Puheeni EU:n tulevaisuudesta tänään 10.12.2012 Eurooppatiedotuksen tilausuudessa.

Hyvät ystävät, On suuri ilo olla puhumassa kanssanne EU:n tulevaisuudesta. Aihe on tänä päivänä erityisen tärkeä. Onko parempaa tapaa juhlistaa Euroopan unionin saamaa Nobel-palkintoa kuin keskustella Euroopasta?

Aikana, jolloin EU halutaan maalata enemmänkin ongelmien lähteenä kuin ongelmien ratkaisijana, on tärkeää, että pysähdymme pohtimaan sitä, mikä on totta ja mikä tarinaa. Ystäväni Timo Soinin ”norsu on ajettu kaislikkoon” -tyyppiset luonnehdinnat EU:sta ovat viihdyttäviä, mutteivät tuo kauheasti uutta ajateltavaa.

EU on Nobelinsa ansainnut. Se on rakentanut rauhaa Eurooppaan sodan jälkeen, vakiinnuttanut demokratian Etelä-Eurooppaan ja kylmän sodan päättymisen jälkeen mahdollistanut Itä- ja Keski-Euroopan maiden nopean kehityksen – ajatellaanpa vaikka Viroa. Nyt talouskriisin aikana puhutaan kärkkäästi tukipaketeista, euroista ja miljardeista, mutta suuremmassa perspektiivissä on hyvä asettaa kysymys, mikä hinta on rauhalla ja vakaudella.

**

Teemana tässä tilaisuudessa on Euroopan unionin tulevaisuus. Vaikka olenkin itse EU-instituutionörtti, ajattelin keskittyä puhumaan tänään hallintorakenteiden sijaan sisällöstä. Siitä, millaisia päätöksiä EU:ssa ja jäsenmaissa pitää tehdä, että eurooppalaisilla ihmisillä ja yrityksillä on mahdollisuudet menestyä jatkossakin.

Kun puhumme EU:sta, emme puhu jostain ulkopuolisesta asiasta ? unionista, joka on jossain siellä kaukana. Suomen omaa kehitystä ei voi erottaa unionista, vaan EU:ssa tehtävillä päätöksillä on merkittävä rooli suomalaisen talouden ja yhteiskunnan kehittämisessä.

Oman näkökulmani voi jakaa kolmeen osaan: menneeseen, nykytilaan ja tulevaan. Jos katsomme mennyttä, niin on selvää, että Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestään ratkaisevalla tavalla. Jos katsomme nykytilaa, niin voimme sanoa, että Suomi ja koko Eurooppa ovat suurten rakenteellisten haasteiden kourissa. Kun katsomme tulevaisuuteen, niin oma johtopäätökseni on se, että Suomi tarvitsee vahvaa Euroopan unionia, jotta menestyisimme jatkossakin.

Tarkoitukseni ei ole puhua pitkään, vaan antaa alustuksella aineksia keskustelun pohjaksi. Eurooppanuorilla ja Vaihtoehto EU:lle on varmasti omat näkökulmansa. Olen kiitollinen Eurooppatiedotukselle tämän tilaisuuden järjestämisestä. Olen erityisen iloinen siitä, että yleisönä olette te lukiolaiset – saamme varmasti hyvän keskustelun aikaan.

**

Ehkä ensimmäinen asia, joka meidän on syytä muistaa EU:sta puhuttaessa, on se, että Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestään merkittävästi.

Suomi on kansainvälisestä kaupasta ja vuorovaikutuksesta elävä maa. Vienti on miltei kolmannes tuotannostamme, eli karkeasti sanoen joka kolmas euro tienataan ulkomailta. Sen merkitys on tätäkin suurempi, kun kuvaan otetaan mukaan kaikki vientiä tukeva muu toiminta.

Kansainvälinen kauppa ei ole Suomessa uusi asia. Hyvinvointia on aina haettu rajojen takaa kaupasta aina turkiksista, tervasta, puusta ja paperista teknologiaan ja peliteollisuuteen. Suomi kävisi toki ulkomaankauppaa myös siinä tilanteessa, että emme olisi päätyneet EU-jäseneksi, mutta jäsenyys on kehittänyt taloutta, antanut yrityksille uusia mahdollisuuksia. Tässä sisämarkkinat ovat erityisen tärkeitä ? samat pelisäännöt yli 500 miljoonan markkinoilla on yrityksille parempi ponnahduslauta kuin 5 miljoonan pieni kotimarkkina. EU:n kotimarkkinoilla palveluita saa tarjota rajan yli tai sijoittautua toiseen EU-maahan tasavertaisesti, ilman ulkomaisten syrjintää. Erityisen tärkeää tämä on pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla ei ole suuryritysten mahdollisuuksia ja voimavaroja byrokratian kanssa taisteluun.

Samalla on todettava, että EU-jäsenyys ja euro on tuonut Suomen talouteen vakautta, joka tuntuu teistä varmaan jo itsestäänselvyydeltä. Suomen talouspolitiikan vuoristorata 70-luvun inflaatiokierteestä aina 90-luvun alun lamaan ei ollut kaunista katseltavaa ja koettavaa. 16 % korkoja asuntolainoistaan 1990-luvun alussa maksaneet suomalaiset eivät kaipaa takaisin niihin aikoihin.

Jäsenyys Euroopan unionissa on vaikuttanut tuntuvasti Suomen talouden kansainvälistymiseen, vakauteen ja toimintamahdollisuuksiin.

**

Toinen asia, joka meidän on syytä huomioida, on se, että vaikka Suomella on mennyt suhteellisen hyvin viimeiset parikymmentä vuotta, niin emme saa sortua itsetyytyväisyyteen ja harhaluuloihin. Meillä on edessä harvinaisen suuret haasteet. Se, että esimerkiksi Kreikassa menee huonosti, ei ainakaan auta meitä.

Suomessa tehtiin 1990-luvulla isoja päätöksiä laman keskellä ja sen jälkeen. Väittäisin, että Suomen talous on tähän päivään saakka menestynyt niillä eväillä. Ensin Esko Ahon hallitus toteutti merkittävät rakenteelliset uudistukset ja uskalsi panostaa osaamiseen. Paavo Lipposen hallitus vei Suomen EU:n ytimeen ja hyödynsi jäsenyyttä täysimääräisesti. Nämä toimet loivat perustan talouden uudelle nousulle.

1990-luvulla Suomi uudistui ja kansainvälistyi. Tehtiin Suomen kannalta olennaiset valinnat. Nokia kasvoi jättiläiseksi ja sen ympärille syntyi uusi toimiala Suomeen. Koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen vahva kasvu rakentui tälle perustalle.

Nyt tarvitaan uutta suuntaa, koska talouden merkit ovat huolestuttavia. Olemme virallisesti taantumassa. Suomen vaihtotase on heikentynyt huolestuttavasti. Väestö ikääntyy kovaa vauhtia – työtä tekee yhä harvempi suomalainen, eläkkeellä on yhä useampi. Suomessa tarvitaan keväällä isoja ratkaisuja, jotka luovat kasvulle perustaa.

Teidän kannaltanne tässä on kysymys siitä, onko Suomessa hyvä tehdä työtä, kun olette aikuisia, ja lankeaako teidän sukupolvellenne maksettavaksi sietämätön velkataakka.

**

Kolmas tosiasia, joka meidän on syytä ymmärtää, että Suomen talous ei kehity eristyksessä muusta Euroopasta tai maailmasta. Sellainen kuva, jossa Suomi yksin ja omin toimin ratkaisee taloutensa menestyksen, ei pidä paikkaansa. Talous ei ole talvisotaa.

Olette ehkä huomanneet uutisten kautta, että hallituksella ei ole ollut aina helppoa tehdä päätöksiä. Kuuden puolueen kesken on välillä vaikea löytää yhteisiä näkemyksiä, jotka veisivät Suomea parempaan suuntaan. Yhdestä asiasta olemme kuitenkin uskoakseni yksimielisiä: Suomessa on saatava aikaan lisää talouskasvua, pidempiä työuria ja uusia työpaikkoja.

Välineitä Suomen talouden kasvun voimistamiseksi löytyy myös rajojen ulkopuolelta. Euroopan unionilla on selkeä rooli tässä kasvutehtävässä. Ei 90-luvun lamaakaan selätetty yksin, vaan kotimaisten rakennetoimien rinnalla oli olennaista, että tehtiin kansainvälistymistä tukevia ratkaisuja ja maailmantalous kasvoi vahvasti.

