Syyskausi on selvästi lähtenyt liikkeelle. Perjantai noudatti perinteistä kaavaa:

1. EU-ministerivaliokunta.

2. Tasavallan Presidentin tapaaminen.

3. Tasavallan Presidentin esittely.

4. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta.

5. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta.

6. Eduskunnan suuri valiokunta.

Näissä kokoukissa käsittelimme muun muassa Afganistania, Irania, EU:n institutioita ja Lähi-itää.

Kokousten lisäksi keskustelin Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa muun muassa Pohjoisesta ulottuvuudesta, Itämerestä ja Iranin tilanteesta. Iltapäivän päätteeksi meillä oli vielä virkamiesten kanssa palaveri EU:n tulevasta ulkosuhdepalaverista.

Viikko oli vauhdikas. Viikonloppu tervetullut.

Terveisiä Köpenhaminasta, jonne saavuin aamutuimaan.

Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller isännöi täällä viiden EU-ulkoministerin tapaamista. Keskustelemme ilmastokysymyksestä ulkoministerien näkökulmasta. Kööpenhamina isännöi joulukuussa YK:n ilmastohuippukokousta ja kaikkien panosta tarvitaan. Tarkoituksemme ei siten ole kilpailla tai viedä keltään roolia.

Ulkoministerit voivat tuoda prosessiin lisäarvoa, sillä ilmastonmuutoksen turvallisuusulottuvuus on pöydillämme jonkin konfliktin muodossa jokaisessa tapaamisessamme. Siksikin tahdomme, että Kööpenhaminan ilmastokokous ei ole päätös vaan että se on alku päättäväiselle yhteistyölle ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ilmastokysymyksen pääteemat ovat mielestäni seuraavat: 1) ympäristö, 2) rahoitus eli taakanjako ja 3) turvallisuus. Ilmastonmuutoksen turvallisuudellemme asettamat paineet edellyttävät, että alamme paiskia töitä.

Turvallisuusseurauksia voi jaotella seuraavasti: 1) Konfliktit. Vesivarojen ja muiden kriittisten resurssien väheneminen on aikojen alusta ollut kriisien taustalla. 2) Siirtolaisuuden ja pakolaisuuden kasvu luonnonkatastrofien ja muiden ympäristösyiden vuoksi. 3) Hirmumyrskyjen ja tulvien lisääntyminen. Kaikki nämä ns. inhimilliseen turvallisuuteen liittyvät seuraukset kuuluvat meidän ulkoministerien rooteliin.



Per-Stig Möllerin, David Milibandin, Carl Bildtin ja Bernard Kouchnerin kanssa

Kööpenhaminan huippukokous ei ole päätepiste vaan alku. Siksi kunnianhimoisen poliittisen EU-johtajuuden osoittaminen intensiivisesti 90 päivää ennen huippukokousta on tarpeen. Kollegani ovat huolissaan, että tie kohti kokousta on hyvin epävarmalla pohjalla ja balanssi on itse asiassa kääntymässä väärälle puolelle. Siksi on tärkeää, että EU osoittaa suuntaa.

Poliittiset päätökset on jo tehty Eurooppa-neuvostossa päämiestasolla, ja nyt tulee aktivoida kolmannet maat sitoutumaan. Siinä meillä viidellä ministerillä on verraton instrumentti hyödynnettävänämme, nimittäin diplomaattiedustustojemme verkosto. Yhteisohjettamme edustoverkostoillemme mobilisoitua asemamaissaan voi kuvailla historialliseksikin.

Myöskään me ministerit emme jää vaille työtehtävää, sillä jakaannumme ryhmiin pyrkien sitouttamaan prosessiin avainasemassa olevia kolmansia maita. Tarkemmin voit lukea ajatuksistamme eurooppalaisissa lehdissä julkaistavasta yhteisartikkelistamme lauantaina.

Nyt paluumatkalla, edessä vielä Helsingissä eduskunnan kyselytunti.

Pari päivää taas vierähtänyt. Eilen tapasin John Nurmisen säätiön porukkaa Itämeren tiimoilta. Tapasin myös Yhdysvaltain ja Kiinan uudet suurlähettiläät. Molemmat erinomaisia ammattilaisia.

Tänään tapasin myös Latvian uuden suurlähettilään. Juris on mies paikallaan.

Aamu alkoi Kaukasuksen tilannetta puivassa seminaarissa, joka oli järjestetty Anna-Lena Laurenin uuden kirjan julkistamisen kunniaksi. Kirjan nimi on I bergen finns inga herrar: om Kaukasien och dess folk.

Anna-Lena, joka vastikään julkaisi kirjan Venäjästä ja venäläisistä (De är inte kloka, de där ryssarna), on jälleen kirjoittanut timantin. Kirja on aivan loistava analyysi Kaukasuksen tilanteesta ja sen kansasta. Asiaa ihmisten kautta. Suosittelen!

Lounastin puhemies Sauli Niinistön kanssa. Mukava tuokio. Keskustelimme ulkopolitiikasta. Sauli on erinomainen keskustelukumppani.

Iltapäivän vietin Eduskunnan täysistuntosalissa, jossa esittelin oikeusministeri Braxin kanssa ihmisioikeusselonteon. Hyvä keskustelu.

