden keskinäinen kauppa kattaa noin 30 prosenttia maailmankaupasta. Kahden suurimman välistä vapaakauppa-aluetta on väläytelty aika ajoin aina 1990-luvulta alkaen.

Sopimuksen toteuttamiseen on kuitenkin vasta nyt realistiset mahdollisuudet, koska Maailman kauppajärjestön WTO:n monenkeskiset neuvottelut ovat umpikujassa ja talouskasvu on hiipunut niin EU:ssa kuin Yhdysvalloissakin.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat päättivät marraskuussa 2011 perustaa työryhmän arvioimaan, millaisia yhteisiä toimia tarvitaan talouskasvun vahvistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Viime kesäkuussa ryhmä julkaisi väliraportin, jossa päätettiin selvittää kahdenvälisen vapaakauppasopimuksen edellytyksiä.

Työ on kantanut hedelmää: lähiaikoina julkistettava loppuraportti todennäköisesti suosittaa neuvottelujen aloittamista.

Suomen kannattaa tukea sopimuksen syntymistä. Yhdysvallat on Suomen kolmanneksi merkittävin EU:n ulkopuolinen vientimaa, ja kauppatase on Suomelle selvästi ylijäämäinen. Vientimme Yhdysvaltoihin kasvaa. Talouskasvu ja työllisyyden parantaminen vaativat kysyntää, johon EU:n sisämarkkinat eivät yksin riitä.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus tarjoaisi Atlantin molemmille puolille piristysruiskeen. EU-komissio on arvioinut viennin Yhdysvaltoihin lisääntyvän sopimuksen seurauksena jopa 18 prosenttia. Tullien ja muiden kaupan esteiden poistaminen taas voisi kasvattaa Euroopan unionin bruttokansantuotetta yli prosentin.

Suomessa vapaakauppasopimus näkyisi kuluttajahintojen laskuna, koska tullimaksut poistuisivat. Myös kilpailun lisääntyminen laskisi hintoja, sillä suomalaisyritykset pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille nykyistä helpommin ja päinvastoin.

Muun muassa huipputekniikkaa hyödyntäville suomalaisyrityksille vaivaton pääsy Yhdysvaltojen markkinoille toisi merkittävää kilpailuetua. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä ovat tähän asti jarruttaneet toisistaan eroavat standardit, jotka koskevat esimerkiksi terveyttä, ympäristöä ja kuluttajansuojaa.

Myös Yhdysvaltojen julkisiin hankintoihin ja palvelukauppaan liittyvien rajoitusten poistaminen avaisi huikeita mahdollisuuksia: esimerkiksi Yhdysvaltojen kotimaisia tarjoajia suosivan Buy American -lain lakkauttaminen toisi EU-toimijat samalle viivalle amerikkalaisten kanssa.

Vapaakauppasopimuksessa ei ole kyse EU:n ja Yhdysvaltojen käpertymisestä toisiinsa, sillä ne molemmat pyrkivät vapauttamaan kauppaa muidenkin maiden kanssa. Euroopan unioni esimerkiksi päätti viime vuonna käynnistää vapaakauppaneuvottelut Japanin kanssa ja pyrkii saamaan neuvottelut Intian ja Kanadan kanssa päätökseen.

Neuvotteluista ei tule helppoja, eikä sopimusta solmita nopeasti. Kahden erilaisen sääntelykulttuurin yhteen sovittamisessa ja maatalouteen liittyvissä kysymyksissä riittää neuvoteltavaa. Sopimuksen sisällön tulee saada paitsi EU:n jäsenmaiden myös Euroopan parlamentin tuki.

Päätös neuvottelujen käynnistämisestä tulisi tehdä Irlannin EU-puheenjohtajuuskauden aikana. Jos sopimushanke raukeaa, kaupan ja talouskasvun painopiste siirtyy transatlanttiselta akselilta yhä selvemmin Tyynen valtameren alueelle.

Talousvaikutusten lisäksi sopimus vahvistaisi Euroopan ja Yhdysvaltojen kumppanuutta. Kumppanuus olisi liberaalien markkinatalouksien vastaus nousevien talouksien haasteeseen ja käännekohta myös globaalissa politiikassa, ei vain taloudessa.

Euroopan unionin tulee tarttua mahdollisuuteen ja toimia tehokkaasti sopimuksen aikaansaamiseksi.

Viime viikon rahoituskehysratkaisusta on käyty kaikissa EU-maissa keskustelua. Vaikka EU:n budjetti vastaa vain noin yhtä prosenttia 27 maan bruttokansantulosta, on kyseessä yhteensä iso raha: kaikkiaan 997 miljardia euroa seitsemälle vuodelle.

EU-budjetti pienenee ensimmäistä kertaa, noin 20 miljardia euroa. Budjetin rakenne muuttuu niin, että talouskasvuun ja kilpailukykyyn panostetaan seuraavalla seitsenvuotiskaudella 37 % tätä kautta enemmän. Todella hyvä uutinen niin Euroopalle kuin Suomellekin. Vain osaamiseen panostamalla saamme talouden taas nousuun. Samalla maatalouen ja alue- ja rakennepolitiikan osuudet laskevat hieman.

