Ennakkoajatusteni mukaisesti keskustelujen kärki Saksan pääkaupungissa jakaantui kahteen: meneillään olevaan kriisiin ja EU:n tulevaisuuteen.

Päiväni alkoi mielenkiintoisella keskustelulla CDU:n parlamenttiryhmän piiskurin Peter Altmaierin kanssa. Oli helppoa löytää yhteisiä ajatuksia Euroopan tulevaisuudesta pitkän linjan ajattelijan kanssa. Oli myös kiva kuulla, että Suomi tuntuu ihan aidosti olevan Saksalle mieluinen samanmielinen maa pohjoisesta.

Päivä jatkui ministeritason keskusteluilla. Eurooppaministerikollega Werner Hoyerin kanssa tapaamme säännöllisesti Brysselissä, mutta kahdenvälinen keskustelu pääkaupungissa tuo aina erilaista syvyyttä ajatustenvaihtoon. Positiivista virettä laimensi yhteinen huoli Kreikasta ja enenevässä määrin myös Italiasta. Nyt on vain uskottava, että maat tekevät kaikkensa jo sovittujen sitoumusten eteen, itsensä pelastamiseksi. Keskusteluja käytiin myös EU:n rahoituskehyksistä tuleville vuosille. Nettomaksajina ja tiukan talouskurin maina Suomi ja Saksa toimivat luonnollisesti maltillisen EU-budjetin puolesta.

Ulkoministeri Guido Westerwellen kanssa meillä oli hyvä lounas. Johtopäätöksenä oli, että EU:n kehittäminen ei voi rajoittua vain käsillä olevan kriisin hoitoon, vaan tarvitaan myös laajempaa perspektiiviä, sekä johtajuutta viedä unionia eteenpäin. Emme ole tyhjiössä vaan keskellä globaalia toimintaympäristöä.

Lounaan jälkeen minulla oli ilo ja kunnia puhua yhden Saksan arvovaltaisimman ulko- ja turvallisuuspoliittisen instituutin (Stiftung Wissenschaft und Politik) tilaisuudessa yhdessä ulkoministeri Westerwellen kanssa. Aiheena oli Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän demokratia- ja talouskehitys. On hyvä, että näillä lavoilla kuullaan suomalaisiakin ääniä.

Päivän päättivät keskustelut talousministeri, varakansleri Philipp Röslerin kanssa. Uuden sukupolven ministeri esitti terävää analyysiä unionista ja sen kohtaamista haasteista sisäpoliittisessa paineessa, jota toki Saksassakin riittää.

Takana siis tiivis päivä. Mielenkiintoista nähdä huomenna, mitä Financial Times Deutschland on saanut irti tämänpäiväisestä haastattelusta. Nyt kohti Varsovaa.


 

Olin tänään Genevessä, jossa tapasin Maailman kauppajärjestö WTO:n pääjohtaja Pascal Lamyn, ja Sveitsin ulkoministeri Micheline Calmy-Reyn, joka hoitaa tänä vuonna myös liittopresidentin tehtävää.

Kävin yhden mielenkiintoisimmista kauppapolitiikkaa koskevista koskaan käymistäni keskusteluista Pascal Lamyn kanssa. Hänen analyysinsa oli tunnettuun tapaansa partaveitsen terävä. Myös ajoitus oli hyvä. Pääsimme tuoreeltaan arvioimaan  perjantaina päättynyttä G20-huippukokousta ja sen tuloksia. Olimme molemmat myönteisesti yllättyneitä siitä, miten vahvasti kokouksen julkilausumassa vastustettiin protektionismia ja puhuttiin monenkeskisen kauppajärjestelmän vahvistamisen puolesta. Puheista on kuitenkin tunnetusti vielä pitkä matka käytännön tekoihin.

 WTO:n ministerikokous lähestyy kovaa vauhtia ja joulukuussa niin G20-maille kuin muillekin WTO:n jäsenille tarjoutuu mahdollisuus sopia uskottavasta työohjelmasta kaupan vapauttamiseksi ja sääntöjen kehittämiseksi pariksi seuraavaksi vuodeksi. Vaikka näkymät eivät ole lainkaan ruusuiset, on pakko olla edes hieman optimistinen.  Se ainakin on varmaa, ettei hyvään lopputulokseen pääsy jää Lamyn yrityksestä uupumaan.