Huomenna matkustan aamuvarhain Kööpenhaminaan. Tapaan siellä Tanskan, Ruotsin, Ranskan ja Britannian kollegani. Keskustelemme ilmastonmuutoksesta ja turvallisuudesta. Siitä analyyttisempi blogimerkintä huomenna.

Oik. Yhdysvaltojen Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck

 

Kiinan Suomen suurlähettiläs Huang Xing

Tänään vietimme suunnittelupäivää Vierumäellä. Kävimme tiimin kanssa läpi syksyn ulkopoliittista asialistaa.

Keskustelimme muun muassa Suomen kriisinhallintaoperaatioista, EU:sta, Venäjästä, Afganistanista, USA:sta ja Natosta. Kävimme myös läpi matka- ja puhekalenteria. Matkoista ja puheista ei ole puutetta.

Suunnittelupäivät ovat tärkeitä. Ne vahvistavat tiimihenkeä ja tuovat mukavaa vaihtelua työarkeen.

Iltapäivällä kävin vielä Timo Vuorimaan juoksutestissä. Paikalla olivat myös Francis Kirwa ja Heidi Marttinen. Testi meni erinomaisesti. Pari kierrosta parannusta viime vuotiseen. Pienistä askeleista iso ilo.

Gymnich-kokous luo tärkeää pohjaa virallisissa EU-kokouksissa tehtäville päätöksille. Ilmapiiri näissä epävirallisissa kokouksissa on rennompi ja teemojen käsittely voi parhaassa tapauksessa olla aivoriihenomaista syväluotausta. Pisteeksi iin päälle EU-puheenjohtaja Carl Bildt ohjaa keskustelua jämptisti pääjuonta kokonaiskuvasta unohtamatta.

Näiden kahden päivän aikana keskitymme muutamaan haastavaan ajankohtaiseen kysymykseen, joissa meidän eli EU:n tulee osoittaa vastuunkantoa.

Ensinnä Lähi-itä. Rauhanprosessin jonkin aikaa säästöliekillä olleet valot on sytytettävä uudelleen. Osapuolet on saatava jatkamaan neuvotteluja, mutta yhteisen pöydän ääreen istuminen edellyttää luottamusta lisääviä eleitä molempien taholta. Ratkaisevassa asemassa näiden kimmokkeiden löytämisessä on Yhdysvallat ja EU sen tukena. Pohdimme myös tulevaa vastuunkantoamme, kun neuvottelut jo etenevät.

Lähi-idästä ei voi puhua ilman Irania. Ns. EU3+3 -maaryhmä, eli Britannia, Ranska, Saksa, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, uudisti kesällä neuvottelutarjouksensa Teheranin ydinohjelmakysymykseen liittyen. Lyhyesti sanottuna kuuden maan ryhmän tarjous tähtää, että Iran keskeyttää ydinohjelmansa, joka viittaa johtavan muuhun kuin siviilikäyttöön. Neuvottelukutsun yhteydessä USA ojensi lisäksi Iranille käden. Ele on huomattava muistaen, että maiden välillä ei ole ollut diplomaattisuhteita 30 vuoteen sitten 1979 Iranin islamistisen vallankumouksen. Aika kuitenkin kuluu, ja Iranin vastausta odotetaan. On tarpeen samalla miettiä, mikä on seuraava askel, jos Teheran kieltäytyy lähtemästä yhteistyöhön.

Afganistanissa juuri kokouksemme alla tapahtunut ilmaisku toimi jälleen muistutuksena siitä, miten vaativasta asiasta maan vakauttamisprosessissa on kyse. Keskustelujemme pääteema olivat juuri EU:n Afganistanin poliittisen strategian elementit. Punnitsimme myös vaalien ensimmäistä kierrosta ja sen sujumisesta tehtyjä huomioita. Vaalivilppi-ilmoitusten määrä on suuri. On silti mahdollista, että ääntenlasku päättyy istuvan presidentti Karzain jatkokauteen.

Naapurimaa Pakistan on saanut EU:lta ansaittua huomiota myös tässä kokouksessa. Tukemme keskittyy Pakistanin valmistelemalle, oikeusjärjestelmän kohentamiseen tähtäävälle prosessille ensin Malakandin alueella ja sen jälkeen muulla Afganistan vastaisella raja-alueella.

Aikaa jäi vielä hieman lyödä raameja keskustelulle EU:n globaalista roolista. Tähän palaamme toivottavasti syvällisemmin lokakuussa. EU:lla on vielä paljon tehtävää noustakseen uskottavaksi kansainväliseksi toimijaksi, mutta uskon että sinne päästään!

Loppuhuomio: kyllä Ruotsi osaa näitä kokouksia järjestää. Kaikki viimeisen päälle.

Terveisiä Tukholmasta, jossa meillä on epävirallinen ulkoministerikokous.

Kokous pidetään Skeppsholmenilla nykytaiteen ja arkkitehtuurin museossa. Hieno paikka. Kuten myös Vaasamuseo, jossa illastamme tänään.

Nämä epäviralliset kokoukset ovat muutenkin mielekkäitä, koska puolisot ovat mukana ja ilmapiiri on rento. Mixing business and pleasure. Kokous loppuu huomenna iltapäivällä.

Pääaiheena on Afganistan, josta keskustelemme huomenna. Tänään agendalla on Iran ja Lähi-idän rauhanprosessi. Jälkimmäisen osalta ilmassa on varovaista optimismia. Yhdysvaltain uudella hallinnolla on keskeinen rooli prosessin edistämisessä.

