Aamupäivä meni haastattelun ja toimistohommien merkeissä. Kävin myös eläköityneiden suurlähettiläiden lounastilaisuudessa. Kiinnostunut ja asiantunteva yleisö.

Lounaan jälkeen otettiin kompassisuunta pohjoiseen, nimittäin Murmanskiin. Siellä järjestetään tänään ja huomenna Barentsin Euroarktisen neuvoston ministerikokous. Perillä odotti kevyt lumipeite ja kirpeämpi keli.

Murmanskin visiitti alkoi käynnillä Suomen toimipisteessä. Konsuli Martti Ruokokosken johtama 12 hengen porukka pitää pystyssä paitsi Suomen, myös koko EU:n pohjoisinta edustustoa. Viisumit ja kansalaispalvelut ovat nyt ykkössijalla. Viisumeita myönnetään vuodessa 20 000 eikä määrä ole lamankaan aikana laskussa.

Suomen Murmanskin toimipisteessä

Martti ryhmineen tekee arvokasta työtä ja tekee sen hyvin. Jatkossa myös talouskysymysten ja muun yhteistyön merkitys edustustomme työssä kasvaa. Siksi toimisto on perusteltua nostaa pääkonsulaatiksi.

Tapasin illalla myös Suomen alueiden edustajat Barents-kokouksessa. Mukana olivat Pauli Saapunki, Pauli Harju, Kari Aalto, Roman Gokkoev, Alpo Jokelainen, Matti Nissinen, Veikko Kumpumäki, Esko Lotvonen ja Päivi Kuvaja. Oli hyvä kuunnella Barents-yhteistyön kokeneiden osaajien evästystä ennen kokouksen alkua.

Ilta päättyi kokousisännän eli ulkoministeri Lavrovin tarjoamiin illallisiin. Lavrovin lisäksi pöydässämme olivat Ruotsin ja Norjan ministerikollegat. Meillä oli hyvä keskustelu. Tunnelmaa nostatti venäläinen kansanlauluesitys haitarin säestämänä.

Nyt on levon aika. Kerron Barents-kuvioista tarkemmin huomenna.

Valko-Venäjän ulkoministeri Sergei Martynov vieraili tänään Helsingissä. Se oli samalla ensimmäinen valkovenäläinen ministerivierailu Suomeen. Sergei on kuitenkin jo vanha tuttu ja arvostamani keskustelukumppani. Kävimme läpi pitkän asialistan. Suhteissa on paljon myönteistä dynamiikkaa, mutta Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteeseen ja demokratiaan liittyy myös selkeitä ongelmia, mitkä oli otettava esille.

Valko-Venäjään on ylipäätään syytä kiinnittää huomiota. Se on eurooppalainen maa ja samalla aivan Suomen lähialueen maa. Valko-Venäjä kuuluu myös Itämeren alueeseen, vaikkei rantavaltio olekaan.

Korostin Sergeille Valko-Venäjän ja EU:n suhteiden lähentämistä. Suomi tukee tätä prosessia, mutta Valko-Venäjän on tehtävä osuutensa. Uudistuskehityksen olisi jatkuttava, eikä taka-askeleita saisi tulla. Nostin esille muun muassa vaalilainsäädännön kehittämisen, puolueiden ja kansalaisjärjestöjen rekisteröinnit ja kuolemantuomion poistamisen. Edistysaskeleet olisivat tärkeitä, jotta EU voisi puolestaan edetä. Sergei vakuutti, että Valko-Venäjä tulee kyllä etenemään, joskaan vauhti ei aina riitä EU-maille.

Valko-Venäjän ulkoministeri Sergei Martynov (kuva: Hanna Ovaskainen)

Pidin tärkeänä, että Valko-Venäjä tulisi tiiviisti mukaan Itämeren alueen yhteistyöjärjestelyihin. Nythän Valko-Venäjä on jo Itämeren valtioiden neuvoston tarkkailijajäsen. Vuosi sitten esitin Valko-Venäjän mukaantuloa Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuteen. Tämä asia onkin etenemässä, mikä on Itämeren puhdistumisen kannalta hyvä uutinen. Esitin Sergeille, että Valko-Venäjä voisi oikeastaan liittyä varsinaiseksi jäseneksi Pohjoiseen ulottuvuuteen. Tämä antaisi uutta PU:lle ”uutta potkua”.

