Lensin kotiin Münchenistä myöhään eilen illalla. Kaksi erinomaista päivää. Mielenkiintoisia puheenvuoroja. Paljon epävirallisia tapaamisia ja keskusteluja.

Münchenin turvallisuuspoliittisessa seminaarissa on aina nimekäs osallistujakaarti. Tällä kertaa paikalla olivat muun muassa Angela Merkel, Nicolas Sarkozy, Yhdysvaltain varapresidentti Joseph Biden, Venäjän varapääministeri Sergei Ivanov, Afganistanin presidentti Hamid Karzai, yli 30 ulkoministeriä, kansainvälisten instituutioiden päälliköitä (mm. Maailmanpankin Robert Zoellick, Komission Jose Manuel Barroso, Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer), jne, jne.

Perjantai-iltana toimin moderaattorina Robert Zoellickin keskustelutilaisuudessa. Mikäs siinä toimiessa kun Zoellick on niin briljantti puhuja. Kumman paljon porukkaa paikalla, vaikka tilaisuus järjestettiin vasta illallisen jälkeen. Keskustelimme muun muassa finanssikriisistä, kehityksestä ja turvallisuudesta sekä hauraista valtioista.

Lauantaina ohjelmassa oli tuhtia tavaraa. Sain paljon uusia virikkeitä. Noin yleishuomiona voi todeta, että euforia Yhdysvaltain uuden hallinnon ympärillä jatkuu. Joseph Bidenin puhe oli erinomainen. Siinä korostui samoja teesejä, joita olemme kuulleet presidentti Obaman virkaanastujaispuheessa ja hänen puheessaan Yhdysvaltain ulkoasianministeriön (State Department) väelle.

Yhdysvallat tarjoaa yhteistyön kättä. Linja ja sävy ovat muuttuneet. Siinä missä talouden puolella näyttää synkältä niin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kytee toivon siemen. Tämä ei tietenkään merkitse, että edessä olisi mitenkään helppo vuosi. Päinvastoin.

Helsingin Sanomien Heikki Aittokoskella ja Ilkka Ahtiaisella oli erinomainen idea. He pyysivät allekirjoittanutta luettelemaan vuoden 2009 ulko- ja turvallisuupolitiikan kymmenen keskeisintä haastetta. Pointit julkaistiin tänään Hesarissa.

Kirjaan ne tähän alle uudemman kerran. Kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä näistä ja myös muista maailmanpolitiikan haasteista.

 1. Afganistan ja Pakistan

2. Iran

3. Lähi-itä

4. Hauraat ja/tai romahtavat valtiot

5. Länsimaisten arvojen epäsuosio

6. Talouskriisi

7. Ilmastonmuutos ja energia

8. Aseistariisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen

9. Kansainvälisen järjestelmän

10. EU:n rooli

Eli tältä pohjalta. Mitä olet mieltä?

Tänään on Saksa-voittoinen päivä. Lensin aamulla Berliiniin, jossa vastaanotin Schwarzkopf-säätiön Eurooppa-palkinnon. Olin erittäin otettu palkinnosta. Tässä linkki säätiön sivuille.

Berliinin parlamentin puhemies Dr. Walter Momper, Ilka Keuper (Heinz-Schwarzkopf-Stiftung), Heinz-Schwarzkopf-Stiftungin pj. Dr. André Schmitz-Schwarzkopf, Tobias Bütow (Heinz-Schwarzkopf-Stiftung), Suurlähettiläs Harry Helenius, Philipp Scharff (Heinz-Schwarzkopf-Stiftung) ja Jan-Philipp Beck (Heinz-Schwarzkopf-Stiftung) Kuva: Anne Ruokamo

Schwarzkopf-säätiön edustajien kanssa Berliinissä

Matkustan illalla Müncheniin, jossa osallistun Münchenin 45. turvallisuuskonferenssiin. Münchenin konferenssi on turvallisuuspolitiikan alalla vähän sama kuin Davos talousalalla. Toimin tänään illalla konferenssissa moderaattorina Robert Zoellickin puheenvuorolle. Mielenkiintoinen ilta tiedossa. Odotan ainakin seuraavien puheenaiheiden nousevan esille: Yhdysvaltojen uusi hallinto, Ranskan rooli Natossa, Medvedevin aloite, Afganistan ja aseriisunta. Varmaan mielenkiintoinen keskustelu tulossa.