PS. Ennen Tukholman lentoa kävin avaamassa koululaisten triathlon-tapahtuman uimastadionilla. Hieno tapahtuma. Kiitos järjestäjille ja osallistujille. www.triforfun.fi

Epävirallinen ulkoministerikokous Tukholmassa

Tänään iltapäivällä teemana olivat ihmisoikeudet. Ensin valtioneuvoston istunnossa saimme siunattua ulko- ja oikeusministeriöiden johdolla pitkään valmistellun selonteon Suomen ihmisoikeuspolitiikasta. Ja jo tänään iltapäivällä pidimme aiheesta Säätytalolla ”miniseminaarin”, jossa oli paikalla selonteosta kuulemassa ja sitä kommentoimassa satakunta eri kansalaisjärjestöjen edustajaa. Koolla oli siis todellinen asiantuntijajoukko, sillä ihmisoikeuksien edistämisessä kansalaistoimijoilla on valtioiden rinnalla elintärkeä rooli.

Kuva: Vuokko Ritari

Kyseessä on todella tärkeä paperi, jonka käsittely alkaa eduskunnassa ensi keskiviikkona. Eduskunta saa nyt hyväksytyssä selonteossa ensimmäistä kertaa katsauksen sekä Suomen kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan että Suomen omaan ihmisoikeustilanteeseen. Ulkoministeriössä olemme keskittyneen kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan ja oikeusministeriö taas Suomen omaan tilanteeseen.

Omassa alustuspuheenvuorossani tänään hahmottelin sitä, miten tällä hetkellä näemme Suomen toiminnan kansainvälisessä ihmisoikeuspolitiikassa. Yhteen lauseeseen tiivistettynä sanoman voisi tiivistää siihen, että ihmisoikeudet ja niiden edistäminen ovat ulkopolitiikkamme keskiössä, osa sen kovaa ydintä.

Puheenvuoroni runko on alla, kaikki kommentit aiheesta ovat enemmän kuin tervetulleita!

Ihmisoikeusselonteon kansainvälisen osuuden esittelypuheenvuoro

Suomen kansainvälistä ihmisoikeuspolitiikkaa linjataan valtioneuvoston juuri hyväksymässä selonteossa neljättä kertaa. Ulkoministeriö on vastannut kansainvälisestä osuudesta. Oikeusministeriö on koordinoinut selonteon kansallisen osuuden laatimista. Keskityn omassa puheenvuorossani selonteon kansainväliseen osuuteen.

Mikä on Suomen brändi kansainvälisenä ihmisoikeustoimijana? Mistä meidät tunnetaan?

Suomen kansainvälinen ihmisoikeuspolitiikka perustuu länsimaisille arvoille ja Suomen historian opetuksille. Sen peruslähtökohta on syrjimättömyys. Jokaisen meistä tulee voida luottaa siihen, että meidän oikeuksiamme kunnioitetaan ja meillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin, jotka koskevat meitä. Jokaiselle tulee taata yhtäläiset mahdollisuudet elää hyvä elämä. Suomalaiset asettavat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon hyvin korkealle.

Suomen ihmisoikeuspolitiikassa on jo pitkään korostettu sitä, että yhteiskunnallisesti muita heikommassa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asemaan ja oikeuksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Olemme puhuneet naisten oikeudesta osallistua poliittiseen päätöksentekoon, vammaisten henkilöiden oikeudesta koulutukseen, lapsen edun ensisijaisuudesta, alkuperäiskansojen tai kielivähemmistöjen oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeudesta henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja perhe-elämään. Erityisen heikossa asemassa ovat ne, joihin kohdistuu syrjintää monesta eri syystä: iäkäs kielivähemmistöön kuuluva nainen; alkuperäiskansaan kuuluva tyttölapsi; maahanmuutaja, joka kuuluu sukupuolivähemmistöön.

Edellinen ihmisoikeuspoliittinen selonteko annettiin vuonna 2004. Miten siinä asetetut tavoitteet ovat toteutuneet?

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestelmä on viime vuosina vahvistunut niiden kysymysten osalta, joihin Suomi on kiinnittänyt erityistä huomiota. Muutamia esimerkkejä:

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006 saatiin päätökseen neuvottelut vammaisten henkilöiden oikeuksia käsittelevästä yleissopimuksesta ja sen lisäpöytäkirjasta. Syksyllä 2007 YK:n yleiskokous hyväksyi julistuksen alkuperäiskansojen oikeuksista. Viime syksynä se hyväksyi taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia käsittelevän yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka mahdollistaa yksilövalitukset.

Suomen EU-puheenjohtajuuden tuloksiin voidaan laskea ihmisoikeuksien entistä järjestelmällisempi huomiointi ja ihmisoikeusvalvonnan lisääminen unionin kriisinhallintatyössä. ETYJ-puheenjohtajuuden aikana onnistuimme viemään eteenpäin syrjinnän vastaista toimintaa.