Suomessa keskustelu on keskittynyt nettomaksuosuuteen. Eri mediat ja poliitikot ovat esitelleet omia laskelmiaan. Osittain tämä johtuu siitä, ettemme voineet heti perjantaina kertoa kaikkia mahdollisia lukuja medialle. Sellaista se viranomaisten toiminta on: haluamme olla varmoja, että tiedot ovat oikeita, ennen kuin kerromme niitä ulos.

Koko neuvotteluprosessin ajan on ollut selvää, että Suomen nettomaksu tulee kasvamaan kuluvaan kauteen verrattuna. Unioni on ottanut jäseniksi Suomea köyhempiä maita, ja Suomen talous on pärjännyt suhteellisen hyvin. Nettomaksu on ollut aiemmin varsin alhainen suhteessa varallisuuteemme.

Nykykaudella olemme suhteessa talouden kokoon 7.-8. suurin nettomaksaja EU-maiden joukossa. Tähän sijalukuun ei nyt näyttäisi tulevan oleellista muutosta. Meitä vauraammat maat maksavat edelleen meitä enemmän absoluuttisesti ja suhteessa talouksiensa kokoon – maksukorjauksetkin huomioiden. Esimerkiksi Ruotsi on selvästi Suomea suurempi nettomaksaja, samoin Saksa ja Alankomaat.

Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian virkamiehet ovat päivittäneet kiivaasti laskelmiaan viime päivinä. Inhorealistinen arviomme on, että Suomen maksut EU-budjettiin kasvavat tämän kauden 12,3 miljardista eurosta 12,6 miljardiin kaudella 2014-2020. Samalla saantomme pienenevät 9,46 miljardista 8,96 miljardiin.

Seitsemän vuoden nettomaksumme kasvaa siis vuosien 2007-2013 2,84 miljardista eurosta seuraavan kauden 3,64 miljardiin. Tulevalla kaudella Suomen nettomaksut ovat arviolta 520 miljoonaa per vuosi. Nousua tämän kauden keskiarvosta on 115 miljoonaa. Viime vuosina (2011-2013) nettomaksu on jo selvästi suurempi – vuonna 2011 se oli 652 miljoonaa. Saimme taitettua nettomaksun kasvun, joka on ollut kuluvalla kaudella jyrkkä.

Joillekin jäsenmaille suunnattujen maksukorjausten järjestelmä säilyi pääpiirteissään nykyisen kauden kaltaisena.

– Ison-Britannian ja Saksan korjaukset säilyivät ennallaan.
– Hollannin, Ruotsin ja Itävallan alennukset pienenivät.
– Tanska sai uuden oman korjauksen.

Suomessa me teimme hyvissä ajoin päätöksen, että tavoittelemme ensisijaisesti parannusta asemaamme budjetin tulopuolen kautta. Tavoitteena oli varmistaa erityisesti maatalouden toimintaedellytykset. Yhteisen maatalouspolitiikan sisällä ei EU-tukien merkittävää leikkausta olisi mahdollista paikata kansallisillakaan tuilla. Taktiikka toimi, ja saimme varsin hyvän tuloksen. Myös MTK on näyttänyt olevan samaa mieltä.

Tällaista monimutkaista neuvottelutulosta on helppo tulkita monesta eri näkökulmasta. Se kuuluu asiaan. Puheet siitä, että olisimme voineet samaan aikaan ajaa kokonaisbudjetin pienennystä, vaatia maksupalautusta ja säilyttää maatalouden tukitason, ovat kuitenkin silkkaa itsepetosta.

Aikamoinen EU-huippukokous takana. Rahoituskehysneuvottelut kestivät torstain ja perjantain. Välillä oli bilateraaleja, taukoja ja odottelua. Yhteensä on tullut oltua jalkeilla 38 tuntia. Rutistus kannatti: sopu Euroopan unionin rahoituskehyksistä tuleville seitsemälle vuodelle saatiin aikaiseksi, ja voimme Suomessa olla tyytyväisiä lopputulokseen. Valtioneuvoston tiedote lopputuloksesta löytyy täältä ja Eurooppa-neuvoston yhteenveto tuloksesta taas täältä.

Kohta kotimatkalle, mutta tässä nopeasti muutama pointti lopputuloksesta.

Uuden rahoituskehyksen kokonaistasoksi vahvistettiin 997 miljardia euroa, mikä on runsaat 20 miljardia vähemmän kuin kuluvan kauden taso. Euroopan unioni pienensi ensimmäisen kerran historiassaan budjettiaan. Se on hyvä merkki unionin yhteistyökyvystä ja tarkoittaa, että kaikki jäsenmaat pystyvät tinkimään omasta edustaan taloudellisesti tiukkoina aikoina.

