Tänään pidettiin Brysselissä Ruotsin EU-puheenjohtajuuden ensimmäinen ulkoministerikokous. Se oli tapahtuma, jota en halunut missata.  Keskeytin lomani päiväksi voidakseni osallistua kokoukseen. Hommaa helpotti Italian ulkoministeri Franco Frattinin tarjoama kyyti lomanviettopaikastani Brysseliin. Kiitos Franco!

Kuten odottaa saattoi, on Ruotsin kausi käynnistynyt vahvasti. Ja niin oli tänäänkin touhu hyvin kollegani Carl Bildtin hyppysissä. Jopa Ruotsin tyylikkäät pj-solmiot näkyivät saaneen kovan suosion. Itsekin pidin sellaista.

Myönteisenä valopilkkuna päivän asialistalla oli laajentuminen. Neuvosto päätti lähettää Islannin tuoreen EU-jäsenhakemuksen komissioon lausunnolle. Sen valmistumisen jälkeen edessä on päätös neuvotteluiden aloittamisesta. Islannillakaan ei ole ohituskaistaa ehtojen suorittamisessa, mutta etumatkaa sillä ETA- ja Schengen-maana on. Suuri osa EU-lainsäädäntöä on jo voimassa. Vaikeitakin asioita, kuten kalastus, on silti edessä.

Tuin Islannin hakemusta vahvasti. Islantia ei pidä niputtaa muiden hakijamaiden kanssa, vaan sen tulee voida edetä kohti jäsenyyttä omien ansioidensa pohjalta. Samalla unionin on pidettävä kiinni Turkille ja Balkanin maille annetuista sitoumuksista. Niitä EU:n ei ole varaa unohtaa.

Somalian tilanne synnytti myös pitkän keskustelun. On todennäköistä, että EU nimittää alueelle oman erityisedustajansa. Päätös kuitenkin tehtäneen vasta syyskuussa. Perusjohtopäätös oli, että EU tarvitsee kokonaisvaltaisen strategian somalian tilanteeseen vaikuttamiseksi. Esimerkiksi merirosvoja vastaan ei voida taistella vain laivasto-operaation avulla. Tarvitaan monipuolista politiikkaa, joka toimii myös maalla.

Georgian osalta päähuomion vei EU:n tarkkailumission (EUMM) toiminta. Operaatio käynnistettiin ennätysvauhtia viimekesäisen sodan jälkeen. EUMM on ollut välttämätön ja sen toimintaa jatketaan ainakin ensi vuoteen. Sen merkitystä vain korostaa se, etteivät Etyjin ja YK:n missiot voi enää jatkaa Georgiassa. Tällä hetkellä Georgia on pattitilanteessa. Sota ensin kuumensi, mutta sitten syväjäädytti konfliktin.

Afganistanin vaikeutunut tilanne on herättänyt runsaasyi keskustelua. Niin Suomessakin. Brysselissä keskustelun avasi Carl Bildt, joka kertoi juuri päättyneestä matkastaan Afganistaniin.

Illalla minulla oli vielä mahdollisuus tavata Yhdysvaltain Afganistan-erityisedustaja Richard Holbrooke USA:n Nato-suurlähettilään järjestämillä illallisilla. Mukana oli muun muassa matkakumppanini Frattini. Holbrooke antoi seikkaperäisen katsauksen Afganistanin tilanteesta. Analyysi koski niin turvallisuustilannetta kuin näkymiä ennen ja jälkeen elokuun presidentinvaalien. Lähdin tilaisuudesta optimistisena, mutta kuitenkin tiedostaen vahvasti Afganistanin operaation vaikeudet.

Nyt aion pysytellä seuraavat pari viikkoa visusti lomalla. 

 

Kävin tänään ensimmäistä kertaa Kultarannassa, jossa pidettiin Presidentin esittely. On kyllä uskomattoman kaunis paikka.

Esittelyn jälkeen Presidentti tarjosi hallituksen jäsenille kesäisen kalalounaan. Leppoisa tunnelma.

Eilen lounastin Venäjän suurlähettilään kanssa. Kävimme läpi ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä, muun muassa Obaman Moskovan vierailua, Venäjän WTO-jäsenyysneuvotteluja ja Ruotsin EU-puheenjohtajuutta.

Huomenna alkaa kahden viikon varsinainen loma, joka kuitenkin katkeaa heti maanantain, jolloin piipahdan Brysselissä ulkoministerikokouksesta. Siitä enemmän maanantaina. 