YK:n ihmisoikeusneuvosto aloitti toimintansa kesällä 2006. Suomi valittiin sen jäseneksi ensimmäisten joukossa. Ihmisoikeusneuvoston merkittävimpiin työkaluihin kuuluu yleismaailmallinen määräaikaistarkastelu: jokaisen YK:n jäsenvaltion ihmisoikeustilanne arvioidaan neljän vuoden välein ja sille annetaan suosituksia puutteiden korjaamiseksi. Suomen määräaikaistarkastelu oli yksi ensimmäisistä ja meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa tarkastelussa sovellettaviin menettelytapoihin, kuten viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan avoimeen yhteydenpitoon arvioinnin osana.

Euroopan romanifoorumin ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun tehtävän perustaminen ovat pitkälti Suomen aloitteellisuuden tulosta. Suomella oli merkittävä rooli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ihmiskaupan vastaista toimintaa käsittelevän erityisedustajan tehtävän luomisessa. Kaikki kolme toimijaa ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävinä ihmisoikeuksien toteutumisen valvojina ja aloitteentekijöinä Euroopassa.

Monet tavoitteemme ovat siis toteutuneet mutta onko niin tapahtunut meistä huolimatta vai meidän ansiostamme? Miten Suomi nähdään ihmisoikeustoimijana?

Onko Suomi ihmisoikeuksien edistäjänä kansainvälisen politiikan vänrikki Nappula, joka toohottaa konferenssista toiseen kainalossaan paksu mapillinen hyvää tarkoittavia mutta todellisuudesta vieraantuneita iskulauseita? Vai olemmeko kersantti Ärjylä, joka käy vuoropuhelua huutamalla muut kumoon?

Suomi tunnetaan maana, joka puhuu kansainvälisillä areenoilla ehkä muita harvemmin mutta asiaa. Emme ole muiden epäonnistumisiin keskittyvä ja omaa näkemystään julistava maa, vaan ratkaisuja etsivä ja tuloksiin pyrkivä maa. Meillä on uskottavuutta tasavertaiseen vuoropuheluun kykenevänä kumppanina, joka ei käytä isännän tai oppimestarin ääntä.

Lähtöasetelma on siis meille edullinen. Brändiä pitää kuitenkin vaalia ja vahvistaa.

Suomen ihmisoikeusbrändin kehittämisessä on kolme haastetta:

1. Aito vuoropuhelu vaatii aloitteellisuutta. Miten olla nykyistä aloitteellisempi mutta samalla säilyttää rakentava ja ratkaisuja etsivä roolimme käsiteltäessä muiden maiden ihmisoikeusongelmia?

2. Uskottavuus vaatii rehellisyyttä. Miten hyödyntää paremmin suomalaista suoruutta ongelmien ratkaisemisessa olematta aggressiivinen? Tässä voimme oppia paljon esimerkiksi presidentti Ahtisaaren toimintatavasta

3. Tulosten saavuttaminen vaatii panostusta – omaan huutoon on vastattava. Miten vahvistaa Suomen käytännön toimia – hankkeita ja voimavaroja – ihmisoikeuksien hyväksi kysymyksissä, joissa olemme kansainvälisillä foorumeilla olleet aloitteellisia ja ottaneet näkyvän roolin?

Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittinen selonteko esittää hallituksen vastauksen näihin haasteisiin.

1. Aloitteellisuus

Suomen tavoitteena on entistä oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja ihmisarvoisempi maailma. Kuten YK:n vuoden 2005 huippukokous totesi, turvallisuus, kehitys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa.

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopisteiden valinnassa lähtökohtana on ollut syrjimättömyys – jokaisen ihmisen oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Kansainvälisessä toiminnassa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota niiden ihmisryhmien asemaan ja oikeuksiin, jotka joutuvat muita useammin eriarvoisen kohtelun kohteeksi. Painopisteiksi on valittu naisten, lasten, vammaisten henkilöiden, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen oikeudet.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on oikeus oikeudenmukaiseen maailmaan. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä ja suoranainen väkivalta on kuitenkin yleistä. Joissakin maissa se on kirjattu lakiin. Maailmassa on seitsemän valtiota, joissa homoseksuaalisuudesta rangaistaan kuolemalla (Iran, Saudi Arabia, Jemen, UAE, Sudan, Nigeria, Mauritania). Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kohdistuu räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, heidän asemaansa ei kiinnitetä riittävästi huomiota kansainvälisillä ihmisoikeusfoorumeilla. Tästä syystä heidät on nostettu yhdeksi Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopisteeksi.

2. Rehellisyys

Äsken hyväksytyssä selonteossa on ensimmäistä kertaa mukana kattava katsaus Suomen omaan ihmisoikeustilanteeseen. Kansainvälinen ja kansallinen ihmisoikeuspolitiikka ovat samaa kokonaisuutta. Suomi tunnetaan siitä, että tunnustamme omat puutteemme ja yritämme aidosti korjata niitä. Rehellinen itsekritiikki on osa uskottavuuden kivijalkaa.

Uskottavuus edellyttää myös sitä, että Suomi ottaa kantaa muissa maissa oleviin ongelmiin. Haluamme vahvistaa Euroopan unionin uskottavuutta ja kykyä käydä todellista vuoropuhelua varmistamalla, että EU vaatii yhtä paljon itseltään kuin muilta myös ihmisoikeuskysymyksissä. Esimerkiksi vähemmistöjen kohtelussa meillä on parantamisen varaa. Suomi puhuu suoraan myös muille kuin EU-kumppaneille. Viime aikoina olemme mm. ottaneet Venäjän kanssa eri tasoilla, presidentti mukaanlukien, esiin ihmisoikeuspuolustajien ja toimittajien murhat.