Totesin jo alussa kuinka suuri merkitys viennillä on suomalaisten hyvinvoinnille. Tästä viennistä yli puolet menee EU-alueelle ? jos EU-maissa ei osteta suomalaisia tuotteita ja palveluja, ei Suomikaan menesty. Tämän olemme kokeneet viimeisen vuoden aikana.

EU:n piirissä tehdään niitä ratkaisuja, jotka tukevat kasvutekijöitä Suomessa. Olennaisia ovat rakenteet, sisämarkkinat ja vapaakauppa.

Rakenteet: tiedämme Suomessa kokemuksesta, kuinka suuri merkitys rakenteellisilla uudistuksilla on talouden kasvulle. Kyse on siitä, kannustaako yhteiskunta yritteliäisyyteen, työntekoon, oppimiseen ja innovaatioihin ja tuotetaanko julkiset palvelut tehokkaasti. Tällaisia rakenteellisia uudistuksia tarvitaan Euroopassa ? Etelä-Euroopan velkamaissa, mutta myös Suomessa. Euroopan komissio muistutti Suomea muutama viikkoa sitten selkeistä puutteista muun muassa kilpailuolosuhteissa ja työmarkkinoilla.

Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että minusta viljelemme liikaa eräänlaista pohjoinen-etelä-vastakkainasettelua, jossa Pohjois-Eurooppa maalataan kunnollisena ja sääntöjä noudattavana, kun taas Etelä-Eurooppa nähdään toisessa valossa. Näin yksinkertaista se ei ole ? Pohjois-Euroopassa oli omat jäykkyytensä ja vasta talousongelmat 1980- ja 1990-luvuilla pakottivat uudistuksiin Britanniassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Alankomaissa, Saksassa. Kymmenen vuotta sitten Saksasta puhuttiin ?Euroopan sairaana taloutena?, mutta juuri silloin siellä uskallettiin tehdä kasvua tukevia päätöksiä.

Sisämarkkinat: EU:n yhtenä perustana on neljä vapautta: tavarat, palvelut, työvoima ja pääoma liikkuvat vapaasti. Tässä on taustalla raudanluja logiikka ? vain purkamalla esteet jäsenmaiden väliseltä erilaiselta toimeliaisuudelta voi Eurooppa hyötyä suuresta kotimarkkinastaan ja auttaa yrityksiä kasvamaan. Vähintään yhtä tärkeää on, että sisämarkkinat mahdollistavat ihmisille vaivattoman liikkumisen työn ja opiskelun perässä kansainvälistä kokemusta keräämässä.

Sisämarkkinoilla on kuitenkin edelleen puutteita ? nykypäivänä sisämarkkinat eivät toimi siellä, missä niitä eniten tarvittaisiin, eli digitaalisessa taloudessa. Sähköisessä kaupassa, sisällöissä ja palveluissa EU on yhä pirstoutunut kansallisiin markkinoihin. Eurooppalaiset digitaaliset palvelut eivät saa sitä mittakaavaetua, minkä amerikkalaiset yritykset saavat heti, kun astutaan autotallista ulos. Ei ole mikään ihme, että digitaalinen talous on amerikkalainen ? ei ole eurooppalaista Googlea, Facebookia, Amazonia tai Applea. Spotify, Skype, Rovio ja Supercell ovat menestystarvinoita, mutta aivan eri kokoluokkaa. 2000-luvun alussa voitiin vielä ihastella Euroopan etulyöntiasemaa telekommunikaatiosektorilla. Ei enää. Etulyöntiasema luotiin pitkälti poliittisilla päätöksillä, ja niin voidaan tehdä uudestaankin.

Vapaakauppa: kolmas tärkeä tekijä, jolla nimenomaan EU voi aikaansaada kasvua, on edistämällä vapaakauppaa. Suomen etu on mahdollisimman vapaa tavaroiden ja palveluiden kauppa maailmassa. Kyse on markkinoiden avaamisesta ja reiluista pelisäännöistä. Kun pelisäännöt ovat samat kaikille, suomalaiset kyllä pärjäävät. Seuraava askel kaupan vapauttamisessa on, että EU:n pitää panostaa kahdenvälisiin vapaakauppasopimuksiin keskeisten kumppaneidensa kanssa. Yhdysvallat, Japani ja hieman pidemmällä aikavälillä toivottavasti Venäjä ovat EU:lle luontevia kumppaneita. EU:n ja niiden välisen kaupan vapauttaminen ruokkisi mukaan Euroopan talouskasvua merkittävästi.

**

Sanoin puheenvuoroni alussa, että EU:sta puhuttaessa on erotettava, mikä on totta ja mikä tarinaa. Yksi suomalaisiin syvään juurtunut EU-tarina on, että me olisimme EU:n mallioppilas – ainoa jäsenmaa, joka kiltisti panee EU-säädökset täytäntöön.

Hyvät ystävät, tämä on suuri myytti.

Kun katsotaan EU-lainsäädännön täytäntöönpanoa, niin Suomi on kyllä kärkimaita. Muttei saavutuksissa, vaan puutteissa. Vuosina 2010 ja 2011 Suomi sai jäsenmaista kolmanneksi eniten virallisia huomautuksia siitä, että direktiivejä ei ole toteutettu. Tällä suorituksella ei hymypoika- tai tyttöpatsasta tavoitella. Saavutusta on yritetty vierittää Ahvenanmaan autonomian vastuulle, mutta se selittää vain pienen osan tapauksista.

Miten suomalaiset yritykset voivat hyödyntää sisämarkkinoita, jos emme edes itse pane sisämarkkinalainsäädäntöä täytäntöön omassa maassamme? Haluammeko tosiaan olla peränpitäjä EU:n ympäristönormien soveltamisessa? On aika unohtaa se käsitys, että meillä Suomessa sääntely on aina muita edistyksellisempää ja kaikki on kunnossa. Samalla kun korostamme tiukkojen sääntöjen noudattamista talouspolitiikassa, meidän on itse tehtävä sama lainsäädännössä.

**

Aivan lopuksi palaan vielä euroalueen velkakriisiin. Kriisi on kestänyt pitkään, eikä helppoja ratkaisuja ole. Aivan välttämätön osa EU:n tulevaisuutta on tämän kriisin voittaminen. Mielestäni olennaista on keskittyä konkreettisiin kasvua tukeviin hankkeisiin, jotka koostuvat tänään käsittelemästäni kolmesta elementistä ? rakenneuudistuksista, sisämarkkinoista ja vapaakaupasta.

EU:lla on joskus taipumuksena ratkaista ongelmiaan kurottamalla tulevaisuuteen. Viritellään vuosia kestäviä uudistushankkeita vastauksena päälle kaatuviin ongelmiin. Tästä on kyse tämän viikon Eurooppa-neuvostossa, EU-huippukokouksessa, jossa linjataan talous- ja rahaliiton tulevaisuutta. Osa pöydällä olevista ehdotuksista on tarpeellisia, osaa voidaan tutkia ja osa ei ainakaan sellaisenaan kelpaa Suomelle. Ehdotuksia kuitenkin yhdistää se, etteivät ne – pankkien eurooppalaista valvontaa lukuun ottamatta – ehdi vaikuttaa tämän kriisin hoitamiseen.

Olemme siinä tilanteessa, että euroalueen ja unionin kasvuongelmat pitää ratkaista tässä ja nyt. Siihen tarvitaan päätöksiä eikä hallintohimmeleitä.

Hyvää itsenäisyyspäivän aamua blogin seuraajille! Oma itsenäisyyspäiväni alkaa Algeriassa, mutta ehdin illaksi Suomeen perinteisiin juhlallisuuksiin.

Olemme vienninedistämismatkalla Algeriassa parinkymmenen suomalaisen yrityksen kanssa (http://tinyurl.com/cnaz4ag). Algerian talous on öljyn hinnannousun ja poliittisen vakauden parantumisen myötä vahvassa nousussa. Mahdollisuuksia on paljon. Sen ovat huomanneet muutkin: Hillary Clinton ja Mario Monti kävivät ennen minua, Qatarin emiiri ja François Hollande ovat tulossa pian.