Aiomme myös avata Suomen diplomaattisen edustuston Minskissä. Alkuvaiheessa kyse on lähinnä yhden diplomaatin yhteystoimistosta. Tämä kuitenkin tukisi yhteydenpitoa ja myös yrityksiämme, jotka ovat yhä kiinnostuneempia Valko-Venäjän markkinoista. Viime vuonna Suomen vienti Valko-Venäjälle nousi yli 100%. Talouskriisi on iskenyt tänä vuonna lovensa kauppaan, mutta potentiaali on selvästi olemassa.

Sain muuten tietää, että Minskin Dynamossa pelaa peräti seitsemän suomalaista jääkiekkoilijaa. Ville Peltonen on joukkueen kapteeni. Sanoin Sergeille, että näin vahvalla suomalaisedustuksella Minskin Dynamon pitäisi kyllä voittaa!

Al-Ahram -lehden päätoimittaja Osama Saraya (kuva: Vuokko Ritari)

Iltapäivällä tapasin Egyptin suurimman sanomalehden Al-Ahramin päätoimittajan. Keskustelimme mm. EU:sta, Lähi-idän tilanteesta sekä Suomen ja Egyptin suhteista. Toimittajan Suomen-vierailun ajankohta ei ollut mikään sattuma. Hän tuli tänne taustoittamaan tasavallan presidentti Tarja Halosen valtiovierailua Egyptiin ensi viikolla. Olen itsekin matkalla mukana, siitä enemmän ensi viikolla. 

En ole vähään aikaan pohtinut Aasian asioita, joten tässä tulisi muutama ajatus, joista kuulisin mielelläni näkemyksiä arvon blogikommentaattoreilta.

Aasia merkitsee minulle henkilökohtaisesti uutta mannerta. Olen matkustanut alueella melko vähän, mutta tulevina kuukausina alue tulee useiden työvierailujen myötä tutummaksi. Hyvä niin, sillä Aasian globaali merkitys kasvaa koko ajan.

Perjantaina lounastin Kiinan suurlähettilään residenssissä. Ilmapiiri oli miellyttävä ja epävirallinen, ja kiinalainen ateria erinomainen. Tarkoituksenamme on alkaa tavata lähettilään kanssa säännöllisesti. Tänään sain talomme virkamiehiltä hyvän analyysin kehityssuunnista Itä-Aasiassa.

Aasia on Kiinan noususta huolimatta edelleen moninapainen. Kiina, Japani ja Intia ovat sen valtakeskiöitä. Talous toimii alueella suurena yhdentävänä tekijänä. Taloudelliset intressit ja sidonnaisuudet ajavat varsinkin Kiinaa, Japania, Koreaa ja Taiwania lähentymään myös poliittisesti.

Vahvin dynamiikka liittyy juuri Kiinan talouskasvuun ja siten maan valtaviin raaka-aine- ja energiatarpeisiin. Aasian ja Tyynenmeren maat Australiaa myöten myyvät sille raaka-aineita tai muita tuotteita. Siten Kiina vetää imussaan näiden maiden taloutta kasvuun, mutta myös sen oma alueellinen vaikutusvalta kasvaa.

Täytyy sanoa, että voimme antaa Kiinalle tunnustusta siitä, että se on kyennyt nostamaan valtavan väkimäärän köyhyydestä. Myös sen väestönkasvu on hallittu. Maan johto on onnistunut ratkaisemaan identifioimiaan ongelmia. EU ja muu kansainvälinen yhteisö pyrkii yhä edistämään myös Kiinan oikeusvaltiokehitystä ja kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia.