EU-jäsenyys antaa käyttöömme vaikutuskanavia, jotka ulottuvat kaikkialle maailmaan. Pidämme erittäin tärkeänä, että EU toimii aktiivisesti ja johdonmukaisesti ihmisoikeuksien edistämiseksi kaikkialla maailmassa. Näin varmistamme sen, että Suomenkin ääni kantaa mahdollisimman pitkälle.

3. Panostus

Suomen mahdollisuudet edistää ihmisoikeuksia kansainvälisesti mielletään toisinaan turhankin rajallisiksi. Realiteetit täytyy tietysti tunnustaa mutta Suomella on käytettävissään joukko työvälineitä, joilla voidaan saada paljon aikaan.

Tehokas toiminta edellyttää voimavarojen keskittämistä ja oikeiden vaikutuskanavien valintaa.

Tulemme jatkossakin osallistumaan aktiivisesti kansainvälisten ihmisoikeusnormien kehittämiseen. Suomea kuunnellaan – hyvä brändimme edesauttaa viestiemme kantavuutta. Jäsenyys kansainvälisissä elimissä avaa erityisiä vaikutusmahdollisuuksia. Tämä on peruste mm. sille, että pyrimme YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi kaudelle 2013-2014.

Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka rakentuu ihmisoikeusperustaiselle lähestymistavalle. Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että suurillakaan aineellisilla panostuksilla ei ole vaikutusta, jos yhteiskuntarauha, ihmisoikeuksien kunnioitus ja tasa-arvo puuttuvat. Ihmisoikeusloukkaukset ovat ensimmäisiä merkkejä siitä, että yhteiskunta on ajautumassa vakavaan kriisiin. Laajaan turvallisuuteen ja aktiiviseen ulkopolitiikkaan kuuluu myös se, että kehitysyhteistyön kautta torjutaan ihmisoikeusloukkauksia, vahvistetaan oikeusvaltiota ja panostetaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien asemaan kohentamiseen.

Suomen kehitysmaissa sijaitsevilla edustustoilla on käytössään paikallisen yhteistyön määräraha, joka ei ole määrältään suuri, mutta joka on osoittautunut tehokkaaksi ja joustavaksi keinoksi tukea suoraan ihmisoikeuksia edistäviä hankkeita ja järjestöjä. Sen käytöstä on saatu hyviä kokemuksia.

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan toimeenpanossa edustustoilla ja niissä toimivalla henkilökunnalla on avainrooli. Juuri he ovat suoraan kosketuksissa paikallisiin ihmisoikeustoimijoihin ja luovat pitkälti sen kuvan, joka ulkopuolisilla on Suomesta ihmisoikeuksien edistäjänä. He ovat myös avainroolissa, kun vaikutetaan siihen, miten EU:n ihmisoikeuspoliittisia linjauksia toteutetaan käytännössä kentällä.

Tärkeä rooli ihmisoikeuspolitiikan täytäntöönpanossa on myös ihmisoikeus- ja demokratiasuurlähettiläällä. Sauli Feodorow on juuri aloittanut tässä tehtävässä.

Suomalaiset asiantuntijat ovat hyvässä maineessa ja haluttuja kansainvälisiin luottamustehtäviin. Heidät valitaan tehtäviinsä omilla ansioillaan mutta valtiovalta voi tehdä paljon valinnan edistämiseksi. Tähän tullaan panostamaan myös jatkossa. Suomalaiset asiantuntijat vahvistavat kuvaa Suomesta maana, jolle ihmisoikeuksien vahvistuminen kaikkialla maailmassa on tärkeää.

Haluan tässä yhteydessä nostaa esiin ne kymmenet suomalaiset ihmisoikeusasiantuntijat, jotka toimivat YK- ja eurooppalaisissa järjestöissä sekä humanitaarisen avun ja siviilikriisinhallinnan tehtävissä. He vievät ylevät periaatteet käytäntöön ja toimivat usein hyvin vaikeissa ja vaarallisissa oloissa esimerkiksi Afganistanissa, Kolumbiassa tai Kongon demokraattisessa tasavallassa. He saavat aivan liian vähän huomiota ja kiitosta työstään. Kiitos!

Julkinen keskustelu Suomen roolista Afganistanissa keskittyy liian usein vain siihen, millä tavoin ja minkälaisella panostuksella osallistumme sotilaalliseen kriisinhallintaan. Sotilaallinen kriisinhallinta on tärkeää, ilman sitä ei ole edellytyksiä siviilikriisinhallinnalle eikä ihmisoikeuksien edistämiselle. Kokonaisvaltaisen kriisinhallintaotteemme ansiosta Suomi näkyy paikallisen väestön keskuudessa oikeusvaltiorakenteita tukevana ja esimerkiksi naisten oikeuksia painottavana kumppanina. Olemme yksi merkittävimmistä ihmisoikeussektorin rahoittajista Afganistanissa. Suomen profiili on samanlainen monessa muussakin konfliktin runtelemassa maassa.

Euroopan unioni on Suomen ihmisoikeuspolitiikan keskeisin vaikutuskanava. Unioni on mm. YK:n yleiskokouksessa ja Ihmisoikeusneuvostossa keskeinen osapuoli miltei kaikissa ihmisoikeuksien edistämistä käsittelevissä neuvotteluprosesseissa. EU on maailman suurin kehitysyhteistyön toimija ja erittäin merkittävä siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan toimija. Unionin perusolemukseen kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen kaikessa sen toiminnassa. Suomi pyrkii omalla toiminnallaan varmistamaan sen, että tämä toteutuu käytännössä.