Algeria on varannut infrastruktuurihankkeiden toteuttamiseen 300 miljardia dollaria käytettäväksi vuoden 2014 loppuun mennessä. Talouden monipuolistaminen on öljyriippuvaiselle maalle selkeä tavoite. Lisäksi rakentamisbuumi on valtava, vuoteen 2014 mennessä valmistumassa on 2,4 miljoonaa asuntoa. Suomalaisten yritysten osaaminen on kovaa valuuttaa.

Tapaamisia on riittänyt urakalla. Taisin tehdä keskiviikkona henkilökohtaisen ennätykseni: seitsemän ministeritapaamista eri puolilla pääkaupunkia viiden tunnin sisään. Yhteensä ministeritapaamisia oli 11. Jokaisesta jäi jotain konkreettista käteen. Vähintään yritykselle sovittu jatkotapaaminen.

Algeria on käytännössä velaton maa, ja sen keskuspankilla on noin 190 miljardin dollarin hallinnoitava varallisuus. Siitä on useampi miljardi sijoitettu Suomen valtion velkakirjoihin. AAA-luokiteltuna maana olemme turvallinen sijoituskohde. Siitä on pidettävä kiinni.

Matka Algeriin sujuu molempiin suuntiin Pariisin kautta, ja kaikki keskustelut on käyty ranskaksi. On ollut hieno huomata, että suomalaisista yrityksistä löytyy loistavia frankofooneja.

Paluumatkalla Suomeen virittäydytään jo itsenäisyyspäivän tunnelmaan. Illalla osallistun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli tänään Suomen kantaa yhdentoista EU-maan hankkeeseen aloittaa finanssitransaktioveron periminen. Suomi ei ota veroa käyttöön. Viisas päätös! 

Vietin päivän EU:n kauppaministerikokouksessa, joka antoi taas uskoa tulevaisuuteen. Kaupan vapauttamisessa edettiin monella rintamalla, mikä on hyvä uutinen Suomelle. Tarvitsemme aina vaan kipeämmin uutta kasvua, ja Euroopassa kasvun luomisessa on vain kolme kanavaa: rakenneuudistukset, sisämarkkinat ja vapaakauppa. Vaikka vapaakauppaa ajetaan Euroopassa retorisella tasolla, vapaakauppaneuvotteluissa ajaudutaan herkästi kansallisten herkkyyksien äärelle. Euroopan tulisi kuitenkin uskottavuutensa vuoksi toimia niin kuin se opettaa.

Kun monenkeskiset kauppaneuvottelut ovat pitkälti jäissä, muodostavat EU:n vapaakauppaneuvottelut hyödyllisen vaihtoehdon. Niillä päästään useimmiten Maailman kauppajärjestössä (WTO) tehtyjä sitoumuksia pidemmälle.

Kokouksen kohokohta oli EU:n ja Japanin välistä vapaakauppasopimusta koskevien neuvotteluvaltuuksien hyväksyminen. Japani on EU:n strateginen kumppani, joka sitoutuu kanssamme yhteisiin arvioihin ja tekee kanssamme laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Siksi on luonnollista, että vapautamme myös kauppamme Japanin kanssa.

Kanadan kanssa käytävissä vapaakauppaneuvotteluissa ollaan jo pitkällä, ja toivoin omassa puheenvuorossani, että neuvottelut voidaan päättää mahdollisimman pian. Kanada-sopimus on EU:n kauppapolitiikan happotesti, joka luo hyödyllisen ennakkotapauksen Yhdysvaltojen kanssa käytäviä kauppaneuvotteluja varten. Suomi toivoo erityisesti, että sopimus luo vahvan investointisuojan.

Myös EU-Singapore-vapaakauppaneuvotteluissa lähestytään loppusuoraa. Ne puolestaan luovat pohjan muille vapaakauppaneuvotteluille Aasian ja Tyynenmeren alueella. Singapore-sopimuksen hyödyt liittyvät erityisesti palvelukauppaan, teollis- ja tekijänoikeuksiin sekä sääntelyn läpinäkyvyyteen.

Kauppaneuvosto sopi noin vuosi sitten, että kaupan vapauttamiseen pyritään myös Eteläisen Välimeren alueen maiden kanssa. Se on erityisen tärkeää nyt, kun nämä maat käyvät läpi syvällisiä yhteiskunnallisia muutoksia. Todettiin, että nopeimmin edistystä on saavutettavissa Marokon ja Tunisian kanssa.

Venäjästä keskustelimme lounaalla. Venäjän WTO-jäsenyyden toimeenpano nousi odotetusti tärkeimmäksi lähiajan haasteeksi. Venäjää on kaikin tavoin kannustettava toimimaan WTO-velvoitteidensa mukaisesti. Korostin erityisesti ratkaisun tarvetta Suomelle tärkeissä paperi- ja kartonkituotteiden tulleissa ja havupuun vientitulleja koskevissa tariffikiintiöissä. Olen niiden osalta pitänyt jo pidempään tiiviisti yhteyttä sekä Euroopan komissioon että venäläisiin.

Myös Kiina oli lounasaihe. Totesimme, että EU:n tulee hyödyntää Kiinan johtajavaihdoksen luoma liikevoima. Siihen tulee toivottavasti liittymään EU:n ja Kiinan välisen sopimusverkoston vahvistaminen.

Tuottoisa päivä sekä Suomelle että Euroopalle.

Puhuin tänään Lahden tiedepäivässä Suomen kansainvälistymisestä. Alla kooste esiin nostamistani näkökohdista.

Kansainvälistyminen on hyvin moniulotteinen termi. Se tarkoittaa yhteiskunnallista muutosta, joka ilmenee lisääntyvinä mannertenvälisinä yhteyksinä ihmisten välillä. Kansainvälistyminen on siis maailmanlaajuista verkottumista. Kansainvälistyminen etenee yhdeltä elämänalueelta toiselle. Kansainvälistyminen käsittää lähes kaiken ihmisten välisen toiminnan.

Kansainvälistymistä ovat kautta historian kiihdyttäneet teknologiset edistysaskeleet. Kaupan ja teknologian kansainvälistyminen ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä. Kansainvälinen tiedonkäsittely tuottaa vääjäämättä kansainvälistä hallintoa. Siitä voi muodostua kansainvälistymisen seuraava vaihe.

Liiketoiminta on toiminut pitkään kansainvälistymisen veturina. Monikansalliset yritykset toimivat globaalin kehityksen vauhdittajina: ne sijoittavat toimintoja ja tuotantoa niihin maihin, jotka tarjoavat parhaat toimintaedellytykset. Kansainvälinen työnjako syvenee koko ajan, mutta on nykyisin yhä hienojakoisempaa. Vain aidosti kilpailukykyiset yritykset menestyvät globaalissa toimintaympäristössä.

Kansainvälistyminen on synnyttänyt Suomen modernin suurteollisuuden ja luonut perustan pohjoismaiselle hyvinvoinnille. Teollisen kapitalismin kansainvälinen kasvu- ja laajenemisvaihe mahdollisti Suomen taloudellisen ja sosiaalisen nousun, mikä oli maan syrjäisen aseman ja alhaisen lähtötilanteen huomioiden yllättävää. Kansainvälistymisen kiihtyminen 1990-luvulta lähtien johti Suomessa rajuihin rakennemuutoksiin etenkin suuryritysten tasolla. Siirryttiin kartellitaloudesta kapitalismiin.

Suomen kansainvälistymistä vetävät tällä hetkellä erityisesti maahanmuutto ja elinkeinoelämä. Toivon, että myös korkeakoulujen ja yliopistojen kansainvälistyminen vahvistuu entisestään.

Suomen väestöllinen kansainvälistyminen on kiihtymässä. Nettomaahanmuutto kasvaa vuosi vuodelta. Suomessa asuu kuitenkin edelleen EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten osuus Suomessa on myös selvästi vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistyminen näkyy muun muassa lisääntyvinä suomalaisina tytäryhtiöinä ulkomailla ja ulkomaisina tytäryhtiöinä Suomessa. Suomalaiset yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä ulkomailla ja ulkomaiset yritykset Suomessa. Kansainvälisellä tasolla toimivien suomalaisten pk-yritysten lukumäärä on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Aika yrityksen perustamisesta sen kansainvälisen toiminnan aloittamiseen on lyhentynyt. Kansainvälistyminen on lisääntynyt eniten pienissä, 10 – 49 henkilöä työllistävissä yrityksissä, joista jo lähes puolet tekee ulkomaankauppaa.

Suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee noin 15 000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa. Liian harva heistä työllistyy Suomessa. Opiskelijavirrat ulkomailta Suomeen ovat yhä kasvussa mutta suomalaisten opiskelu ulkomailla on laskusuunnassa. Korkeakoulut voivat Suomessa kehittää toimintaansa itsenäisesti. Toivon, että ne panostavat erityisesti kansainvälistymiseen, joka on laaja-alaisen osaamisen ja innovoinnin edellytys.

Suomi on onnistunut käyttämään hyväkseen teknisen kehityksen ja kiihtyvän globalisaation mahdollisuudet. Suomi on teknistaloudellisessa kehityksessä kansainvälisen eturintaman tuntumassa. Tuottavuuden kannalta investoinnit inhimilliseen pääomaan sekä tutkimukseen ja kehitystoimintaan ovat ratkaisevan tärkeitä. Emme voi ennalta tietää, miltä alalta tulevaisuuden innovaatiot tulevat. Siksi on turvattava laaja-alainen ja yleissivistävä yliopistokoulutus ja kattava perustutkimus.

Tutkimuksen ja koulutuksen korkea laatu sekä osaamiseen panostaminen ovat tulevaisuuden menestystekijöitä. Avainasemassa on opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälisen liikkuvuuden lisääminen Suomesta ja Suomeen. Tulevaisuuden osaajat toimivat yhä kansainvälisemmissä toimintaympäristöissä, joihin tutustuminen jo opiskeluvaiheessa on tärkeää. Ulkomailla suoritetut opintokokonaisuudet pitää myös voida lukea hyödyksi tutkinnoissa.

Kansainvälisesti menestyneet korkeakoulut ovat kiinnostavia ja vetovoimaisia yhteisöjä, jotka tunnetaan maailmalla. Kansainvälinen arvostus saavutetaan laadulla, joka vahvistaa vetovoimaisuutta. Toivon, että aidosti kansainväliset, tunnetut korkeakouluyhteisöt ovat myös tulevaisuuden Suomessa arkipäivää.

Puhuin tänään ”Yrittämisen tulevaisuus” -seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla seuraavan tekstin pohjalta.

JOHDANTO

Venäjä on Suomelle tärkeä talouspartneri nyt ja tulevaisuudessa. Venäjän taloudesta tulee nykyisellä kasvuvauhdilla lähivuosina Saksan jälkeen Euroopan toiseksi suurin. Globaalisti se säilyy kymmenen suurimman talouden joukossa. Koska Venäjä kasvaa nopeammin kuin kehittyneet maat ja toisaalta hitaammin kuin kehittyvät maat sen osuus maailmantaloudesta säilyy nykyisellään vajaassa 3 %:ssa.

Kauppamme Venäjän kanssa on historian aikana vaihdellut huomattavasti. Suurimmillaan osuus on ollut silloin, kun vientimme muualle on esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan vuoksi katkennut. Alhaisimmillaan kauppa on ollut Venäjän suurien murrosten jälkeen tilanteissa. Esimerkkeinä kommunistien valtaantulon jälkeiset vuodet tai 1990-luvun alku, jolloin Neuvostoliiton ulkomaankaupan rakenteet sortuivat ja uuden Venäjän yksityiseen toimeliaisuuteen perustuvaa talousjärjestelmä alkoi muotoutua.

Kauppa itäisen naapurimme kanssa on vaihdellut myös rakenteeltaan. Yleissääntönä on ollut se, että itään on viety vähemmän puunjalostusteollisuuden tuotteita ja enemmän metalliteollisuuden tuotteita kuin perinteisiin vientimaihimme läntiseen Eurooppaan. Erityisen suuri merkitys Neuvostoliitolla oli suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle ja sen kehitykselle.

HISTORIA

Suomella oli Pietarin luonnollisena hankinta-alueena suuri merkitys kaupungin elintarvikehuollossa ennen itsenäistymistämme. Venäjän viennin varaan rakentui valtaosa tekstiili-, paperi- ja metalliteollisuudestamme. Kommunistisen järjestelmän voitto katkaisi nämä kauppasuhteet vuosikymmeniksi. Vasta toisen maailmansodan jälkeen vienti käynnistyi uudestaan.

Vaikka kauppa Suomen kanssa kehittyi suhteellisen myönteisesti, ulkomaankaupalla oli hyvin rajallinen rooli Neuvostoliiton suunnitelmataloudessa. Tavoite oli autarkia, ei kansainvälisen vaihdannan kasvattaminen. SEV-mailla oli oma roolinsa varsinkin teollisuustuotteiden toimittajana ja niiden energia- ja raaka-ainehuolto perustui Neuvostoliiton mittavien luonnonverojen käyttöön.

Lännestä pyrittiin hankkimaan vain teknologiaa ja sellaisia tuotteita, joita ei kotimaasta tai SEV-maista voitu hankkia. Suomi säilyi pitkään yhtenä Neuvostoliiton suurimmista läntisistä kauppakumppaneista. Vielä 1989 Suomen osuus Neuvostoliiton tuonnista länsimaista oli reilut 10 %. Kyse ei ollut vain halusta ostaa korkealaatuisia teollisuustuotteita ja elintarvikkeita. Taustalla oli Suomen osalta myös halu kaupan avulla sitoa maamme mahdollisimman likeiseen kanssakäymiseen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kanssa.

Vaikka kauppa Neuvostoliiton kanssa kiinnostikin, oli selvää, että taloutemme päämarkkinat löytyisivät lännestä. Integraatiota maailmantalouteen edisti 1950 tapahtunut liittyminen Yleisen tulli- ja kauppasopimuksen (GATT) jäseneksi. Euroopan taloudellisen integraation edetessä Suomen oli pakko vientimme kilpailukyvyn varmistamiseksi löytää paikkamme myös eurooppalaisissa järjestelyissä. Ratkaisuksemme muodostui liitännäisjäsenyys Ison-Britannian (joka oli tuolloin metsäteollisuutemme tärkein vientimaa) ympärille muodostuneessa Euroopan vapaakauppaliitossa (EFTA). Järjestely takasi teollisuudellemme samat kilpailuasemat kuin toiselle tärkeälle metsätuotteiden viejälle Ruotsille.

Neuvostoliitto näki Suomen pyrkimyksissä integroitua eurooppalaisiin rakenteisiin yrityksen heikentää sen vaikutusvaltaa ja suhteita Suomeen. Näiden huolien hälventämiseksi Suomi oli valmis myöntämään Neuvostoliiton tuotteille samanlaisen tullittomuuden kuin Eftan jäsenmaat saivat. Tulliton kauppa jatkui aina Neuvostoliiton romahdukseen asti. Keväällä 1992 tullittomuutta päätettiin jatkaa Neuvostoliiton seuraajavaltioksi tulleen Venäjän federaation kanssa. Järjestely jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä syksyllä 1992 Venäjä irtisanoi sopimuksen näiltä osin ja tullit maidemme välille otettiin käyttöön alkuvuodesta 1993.

Euroopan talousyhteisön laajeneminen 1970-luvun alussa asetti Suomen jälleen uuden tilanteen eteen. Neuvostoliitossa suhtauduttiin EEC:hen kielteisesti, sillä sitä pidettiin Naton kauppa- ja talouspoliittisena vastinparina. Neuvostoliiton epäluulo järjestöä kohtaan teki Suomelle huomattavasti haasteellisemmaksi sopia vastaavanlaisesta vapaakauppajärjestelystä kuin aikoinaan EFTA:n kanssa kymmenen vuotta aiemmin.

Helpottaakseen EEC:n kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen hyväksymistä Suomi neuvotteli vapaakauppasopimukset Neuvostoliiton ympärille syntyneen Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston (SEV) eurooppalaisten jäsenmaiden kanssa. Suunnitelmataloudessa tulleilla ei ollut merkitystä, joten sekä tullittomuus kaupassa Neuvostoliiton kanssa kuin nämä Kevsos-sopimuksetkin olivat ennen kaikkea poliittinen manifestaatio. Suomi pyrki näyttämään, että se oli valmis huolehtimaan hyvistä suhteista sekä itään että länteen. Sopimuksista oli loppujen lopuksi hyötyäkin, sillä Kevsos-maiden vapautumisen myötä Suomella oli 1980?90-lukujen vaihteessa muutaman vuoden ajan maanosamme kattavin vapaakauppasopimusverkko, joka kattoi koko Euroopan.