Olin tänään Eduskunnan suuressa valiokunnassa kuultavana. Aiheena ensi maanantain EU-ulkoministerikokous. Jälleen kerran hyvä keskustelu.

Ensi viikon ministerineuvoston kokouksen asialista on tällä hetkellä seuraavanlainen.

1. YLEISET ASIAT

(1) Ruotsin puheenjohtajuusohjelma. Odotettavissa peruskeskustelu. Ruotsi esittelee ohjelmansa. Pääteemoina talous, työllisyys ja ilmasto. Tähän voisi vielä lisätä Lissabonin sopimuksen. Suomi tukee tietenkin Ruotsin pyrkimyksiä.

(2) Itämeristrategia. Aloite lähti aikoinaan Euroopan parlamentista, jossa allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia toimia raportöörina. Blogia vuosien mittaan seuranneet muistanevat aiheesta käydyt keskustelut. Nyt meillä on pohjana komission aloite. On muuten erittäin harvinaista, että komissio tekee aloitteen Euroopan parlamentin ehdotuksesta. Suomi kiinnittää erityistä huomiota Itämeren ympäristöhaasteisiin ja talouskehitykseen.

(3) Laajentuminen (Islannin hakemus). Islanti jätti jäsenyyshakemuksensa Tukholmaan 17.7.2009. Nyt tavoitteena on saada hyväksyntä sille, että hakemus lähetetään komission lausunnolle. Mikäli lausunto lähtee komissiolle heinäkuussa niin on ainakin teoriassa mahdollista, että neuvosto voisi päättää neuvottelujen aloittamisesta jo vuoden lopulla. Aikataulu on kuitenkin todella tiukka. Tärkeintä on, että Islannin hakemus ja mahdolliset neuvottelut etenevät omien meriittien mukaan. Ei pidä sekoittaa Islannin pyrkimyksiä muihin jäsenyysprosesseihin.

2. ULKOSUHDEASIAT

(4) Somalia. Tarkoituksena on käydä keskustelu Somaliasta ja hyväksyä päätelmät. Somalian turvallisuustilanne on vaikeutunut toukokuun alun jälkeen. Somaliassa tällä hetkellä arviolta noin 1,3 miljoonaa sisäistä pakolaista. YK on arvioinut, että humanitaarista apua tarvitsee kaikkiaan yli kolme miljoonaa ihmistä. Konkreettisina kysymyksinä käsittelemme muun muassa EU:n erityisedustajan nimeämistä Afrikan sarven alueelle.

(5) Iran. Ehkä kokouksen tärkein ulkopoliittinen aihe. Keskustelu käydään lounaalla. Aiheina vaalien jälkeinen tilanne ja Iranin ydinohjelma. Päätelmiä ei ole odotettavissa. EU on tainnut hyväksyä seitsemän lausuntoa pelkästään vaalien jälkeen.

(6) Georgia. Annamme päätelmät, joiden tavoitteena on jatkaa EU:n tarkkailumissiota. Tällä hetkellä Georgian liepeillä on 340 tarkkailijaa, joista 14 on suomalaisia siviiliasiantuntijoita. YK:n ja Ety-järjestön mandaatteja ei saatu uudistettua Venäjän vastustuksen vuoksi. Siksi EU:n läsnäolo on tärkeää.

Alunperin olin jättämässä neuvoston väliin, koska se osuu juuri kahden viikon lomalleni. Päätin kuitenkin keskeyttää loman päiväksi, koska kyseessä on ensimmäinen kokous, jossa Carl Bildt toimii puheenjohtajana.

Viikko on mennyt suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Muutamia tapaamisia ja pari vapaapäivää. Seuraavat kolme päivää vielä töitä ja sitten parin viikon lomalle.

Heinäkuussa Suomi on lomalla. Kansainvälisessä politiikassakin on ollut suhteellisen rauhallista muutamaa kriisipesäkettä lukuunottamatta.

Ihmettelet varmaan mikä yhdistää otsakkeen herrat. No ainakin allekirjoittaneen vapaapäivä.

Luin Eric S. Petersenin toimittaman kirjan Thomas Jeffersonin kirjoituksista. Kirjan nimi on Light and Liberty: Reflections on the Pursuit of Happines. Muistui mielen professori Susan Ropertsonin kurssi ”American Political Thought” jenkkiajoilta. Tuli nostalginen olo.