Viime aikoina on puhuttu paljon ns. G2-akselista, Yhdysvaltain ja Kiinan keskinäisriippuvuudesta. Kiina tarvitsee USA:ta vientikohteena ja USA puolestaan tarvitsee Kiinaa sijoittajana. Kiina on Yhdysvaltain alijäämätalouden takuuvaltio. Vaikka maailmassa on tämänkin akselin vuoksi taipumus nähdä Kiina talousmahtina, joka pelastaa muut talouskriisistä, maalla on muitakin rooleja. Sen kansainvälinen poliittinen painoarvo on kasvanut entisestään. Kansainvälinen yhteisö tarvitseekin Kiinaa toimimaan rakentavana ja vastuuta kantavana jäsenenään ja toimimaan yhteisten haasteiden ja ongelmien ratkaisijana.

Koskaan aiemmin eivät Kiina, Japani ja Etelä-Korea ole olleet vahvoja yhtä aikaa. ASEANia voidaan pitää alueen poliittisen integraation veturina. Etenemistä jarruttavat silti maiden väliset historialliset jännitteet toisen maailmansodan ajalta. Vahvistuva ja kasvava Kiina on sitä myös sotilaallisesti. Sen halu toimia yhteistyössä muiden maiden kanssa vaikuttaa Aasian ja koko Tyynenmeren alueen vakauteen.

Japanissa vaihtui valta ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen tämän syksyn parlamenttivaaleissa. Uuden hallituksen johtajuutta aletaan pian mitata, sillä vaikka Japani on edelleen maailman toiseksi suurin talous, sillä on käsissään valtavat rakenteelliset uudistuspaineet. Japani on Suomelle ensisijaisesti talouskumppani, mutta maillamme on poliittisia yhteistyökohteita erityisesti kriisialueilla, kuten Afganistanissa ja multiyhteyksissä.

Ja vielä Intia, tuo Aasian tulevaisuuden lupaus, jonka talouskasvu keskittyy lähinnä teknologiakehitykseen sekä innovaatioihin. Kuten Kiinassa on myös Intiassa valtaisa, kasvava keskiluokka, mikä tekee molemmista maista tärkeän vastuunkantajan myös ilmastopoliittisissa kysymyksissä. Intia on osa Etelä-Aasian vakauden yhtälöä. Sen ulkopolitiikka on yleisesti ottaen varovaista ? Intia on tarkkailija, joka usein tarttuu asioihin vain jos ne koskettavat aivan suoraan Intiaa.

EU:lla on vielä paljon tehtävää Aasiassa. Meitä ei juurikaan tunneta, tai jos tunnetaan, EU nähdään vain kauppablokkina. Nauttimamme arvostus ei ainakaan kasva, jos yritämme lähteä opastamaan näitä hyvän itsetunnon omaavia maita.

Tänään eduskunnassa keskusteltiin kaasuputkesta, mutta en referoi nyt sitä keskustelua vaan kirjaan sen sijaan muutamalla rivillä huomioita Iranin ydinohjelman tilannetta, joka on ollut tapetilla viime päivinä.

Iranin ydinohjelmakysymys on edessäni aika ajoin, eniten EU-neuvotteluissa Brysselissä, jossa EU-maat miettivät yhteistä linjaa.  Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Ranskan, Saksan, Venäjän ja Kiinan edustajat tapasivat Iranin neuvottelijan Genevessä 2.10. Siellä sovittiin kolmesta keskeisestä asiasta:

1. Iran päästää kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat vähän aikaa sitten yllättäen julkisuuteen tulleeseen ydinpolttoaineen rikastuslaitokseen, joka sijaitsee Qomissa.

2. Polttoainetta Teheranin yliopiston tutkimusreaktoriin rikastetaan ulkomailla, Iranin ulkopuolella.

3. Sovittiin seuraavasta tapaamisesta ennen lokakuun loppua.

Suomi tukee täysin edellä mainittujen maiden saavuttamaa neuvottelutulosta ja toimintaa. Hieno juttu, että keskusteluyhteys on luotu. Neuvottelut olivat edistysaskel, mutta nyt tarvitaan konkreettisia tuloksia. Pidän erittäin tärkeänä, että Iran noudattaa neuvotteluissa sovittua. Mikäli neuvottelutie ei johda tuloksiin, meidän tulee painostaa Irania YK:n turvallisuusneuvoston sanktioin tai ellei tämä ole mahdollista, muunlaisin sanktioin, joiden takana on mahdollisimman laaja joukko maita. Loputtomiin ei voida odottaa, jos tuloksia ei synny.