Suomen nettomaksu on kasvanut viime vuosina, ja nyt saimme taitettua kasvun. Seuraavan seitsenvuotiskauden nettomaksu on hyvin lähellä viime vuosien tasoa. Se on myös hyvin lähellä suunnilleen yhtä vauraiden Itävallan ja Tanskan nettomaksua. Nykykaudella olemme 7.-8. suurin nettomaksaja, ja sijalukumme säilynee samana. Esimerkiksi Saksa, Ruotsi ja Hollanti ovat selvästi Suomea suurempia nettomaksajia. Kun esimerkiksi vuonna 2011 maksoimme EU-jäsenyydestä 123 euroa per henkilö, asettunee summa tulevalla kaudella keskimäärin 105-110 euroon.

Etukäteen Suomessa oltiin eniten huolissaan maatalouden tuista, ja tavoitteenamme olikin säilyttää nykyisenkaltainen taso. Suorat maataloustuet vähenevät hieman, mutta meille edellisempi maaseudun kehittämisrahoitus pysyy nykyisellä tasollaan. Maaseudun kehittämiseen käytetään EU-budjetissa entistä vähemmän rahaa, mutta Suomen osuus tuosta potista kasvoi. Hieno juttu, että pystymme turvaamaan jatkossakin kotimaisen ruoan pöydissämme.

Suomi jäi hieman yksin pohjoisen ja harvaanasuttujen alueiden tuen kanssa, sillä muut tuesta hyötyvät maat eivät hakeneet ehdotetulle tasolle korotusta. Sitkeä työ kuitenkin tuotti kohtuullisen tuloksen, vaikka tuki laskeekin nykyisestä 35 eurosta 30 euroon. Alkuperäisen ehdotuksen mukaan summa olisi kuitenkin laskenut huomattavasti enemmän.

Hyvä juttu on myös se, että tutkimukseen ja kehitysrahoihin tulee selvä lisäys, 27 miljardia euroa, mikä tarkoittaa yli 50 prosenttia nykyiseen verrattuna. Myös opiskelijoille tarkoitetun Erasmus-vaihtoohjelman rahoitus kasvaa. Näitä rahoja voivat hakea kaikki suomalaiset opiskelijat ja tutkimuslaitokset, ja on pitkälle meistä itsestämme kiinni, kuinka korkeaksi saantomme nousee. Ei kuitenkaan kannata tuijottaa vain maksetun ja saadun rahan suhdetta, vaan pitää muistaa, että tutkimukseen satsatut rahat vaikuttavat suoraan kilpailukykyymme.

Brysselissä oli mukana hieno tiimi, joka laski valvotuista tunneista huolimatta tarkasti ja nopeasti, mitä mikäkin vaihtoehto Suomelle tarkoitti – kiitos mahtavasta työstä. Nyt koneeseen ja nokka kohti Suomea. Taidamme kaikki ansaita rentouttavan viikonlopun.

Here is my speech which I held today at the College of Europe in Natolin. It deals with dividing lines in Europe. It is always great to visit College of Europe as I have studied at the Bruges campus and later acted as a visiting professor at the university.

 

Speech – Check Against Delivery

College of Europe

Natolin, Poland

5 February 2013

 

Dear Friends, Fellow academics,

It is a great pleasure to be at the College of Europe in Natolin. Being invited to speak at this eminent place of learning is a true privilege that I value highly as a former student and teacher of the College at Bruges. The College of Europe in Natolin has a strong reputation for being at the cutting edge of the academic debate on Europe. I look forward to a lively debate with you today.

The provocative theme given for my speech is whether the division of Europe into south and north is becoming a new great divider as the east-west dichotomy during the cold war. Unquestionably, there is a growing public perception that Europe is coalescing into two distinctive spheres ? north and south ? sometimes with added flavors like creditor ? debtor, dynamic ? rigid, competitive ? uncompetitive.

These labels are nothing new ? in popular depictions Europe has long been divided into wine and beer drinkers, protestant and catholic, Roman and non-Roman, with the purpose of giving deeper meaning to these general labels and backgrounds.

Fun as these generalizations sometimes are, I have serious misgivings about them, because they are built on the logic of predetermination ? you cannot change what you are. The poor have to remain poor and the rich will remain rich.

Today we speak of north and south. Earlier, there was much talk of core and periphery, with my own country firmly relegated as a far-flung northern outpost. This is as true a picture as former depictions of Poland as a mere grey socialist ?satellite? devaluating a long history and rich culture at the very center of our continent.

The east-west division was a harsh reality during the cold war, but it was an unnatural and externally imposed division, an aberration of history. We should stop thinking in terms of Eastern and Western Europe as defining what we are.

I wonder how many decades it will take to stop referring to ?new member states? in the European Union.

Let?s not build new mental Berlin walls by drawing artificial borders within Europe. The whole purpose of integration is to break barriers, not build them.

Poland is a great example that you can break old barriers – strong growth, strong development. The only economy to have grown throughout the crisis is no mean achievement. Is Poland eastern or western, is it northern or southern ? I don?t really know, but it is doing many things right.