Kauppa Neuvostoliiton kanssa perustui pitkiin sopimuksiin, joiden puitteissa sovittiin vuosittaisista tavaranvaihtopöytäkirjoista. Periaatteellisella tasolla kaupan tuli vuosittain tasapainottua. Maksut hoidettiin clearing-tilien kautta. Venäjän puolella ostajina ja myyjinä toimivat ulkomaankauppayhtiöt ja ainakin kulutustavaroiden osalta lopullinen asiakas jäi suomalaiselle toimittajalle usein tuntemattomaksi. Investointitavaroiden kohdalla tilanne oli toinen. Noiden vuosien perua Venäjällä on vieläkin käytössä useita Suomessa rakennettuja laivoja, joista ehkä kansainvälistakin kuuluisuutta eniten ovat saaneet ne pienoissukellusveneet, joita on käytetty Titanicin tutkimiseen tai Venäjän lipun viemiseen pohjoisnavalle. Eikä Venäjällä ole varmaan yhtään merkittävää paperi- tai sellutehdasta, josta ei löytyisi Valmetin tai Wärtsilän paperikoneita.

Gorbatshovin johdolla toteutetut talousuudistukset ja öljyn hinnan romahdus 1986 syvensivät Neuvostoliiton talousvaikeuksia. Maan talous oli jo vuosia jäänyt teknologisesti yhä pahemmin jälkeen läntisistä kilpailijoistaan. Erityisen selvää tämä oli kulutustavaroiden osalta. Tilannetta pahensi kollektivisoidun maatalouden surkea tila. Neuvostoliiton maatalouspolitiikka oli muuttanut Euroopan vilja-aitan merkittäväksi viljan tuojaksi. Kasautuvat talousvaikeudet alkoivat näkyä Suomenkin suunnalla maksuviiveinä ja velkaantumisena. Talouden kriisiytyminen ja ulkomaisen velkaantumisen nopea kasvu johti Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-järjestelyn päättymiseen vuoden 1990 lopussa.

Clearingin loppu supisti rajusti Suomen vientiä 1991. Kun vielä vuoden lopussa Neuvostoliiton taru päättyi ja sen seuraajaksi noussut Venäjä aloitti rajun talousuudistuksen, ei ole ihme, että Venäjän osuus Suomen viennistä putosi vuonna 1992 noin kahteen prosenttiin. Tuonnin puolella muutokset olivat loivempia, sillä öljyn ja kaasun tuonti jatkui pitkälti samalla tasolla.

Jeltsinin ja Gaidarin johdolla läpiajetut talousuudistukset alkoivat kantaa hedelmää. Yksityisiä yrityksiä syntyi, kauppa alkoi käydä. Aluksi toimijat olivat pieniä. Rajanylitys ja rahaliikenne takkusivat. Toiminta alkoi nopeasti vakiintua ja Suomen vienti lähti uudestaan nousuun. Noiden vuosien dynamiikasta ja muutoksen tahdista kertoo se, että sen enempää tullittomuuden päättyminen kuin Suomen EU-jäsenyys eivät näkyneet kaupassa juuri mitenkään.

Vientimme muuttui perusteellisesti rakenteeltaan. Neuvostoliittoon vietiin tuotteita, joita Gosplanin mielestä maassa tarvittiin, muun muassa noita edellä mainittuja laivoja ja paperikoneita. Venäjällä puolestaan kuluttaja oli kuningas. Investointitavarat vaihtuivat ketsuppiin, juustoon ja autoihin. Investoinnit romahtivat, sillä niiden edellyttämää omistuksen pysyvyyttä ei ollut ja muutoinkin tulevaisuus näytti talouden toimijoiden näkökulmasta muutamaa kuukautta pidemmällä tähtäyksellä sumuiselta.

Lisää epävarmuutta toi vuoden 1998 kriisi. Venäjän velat jouduttiin järjestelemään ja rupla menetti arvostaan muutamassa kuukaudessa yli 3/4. Suomen vienti romahti uudelleen. Tuonti pärjäsi paremmin. Niin kuin ennenkin öljyä tarvittiin liikenteen polttoaineena ja kaasua sähkön ja lämmön tuotantoon. Kesti pitkälle 2000-luvulle, ennen kuin kriisiä edeltänyt viennin taso saavutettiin uudelleen.

LÄHIMENNEISYYS JA NYKYPÄIVÄ

Venäjän elpyminen alkoi jo kesällä 1999 Putinin valtaantulon aikoihin. Tästä alkoi ennenäkemätön, kymmenen vuotta kestänyt nopean kasvun kausi. Noina vuosina Venäjän talous kasvoi yli 7 % ja kansalaisten ostovoima yli 10 % vuodessa.

Venäjän talouden ilmiöiden selitykseksi on tapana tarjota vain öljyn hintaa. Tämän kasvunjakson taustalla oli muutakin. Ensinnäkin devalvaatio teki kotimaisesta tuotannosta kilpailukykyistä. Teollisuudella oli Neuvostoliiton perintönä paljon käyttämätöntä kapasiteettia. Yksityistetyt yritykset olivat valmiita panostamaan tuotantoon, ja esimerkiksi 1999?2005 öljyn tuotanto kasvoi yli 50 %. Uusi hallitus vei läpi vero- ja muita uudistuksia. Makrotalouspolitiikka oli vastuullista, ulkomaiset velat pyrittiin maksamaan pois. Kun rahaa jäi yli, sitä alettiin kerätä vararahastoiksi. Niitä voitiin hyödyntää 2008?09 kriisin vaikutusten lieventämiseksi.

Venäjän kasvuvuosikymmenestä suomalaiset muistavat ennen kaikkea jatkuvat rekkajonot itärajalla ja kasvavan matkustajaliikenteen. Kun vielä 1990-luvulla venäläisiin matkailijoihin oli suhtauduttu epäillen, heistä tuli seuraavana vuosikymmenenä Suomen matkailun suurin asiakasryhmä. Erityisen merkittäväksi osoittautui päätös yhdistää Venäjän eri juhlapyhät uudenvuoden tienoilla yhtenäiseksi reilun viikon lomaksi. Ja missäpä olikaan mukavampaa viettää keskitalven juhlaa kuin suomalaisessa kylpylässä, joulupukin kotiseuduilla tai kaupunkiemme ostosparatiiseissa. Parasta asiassa oli sekä tulijoiden että heitä palvelevan matkailuväen kannalta se, että kapasiteettia riitti, kun majoitusliikkeet olivat perinteisesti vuodenvaihteessa liki tyhjiä.

Öljyn hinnan nousu kasvatti Suomen ja Venäjän välisen kaupan vajetta. Myönteinen talouskehitys laajensi vientitavaroiden kirjoa. Venäjän teollisuus alkoi investoida ja modernisoida tuotantoaan. Nyt ei rakennettu suuria kombinaatteja niin kuin neuvostoaikana. Pääpaino oli tuotannon tehokkuuden nostamisessa.

Suomalaiset rakentajat olivat vahvasti mukana jo Neuvostoliiton-kaupassa. Tuolloin rakennettiin sekä tuotantolaitoksia että muita rakennuksia, suurimpana yksittäisenä hankkeena Kostamuksen kaupunki. Venäjällä ensimmäiset kohteet olivat ulkomaisten kulutustavaratuottajien tehtaita. Mutta pienasiakkaiksi tulivat myös tavalliset venäläiset. Reilussa kymmenessä vuodessa on tultu tilanteeseen, missä suomalaisilla rakentajilla on Venäjällä tuhansia asuntoja rakenteilla ja kymmeniä tuhansia venäläisiä asuu heidän rakentamissaan asunnoissa.