Ehkä keskeisin ongelma on se, etteivät monenkeskiset kauppaneuvottelut ja niissä käsiteltävät kysymykset ole pysyneet reaalitalouden vauhdissa. WTO:n niin kutsuttua Dohan kierrosta käydään pitkälti samaa sabluunaa käyttäen kuin aikaisempiakin kierroksia, vaikka aiheet ovat nyt monimutkaisempia, jäseniä enemmän ja näiden intressit toisistaan eriytyneitä. Ei siis ole helppoa löytää ratkaisua, josta löytyisi yhteisymmärrys. Puhuimme Lamyn kanssa myös Venäjän WTO-jäsenyydestä. Näyttää erittäin lupaavalta, että ministerikokous tekee päätöksen Venäjän jäsenyydestä.

Se, että Venäjästä saadaan joulukuussa mitä todennäköisimmin WTO:n 155:s jäsen on merkittävässä määrin Sveitsin ansiota. Sveitsi on nimittäin toiminut väsymättä välittäjänä Venäjän ja Georgian välisessä vaikeassa kiistassa liittyen Etelä-Ossetian ja Abhasian raja-asemien valvontaan. Genevessä tarjoutui mahdollisuus keskustella aiheesta Sveitsin liittopresidentin ja ulkoministerin Micheline Calmy-Reyn kanssa. Hänen kanssaan kävimme myös läpi EU:n ja euron tilaa, joka kiinnostaa sveitsiläisiä kovasti, ei vähiten johtuen frangin vahvistumisesta euroon nähden ja siihen liittyvistä vientinäkymien heikentymisestä.

Mielenkiintoinen ja hyödyllinen päivä takana. Nyt kohti Berliiniä.

Terveiset Kööpenhaminasta. Osallistuin täällä Pohjoismaiden neuvoston istuntoon ministerineuvoston puheenjohtajana. Paikalla oli valtava määrä pohjoismaisia ministerikollegoita. Täällä oli hyvä tavata heitä niin virallisissa kuin epävirallisissakin yhteyksissä.
 
Ohjelmani alkoi keskustelulla avoimesta Pohjolasta pohjoismaisessa huippukokouksessa. Oli hienoa huomata, miten yksimielisesti puhujat korostivat avoimuuden, osallistamisen ja yhteisöllisyyden merkitystä Norjan järkyttävien terroritekojen jälkeen. Pohjoismaiset, vahvat arvot näkyivät tässä.
 
Seuraavaksi keskustelimme Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston kanssa yhteistyön tiivistämisestä, lähialueyhteistyöstä ja budjetista. Vuoden 2012 budjetin hyväksyntä oli hyvä esimerkki siitä, miten hyvin yhteistyö toimii. Ministerineuvosto ja Pohjoismaiden neuvosto pääsevät rakentavalla yhteistyöllä useimmiten yhteisymmärrykseen, vaikka lähtökohdat usein ovat erilaiset. Pohjoismaiden neuvosto tuo keskusteluun tervetullutta kunnianhimoa ja kriittisyyttä.
 
Pohjoismaiden yhteistyöministereiden kokouksessa hyväksyimme 2012 budjetin pitkällisen prosessin päätteeksi. Prosessi osoitti, että tarmokas neuvottelutyö kannattaa. Päätimme myös alustavasti ns. prioriteettirahaston perustamisesta. Se tuo lisää joustavuutta varainkäyttöön ja auttaa vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin. Keskustelimme myös pohjoismaisen tietoturvayhteistyön tiivistämisestä. Se on hyvä esimerkki yhteistyön laaja-alaisuudesta.
 
Tänä aamuna tapasin Nuorten Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston. Kuuntelin nuorten näkemyksiä pohjoismaisen yhteistyön haasteista. Tasa-arvo, ilmaisunvapaus ja demokratia ovat tärkeitä myös pohjoismaisille nuorille. Keskustelimme myös nuorisotyöttömyydestä, joka on suuri ongelma erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Keskustelu antoi paljon ajateltavaa. Nuorten tarpeet ja toiveet pitäisi voida ottaa työmarkkinoilla paremmin huomioon.
 