The essence of Europe is liberty. With the cold war impositions over and with EU membership providing equal opportunities, Poland is free to pursue its own destiny. This is a big change from the world many of us grew to know ? a divided Europe. The Baltic Sea was also a victim of this sharp division. Today we witness a new era with Poland assuming a strong role and new vocation as a part of our common Northern neighborhood.

Dear friends,

What I propose to do today is to comment three topical aspects and features of EU structuration: one – what are the real divisive features within the union if not geographics, two ? as a concrete case ? what to make of the Cameron speech and Britain?s position within the Union, and three ? how to manage flexibility and diversity within the union.

So first, let us start with the proposition. Does a north-south division have any meaning for the European Union and its dynamics? On a superficial level, it may look as if many of the ills of the current economic crisis would have a north-south dimension to it, but only on the surface.

I have said on many occasions that looking back at our recent history northern Europe was performing badly and needed major economic reforms. Only some ten years ago Germany was referred to as the ?sick man of Europe?. Ireland is not particularly southern. Being a northerner does not make you immune to economic hardship as the deep Finnish recession in the early 1990s demonstrates.

What really divides Europe, if not geographical stereotypes? Globalization is changing our planet and coping with this new world order is really Europe?s important mission. Let me quote Prime Minister Cameron, who was quoting Chancellor Merkel ? as Europe has 7 percent of the world?s population, produces 25 percent of its GDP and accounts for 50 percent of the world?s social spending, we have to work very hard to keep things as they are.

Europe is really shaped by globalization. This is the great challenge today. We cannot take things for granted. To my mind the real issue and divider in Europe is if you are ready to deal with this fact or pretend it is not there. Do we have a coalition of the willing that is ready to work for European competitiveness? The test is simple, and consists of three steps:

i) are you prepared to deepen the Single Market

ii) are you ready to go for more free trade

iii) are you willing to accept sound economic policies

This is the real issue and the real divider in Europe. Do you say yes to all three? I am not talking about abstract theory ? these are pressing issues. Do you want to build a digital single market? Do you want to have free trade with the United States? Do you want to enforce firm rules that will prevent member states from wrecking their economies?

Globalists say yes ? let?s meet these challenges. Localists say no – let?s pretend the problem does not exist. This issue cuts within societies, not between them.

Ladies and Gentlemen,

British EU policy is in the limelight today and puts hard questions on European architecture. Prime Minister Cameron made a bold speech. The paradox with Britain is that it has the right instincts with many essential European policies but its very nature seems to draw it to the margins of Europe.

A referendum on Europe has its risks, but on the whole it seems unavoidable and can actually clear the air on where Britain stands. I know better than to start giving advice on party politics in other member states. But this will be a demanding road ? I only hope that the end result is a Britain that is at peace with its membership.

On the substance, I very much agree to what Prime Minister Cameron has to say on competitiveness. This is the real European issue and we must do better. So my message on this is very clear: we hear you perfectly. Let?s make this work.

The two items where I have misgivings with the Cameron approach is a narrow view to the Single Market and a totemic approach to competences.

If you want the single market, you have to accept the fact that it has many essential flanking policies. For instance a common market needs environmental standards. Would other members accept that you sell them goods by competing with lower environmental standards?

Norway is an excellent example ? it is part of the single market with the European Economic Agreement, but it also has to be part of common labor and environmental rules. The working time directive applies to Norway. It also has to contribute to cohesion policies with significant payments.

Competences are essential building blocks to the Union?s legal order, but having competence does not in itself determine its use. To be blunt ? silly policies are not caused by competences but by bad decisions. Nation states have the competence to go to war, but they use it very sparingly. So my point here is that bad policies do not mean that you need to remove the competence, but make better use of it. It is up to the member states to shape good policies.

Reviewing competences implies treaty change and opening treaties is never an easy option. I am convinced that the euro area can manage without treaty change. We have all the tools at our disposition with the current treaties ? as with most EU policies it is the implementation that actually counts. And embarking on institutional wrangling would probably distract us from the real issues ? how to implement the already agreed rules on sound economic and fiscal policies and how to fix Europe?s grave problems with its competitiveness. We need to be pragmatic, usually a great virtue associated with Britain.

The Cameron speech has its element of upstairs and downstairs, but I fear that by opting out Britain will end downstairs, not upstairs.

Dear friends,

The forces of integration and disintegration are at work. The grave financial and economic challenges are forcing the euro area to integrate further. At the same time member states outside the Euro need to define their position in relation to a deepening euro area.

The euro is the centre of gravity in the Union, its anchor. I think that we have successfully removed all doubts about its permanence ? the euro is here to stay.

Economic performance is the real issue of substance and the euro is the essential feature that defines a member state?s place in the Union.

Three concentric circles are in formation within the union ? a deepening euro, member states planning to join the euro, and member states that will remain outside the euro. These groups are not really treaty defined ? as we all remember only Britain and Denmark have a legal opt-out on economic and monetary union, all others have a treaty obligation to join. A commitment that for some is obeyed only in theory, not deeds.