Myös muu palveluvienti sai vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikki keskeiset kauppaketjumme ovat mukana Venäjän vähittäiskaupassa. Venäjän markkinat ovat avanneet tekniselle tukkukaupallemme uusia markkinoita ja venäläisille yrityksille mahdollisuuden hyötyä suomalaisyritysten tarjoamasta tehokkaasta logistiikasta. Suomalaisen suunnitteluosaamisen ja konsulttien avulla venäläiset yritykset parantavat kilpailukykyään ja tehostavat toimintaansa. Unohtaa ei myöskään sovi Suomen kautta hoidettavia kuljetuksia ja logistiikkapalveluita. Transitoliikenne tuskin palaa kriisiä edeltäviin lukuihin. Jatkossa valtaosa esimerkiksi tuotavista henkilöautoista saapuu venäläisten satamien kautta.

Kasvun vuosikymmen päättyi 2008?09 kriisiin, joka leikkasi sekä Suomen että Venäjän talouskasvua seitsemisen prosenttia. Venäläisten ostovoiman supistuminen ja ruplan heikkeneminen iski taas vientiimme tuontia kovemmin. Vaikka kasvu on alkanut uudelleen, kriisiä edeltänyttä tasoa ei ole vielä saavutettu. Syynä tähän on esimerkiksi kännykkäviennin ohjautuminen Suomen sijasta muiden maiden kautta tapahtuvaksi. Myös autojen transitokaupasta osa kirjautui Suomen vienniksi ja nyt transiton vähennyttyä, näihin lukuihin ei tulla palaamaan.

Vaikka Venäjän talous onkin kasvanut kriisin jälkeen selvästi läntistä Eurooppaa nopeammin, investointien osuus ei ole noussut. Ja kun Suomen vientipaletissa kulutustavaroiden osuus on rajallinen, markkinaosuutemme kriisin jälkeen on supistunut vaikka vientimme onkin kasvanut.

TULEVAISUUS

Miltä Suomen ja Venäjän välisen kaupan ja taloudellisen kanssakäymisen tulevaisuus näyttää?

Lyhyesti: kohtuullisen valoisalta.

Pidemmän vastauksen lähtökohta on arvio Venäjän talouskehityksestä. Ongelmana ei ole suomalaisten yritysten kiinnostuksen puute viedä ja investoida Venäjälle.

Tällä hetkellä Venäjän talouskasvu näyttää hidastuvan. Kuluvalle vuodelle odotetaan 3,5 %:n kasvua. Useimmat ennustajat arvioivat, että ensi vuonna päästään parhaimmillaan samalle tasolle. Paljon kuitenkin riippuu siitä, miten Venäjän talouden kannalta keskeinen öljyn hinta käyttäytyy. Öljystä ja sen hintaan sidotusta kaasusta kun saadaan puolet Venäjän valtion budjetin tuloista ja niiden avulla kerätään 70 % maan vientituloista.

Suomen kannalta valitettavaa on se, että optimistisetkaan ennusteet eivät odota investointien suhteellisen osuuden Venäjän taloudessa kasvavan. Kulutusvetoisesta kasvusta tulevat varmasti hyötymään palvelusektorimme Venäjälle etabloituneet toimijat ja heidän toimittajansa. Rakentamisen kasvua voi auttaa se, että yhä useampi asunnon ostaja rahoittaa hankintaansa pankkilainalla. Tosin Venäjällä nimelliskorot ovat tasolla, joihin Suomessa nähtiin viimeksi 1990-luvun alun laman vuosina. Sähkön ja lämmön tuotantoon investoineiden kannattavuuteen vaikuttaa se, miten näiden tuotteiden hinta kehittyy ja mitä tuotannossa vaadittavista polttoaineista joudutaan maksamaan.

Suomalaisilla tuotteilla on Venäjällä hyvä maine, joten uskoisin, sieltä löytyvän markkinoita vielä nykyistä useammallekin yritykselle. Erityisen hyvin tunnetaan suomalaiset elintarvikkeet. Valio ja Viola ovat varmasti Nokian rinnalla tunnetuimmat suomalaiset brändit Venäjällä.

Uskon myös matkailun kasvuun. Edustustomme Venäjällä myöntävät tänä vuonna liki puolitoista miljoonaa viisumia, joista noin 90 % on monikertaviisumeita. Matkailuliikenteen helpottamiseksi olemme ryhtyneet toimiin rajanylityspaikkojen ja niille johtavan infrastruktuurin parantamiseen.

Venäjä samalla tavalla kuin muutkin Itämeren alueen lähimarkkinat säilyy erityisen tärkeänä markkinana ja ensimmäisenä etabloitumisalueena PK-yrityksillemme ja palvelusektorillemme. Useimmissa tapauksissa kansainvälistyminen alkaa juuri näiltä markkinoilta. Suurille globaaleille jäteillemme Venäjän ja muiden lähimarkkinoiden merkitys on lähempänä niiden osuutta maailmantaloudesta.

Venäjän integroituminen globaaliin ja Euroopan talouteen on maan itsensä kannalta hyvä uutinen. Niin se on myös meille suomalaisille. Venäjän elokuussa toteutunut WTO-jäsenyys laski tulleja, vähensi muita kaupan esteitä ja loi edellytyksiä investoinneille. Lähivuosina keskeinen tehtävämme EU:ssa on huolehtia siitä, että jäsenyysehtoja noudatetaan.

WTO-jäsenyys helpottaa toivon mukaan myös EU:n ja Venäjän välisiä neuvotteluita uudesta perussopimuksesta, joita on käyty kesästä 2008 alkaen. Meille suomalaisille on tärkeä pohtia sitä, mihin suuntaan EU:n ja Venäjän suhteita tälle vuosikymmenellä kehitetään. Oma kokemuksemme puhuu kaupan vapauttamisen ja syvemmän integraation puolesta. Uskon, että se on hyvä resepti myös EU-Venäjä-agendalla.

Vienninedistämismatkalla Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa. Kazan on poikkeuksellisen kiinnostava venäläinen miljoonakaupunki. Öljy- ja kaasuvarojen ansiosta alueella on paljon varallisuutta ja se näkyy. Kazan on tuhat vuotta vanha kaupunki, jossa ortodoksikristityt venäläiset ja tataarimuslimit elävät rinnakkain.

Kazan on Venäjän urheilupääkaupunki. Täällä järjestetään vuonna 2013 universiadit, vuonna 2015 uinnin MM-kisat ja vuonna 2018 jalkapallon MM-kisojen otteluita. Palloilupuolelta suomalaisillekin ovat tuttuja jalkapalloseura Rubin Kazan (Aleksei ja Roman Eremenko) ja jääkiekkoseura Ak Bars Kazan (Niko Kapanen, Jarkko Immonen, Janne Pesonen ja Janne Lahti). Taso on kova. Ja urheilupaikkojen rakentaminen avaa bisnesmahdollisuuksia.

Matkassa on mukana noin 30 suomalaista yritystä ja organisaatiota (http://tiny.cc/n93snw). Rakentamisen lisäksi kiinnostavia yhteistyöaloja ovat mm. energia, energiatehokkuus, cleantech ja koulutus. IT-puolella Kazanissa on käynnissä erittäin kunnianhimoisia hankkeita. Tapasimme yritysten kanssa Tatarstanin presidentin, pääministerin, ministereitä, Kazanin johtoa ja runsaasti paikallisia yrityksiä. Ministerin rooli on avata ovia ja toivottavasti auttaa ratkomaan ongelmia, yritykset tekevät oman myyntityönsä. Tuloksia arvioidaan parin kuukauden päästä.

Suomen ja Tatarstanin suhteiden erikoispiirre on se, että Suomessa asuu noin 700 tataarin yhteisö. Yhteisö syntyi 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa. Suomen tataariyhteisön johtaja ja hänen edeltäjänsä ovat mukana matkalla ja tapaamisissa. Isäntiin on selvästi tehnyt vaikutuksen tataariyhteisön hyvä asema ja menestys Suomessa. Itsekin olen yrittänyt heittää muutaman lauseen tataariksi tapaamisissa. Zur rähmät!

Tänään torstaina on luvassa vielä puhe yliopistolla ja muutama tapaaminen. Sitten nokka kohti Suomea ja täysi keskittyminen EU:n rahoituskehyksiin seuraavaksi puoleksitoista viikoksi.

P.S. Tatarstanin hallinto pyörii kokonaan iPadeilla. Viralliset asiakirjat, kokoukset, päätökset…kaikki. Ei turhia papereita. Tästä on Suomella opittavaa.