Myös pohjoismaiset kauppaministerit kokoontuivat keskustelemaan kaupan haasteista. Vaihdoimme näkemyksiä Maailman kauppajärjestön (WTO) neuvottelukierroksesta, Venäjän WTO-jäsenyydestä, Tanskan EU-puheenjohtajakauden kauppapoliittisista painopisteistä ja pohjoismaisista rajaesteistä. Kävi hyvin ilmi, miten samanmielisiä pohjoismaat ovat kauppa-asioissa. Puolustamme vapaakauppa ja sääntöpohjaista, monenkeskistä kauppajärjestelmää. Sain myös erittäin hyödyllistä taustatietoa WTO:n ministerikokousta silmällä pitäen ja ehdotin, että kokoonnumme kokouksen alla vielä päivittämään tilannetta.
 
Lounastin Tanskan uuden eurooppaministerin kanssa. Keskustelumme painottui luonnollisesti EU-asioihin, joita Tanskan uusi hallitus hoitaa hyvin rakentavalla otteella. Käytyämme ajankohtaiset asiat läpi sain ilokseni kuulla, että Tanskassa harkitaan jälleen uudelleen sen osallistumista puolustusta ja oikeudellisia asioita koskevaan EU-yhteistyöhön. Se olisi omiaan vahvistamaan pohjoismaiden painoarvoa EU:ssa.
 
Iltapäivällä alustin täysistunnossa Suomen puheenjohtajakaudesta pohjoismaisessa ministerineuvostossa, budjetista ja Valko-Venäjä-yhteistyöstä. Olemme panostaneet puheenjohtajakaudellamme muun muassa vihreään Pohjolaan eli ilmastonmuutokseen ja rajaesteiden poistamiseen. Työmme sai tukea.
 
Ohjelmani päättyi yhteistyöministereiden kyselytuntiin, jossa parlamentaarikot voivat vapaasti esittää kysymyksiä kaikkien pohjoismaiden yhteistyöministereille. Panin tyytyväisenä merkille suomalaisten parlamentaarikkojen aktiivisuuden kyselytunnilla.
 
Pohjoismaiselle yhteistyölle on paljon kysyntää ja sitä on helppo tiivistää. Pohjoismaista yhteistyötä tulisi tiivistää erityisesti EU-asioissa, joissa erilaisista lähtökohdista huolimatta pohjoismaat voivat usein löytää toisensa. Pohjoismaiset kollegat ovat läheisimpiä kollegoitani. Useimmiten soitan ensimmäiseksi juuri heille. Yhteinen sävel löytyy hyvin nopeasti.

Myös pohjoismaisen yhteistyön rakenteet ovat sinällään arvokkaita. Ne ovat kestäneet maailman muutosta erittäin hyvin, mistä kertoo muun muassa hyvin laaja ministeriosallistuminen tämän viikon kokouksiin. Päätin käynnistää ulkoministeriössä mietinnän siitä, miten pohjoismaista yhteistyötä voidaan tehostaa entisestään.
 
P.S. Jotkut parlamentaarikkokollegani olivat tulkinneet esiintymiseni pohjoismaisen ministerineuvoston tapaamisessa pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston kanssa pohjoismaisen yhteistyön väheksymiseksi. Siitä ei ollut kysymys, sillä pohjoismainen yhteistyö on erittäin tärkeää. En kuuna päivänä vähättelisi sitä. Olen vilpittömästi pahoillani mahdollisesti aiheuttamastani mielipahasta.

Kreikan pääministerin eilisiltainen ilmoitus järjestää kansanäänestys sen tukipakettiin liittyvistä velvoitteista tuli kaikille suurena yllätyksenä. Asiasta ei keskusteltu viime viikolla, kun Eurooppa-neuvosto sai aikaan kattavan ohjelman velkakriisin hoidosta. Reaktiot pääministeri Papandreun ilmoitukseen ovat olleet negatiivisia, niin eurooppalaisten johtajien kuin markkinoidenkin taholta.