Palaan takaisin Suomeen lauantaina illalla.

A month ago, I invited readers to drop me an email and let me know what they think about Finland. The request formed part of a column called ?Branding Finland?, which I wrote for Finnair?s in-flight magazine, Blue Wings. Just a couple weeks after publication, I had already received about 30 replies.

It?s great to hear from people all over the world about how they perceive Finland and the Finns, and heart-warming that our country inspires tourists and business people to make their voices heard. I received messages from as far away as Singapore, Hong Kong and South Africa. North and South America were well represented, as was an array of European nations, from Spain and Italy to Estonia and Sweden.

One letter suggested a slogan for Finland: ?Nothing fake, just real flavour.? Another referred glowingly to a Christmas trip in Finland as a ?genuine experience?. ?We had such an amazing time in Finland that we are VERY sad to leave,? wrote yet another.

And generally, that seems to be the consensus among those who took the time to write: ?Finland is reasonable, polite, friendly?everything just works.? ?I?m amazed at how efficient, clean and nature-respecting everything is in your country.? ?When I arrive in Finland I feel at home, like I can just be myself.?

Yet it?s funny how the same qualities that many enjoy can also be interpreted in a negative light. One letter chastised Finns for being ?way too serious, even compared to the Swedes?. Another suggested that Finland is ?too modest about touting its own merits?.

And since my column appeared in an in-flight magazine, a couple people noted that they had found the passport officers at the airport less than friendly. However, those writers did add that these were isolated incidents that did not match the rest of their Finnish experiences or the other times they?d flown out of Helsinki.

Out of all the answers I got, the one that made me smile most was this line: ?Having returned home, I became a free-of-charge public relations officer for Finland among my friends and business associates.?

Thanks, and I look forward to receiving more comments!

Terveisiä Riiasta. Olen täällä ensimmäistä kertaa virallisella vierailulla. Täytyy myöntää, että vierailu osuu aika jännään ajankohtaan.

Tapaamisessa ulkoministeri Māris Riekstiņ?in kanssa keskustelemme ainakin Suomen ja Latvian kahdenvälisistä suhteista, Itämeren alueen yhteistyöstä, energiapolitiikasta sekä EU:n itäisestä kumppanuudesta. Lisäksi asialistalla on kansainvälinen taloustilanne sekä muita ajankohtaisia kansainvälisen politiikan kysymyksiä kuten Lähi-idän tilanne, transatlanttiset suhteet ja Venäjä.

Latvian ulkoministeri Māris Riekstiņ?in kanssa (kuva: Ilmars Znotins)

Alunperin tarkoituksena oli tavata ulkoministerin lisäksi presidentti, parlamentin puhemies ja pääministeri. Kahden viimeksi mainitun tapaamiset jäävät kuitenkin toiseen kertaan, koska täällä on tänään kello 14 parlamentissa äänestys hallituksen luottamuksesta. Lopputulos on vielä aidosti avoinna, saa nähdä miten käy.

Tulin juuri kotiin. Päivä meni hyvin. Keskustelujen lisäksi annoin pari haastattelua Latvian medialle. Sain juuri tekstarin kollegaltani Maris Riekstinsiltä; hallitus sai parlamentin luottamuksen äänin 51-40. 

I was delivering a speech in seminar ?Vision for Finland?s EU Policy in the 2010s?. You will find the speech below. I would be happy to hear your comments about the theme!

Seminar ?Vision for Finland?s EU Policy in the 2010s?
2 February 2009, Finlandia Hall, Helsinki
Minister for Foreign Affairs of Finland Alexander Stubb

– Check against delivery –

Ten Theses on Europe

Outline of the speech for discussion of ?The Internal Strength and Efficiency of the Union?

The internal strength and efficiency of the Union is a fitting heading. In my view, it condenses the basic aim of Finland?s EU policy well. In my presentation, however, I will try first to specify what this aim means in practice. I will then present ten theses on implementation of the aim in the European Union?s internal and external activities. Finally, I will present some general observations on the trend of our EU policy.

? The most important event in Finland?s recent history was accession to membership of the European Union. Membership of the EU has become a cornerstone of Finland?s identity. Finns have a healthy, critical attitude towards the EU, but not many support secession from the Union. In this sense, too, we have become very European ? we criticise the EU because we expect so much from it. The European Union is so important to Finland that there is every reason to keep an eye on it constantly.