Terveiset Kapkaupungista! Viikon kestänyt eteläisen Afrikan -kiertueeni lähestyy loppuaan. Täyteen pakatusta ohjelmasta huolimatta olo on loistava. Siihen on monta syytä, joista kerron seuraavaksi.

Vienninedistämismatkojeni yksi painopiste lähikuukausina on Afrikka. Aloitin Etelä-Afrikasta ja Namibiasta muun muassa siitä syystä, että eteläinen Afrikka näyttää yrityskyselyjen perusteella kiinnostavan suomalaisyrityksiä erityisen paljon. Seuraavaksi vuorossa on Algeria, jonka valtava potentiaali on viimein huomattu Suomessakin. Ensi vuonna jatkan kiertuetta Sambiassa ja Tansaniassa, joissa yhtenä painopisteenä on kaupan ja kehityksen yhteyden vahvistaminen. Silloin mukanani on luonnollisesti kehitysministeri Heidi Hautala.

On sääli, että Afrikan nousua ei ole Suomessa vielä kunnolla noteerattu. Afrikassa on useita talouksia, joiden kasvuluvut ovat huimaavia. Afrikan kasvu ei myöskään tule pysähtymään tai edes hidastumaan pitkään aikaan. Yksi olennainen syy siihen on Afrikan väestörakenne. Reilusti yli puolet afrikkalaisista on nuoria. Työllistetyn väestön määrä kasvaa Afrikassa huimaa vauhtia ja sen vetämänä myös talous ja kysyntä. Vaikka Afrikan osuus maailmankaupasta on vielä vaatimaton, sen osuus EU-maiden kaupasta on jo yhdeksän prosentin paikkeilla. EU:n kauppatase Afrikan kanssa on alijäämäinen eli Afrikasta tuodaan enemmän kuin sinne viedään.

Paljon kauppataseita olennaisempaa on kuitenkin seurata, miten yksittäiset yritykset toimivat Afrikassa. Esimerkiksi suomalaisyritykset usein pyrkivät siihen, että suuri osa tuotetusta arvonlisästä jää isäntämaahan tuottamaan paikallisille työntekijöille toimeentuloa ja hyvinvointia. Laskimme, että mukanani olleet 23 suomalaisyritystä työllistävät paikallisesti joko suoraan tai epäsuorasti jopa 10 000 ihmistä. Esimerkiksi suomalainen kaivosalan yritys ei tyypillisesti vie raaka-aineita jalostamattomina maasta ulos vaan pyrkii siihen, että ne jalostetaan vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti paikan päällä. Usein suomalaisinvestointien ympärille syntyy paikallinen pienyritysten ekosysteemi. Näin kauppa tuottaa kehitystä.

Puhuin ulkoministerinä paljon kunniallisesta ulkopolitiikasta. Nyt voi olla oikea aika avata kunniallisen talouspolitiikan aikakausi. Suomalaiset sopivat sen edelläkävijöiksi todella hyvin. Meillähän ei ole Afrikassa poliittista painolastia. Esimerkiksi Namibiassa meitä päinvastoin kohdellaan maan suurimpina ystävinä, jotka toivat maahan muun muassa koulutusta ja terveydenhuoltoa sekä tietenkin myös itsenäisyyden Martti Ahtisaaren astuttua kuvaan. Oli muuten hienoa viettää Ahtisaari-päivää Namibiassa.

Matkani alkoi Etelä-Afrikasta, joka on paitsi alueellinen myös globaali suurvalta ja sekä BRICS-ryhmän että G20:n jäsen. Etelä-Afrikka on kiehtova eri kansallisuuksien ja vaikutteiden sulatusuuni. Pelkästään virallisia kieliä on yksitoista.

Etelä-Afrikka on useimmilla mittareilla loistava liiketoimintaympäristö. Sen vahvuuksiin kuuluvat vakaa valuutta, toimiva demokratia, hyvä investointi-ilmapiiri, oikeusvarmuus, vapaa tiedonvälitys, toimiva infrastruktuuri ja hyvät rahoituspalvelut. Suomi tunnetaan Etelä-Afrikassa muun muassa rotuerottelun vastustajien kärkimaana. Se helpottaa suomalaisministerin asiointia. Suomalaisyritykset joutuvat täällä kuitenkin hyvin kilpailtuun ympäristöön, joka edellyttää vahvaa osaamista ja paikallistuntemusta. Eteläafrikkalaiset toimijat laittavat sovitun mielellään heti paperille, mikä oli tietysti vienninedistämismatkalla hyvä asia.

Etelä-Afrikan ohjelmaani kuuluivat tapaamiset korkeakouluministerin, liikenneministerin, mineraalivarojen varaministerin ja keskuspankin pääjohtajan kanssa. Vierailin myös Nelson Mandela -säätiössä, jossa alustin Euroopan ja Afrikan suhteista. Matkan päätteeksi osallistuin Kapkaupungissa maailman design-pääkaupunki-kapulanvaihtoon Kapkaupungin ja Helsingin välillä yhdessä metropolien johdon kanssa. Pidin myös perinteisen Eurooppa-luennon Kapkaupungin kauppakorkeakoulussa.

Namibiassa saamani vastaanotto oli ylitsevuotavan lämmin ja sen aisti ensi hetkistä lähtien. Namibiassa Suomi on suurvalta, ja kohtelu on sen mukaista. Maan presidentti Hifikepunye Pohamba vietti kanssani pitkän tovin jakaen ajatuksiaan Suomesta ja Euroopasta. Lisaksi tapasin maan kalastus- ja meriministerin, veteraaniasioiden ministerin, kauppaministerin sekä kaivos- ja energiaministerin.

Suomalaisyrityksillä on upeita hankkeita Namibiassa. Maahan on toimitettu muun muassa 35 miljoonan euron arvoinen merentutkimusalus. Osallistuin myös tilaisuuteen, jossa vihittiin käyttöön suomalais-namibialaisena yhteistyönä rakennettu jätteidenkäsittelylaitos.

Tälläkin matkalla mukana oli kokki Sami Tallberg, joka tuotti vastaanotoille villiruokaa suomalaiseen tapaan. Windhoekissa sain ilokseni juosta aamulenkin paralympiakultamitalisti Johanna Bensonin kanssa. Kaiken kruunasi upea sää, joka suosi meitä koko matkan ajan. Se antoi virtaa syksyn pimeyteen.

Eteläisen Afrikan -matka oli ensimmäinen, joka tehtiin Team Finland -logojen alla. Team Finland on suomalaisten vienninedistäjien yhteinen brändi. Afrikan-matkailu osoitti tiimityöskentelyn vahvuudet parhaimmillaan. Järjestelyt toimivat upeasti, mistä haluankin kiittää koko tiimiä.

Tässä tänään Berliinissä 2nd Berlin Foreign Policy Forum -tilaisuudessa pitämäni puhe.

Speech – Check Against Delivery

2^nd Berlin Foreign Policy Forum

Körber Foundation

Berlin, Germany

23 October 2012

Ladies and Gentlemen,

It is a great pleasure to be here at the Berlin Foreign Policy Forum among this distinguished audience. Sitting here with dear colleagues – Willian Hague and Guido Westerwelle – makes you really feel at crossroads, quite concretely between the core and the periphery of the Union. And, on a lighter note ? it?s nice to have us, the three big ones on stage ? together we represent nearly a third of the EU population.

My own academic background is with enhanced cooperation ? how a smaller group can go ahead within the Union. Actually, these groups within the Union are rather common: Schengen, Euro etc. The trick is how to manage enhanced cooperation in a way that is at harmony with the union at large. The basic requirements are openness, transparency and common institutions.

I have one major reservation with these avant-gardes ? they cannot become overbearing with participation in one core area becoming the overriding driver in the Union determining all other areas ? in very concrete and plain terms: participation in the euro area should not for instance become a divisive feature for the internal market.

Dear friends,

Europe is really at crossroads. The term is in frequent use, but this time it is no overstatement. The economic crisis has demanded unprecedented measures ? the ESM, robust economic policy coordination, firm fiscal rules, banking union, an active ECB – and with these steps we are making big institutional choices that will shape the Union for good.

Inaction is not an option ? either we fix the euro by taking further steps with integration or we face the risk of disintegration.