Viimeisen viikon aikana olen järjestänyt useita tapaamisia Helsinkiin akreditoitujen suurlähettiläiden kanssa. Olen tavannut muun muassa Venäjän, Yhdysvaltain, Ranskan, Saksan, Britannian, Tanskan, Kanadan ja Irlannin suurlähettiläät. Perjantaina lounastan vielä Kiinan suurlähettilään kanssa.

Tapaamiset ovat tärkeitä. Saan annettua meidän viestejä maiden pääkaupunkeihin ja samalla tunnusteltua muiden maiden pulssia. Irlannin suurlähettiläältä oli mielenkiintoista kuulla kansanäänestyksestä. Kanadan suurlähettilään kanssa keskustelimme muun muassa Arktisista kysymyksistä. Tanskan suurlähettiläs kertoi ilmastokokouksen valmisteluista. Ranskan, Saksan ja Britannien kanssa keskustelimme Lissabonin sopimuksen toimeenpanosta ja huippuvirkojen spekulaatioista. Venäjän ja Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa kävimme läpi ulkopoliittista asialistaa.

 

Kaasuputken tausta-aineistoa (Kuva: Annika Naskila).

Suurlähettilästapaamisten lisäksi viikko on ollut täynnä briiffaustilaisuuksia (muun muassa Lähi-itä ja Kaasuputki), mielenkiintoisia tapaamisia (metsäteollisuuden edustajia ja Amnestyn Frank Johansson), puhetilaisuuksia (veteraanit ja Kauppakamari) ja työlounaita (muun muassa Paavo Arhinmäki).

Tämä viikko on muutoin ollut suhteellisen rauhallinen, mutta huomenna mennään tukka putkella. Kyselytunnin jälkeen keskustelemme Nord Stream kaasuputkesta, jonka tausta-aineisto on tuossa yllä kuvattuna. Ei ole ainakaan selvityksistä pulaa. En ole, enkä aio tuota koko nivaskaa lukea…Illalla isännöin vielä ulkoasiainvaliokuntaa.

 

Tänään aamu alkoi Maikkarin Huomenta Suomessa. Lauri Karhuvaara tenttasi asiantuntevaan tapaansa kaasuputkesta, Afganistanista, Irlannista, EU-nimityksistä, Iranista ja tänään julkaistusta blogikirjasta. Tuntuu siltä, että Laten kanssa pääsee aina hyvin juttuun.

Samat sanat launtaisesta Ykkösaamu-ohjelmasta, jossa haastattelijana toimi Jari Korkki. On erittäin antoisaa käydä pidempi keskustelu, jossa voi rauhassa käydä läpi ulkopoliittisia aiheita.

Maikkarin jälkeen minulla oli ilo ja kunnia puhua Itä-Helsingin veteraaneille. Hieno tilaisuus, ja se ei johtunut puhujasta.

Anu-Elina Lehti, allekirjoittanut, Jouni Pulli ja Unto Hämäläinen (Kuva: Pekka Mustonen).

Muiden tapaamisten ohessa tänään julkaistiin blogimerkintöihin ja -kommentteihin perustuva kirja nimeltä Ei Herra ministeri: ulkoministerin ensimmäinen vuosi. Julkaisutilaisuudessa puheenvuoroista vastasivat kirjan toimittaja Anu-Elina Lehti, vakiokommentaattorimme Jouni Pulli, arvostettua Perässähiihtäjä-blogia pitävä Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen ja allekirjoittanut.

Suurkiitos Anu-Elinalle kirjan toimittamisesta! Ei siitä olisi mitään tullut ilman Anu-Elinan ammattitaitoista toimitusta. Alunperin liuskoja oli kommentteineen yli 1500! Anu-Elina sai teoksen 241-sivuisiin kansiin. Uskomaton suoritus.