Tunsin Jeffersonin perusteesit ja sen, että häntä pidetään Yhdysvaltojen itsenäisyyjulistuksen isänä. Kuriositeettina, että julistuksen ehkä tunnetuin lause ”life, liberty and the pursuit of happiness” on melkein suoraan filosofi John Lockelta, joka veisteli sanat ”life, liberty and the pursuit of property”. 

Yhtäkaikki en tuntenut Jeffersonin teesejä terveydestä ja kuntoilusta. Hän kirjoittaa muun muassa näin:

”Without health there is no happiness. An attention to health, then, should take the place of every other object. The time necessary to secure this by active exercises, should be devoted to it, in preference to every other pursuit. I know the difficulty with which a studious man tears himself from his studies, at any given moment of the day. But his happiness, and that of his family depend on it. The most uninformed mind, with a healthy body, is happier than the wisest valetudinarian…”.

Ei hassumpia teesejä kaverilta, joka eli 1743-1826. Oli kuuleman mukaan kova kaveri kävelemään.

Linkki Timo Vuorimaahan, Francis Kirwaan, Jarmo Kekäläiseen ja Aki Riihilahteen tulee siitä, että vedin heidän kanssaan tänään hyvät juoksutreenit. Francis, joka oli 17. Pekingin Olympiamaratonilla, on vielä toipilaana leikkauksesta. Timo on hänen valmentajansa. Siinä sivussa hän on koutsannut monia muita mukaanlukien myös Kekäläistä ja allekirjoittanutta. Olen muuten Vuorimaan ainoa valmennettava, joka ei ole päässyt maratonilla alle kolmen tunnin…Kekäläinen vetäisi Bostonissa mahtavasti 2.58,54.

Aki Riihilahti on synnynnäinen juoksija. Lopettaisi nyt tuon jalkapallon ja siirtyisia kestävyyslajien pariin…

Huomenna muutama ajatus ensi viikon EU-ulkoministerikokouksesta.

Kaksi erinomaista päivää Porissa. Taisin osallistua seitsemään paneeliin/tilaisuuteen. Niiden päälle tukku haastatteluja.

Oli hienoa, että ulkoministeriö oli vahvasti esillä. Kerroimme toiminnastamme.

Eilisen kohokohta oli keskustelutilaisuus kolmen arvovaltaisen kansainvälisen toimittajan kanssa: Quentin Peel (Financial Times), Peter Wolodarski (Dagens Nyheter) ja Klaus-Dieter Frankenberg (Frankfurter Allgemeine Zeitung). Keskustelua veti Arno Ahosniemi, Pohjalaisen uusi päätoimittaja. Vauhdikas, kaikinpuolin hyvä tilaisuus.

Tänään meillä oli ”ulkoministerit Areenalla”, eli Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen ja allekirjoittanut. Arno jälleen moderaattorina. Oli kyllä hulvattoman hauska paneeli. Toivottavasti se löytyy jostain maikkarin kotisivuilta.

Pori Jazz ja Suomi Areena toimii. Erinomainen konsepti. Rela ilmapiiri, silti asiaa.

Islannin parlamentti päätti tänään hakea EU-jäsenyyttä. Hienoa!

Islannin ulkoministeri Össur Skarphedinsson soitti ja kertoi tunnelmiaan parlamenttikeskustelusta. Se oli mennyt hyvin. Yli sata puheenvuoroa. Enää ei ollut kyse siitä, että kannatetaan tai vastustetaan jäsenyyttä. Nyt keskusteltiin enemmän hakemuksen muodosta.

Mitä sinä olet mieltä Islannin jäsenyyshakemuksesta?

Puolan ex-pääministeri Jerzy Buzek valittiin äsken Euroopan parlamentin puhemieheksi. Erinomainen valinta.

Buzek on tuttu meppiajoilta. Hän on aatemaailmaltaan maltillinen keskusta-oikeistolainen. Pidetty meppi.

Valinnalla on myös symboliikkaa, koska nyt puhemieheksi nousee ensimmäistä kertaa meppi niin sanotusta ”uudesta” jäsenmaasta.

Lähetin Jerzylle onnittelusähkeen.

Viime viikko on mennyt vähän rauhallisemmin lomaillessa. Huomenna pistän taas työvaihteen päälle muutamaksi päiväksi. Suuntaan Porin Jazzeille, jossa osallistun Maikkarin Suomi-Areena tapahtumiin.