The Euro-17 is easy to define. I am encouraged by Latvian and Lithuanian concrete plans to join and I have no doubts on a Polish commitment to join soon. This will bring the Euro-17 to Euro-20 in a near future with others to join later.

With the euro taking new members we will soon move from three circles to two ? the euro-ins and the euro-outs. I know that I am on thin ice when if I start defining the permanent outs, but I think that only a few will remain outside, perhaps some 5 odd members. But 5 out of 28 is far from being a major constellation ? it is not a yin to a yang, but rather like the moon to the earth.

Colleagues in academia,

So what we will have on our hands is not a Europe divided into north and south, but a Union divided into the euro-ins and euro-outs. This is an undeniable division. But at the same time we must be very careful in managing the relationship between the ins and the outs. We all lose if we don?t get this balance right.

We need to keep the single market intact. We have to make a joint impact on the world, because only together we carry any significant influence. We have to allow the euro to develop the policies it needs.

The European Union has always had flexibility. There are different adaptations and groups, but for this flexibility to work in practice we need firm rules and a solid structure.

I could add that this is familiar academic territory ? my PhD thesis at the London School of Economics was on Flexible Integration and the Amsterdam Treaty.

We have to find a good balance between flexibility and order ? in the end we cannot have 28 systems, where everyone just takes what it likes. This would not even be a Europe à la Carte, but a free-for-all buffet. Any community is based on a balance of rights and obligations, compromises that never go only one way.

I cannot say that managing the Euro area crisis has been easy ? we have had our ups and downs. What we need for the future is a Golden Rule ? never outside the treaties, never outside the institutions, always together. I know this is a tall order and we have not always been able to live by this golden rule.

In very practical terms we need to ensure that the European Commission remains the core institution for the whole Union ensuring a level playing field for euro-ins and euro-outs.

What we need in essence is a renewed consensus on the community method ? a commitment to work together, with our common institutions and towards a joint goal of European prosperity. This should be built on active and responsible institutions with the European Commission taking a strong lead looking after the European interest.

We will have a European election next year in 2014 and the electorate needs to be presented with clear choices and alternatives for Europe ? in essence are you a globalist or a localist.

Thank you.

Tässä puheeni tänään College of Europessa Puolan Natolinissa. Puhe käsittelee eurooppalaisia jakolinjoja. College of Europessa on aina hienoa vierailla, sillä opiskelin itse aikoinani Bruggen kampuksella ja toimin myöhemmin yliopistolla vierailevana professorina.

Speech – Check Against Delivery

College of Europe

Natolin, Poland

5 February 2013

Dear Friends, Fellow academics,

It is a great pleasure to be at the College of Europe in Natolin. Being invited to speak at this eminent place of learning is a true privilege that I value highly as a former student and teacher of the College at Bruges. The College of Europe in Natolin has a strong reputation for being at the cutting edge of the academic debate on Europe. I look forward to a lively debate with you today.

The provocative theme given for my speech is whether the division of Europe into south and north is becoming a new great divider as the east-west dichotomy during the cold war. Unquestionably, there is a growing public perception that Europe is coalescing into two distinctive spheres ? north and south ? sometimes with added flavors like creditor ? debtor, dynamic ? rigid, competitive ? uncompetitive.

These labels are nothing new ? in popular depictions Europe has long been divided into wine and beer drinkers, protestant and catholic, Roman and non-Roman, with the purpose of giving deeper meaning to these general labels and backgrounds.

Fun as these generalizations sometimes are, I have serious misgivings about them, because they are built on the logic of predetermination ? you cannot change what you are. The poor have to remain poor and the rich will remain rich.

Today we speak of north and south. Earlier, there was much talk of core and periphery, with my own country firmly relegated as a far-flung northern outpost. This is as true a picture as former depictions of Poland as a mere grey socialist ?satellite? devaluating a long history and rich culture at the very center of our continent.

The east-west division was a harsh reality during the cold war, but it was an unnatural and externally imposed division, an aberration of history. We should stop thinking in terms of Eastern and Western Europe as defining what we are.

I wonder how many decades it will take to stop referring to ?new member states? in the European Union.

Let?s not build new mental Berlin walls by drawing artificial borders within Europe. The whole purpose of integration is to break barriers, not build them.

Poland is a great example that you can break old barriers – strong growth, strong development. The only economy to have grown throughout the crisis is no mean achievement. Is Poland eastern or western, is it northern or southern ? I don?t really know, but it is doing many things right.

The essence of Europe is liberty. With the cold war impositions over and with EU membership providing equal opportunities, Poland is free to pursue its own destiny. This is a big change from the world many of us grew to know ? a divided Europe. The Baltic Sea was also a victim of this sharp division. Today we witness a new era with Poland assuming a strong role and new vocation as a part of our common Northern neighborhood.

Dear friends,

What I propose to do today is to comment three topical aspects and features of EU structuration: one – what are the real divisive features within the union if not geographics, two ? as a concrete case ? what to make of the Cameron speech and Britain?s position within the Union, and three ? how to manage flexibility and diversity within the union.