Kiitos myös Jounille ja Unskille, että osallistuitte tilaisuuteen. Erityinen kiitos kaikille niille, jotka suostuivat julkaisemaan kommenttejaan kirjassa omalla nimellä. Blogikommentaattorit ovat kirjan ja tämän blogin suola.

Kuva: Pekka Mustonen.

Alustuspuheenvuorossani kerroin kirjasta ja sen sisällöstä. Paljon tuohon ensimmäiseen vuoteen mahtui. Kaikkea Irlannin ensimmäisestä kansanäänestyksestä Georgian sotaan; kaasukriisistä Gazan sotaan; Etyj-puheenjohtajuudesta Yhdysvaltojen presidenttivaaleihin. Lukematon määrä matkoja.

Kuulisin tietenkin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä tämäntyyppisestä blogikirjasta, jossa äänessä ovat myös muutkin kuin bloggaaja.

Kirjan nimi tulee muuten suositusta brittisarjasta Yes Minister! Kuten hyvin tiedämme niin blogikommentit ovat kirjavia: puolesta, vastaan ja jotain siltä väliltä. Siksi Ei Herra ministeri.

Toinen vasemmalta on muuten Mustosen Pekka, legendaarinen kuvaajamme kuvattuna (Kuva: Vuokko Ritari).

Hanna Laurén kyseli eilen EU-tulevaisuuspuheenvuoroni runkoa. Se löytyy alta. Suunnilleen tämän mukaisesti puhuin.

EU ja globaali muutos: EU-tulevaisuusseminaari 1.10.2009

MUUTOSTRENDIT

a) Talouskriisi kiihdyttää moninapaistumista

Talouskriisi on osunut voimakkaimmin läntisiin teollisuusmaihin, ja kehittyvien maiden arvioidaan nousevan kriisistä keskimääräistä nopeammin. Tätä kautta kriisi vauhdittaa jo pidempään jatkunutta tuotantorakenteiden ja taloudellisen vallan uusjakoa.

Yhdysvaltojen dominanssi maailmantaloudessa ja ?politiikassa heikkenee. Tähän vaikuttavat pienentyvät resurssit (ml. velkaantuminen), liittovaltion riippuvuus ulkomaisesta pääomasta (etenkin Kiina), sekä USA-vetoisen finanssi- ja talousmallin kyseenalaistaminen.

Kiina ja Intia jatkavat kuopan jälkeen nousuaan. Kuluvana vuonna kiinan BKT:n ennustetaan kasvavan yli 7% ja Intian yli 5%, joskin varsinkin Kiinassa merkittävä osa kasvusta johtuu massiivisesta elvytyksestä. Ero koko maailman kasvuennusteeseen (negatiivinen, -1,4%, IMF/ Heinäkuu 2009) on silti suuri.

Venäjän yksipuolinen talous supistuu kuluvana vuonna voimakkaasti ja investoinnit ovat pysähtyneet. Toisaalta maa pyrkii aktiivisesti vahvan kansainvälisen aseman palauttamiseen. Suurista kehittyvistä maista Venäjä onkin eräänlainen jokeri: lähivuosien kehitystä on kaikkein vaikein ennustaa.

b) Globaalihallinta uudistuu, mutta odotettua epäyhtenäisemmällä tavalla

G20 on jo korvannut G7/8:n talousyhteistyön ensisijaisena foorumina (vrt. Pittsburghin G20-kokous). IMF/WB:ssä kehittyvät maat ottavat lisää valtaa ja vastuuta. Myös maailmankaupassa ne ovat ottaneet pallon haltuun ja käytännössä pyörittävät WTO-neuvotteluprosessia. YK:ssa muutokset ovat toistaiseksi olleet hillitympiä.

Globaalihallinnan muutokset eivät kuitenkaan tule olemaan kertaluonteinen tai ?ylhäältä johdettu? prosessi. Uutta Bretton Woodsia on turha odottaa. Uusille hallintamekanismeille on ominaista monitasoisuus, joustavuus ja tietty epävirallisuus (vrt. Penttilän ?multilateralism light?). Ei-valtiollisten toimijoiden rooli tulee myös entisestään kasvamaan.

c) Politiikka palaa talouteen

Talous ja politiikka ovat viime vuosikymmeninä trendinomaisesti erkaantuneet toisistaan useimmissa maissa. Varsinkin 1990-luvun alkupuolelta lähtien talouden erottaminen valtiosta on edennyt nopeasti deregulaation ja liberalisoinnin kautta.