Luvassa on pari mielenkiintoista päivää, jotka sisältävät erinäisiä panelikeskusteluja lähinnä ulkopoliittisista teemoista. Niistä enemmän viikon mittaan.

At home. Still high from finishing the Frankfurt Ironman on Sunday. Rewarding myself with a beer.

I can still feel the race in my whole body…literally. I go over the experience once more.

We get to Frankfurt on Friday. Christian Haep is there to greet us. A great guy who helps us throughout the weekend.

I feel nervous before the start. I know I have trained well, but will I be able to cope with the full distance of an Ironman – a 3,8 km swim, a 180 km bike ride and a 42.2 km marathon?

(Photo: Juan Martinez)

I know I have to pace myself. I can’t go flat out. Patience is not a virtue that I possess. Think diesel, think diesel.

I sleep relatively well before the race. Especially a few days before. I know that is important. I feel rested. Good.

I eat well on Wednesday, Thursday and Friday. My body feels loaded with carbs. On Saturday I go back to normal food.

The day before the race I go for a short swim with Tiina Boman, one of the top female triathletes of the world. Her husband, Antti Hagqvist, gives us last minute instructions. He has been my coach throughout training.

The lake feels good. The water is relatively clear.

In the afternoon we get a briefing from race director Kai Walter. Helps to settle the nerves. Now I know what to put in the blue, red and white bags which await me at the different transition areas.

I get my gear ready – towel, wetsuit, goggles, swimming cap, bike, helmet, biking shoes, drinking bottles, sunglasses, socks, running shoes, energy gels and a running cap.

My alarm goes off at 4.15 a.m. on race day. The family is asleep. I go down to have breakfast. I don’t feel especially hungry, but I need my morning coffee.

I get to the lake at 5.30 a.m. I fiddle with my gear, pump the tires and give a few interviews. Tiina and I enter the water together. Time to warm up. I feel good.

There is an eerie atmosphere. Quiet. All the athletes are focused.

I can hear the starter talking about ”Der Finnische Aussenminister”, the Finnish Foreign Minister. Kind of him.

Then, just before the start, I hear one of my favourite bands, Sunrise Avenue. I feel even better. Ready to go.

My start is at 6.45. Bang, and we are off. Not too much pushing and shoving. I am looking for a good draft, but can’t find one.

Never mind. My rhythm feels good. One-two-one-two. 

After the first 900 metres I tag behind a good swimmer. I follow him to the halfway point where we have to get out of the water and swim in the other direction. I fall behind my draft and consequently slow down.

I come out of the water in 1 hour and 7 minutes. Relatively happy with my time.

I run around to transition, take off my wetsuit and change into biking gear. It all takes 4 minutes.

I start biking relatively easy, trying to get a rhythm. The first 12 km are gentle, a bit downhill.

I begin eating my energy gels. One every half an hour. I stick to the plan until the end, and end up gulping 21 energy gels and some 10 litres of liquids during the journey.

On the bike I stick to my own sports drink and water.

The Frankfurt country side is beatiful…and fortunately not too hilly. Only three bigger hills and ”The Hell”, a 600 metre cobblestone bit.

The crowds are great. Every little village is packed with cheering spectators. They give me energy. Danke sehr.

The bike ride consists of two loops. I see my family, Finnish flags and all, in downtown Frankfurt. They give me more energy than the energy gels.

I feel comfortable on the bike. It is probably my strongest discipline thanks to my ”ice-hockey thighs”, but I don’t want to push because I know that a marathon awaits.

I keep a steady, conservative pace, and finish the 180 kilometres in 5 hours and 21 minutes. My odometre tells me that my average speed is 34,1 km/h, the official timer gives me slightly slower average. 

The transition to the run feels smooth. I have done it countless times in training, but I have never faced a marathon after a long bike ride.

I pace myself. Four loops of 10,5 km. I feel confident.

The crowds are fantastic. Packed along the River Main. Tens of thousands cheering. I hear ”Go Alexander Go”. And I keep going.

(Photo: M. Yliluoma)

In the beginning the fast runners keep on passing me. No worries. I am focused on my own race. I can’t imagine what it would feel like to race against someone else. I am going for my own dream. I want to finish.

There is a service station every 1,5 km. I use everyone of them. The pattern remains the same: ice down my back, water, a sip of pepsi cola or red bull and finally four sponges of ice cold water over my head.

I need all the refreshment I can get. Sunshine and 28 degrees celsius can be treacherous.