So first, let us start with the proposition. Does a north-south division have any meaning for the European Union and its dynamics? On a superficial level, it may look as if many of the ills of the current economic crisis would have a north-south dimension to it, but only on the surface.

I have said on many occasions that looking back at our recent history northern Europe was performing badly and needed major economic reforms. Only some ten years ago Germany was referred to as the ?sick man of Europe?. Ireland is not particularly southern. Being a northerner does not make you immune to economic hardship as the deep Finnish recession in the early 1990s demonstrates.

What really divides Europe, if not geographical stereotypes? Globalization is changing our planet and coping with this new world order is really Europe?s important mission. Let me quote Prime Minister Cameron, who was quoting Chancellor Merkel ? as Europe has 7 percent of the world?s population, produces 25 percent of its GDP and accounts for 50 percent of the world?s social spending, we have to work very hard to keep things as they are.

Europe is really shaped by globalization. This is the great challenge today. We cannot take things for granted. To my mind the real issue and divider in Europe is if you are ready to deal with this fact or pretend it is not there. Do we have a coalition of the willing that is ready to work for European competitiveness? The test is simple, and consists of three steps:

i) are you prepared to deepen the Single Market

ii) are you ready to go for more free trade

iii) are you willing to accept sound economic policies

This is the real issue and the real divider in Europe. Do you say yes to all three? I am not talking about abstract theory ? these are pressing issues. Do you want to build a digital single market? Do you want to have free trade with the United States? Do you want to enforce firm rules that will prevent member states from wrecking their economies?

Globalists say yes ? let?s meet these challenges. Localists say no – let?s pretend the problem does not exist. This issue cuts within societies, not between them.

Ladies and Gentlemen,

British EU policy is in the limelight today and puts hard questions on European architecture. Prime Minister Cameron made a bold speech. The paradox with Britain is that it has the right instincts with many essential European policies but its very nature seems to draw it to the margins of Europe.

A referendum on Europe has its risks, but on the whole it seems unavoidable and can actually clear the air on where Britain stands. I know better than to start giving advice on party politics in other member states. But this will be a demanding road ? I only hope that the end result is a Britain that is at peace with its membership.

On the substance, I very much agree to what Prime Minister Cameron has to say on competitiveness. This is the real European issue and we must do better. So my message on this is very clear: we hear you perfectly. Let?s make this work.

The two items where I have misgivings with the Cameron approach is a narrow view to the Single Market and a totemic approach to competences.

If you want the single market, you have to accept the fact that it has many essential flanking policies. For instance a common market needs environmental standards. Would other members accept that you sell them goods by competing with lower environmental standards?

Norway is an excellent example ? it is part of the single market with the European Economic Agreement, but it also has to be part of common labor and environmental rules. The working time directive applies to Norway. It also has to contribute to cohesion policies with significant payments.

Competences are essential building blocks to the Union?s legal order, but having competence does not in itself determine its use. To be blunt ? silly policies are not caused by competences but by bad decisions. Nation states have the competence to go to war, but they use it very sparingly. So my point here is that bad policies do not mean that you need to remove the competence, but make better use of it. It is up to the member states to shape good policies.

Reviewing competences implies treaty change and opening treaties is never an easy option. I am convinced that the euro area can manage without treaty change. We have all the tools at our disposition with the current treaties ? as with most EU policies it is the implementation that actually counts. And embarking on institutional wrangling would probably distract us from the real issues ? how to implement the already agreed rules on sound economic and fiscal policies and how to fix Europe?s grave problems with its competitiveness. We need to be pragmatic, usually a great virtue associated with Britain.

The Cameron speech has its element of upstairs and downstairs, but I fear that by opting out Britain will end downstairs, not upstairs.

Dear friends,

The forces of integration and disintegration are at work. The grave financial and economic challenges are forcing the euro area to integrate further. At the same time member states outside the Euro need to define their position in relation to a deepening euro area.

The euro is the centre of gravity in the Union, its anchor. I think that we have successfully removed all doubts about its permanence ? the euro is here to stay.

Economic performance is the real issue of substance and the euro is the essential feature that defines a member state?s place in the Union.

Three concentric circles are in formation within the union ? a deepening euro, member states planning to join the euro, and member states that will remain outside the euro. These groups are not really treaty defined ? as we all remember only Britain and Denmark have a legal opt-out on economic and monetary union, all others have a treaty obligation to join. A commitment that for some is obeyed only in theory, not deeds.

The Euro-17 is easy to define. I am encouraged by Latvian and Lithuanian concrete plans to join and I have no doubts on a Polish commitment to join soon. This will bring the Euro-17 to Euro-20 in a near future with others to join later.

With the euro taking new members we will soon move from three circles to two ? the euro-ins and the euro-outs. I know that I am on thin ice when if I start defining the permanent outs, but I think that only a few will remain outside, perhaps some 5 odd members. But 5 out of 28 is far from being a major constellation ? it is not a yin to a yang, but rather like the moon to the earth.