Talouskriisin seurauksena talouden ja politiikan suhde on muuttumassa kahdella tavalla:
1) Uusliberalismi antaa tilaa lisääntyvälle valtion ja politiikan roolille taloudessa;
2) Varsinkin kehittyvien- ja kehitysmaiden näkökulmasta USA-vetoinen, itsesääntelyyn pohjautuva talousmalli on menettänyt uskottavuuttaan. Talouskriisistä voittajina selviytyvien valtioiden arvot ja yhteiskuntamalli näyttävät entistä houkuttelevammilta. Demokratian ja markkinatalouden välinen yhteys saatetaan osittain kyseenalaistaa.

d) Ilmasto-, energia ja luonnonvarat muovaavat radikaalisti kansainvälisen politiikan agendaa

Ilmastonmuutos ja kehittyvien maiden kasvu siirtävät ilmastoa ja luonnonvarojen hyödyntämistä koskevat asiat pysyvästi kv. politiikan ytimeen. Kilpailu energiasta, elintarvikkeista, vedestä ja raaka-aineista kiihtyy. Arktisten alueiden merkitys kasvaa.

Muutokset vaikuttavat kansainväliseen yhteistyöhön sekä positiivisesti että negatiivisesti:
1) Toisaalta globaaliongelmat edellyttävät globaaleja, monenkeskisiä ratkaisuja, ?jos dinosaurusten kohtalo halutaan välttää?; 2) Mutta toisaalta kasvava kilpailu resursseista voi tukea nationalismia ja poliittista epävakautta, varsinkin entuudestaan kriisiherkillä alueilla.

 

e) Talouskasvun perusta joudutaan keksimään uudelleen

Kriisit pakottavat päättäjiä etsimään uusia talouskasvun lähteitä, uutta talouden paradigmaa. Suureen energiankulutukseen pohjautuva perinteinen teollisuus ei päästövähennysten maailmassa vedä. Palvelusektorin kasvupotentiaali on varsinkin kehittyneissä maissa viety melko loppuun. Vaihtoehdoksi haetaan ympäristö- ja energiateknologiaa, tai laajasti ottaen ?vihreää taloutta? (green economy).

 

Thomas L. Friedman siteeraa Kiinan siirtymistä kohti vihreää taloutta ?uudeksi Sputnikiksi? (New York Times, 27.9.2009). Kyseessä on jo alkanut kehitys, joka havahduttaa kehittyneet maat ja laittaa vauhtia vihreän talouden rakentamiseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Menestyminen talouden perustan muokkaamisessa ja uuden teknologian käyttöönotossa on lähivuosina elintärkeää.

Bottom line:

Kun maailmanhistoriaa tarkastellaan muutaman vuosikymmenen päästä, 2010-luku tulee näyttäytymään historiallisesti merkittävänä siirtymänä, transitiovaiheena.

Tällaisen vaiheen aikana passiivisuus ei ole optio. Joko olemme mukana muutoksessa ja hyödynnämme sen Euroopan eduksi. Tai sitten ajaudumme paitsioon.

2) Euroopan sisäinen haaste: taloudellisen ja yhteiskunnallisen voiman mobilisaatio

Ongelmat

Talousmaantieteessä Eurooppa kuuluu lähtökohtaisesti globaalin rakennemuutoksen häviäjiin. Resursseja siirtyy jatkossakin ?lännestä itään?. Kilpailu kiristyy. Talouskriisin pohjat on ehkä nähty, mutta julkisen talouden tasapaino on monissa EU-maissa heikko ja paukkuja uuden kasvun tukemiseen vähän.