However, the key question at this crossroad is how to combine the necessity of deepening economic and monetary union with the EU at large ? the relationship between ?17 and EU27, soon to become EU28. I will make the case for minimizing this division ? the euro area should not build unnecessary hurdles for non-euro members and at the same time non-euro members ? actually, most of them are euro pre-ins ? should take a constructive pose with deepening EMU.

So one basic answer to the question we have today ? what kind of Europe do we want ? is to my mind a united Europe, where building a stronger EMU will lead to a stronger union at large, rather than building a deepening division between the euro area and the rest.

This is not the first time we have a major crisis, an existential challenge. So far, the European Union has managed to turn crises and challenges to its long-term advantage by taking bold new steps ? the internal market after the economic stagnation of the 1970s, enlargement to stabilize Europe after the division of the Cold War, economic and monetary union to make the EU stronger in a new global economy.

My personal assessment of the euro area crisis is that we are turning the page. We should look at our achievements ? the six-pack legislation on economic policy coordination is a major achievement. The soon to be finalized two-pack adds to fiscal discipline. The European Stability Mechanism is up and running. Public deficits are being stabilized. The ECB has taken decisive action. What we now need to add to these milestones is Banking Union. With banking union in place the corner-stones of euro area recovery should be in place.

I am not saying that things will be easy or recovery instantaneous. There are no miracles in economic life. But what I am saying is that the building blocks are there and with firm implementation, the euro will recover.

Distinguished friends,

Today, I have three concrete points to make. One, – how to build a banking union that will contribute to holding the Union together as a financial market. Second – how to manage the institutional deepening of EMU without clashing with the Union at 27. And third, – how to take steps in new areas of cooperation – like defense – to make integration stronger at 27.

My first point is on Banking Union. Banking union is a necessary step for improving confidence in financial institutions in Europe. Agreeing to its time-table was one of the big items of the European Council last week. Having a banking union is logic ? we have an integrated financial market so we also need integrated supervision. One major lesson from the ongoing financial crisis is that supervision needs great improvements ? European improvements.

The euro area has a common currency, but European banking does not stop at its borders. Ideally we should have integrated banking supervision for the whole union. This would be the best guarantee for the internal financial market. But if this is not possible at 27 ? and I am looking at William ? then we have to build banking union in a way that would encourage participation by as many non-euro members as possible. I am quite encouraged by the mood and results of the last European Council ? there is a strong commitment to make this work.

I speak from practical experience ? in Finland the biggest bank is Swedish and the third biggest is Danish. A banking union that would sharply divide the euro area from the rest is not desirable and could raise new problems.

My second point is on institutions. One important element in keeping the union together is upholding its common institutions. When the EMU deepens, the European Commission has to remain the common institution for euro area cooperation ? a unified institutional structure is the best guarantee for keeping the EU as a coherent entity.

The major tool for institutional development is changing the treaties. So the question arises ? do we need treaty change to makes things work, to improve the Union, make EMU stronger.

I have no problems with treaty change as such ? but we should be careful. Treaty change has shown to be an unpredictable and time-consuming process. I belong to the persuasion ?never-say-never?, but the case for treaty change would need to be absolutely compelling for the risk being worth taking. The safest and most practical way ahead is to work with the treaties we have.

And let?s be practical ? a treaty change would probably be derailed by referenda. And let me add another dimension ? would it not tempt our British friends to question their involvement with Europe ? a move that would be a tragedy for both the United Kingdom and Europe. With a half-British family I feel entitled to speaking boldly on the subject.

The third point I want to make ? since we are in a foreign policy forum ? is on European defense. And the point I am about to make is intimately tied with the economy.

European military capabilities are quite poor. We are no match to other world powers. One basic reason is the fact that the way we organize our military capabilities are narrowly national. With our public purses constrained and military equipment costing more-and-more we either choose being irrelevant in military terms or rethink the way we organize our military procurement. The European Council plans to discuss European Security and Defense policy. Pooling and sharing is at the heart of the issue.

This is a field where we can actually take great lessons from British leadership. Britain has been a consistent driver of more cooperation in security and plans between France and Britain on military cooperation are bold.

The Nordic experience on pooling and sharing is encouraging. Defense cooperation between the Nordic countries is a fairly new phenomenon but gaining speed. The constraints are identical ? national capabilities cost too much and the only way to keep these capabilities in the future is by pooling and sharing them. With a high-level of trust there are no political constraints to doing it. And since the approach is very practical, different military allegiances ? three of the Nordics are in Nato and two are not ? pose no difficulties. Agreeing on joint standards and solutions is one practical key for allowing pooling and sharing.

Pooling and sharing should be the norm in the European Union as well. And strengthening our military capabilities is also about our defense industries and the internal market.

We need a more competitive European defense industry and in this field size is a big advantage. And this is me speaking both as minister for Europe and External Trade. Therefore it was a pity that the EADS and BAE merger did not go ahead. Having a more European dimension to procurement by pooling and sharing would strengthen the European defense industry ? less fragmentation, bigger volume.

And defense procurement should be an internal market as any other ? offsets in defense procurement should have no place within Europe.

Ladies and gentlemen,

Let me finish by just saying how glad I am to be here with you today and have the opportunity to debate this topic with my distinguished colleagues. A good debate sometimes needs provocation, so let me do my part:

William: please join Banking Union and keep Britain in Europe. We love having you in, don?t sit on the fence.

Guido: at this juncture treaty change is like opening Pandora?s box, putting too much strain on the union. Treaty change at this juncture risks dividing the EU further.

William and Guido: let?s work together in building European defense capabilities. Without pooling and sharing Europe risks becoming irrelevant in military terms.

Thank you.

Nimesin viime keväänä nuorten työryhmän pohtimaan pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuutta. Halusin antaa ryhmälle työssään täysin vapaat kädet visioida, kehittää ja haastaa. Tänään he luovuttivat työnsä tuloksena syntyneen ?Nuorten haaste Pohjoismaille? ? julkaisun ulkoasiainministeriössä pidetyssä julkistamistilaisuudessa.

Mielestäni pohjoismainen yhteistyö on liian arvokas asia jätettäväksi vain poliitikkojen haltuun. Pohjoismailla on pitkä yhteinen historia ja arvopohja. Tarvitaan kuitenkin uusia ajatuksia ja avauksia, jotta vanhaan liittoon saadaan lisää intohimoa. Näitä ajatuksia hain juuri tältä ryhmältä. Avoimen hakuprosessin kautta Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi esitti ryhmän jäseniksi 25 nuorta osaajaa, jotka edustivat laajasti suomalaisia alle 30-vuotiaita nuoria.

Ryhmä esitti kymmenkohtaisen listan laajoja näkemyksiä pohjoismaisesta yhteistyöstä. Ehdotusten joukossa oli muun muassa, että Pohjoismaissa siirryttäisiin yhtenäistettyyn korkeakoulujen hakujärjestelmään, äänestysikäraja laskettaisiin 16 ikävuoteen ja luotaisiin yhteiset kestävän kehityksen tavoitteet. Muita ehdotuksia oli perustaa yläkouluihin ?Nuoret Itämeren Pelastajat? ? vaihto-ohjelma, yhteispohjoismainen brändityöryhmä ja merkitä kaikkiin Pohjoismaissa tuotettuihin tuotteisiin niiden tuottama hiilijalanjälki.

Arvoina korostuivat vahvasti demokratia, tasa-arvo, vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen, yhteistyö, globaali proaktiivisuus, kestävä kehitys ja avoimuus. Pohjoismaisiin arvoihin on mahdollista kasvaa ja oppia. Pohjoismaisessa yhteistyössä kieli ei saa olla este, mutta mahdollisuudet pohjoismaisten kielten opiskeluun tulee turvata ja toisaalta siihen tulee kannustaa.

Vien erittäin mielelläni näitä ajatuksia eteenpäin ja ehdotinkin tilaisuudessa, että nuoret tulisivat esittämään ajatuksensa Helsingissä ensiviikolla pidettävän Pohjoismaiden neuvoston 60-vuotisjuhlaistunnon yhteydessä pohjoismaisille yhteistyöministereille. Ryhmän työ on vahva osoitus siitä, että nuoria kannattaa kuulla ja heillä on asiantuntijoina myös paljon annettavaa.

Erinomaista työtä koko ryhmältä!