EU ei voi olla vaihtoehto YK:lle, Euroopan neuvostolle tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle. Suomi jatkaa aktiivista toimintaa YK:n yleiskokouksessa ja ihmisoikeusneuvostossa. Samoin poliittista ja taloudellista tukea Euroopan neuvostolle jatketaan. Etyjissä Suomi jatkaa omalla puheenjohtajuuskaudellaan aloittamaansa työtä kansalaisyhteiskuntaosallistumisen ja ihmisoikeuspuolustajien aseman vahvistamiseksi ja jäsenvaltioiden antamien sitoumusten toimeenpanon seurannan tehostamiseksi.

Lopuksi

Ihmisoikeuspoliittinen selonteko asettaa tavoitteet Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan toteuttamiselle lähivuosina. Selonteon laatimiseen on panostettu paljon, ja jotta se olisi hyödyksi kaikille toimijoille, siitä on pyritty tekemään mahdollisimman käytännönläheinen asiakirja. Haluamme välttää vänrikki Nappulan kohtalon – Suomen puheenvuorojen aikana toivottavasti kukaan ei pakene kokoussalista käytävänpuolelle kahvitauolle. Suomesta tuskin tulee jatkossa myöskään kersantti Ärjylää. Meillä ei ole sen paremmin tarvetta kuin haluakaan ryhtyä oppimestariksi. Haluamme jatkossakin olla aloitteellinen ja suora mutta oikeudenmukainen kumppani, joka noudattaa itse omia periaatteitaan.

Terveisiä Tukholmasta! Minulla oli tänään hieno kunnia ottaa vastaan Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF:n Itämeripalkinto, jonka Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa luovutti Suomen suurlähetystössä järjestetyssä seminaarissa, jossa paikalla oli myös kruununprinsessa Victoria. Viime vuonna saman tunnustuksen sai tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Voisi sanoa, että kyseessä oli pieni päivä Itämerelle mutta suuri päivä minulle. Tunnelma seminaarissa oli lämmin ja puheenvuorot hyviä. Oli kiva kuulla muun muassa entisen meppikollegani, Ruotsin nykyisen EU-ministeri Cecilia Malmströmin ajatuksia siitä, miten Ruotsin puheenjohtajuuskaudella lopullisesti hyväksyttävää Itämeristrategiaa aletaan käytännössä toteuttaa.

WWF:n Itämeripalkinnon luovutustilaisuus, oik. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa (Kuva: Saana Kyröläinen)

Alla seminaarissa pitämäni puheenvuoro, jossa käyn vähän läpi Itämeren merkitystä itselleni, Itämeristrategian syntyhistoriaa ja sitä, mikä strategian ydin mielestäni on. Mielelläni kuulen blogikommentaattorien ajatuksia Itämeren tilasta ja pelastamisesta.

Lopuksi vielä muutama huomio Itämeren kaasuputkiasiasta, joka puhuttaa meillä ja muualla. Olen itsekin osallistunut debattiin. Olen pitänyt esillä lähinnä kolmea näkökohtaa:

1. Suomi on oikeusvaltio, joka päättää kaasuputkeen liittyvistä asioista oikeusjärjestyksensä mukaisesti. Ensin ympäristövaikutusten arviointi tulee hoitaa loppuun huolellisesti. Oli tärkeää, että pääministeri Vanhanen pyysi kollegaltaan Vladimir Putinilta käyttöömme myös Venäjän tekemää ympäristöarviota. Prosessin seuraavana vaiheena on valtioneuvoston periaatelupa. Tätä päätöstä en halua ennakoida, sillä asiaa koskevaa esitystäkään ei vielä ole olemassa. Päätös tehdään varmasti nopeasti sen jälkeen, kun edellytykset on täytetty. Kolmantena etappina on Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupakäsittely, joka on itsenäinen vaihe. Suomessa päätöksiin liittyy lakien mukaan myös valituksentekomahdollisuus.

2. Pidän kaasuputkesta käytävää keskustelua ymmärrettävänä. Myös kriittisiä äänenpainoja on kuultu Itämeren rannoilta. Arvostelua on osaltaan lisännyt Nord Stream -projektin lanseeraustapa. Vaikka hanke on ennen muuta Saksan ja Venäjän välinen, koskettaa se useita EU-maita. Avoimuus ja konsultaatiot olisivat hälventäneet epäluuloja. Tämä seikka on hyvä huomioida jatkossa.

Näen Nord Stream -kaasuputkihankkeen vaikutusten Suomen kannalta olevan ennen kaikkea ympäristöllisiä. Juuri Itämeren heikko tila huomioiden ympäristökysymykset ovat tärkeitä. Koska Suomi on rantavaltio, koskevat ympäristövaikutukset meitäkin. Tietenkin kaasuputkella on myös taloudellista merkitystä Venäjälle kaasun myyjänä ja Euroopassa oleville kaasun ostajille.