Talouden politisoituminen luo poliittisia riskejä ja konflikteja sekä Euroopassa, lähialueilla että globaalilla tasolla. Ilmastopolitiikan taakanjako rasittaa EU-maiden yhtenäisyyttä. Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä politiikkaa tehdään kaasun ja öljyn kautta. Kehittyvien maiden nopea kasvu luo paineita protektionismiin ja taloudelliseen nationalismiin.

Euroopalla on myös taakkanaan vanheneva väestö.

Mahdollisuudet

Vastoin yleisiä odotuksia (vrt. lehtikirjoittelu kansainvälisessä mediassa etenkin loppusyksystä 2008), talouskriisi näyttää luoneen edellytyksiä EU-yhteistyön syventämiselle. Lissabonin sopimus on menossa läpi Irlannissa. Euro on muuttunut muodikkaaksi, kun varsinkin kriisistä kärsineet pienet maat pyrkivät sen piiriin. EU:n ovella odottaa uusia jäseniä. Nationalismi on pysynyt aisoissa. Monet maat näyttävät päätelleen, että globaalit markkinavoimat on parempi kohdata muiden kanssa kuin yksin.

Kriisit luovat tilaisuuden uudistumiseen ja poliittisten prioriteettien muuttamiseen. EU:n taloutta on pidetty vähemmän joustavana ja uudistumiskykyisenä kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen taloutta. Taustalla mm. erilainen julkisen sektorin rooli ja tietyt sääntelyperinteet. Talous- ja ilmastokriisi on ulkoinen impulssi, joka avaa mahdollisuuden uudistumiseen. Näin on tietyiltä osin tapahtumassa myös keskeisissä kilpailijamaissa.

EU:lla on mahdollisuus asemoida itsensä uuden, vihreän globaalitalouden edelläkävijäksi. Eurooppalainen talous- ja yhteiskuntamalli on menettänyt talouskriisissä ehkä jonkin verran loistoaan. Mutta matalapäästöisen talouden alueella Euroopan imago voi olla huippua. Ilmastopolitiikassa olemme johtava toimija. Euroopalla on korkeaa teknologista osaamista. Energiankulutuksemme ? ja ennakoitu kulutuksen kasvu ? on kilpailijamaihin nähden järkevällä tasolla.

3) EU:n ulkoinen haaste: todellisen toimintakyvyn rakentaminen

Ongelmat

EU on viettänyt liikaa aikaa omien institutionaalisten uudistusten parissa. Seurauksena resurssien tuhlaus ja kansalaisten vieraantuminen. Jos organisaatio käyttää vuosia lähinnä oman organisaationsa viilaamiseen, se ei voi olla kadunmiehen näkökulmasta kiinnostava tai edes ymmärrettävä.

EU:n ulkopolitiikassa suunnittelu- ja aloitteentekokoneisto on heikko, ja osittain tästä syystä aito ulkopoliittinen keskustelu puuttuu. Ulkoministerien kokouksissa keskustellaan usein yksittäisten jäsenmaiden ongelmista tärkeiden yhteisten asioiden sijaan.

Useat muutokset muovaavat nyt samanaikaisesti kansainvälisen järjestelmän perustaa. Tässä tilanteessa passiivisuus ulkopolitiikassa voi johtaa isoihin ongelmiin. Jos EU:lla on joskus ollut varaa olla käyttämättä globaalia vaikutusvaltaa, nyt tätä mahdollisuutta ei enää ole. Riskit ovat kasvaneet.

Mahdollisuudet

 

Lissabonin sopimus on pulkassa ? olettaen että Irlannin äänestystulos on perjantaina positiivinen. Tämä mahdollistaa siirtymisen eteenpäin itse asiaan eli EU:n ulkopolitiikkaan ja konkreettisiin tavoitteisiin suhteessa ympäröivään maailmaan.

Uusien globaaliongelmien ratkaisussa tarvitaan välineitä, jotka Eurooppa periaatteessa hallitsee (politiikkakoordinaatio, parhaat käytännöt, monitasoinen ja joustava yhteistyö). EU:lla on oman integraatiokehityksensä kautta kokemusta normaalia syvemmästä ja monipuolisemmasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Tämä on Euroopalle mahdollisuus ja markkinarako.