Jyrki totesi tänään, että kansanäänestyksen järjestäminen lisää euroalueen epävakautta tilanteessa, jossa olisi tarvittu pikemminkin vakautta lisäävien päätösten toimeenpanoa. Poliittinen tilanne Kreikassa on äärimmäisen vaikea. On toki kreikkalaisten oma asia järjestää päätöksentekonsa kuten he haluavat, mutta nyt spekulaatio kansanäänestyksen ajankohdalla ja tuloksella lisää epävarmuutta useiksi viikoiksi, ellei kuukausiksi.

Kansanäänestys on käytännössä äänestys Kreikan jäsenyydestä euroalueessa. Jos Kreikka äänestää ei, on vaikea uskoa, että EU harkitsisi uutta pakettia Kreikalle. Nyt jo puolentoista vuoden ajan kaikki EU-maat ja erityisesti euromaat ovat tehneet kaikkensa auttaakseen Kreikkaa. On selvää, että tällaista pakettia, joka viime viikolla sovittiin ja joka koostuu monesta eri osasta (mm. Kreikan velkataakan keventäminen, yksityisen sektorin osallistuminen, pankkien tukeminen), on vaikea noin vain pyyhkäistä pois.

Jos Kreikka äänestää kyllä, saa Papandreu tuen jatkaa uudistuksia. Vahinko on kuitenkin jo osaltaan tapahtunut, kun kansanäänestysilmoitus on lisännyt markkinoiden epäuskoa Kreikan tahtoon ja kykyyn hoitaa omaa talouttaan ja olla luotettava kumppani – Kreikka kun oli muiden EU-maiden mukana päättämässä koko paketista. Ja markkinoiden luottamuksestahan tässä on ennenkaikkea kysymys. 

Kansanäänestyspäätös lienee täysin sisäpoliittinen. Pääministeri Papandreu haluaa varmistaa, että hänellä on kansan ja oman puolueensa tuki takanaan vaikeissa päätöksissä. Niinkin voi käydä, että kansanäänestyksen varjolla yritetään EU-kumppaneilta kiristää Kreikalle lievennyksiä paketin ehtoihin. Ratkaisun avain on kuitenkin Kreikan omissa käsissä. Jos Kreikka ei tee julkisen talouden rakenteellisia uudistuksia, on Kreikalle mahdotonta antaa lisää lainaa. Ratkaisut ovat vaikeita ja koskettavat kaikkien kansalaisten arkea. Kukaan muu kuin Kreikka itse ei näitä päätöksiä voi tehdä. On myös itsestään selvää, etteivät ratkaisut voi tässä vaiheessa olla muuta kuin vaikeita ja epämiellyttäviä. 

Onko uhkapelin hinta lopulta liian suuri? Ennen kansanäänestyksen järjestämistä Papandreun täytyy nimittäin saada hyväksyntä parlamentilta tämän viikon perjantaina tapahtuvassa äänestyksessä. Ateenasta kantautuneiden tietojen perusteella hänen parlamenttiryhmästään erosi tänään yksi kansanedustaja, useampi protestoi ja hallituksen enemmistö on hiuksenhieno. On siis mahdollista, että ennen kansanäänestystä Kreikassa tapahtuu vielä paljon. Toivottavasti kuitenkin hyvässä järjestyksessä. 

Huomenna keskiviikkona Cannesissa ennen G20 -kokouksen alkua tapaavien Sarkozyn ja Merkelin odotetaan ottavan tiukan kannan Kreikan ohjelman toteutumiseen sovitussa muodossa. Torstaina 3.11. paikalle saapuu presidentti Obama ja keskusteluita käydään myös IMF:n ja EU-instituutioiden kanssa. Kaikki on nyt kiinni kreikkalaisista itsestään. He joko haluavat olla mukana euroalueessa kaikkine siihen kuuluvine vastuineen ja velvoitteineen tai sitten he valitsevat paljon vaikeamman tien. Muistaa kannattaa, ettei mikään ohjelma tai tukipaketti laukea eikä niitä käytetä heidän avukseen, elleivät he tee niitä uudistuksia joita EU, IMF ja Euroopan keskuspankki ovat edellyttäneet.

Seuraava siirto on Kreikalla. Vaikka yhteisessä unionissa ollaankin, jokainen lopulta päättää itse omista asioistaan ja siitä, haluaako ottaa apua vastaan vai ei.