(Photo: Sandra Böhncke)

My family, Tiina’s family and Antti’s family cheer me on. Every time I see them I feel better, my steps feel lighter.

Not once do I contemplate stopping. Not once do I feel like stopping. The only time I have to pull over for a few minutes is when I get my toes patched for blisters. No major problems, just a bit uncomfortable.

Pauli Kiuru, a legendary triathete (once 2nd in Hawaii and twice 3rd) told me before the race that an Ironman is about controlling pain. I decide that blisters are a part of that pain.

The first loop feels good. The second one is a bit tougher. The third one is the worst. That is when I have to take care of the blisters. After that it all feels good. I am able to pick up the pace for the last lap.

Throughout the run I have to stop thinking about the finishing line. I have to do it for two reasons. One, I am not there yet. Two, I get emotional.

I try to stay focused, kilometre after kilometre. I do not allow myself to think about the finish. Stick to the plan! Drink, take a gel, cool down. Keep at it.

I approach the final turning point. I know I only have some 400 metres to go. I can see my dream at the end of the tunnel. I allow myself to see it.

I feel delirious. I don’t remember any of it, yet I remember it all.

200 meters to go. The finish line. Thousands of spectators. I see a Finnish flag. I grab it. I throw my running cap into the crowd. 

I wave the flag and give ”high fives” to the crowd. I don’t want it to end.

Then I see my children, Emilie and Oliver, and my wife, Suzanne. The kids jump over the barrier and race me to finish. We embrace. I cry.

I have never experienced anything like it. My marathon time was 4 hours. The whole journey took a total of 10 hours, 35 minutes and 45 seconds. Every second was worth it.

I am escorted to the athlete area together with the other finishers. I jump into a bucket of ice. Feels good on the thighs.

I look around. A bunch of tired smiles.

I see Tiina Boman and Christian Ossig, a friend from my year in Bruges. We hug and congratulate eachother. We know that we are a bit crazy, but at least we are crazy and happy.

After a shower and a gentle massage it is time to eat. There is nothing like a couple of big beers and a juicy steak after a long day at work.

I want to thank the whole Ironman team and all the volunteers in Frankfurt for a fantastic experience. Special thanks to Ben Fertic, Kurt Denk, Kai Walter and Christian Haep for a making the weekend pitch-perfect.

One day I hope that we could organise an ”exotic” Ironman event here in Finland. The land of the midnight sun and tens of thousands of lakes would be a great place for an Ironman. We Finns are nuts about sports.

John F. Kennedy said famously that ”Ich bin ein Berliner” (sic.). Well, in that case I can say that ”Ich bin ein Frankfurter”. Vielen Dank Hessen!

PS. We will insert some pictures from the race later. Please feel free to share your Frankfurt Ironman experience or any other comments.

Maalissa ollaan. Hurja elämys. Loppuaika 10.35,45. Väliajat löytyvät http://www.ironman.com/. Nyt niin puhki, että kokemuskuvaukset jäävät huomiselle.

Terveisiä Frankfurtista. Viimeistelyt menossa.

Bike Companyn Kari poikineen oli pakannut pyörän niin hyvin, että se tuli ehjänä perille.

Kävin aamulla Tiina Bomanin ja hänen valmentajamiehensä Antti Hagqvistin kanssa järvessä. Kirkasta oli.

Seuratkaa Tiinan edesottamuksia. Hän maailman huippuja Iromman matkalla. Tässä kisassa on kaksi naista, joilla on kovemmat meriitit kuin Tiinalla. Kisaa voi seurata osoitteessa http://ironman.com/ . 

Tiina ja minä ollaan ainoat suomalaiset kisassa. Toisella tavoitteena top-3. Toisella päästä maaliin…

Osallistujia on vajaat 3000.

Lennän tänään Frankfurtiin. Sunnuntaina odottaa kuntourheilijan unelma, eli täysimittainen Ironman – 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja 42 km juoksua.

Treenit on treenattu ja olo on erinomainen. Jännittää kyllä vietävästi, mutta se kuulunee asiaan.

Viikon aikana jännitti vielä enemmän. Onnistuin vääntämään selkäni laatikkoa siirtäessäni. Onneksi maan mainio fysioni Pipa Haikonen taivutti selän auki viikon aikana.

Kaikki on valmista koitokseen. Tavoitteena on yksinkertaisesti päästä maaliin. Kerron lähemmin tunnelmista sunnuntaina kisan jälkeen.