Nord Streamin turvallisuuspoliittisista vaikutuksista on myös käyty keskustelua. Oma näkemykseni on, ettei kaasuputki aiheuta mitään mullistusta. Itämeri on nimittäin jo nykyisellään, ilman putkeakin, Venäjälle elintärkeä logistinen reitti. Esimerkiksi öljykuljetukset, 140 miljoonaa tonnia vuodessa, ovat iso tekijä (myös ympäristöllisesti). Toiseksi uskon Venäjän sotilaallisen läsnäolon Itämeren alueella vahvistuvan, oli putkea tai ei. Talousvaikeuksista johtuen presenssi oli 90-luvulta alkaen suhteellisen ohut. Tilanne kuitenkin muuttuu talouden vahvistuessa.

3. On hahmotettava energian laajempi eurooppalainen raami. Eurooppa tarvitsee lisää energiaa. Kuljetusreittien lisääntyminen vahvistaa Euroopan energiavarmuutta. Nord Stream -kaasuputki ei sekään yksin riitä. Sen kapasiteetti (55 miljardia kuutiometriä) riittää täyttämään vain 10% Euroopan vuosittaisesta kaasutarpeesta. Siksi EU tarvitsee myös muita putkireittejä kuten Nabuccoa. Sekä energian tuontimaita että tuontireittejä on syytä lisätä. Kaiken kaikkiaan EU tarvitsisi yhteistä energiapolitiikkaa, johon kaikki jäsenmaat olisivat sitoutuneet. Tavoite on kaikkea muuta kuin helppo, mutta vasta se tekisi EU:sta todella vahvan toimijan myös energiakysymyksissä.

Puheeni Tukholmasssa: 

Your Excellencies, distinguished guests, dear friends of the Baltic Sea,

Let me begin by telling you a little story about the Baltic Sea.

July 1976. I remember it as if it was yesterday.

I am eight years old. Mum, Dad, my brother and I are in our little boat. It?s summer, and there?s endless glorious sunshine.

We spend four weeks in the beautiful Finnish archipelago. Nothing beats it, I mean nothing.

We visit friends in the islands. Everyone has their little summer place. Nature pure and simple. No electricity. Only a radio, which keeps us updated about the weather forecast.

We swim every day. The Baltic Sea is beautiful, clean and clear.

My brother and I sit at the front of our boat, as it ploughs through the sea at a lazy pace. We gaze at the bot­tom, and try to count the fish.

?Pappa, watch out! There is a rock on the starboard side.? We avoid it, and sail on.

Thirty years on, I am back in the archipelago with my children. I tell them stories of my child­hood summers.

I hear a seagull in the distance. A sail­boat passes by. I look down at the sea and I can?t see the bottom. I feel sad.

I tell Emilie, 5, and Oliver, 2, that when I was their age, I could see the bottom of the sea from here.

?What bottom?? my daughter asks, as she stares at the green gunk. I try to explain that the sea, much like a bathtub, has a bottom. If you are tall enough, or if you know how to dive, you can touch it. If you are lucky, you can see it.

Emilie looks puzzled. ?But Pappa, why can?t we see the bottom?? she asks. ?Because we, the big people, have neglected the sea for many years. It?s been polluted. We have made it dirty,? I answer.

Silence. Suddenly Emilie looks at me and asks: ?But Pappa, I thought it was only babies that did kakka in the bath tub.? I look at her, and nod without giving an answer….

I was born and raised some 20 metres from the Baltic Sea on a little island called Lehtisaari in western Helsinki. I spent most of my summers on our little motorsailer in the Finnish archipelago.

I’m honoured to be with you in this occasion, and grateful for being able to join the distinguished group of people that have earlier been awarded the WWF’s Baltic Sea Award.

I take this award as a recognition of the new momentum in the work for a better and sustainable state of the environment of the Baltic Sea. Work towards this goal is being carried out with renewed energy and by numerous actors; decision-makers at national and local level, non-governmental organisations, foundations and individuals – and to a growing extent also by companies and businesses. Everybody is involved.

This widening circle of actors is good news for the Baltic Sea.

And, under the guidance of the Swedish Presidency, we are soon going to have new tools available for our work on Baltic Sea Issues. The EU Strategy for the Baltic Sea Region is destined for adoption at the October European Council.

To me this represents a significant milestone in a process that began some five years ago. The successful enlargement of the Union presented us with new possibilities in the Baltic Sea Region. As a member of the European Parliament I wanted to see the EU to recognize and seize the opportunity. I started to work with the idea of EU’s Baltic Sea Strategy together with my colleagues in the European Parliament ? Eija-Riitta Korhola, Piia-Noora Kauppi, Ville Itälä, Henrik Lax, Cecilia Malmström, Satu Hassi and Toomas Hendrik Ilves, now the President of Estonia, and naturally Christopher Beazley as the chair of the Baltic Intergroup of the European Parliament.

In the beginning it was by no means easy. There were even some that were against the idea of a Baltic Sea Strategy. They were afraid it would impinge on the Northern Dimension. Oh how wrong they were. I would actually argue that the Northern Dimension was given a new lifeline with the Baltic Sea Strategy.

The conclusions from the process that we initiated at the European Parliament were included in my report on the Baltic Sea Strategy for the Northern Dimension which was adopted in October 2006. I used to speak about ”ten commandments”. The first one was directed to the Commission that should come up with a proposal for an EU Baltic Sea Strategy. Biblical vigour aside. Still, I consider the report on the Baltic Sea Strategy as a highlight of my mandate as a Member of the EP.