Colleagues in academia,

So what we will have on our hands is not a Europe divided into north and south, but a Union divided into the euro-ins and euro-outs. This is an undeniable division. But at the same time we must be very careful in managing the relationship between the ins and the outs. We all lose if we don?t get this balance right.

We need to keep the single market intact. We have to make a joint impact on the world, because only together we carry any significant influence. We have to allow the euro to develop the policies it needs.

The European Union has always had flexibility. There are different adaptations and groups, but for this flexibility to work in practice we need firm rules and a solid structure.

I could add that this is familiar academic territory ? my PhD thesis at the London School of Economics was on Flexible Integration and the Amsterdam Treaty.

We have to find a good balance between flexibility and order ? in the end we cannot have 28 systems, where everyone just takes what it likes. This would not even be a Europe à la Carte, but a free-for-all buffet. Any community is based on a balance of rights and obligations, compromises that never go only one way.

I cannot say that managing the Euro area crisis has been easy ? we have had our ups and downs. What we need for the future is a Golden Rule ? never outside the treaties, never outside the institutions, always together. I know this is a tall order and we have not always been able to live by this golden rule.

In very practical terms we need to ensure that the European Commission remains the core institution for the whole Union ensuring a level playing field for euro-ins and euro-outs.

What we need in essence is a renewed consensus on the community method ? a commitment to work together, with our common institutions and towards a joint goal of European prosperity. This should be built on active and responsible institutions with the European Commission taking a strong lead looking after the European interest.

We will have a European election next year in 2014 and the electorate needs to be presented with clear choices and alternatives for Europe ? in essence are you a globalist or a localist.

Thank you.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb puhui tänään Puolassa Natolin College of Europessa. Stubb korosti puheessaan, ettei Euroopan tulisi jakautua pohjoiseen ja etelään.

”Älkää rakentako uusia Berliinin muureja mieliinne. Integraation tarkoitus on murtaa muureja, ei rakentaa niitä”, Stubb sanoi.

Ministerin mukaan etelä-pohjoinen-jaon sijaan yhä tärkeämmäksi on muodostumassa jako euromaihin ja muihin EU-maihin. Kun taloudelliset haasteet edistävät euroalueen integraatiota, euroon kuulumattomien maiden täytyy määritellä suhteensa syvenevään euroalueeseen. Stubb arvioi, että tulevaisuudessa suurin osa unionin maista kuuluu euroalueeseen ja sen ulkopuolelle jää vain muutama.

”Yhteinen valuutta on unionin ankkuri. Jakautumista kahteen leiriin ei voi kieltää. Meidän on oltava hyvin varovaisia hallitessamme euromaiden ja siihen kuulumattomien jäsenmaiden suhteita. Häviämme kaikki, ellemme hoida tätä tasapainoa oikein.”, Stubb sanoo.

Joustavasta integraatiosta tohtorintutkintonsa tehnyt Stubb huomautti, että unionin täytyy löytää tasapaino yhteisten sääntöjen ja joustavuuden välillä. Ei voi olla 28 eri järjestelmää, joista jokainen poimii käyttöönsä parhaana pitämänsä palat.

Iso-Britannia on esittänyt yhden etenemistien pääministeri David Cameronin taannoisella puheella. Stubb huomautti, että tie tulee olemaan vaativa. ”Toivon, että lopputuloksena Britannia on sinut jäsenyyteensä kanssa”, Stubb sanoo.

Koko englanninkielinen puhe on luettavissa osoitteessa: http://www.alexstubb.com/fi/blog/1981/

Lisätietoja: Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin lehdistöavustaja Mari-Kaisa Brander, p. 040 131 3388, ulkoasiainministeriö.

Vietettyäni antoisan päivän Tukholmassa ja sen lähiseudulla haluan jakaa muutaman ajatuksen kevään pelitilanteesta Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa käytetään Ruotsia säännöllisin väliajoin vertailukohtana, jonka avulla halutaan todistaa mitä moninaisimpia väitteitä. Aion tehdä juuri niin mutta hieman uudesta näkökulmasta.

Suomella ja Ruotsilla menee hyvin. Olemme molemmat kilpailukykyvertailujen kärkijoukossa, vaikka järjestyksemme vaihtelee hiukan vuodesta toiseen. Suomi on käytännössä ottanut Ruotsia kiinni hitaasti mutta varmasti ainakin viimeisen 30 vuoden ajan. Olemme nousseet Top 30:stä Top 3:een, jossa Ruotsi on ollut paljon meitä pidempään. Olemme jo jonkin aikaa kuuluneet maailman parhaisiin maihin. Suomessa on onnellisia ihmisiä, vähän aitoa korruptiota ja loistavat koulut.

Suomen nousun sinetöi lopullisesti jäsenyytemme Euroopan unionissa. Kylmän sodan loppuminen oli meille onnenpotku, joka mahdollisti kaikenlaisen vapautumisen. Se itse asiassa antoi meille paradoksaalisesti mahdollisuuden tulla aidoksi pohjoismaaksi. Pohjoismaiseen yhteiskuntaan kuuluu avoin yhteiskuntamalli, joka yhdistää markkinatalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan. Kutsun tätä rakennelmaa kylmästi pohjoismaiseksi kapitalismiksi. Tämän prosessin myötä Suomi ja Ruotsi lähentyivät. Olemme nyt läheisempiä kuin koskaan ennen.