EU on välttämätön osa lähes kaikkien maailmanpolitiikan suurimpien haasteiden ratkaisua. Vaikutusvaltamme on vain osattava muuntaa konkreettisiksi aloitteiksi ja vaikuttamiseksi eri sektoreilla.

Mitä pitäisi tehdä?

Lissabonin sopimuksesta otettava kaikki irti. Vahva presidentti, ulkoministeri ja ulkosuhdehallinto, jotka toimivat vahvoina aloitteentekijöinä EU:n ulkopolitiikassa. Jos EU todella haluaa lisää globaalia vaikutusvaltaa, sen on myös otettava tämä rooli ja esiinnyttävä kansainvälisillä foorumeilla yhdellä äänellä.

Vihreästä, puhtaasta taloudesta Euroopan kasvun kivijalka. Historiasta tiedämme, että talouden murrosvaiheissa julkisella sektorilla voi olla merkittävä ohjaava rooli (lähihistoriassa mm. Suomen telesektori 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa). Tiedämme myös, että ensimmäisenä liikkeellä oleva yleensä korjaa potin. Lissabonin strategian (siis ei sopimuksen) kuva globaalista kilpailusta on vanhentunut. EU tarvitsee uuden näkemyksen, joka huomioi muuttuneet olosuhteet.

3. Yhteinen talouspolitiikka nostettava uudelle tasolle. Talouskriisi on osoittanut, että pelkkä sisämarkkina ei riitä. Mutta se on myös osoittanut, että EU:lla olisi nyt todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat mahdollisuudet syventää yhteistä talouspolitiikkaa. Tästä on osoituksena esimerkiksi pankkitukien koordinaatio viime syksynä. EU tarvitsee myös nykyistä kattavamman yhteisen energiapolitiikan, alkaen toimivista energiamarkkinoista. Toimiva energiapolitiikka tulee nähdä tärkeänä osana Euroopan talouden siirtymistä matalapäästöiseen kauteen. Se on myös energiaturvallisuuden ja EU:n yhteisen ulkopolitiikan kehityksen kannalta oleellinen tavoite.

4. EU:n laajentumista jatkettava ja naapuruuspolitiikkaan luotava tavoitteellinen ote. Yhteistyötä on syvennettävä ja Unionin on otettava konkreettisemmin vastuuta lähialueistaan. Talouskriisin aikana näin ei ole aina ollut.

5. EU:n rahoituksesta käytävä entistä avoimempaa keskustelua. Kun ajatellaan Euroopan suurimpia haasteita, ilmeistä on, että rahojen jakautuminen ei tällä hetkellä ole optimaalista. Ja jotta voimme priorisoida, meidän täytyy myös kyseenalaistaa. Jostakin on voitava luopua.

Tällä viikolla ei ole ainakaan puheista puutetta. Aiheistakaan ei ollut pulaa: Itämeri, Arktinen alue, ihmisoikeudet, EU:n tulevaisuus ja Afganistan. Puheet auttavat hahmottamaan ja kiteyttämään.

Niiden valmistelut vievät väistämättä paljon aikaa. Ensin mietitään linja, sitten sisältö, sen jälkeen rakenne. Kun puhe on kirjoitettu ulos niin sitä vielä viilataan.

Viimeistelen puheenvuoron yleensä ottamalla rungosta muistiinpanot ”mustaan vihkooni”. Varsinaisen puheen pidän niin sanotusti ”vapaasti”. Näin siksi, etten ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi puhetta paperista ääneen lukiessa. Tapansa kullakin. Välillä toimii, välillä ei.

Tänään Eduskunnassa puhuin mieiestäni liian nopeasti. Viidessä minuutissa piti kiteyttää ja tuli vähän hosuttua.

Toisaalta puhe EU:n tulevaisuudesta tuntui menneen paremmin. Aikaa oli 30 minuuttia. Sai öristä rauhassa.

Ihmisoikeuspuheenvuoro oli taasen lyhyt. Se meni ihan ok. Kyllä tässäkin ammatissa oppii päivittäin uusia asioita. Ja hyvä niin.