It is quite a rare occasion that a request from the EP leads to a significant new proposal from the Commission. Of course, we needed to convince the European Council as well, and here the role of Sweden was crucial. In December 2007 the European Council asked the Commission to present a proposal for EU Strategy for the Baltic Sea Region by June 2009. The seed was planted by the EP and now we are bearing witness to the fruit.

I want to use this occasion to thank the Commission for their excellent work. The Commission, under the guidance of the commissioner for regional policy, Mrs Danuta Hubner, made a successful effort for a transparent process when preparing their proposal. The Commission accepted right from the start that there is no specific new wisdom in Brussels about this region, and therefore there would have to be a good amount of contacts and dialogue with the real actors from the region. I believe that this openness helps in creating strong ownership in the region for the strategy and the action plan.

May I use this opportunity for a small commercial break. After the Swedish Presidency, the President of Finland Tarja Halonen and Prime Minister Matti Vanhanen together with Baltic Sea Action Group will host the Baltic Sea Action Summit in February 2010 in Helsinki. The idea is to join forces between the states and other public actors in the Baltic Sea region and the private sector and get commitments for saving the Baltic Sea.

We all know that a good amount of organisations and networks exist in the Baltic Sea Region. What is the added value of an EU strategy? Three things spring to mind.

First of all, we can deepen integration in the region. We can put EU’s policies, programmes and finances into more effective use in order to save the marine environment and in order to have joint guidelines in managing the different uses of the sea; maritime activities, energy production and transport, leisure etc. The EU is a good framework for developing more efficient maritime surveillance or to plan for better energy interconnections or to stimulate joint research and student mobility.

Secondly, we can improve our economies together. The Baltic Sea Region consists of mainly small or medium-sized states and societies with significant socio-economic differences between them. Deeper integration and intensified cooperation would help in seeing this region as a globally interesting, attractive place to invest, to visit and to live in.

And thirdly; the strengthening ties and connections within the EU framework will help in enhancing the sense of security in this region. This is one of the primary products of integration still today.

Dear friends,

The WWF’s primary concerns in the Baltic Sea Region are presented in the Baltic Sea Score Card published here today. Finland shares those concerns. The Baltic Sea’s marine environment is in bad shape and needs corrective action speedily from all the states in the region. Eutrophication of the sea is the most serious challenge and requires significant reductions in the amounts of phosphorus entering the sea from the catchment area.

All of the coastal states have made a political commitment in the Helsinki Commission’s Baltic Sea Action Plan in 2007 to restore the good ecological state of the sea by 2021. This political commitment needs to be supported with many legislative and practical measures. The EU can help in many ways in implementing the HELCOM’s Action Plan.

Despite good success, like with the wastewater treatment in the Baltic States, in Poland and in St Petersburg, we have plenty more to do. It is a real tragedy for the Baltic Sea that wastewaters from Kaliningrad are being discharged untreated into the sea.

At the same time, intensive farming fuelled by the Common Agricultural Policy, is adding to the injury. Reductions in the agricultural load are a challenge also for Finland. The Finnish government has, in a report presented to the Parliament this summer, committed itself to new measures under the agri-environmental support scheme to minimize the load arising from agriculture.

The special vulnerability of the Baltic Sea and the specific needs resulting from this need to be better reflected in EU’s common policies. Here I am especially thinking about the Common Agricultural Policy, the Fisheries policy and the need to implement the Marine Strategy Directive

 

Another challenge is that maritime traffic, including oil transport is increasing rapidly in these shallow waters; already now more than 2000 vessels sail at the Baltic Sea every day and this figure is set to rise considerably in the coming two decades.

The Union has done a lot in recent years to develop maritime safety and sea traffic surveillance. Because of the dense and growing traffic in a small sea area, the Baltic Sea is a good test bed for enhanced cooperation between coastal states in these issues.

And when I’m speaking about coastal states, I mean all of them. It is a wise starting point to admit that we cannot solve joint problems in the Baltic Sea area without close cooperation between the EU and our neighbours. Russia is an important partner for the whole EU, a member of the Helsinki Commission and – to take a practical example – Finland, Russia and Estonia jointly run the Gulf of Finland Reporting System for vessel traffic. Waste water treatment in St Petersburg has been developed in successful cooperation in the Northern Dimension Environmental Partnership.

I think we have established a solid base for extended cooperation, and the EU’s Baltic Sea Strategy should have an extensive external dimension for dealing with all the states in the Baltic Sea catchment area.

Dear friends,

The EU Strategy for the Baltic Sea Region is right now one of the prime examples of initiatives that are close to people’s thinking on where the EU could actually do more than it currently does.

I’m confident that the Swedish EU Presidency will get the green light for the strategy from all member states and that the action plan gets a good start this autumn. I think the primary reason for believing that this will not be forgotten on the shelf, is the fact that the strategy is firmly rooted in the region.

I began by telling you a story of my childhood experiences from the Baltic Sea. I am not striving for eternal youth , but I want to see the bottom of the Baltic Sea again. For that we need to work together relentlessly. So far we have a Baltic Sea Strategy report from the European Parliament, proposal from the Commission and the Action Plan that will be finalised under the Swedish Presidency. Now we need action from all of us!

I want to thank the World Wildlife Fund once again for the award and wish all success for your valuable work for the Baltic Sea environment.