Vertailin Tukholmassa Suomen ja Ruotsin hallitusten kevään asialistaa. Ne muistuttavat toisiaan. Molemmat hallitukset haluavat vahvistaa julkista taloutta, parantaa työllisyyttä ja tehdä välttämättömiä uudistuksia. Suomen asialista on hyvin konkreettinen, ja sen voi halutessaan jopa tiivistää muutamaan lukuun: paljonko leikkauksia, miten korkeat verot, miten paljon lisää työtä, milloin eläkkeelle, kuinka paljon palkkaa, paljonko ja minne julkisia tukia, montako kuntaa ja sairaanhoitopiiriä. Ruotsissa tällaiset ?yksityiskohdat? osataan taitavasti peittää laajempaan puheeseen yhteisistä haasteista: miten luomme kestävän yhteiskunnan, miten vastaamme ilmastohaasteisiin, minkälaista Eurooppaa haluamme.

Ruotsalaisten taipumus lähestyä vaikeita päätöksiä loputtoman diskuteeramisen kautta ajaa jotkut suomalaiset epätoivon partaalle. Meistä näyttää siltä, että ruotsalaiset haluavat välttää konflikteja ja jatkaa vuoropuhelua kunnes kaikki asianosaiset on sitoutettu yhteisiin tavoitteisiin. Tästä asetelmasta kuulee hauskoja anekdootteja esimerkiksi suomalais-ruotsalaisista yrityksistä. Suomalaiset ilmestyvät paikalle valmiit paperit mukanaan, ja pyytävät nimeä alle. Ruotsalaiset haluavat laittaa paperit sivuun ja jatkaa keskustelua.

Tästä näkökulmasta on jopa hiukan yllättävää, että Ruotsissa ei juuri harrasteta Suomen kaltaisia laajapohjaisia koalitiohallituksia. Ruotsissa vasemmiston ja oikeiston välinen jakolinja on edelleen olemassa, ja äänestäjien enemmistö päättää kumpi valitaan. Sitten valtaan päässyt linja tekee mandaattinsa turvin usein rohkeitakin uudistuksia, joiden tulokset punnitaan seuraavissa vaaleissa. Pelin henki on selvä, ja se ruokkii jopa epäruotsalaista riskinottoa. Ruotsalaiset puhuvat niin kuin sosialistit mutta toimivat niin kuin kapitalistit. Suomessa asia on valitettavasti usein päinvastoin.

Mitkä ovat yllä kuvatun asetelman tulokset? Yksi tulos tulee päivä päivältä selvemmäksi: Ruotsin talous on lähdössä Suomelta karkuun. Ruotsi on saanut kokonaistuotantonsa takaisin nousu-uralle vuoden 2008 romahduksen jälkeen, Suomi ei. Emme ole vielä saavuttaneet edes vuoden 2008 tasoa. Ruotsin elpyminen on myös tapahtunut täysin terveesti. Se ei ole perustunut julkisen talouden temppuihin vaan kansainvälisten markkinaosuuksien ylläpitämiseen ja kasvuun. Ruotsin elinkeinoelämän monipuolisuus ja dynamismi ovat jälleen osoittaneet elinvoimansa. Suomi ei tunnu millään löytävän uuden kasvun lähteitä.

Ei ole mitään todisteita siitä, että Ruotsin kruunun ulkoinen arvo selittäisi Ruotsin vientimenestystä. Myöskään Suomen vienti tai bruttokansantuote eivät korreloi euron ulkoisen arvon ajoittain huimien muutosten kanssa. Euron vaikutuksista Suomen hyvinvointiin voi keskustella loputtomiin mutta se ei auta ymmärtämään Ruotsin menestystä, jonka avaimet ovat syvemmällä.

Suomen ja Ruotsin yhteisessä lähihistoriassa ympyrä on sulkeutunut. Ajauduimme EU-jäsenyytemme alkuvaiheessa erillemme monista syistä, joista erilaiset historialliset kokemuksemme lienee tärkein. Nyt alamme muistuttaa toisiamme päivä päivältä enemmän: teemme hyvin samanlaista politiikkaa sekä kansallisesti että Euroopan tasolla. Olemme molemmat avoimia, pohjoisia globalisteja. Toivon, että panoksemme tuottaa pitkällä aikavälillä myös pohjoismaisemman Euroopan unionin.

Päiväni päättyi Tukholmassa Skavlan-keskusteluohjelman nauhoitukseen. Se oli pohjoismaisuutta parhaimmillaan, ajoittain jopa järisyttävän henkilökohtaista paneutumista ihmiskohtaloihin tällä omalaatuisella niemimaalla. Ohjelma on nähtävissä jälkikäteen täältä.