? Strengthening of the European Union can mean many things. It is therefore important to define in what sense one wants to strengthen the Union. The most essential is to keep the powers of the EU and the use of those powers separate. I think that most of us want to concentrate on more effective use of the Union?s current powers. It makes no sense to increase the powers of the European Union if its current powers cannot be used fully. Thus we are probably more or less in agreement that the most important is to strengthen the operational capacity of the Union, not its powers. This was precisely the aim of the Lisbon Treaty, which was ratified in Finland with a broad political consensus.

? Division between the Union?s external and internal operational capacity is a thin line. The Union has only one institutional system, which it uses to handle both external and internal affairs. The aims and values recorded in treaties concern both external and internal activities. Finland should be in the forefront that strives to strengthen the Union?s operational capacity across the board. The European Union should effectively exercise all the powers granted to it. That is the best way to serve the Union?s citizens. I will now present ten ways in which this can be achieved. Following the structure of this seminar, I will first deal with the Union?s internal activities and then with its external activities.

***

The Union?s internal activities have been developed in many stages and for many purposes. An area of freedom, justice and security has been built up around the internal market. The Union?s internal operational capacity, however, cannot be considered anything near satisfactory. I will now present goals for reform concerning the EU?s energy and climate policy, economic policy, use of funds, justice and home affairs, and the Baltic Sea.

1. The EU?s energy and climate policy has rapidly risen to the top of the list in opinion polls asking citizens what they want the priorities of the Union?s activities to be. To me, this indicates how well informed EU citizens on average are. They don?t need to be told what this generation?s pivotal issue is: it is the building of a sustainable energy and climate policy. Realisation of this goal is not promoted by concentrating on drawing lines to determine which issues may, or may not, be decided by the EU. Creation of a common energy and climate policy for the EU is completely possible on the basis of the current powers. It only requires a clear common vision, broken down into sector-specific goals with timetables. A common energy market is only the first step towards an integrated energy supply, which must be the ultimate goal.

2. In economic policy, the situation in my view is largely the same as for energy and climate policy: environmental changes force deeper integration of the EU, which is completely possible with the powers now available. A common economic policy does not mean that money is transferred from one Member State to another. It means an economic policy that is decided and reconciled together, the ultimate goal being a new upswing for the European economy. Here, too, EU citizens turn their gaze to the Union, and justifiably so. If the European Union has succeeded in establishing an internal market and a common currency, how can it watch passively while the world economy collapses?

3. The use of funds in the European Union must be reformed. It is already clear that the Union cannot continue its use of funds up to the year 2013 without change, as if nothing has happened. Finland must boldly support the discussion of new priorities for the Union?s use of funds, to be launched this year. On the whole, we did not get our way when the current financial framework was decided, so we are fully entitled to speak when it is discussed. The yield from euros invested into the European Union is not optimal. The Union?s funding must be redirected so that it yields additional growth. I don?t understand why this fact may not be said aloud. It doesn?t mean that the Union?s agricultural and regional policies should be dismantled. It means that these policies must be revised. The competitive ability of the European Union must be improved.

4. The changes needed in justice and home affairs are more technical. In one way or another, justice and home affairs must switch to a model where legislation arises from the logic of the internal market. This means that the guiding star is the citizen?s interests ? not the special legal features of each Member State. Finland, too, should gradually get accustomed to the idea that our legislation is European ? not in any way characteristically Finnish or Nordic.

5. The Baltic Sea, in my opinion, is a completely logical special project in which Finland could wholeheartedly pursue national interests. There is nothing wrong if the Member States of a particular geographical area raise issues they share because of their geographical location. As has often been said, we can do nothing about geography. Finland will always be on the coast of the Baltic Sea, so we have good reason to demand that the European Union has a coherent policy for this area. In the end, no country on the Baltic rim benefits from bilateral agreements on what is done to the Baltic Sea. The Baltic Sea, if any area, is an area where the European Union can generate added value.

***

The external affairs of the European Union have developed quickly in the last few years. EU external relations have received new content, new instruments and additional funds. For this reason, one often forgets that the European Union has had external powers throughout its entire history. I would like to point out that already in 1957, the Treaty of Rome established a common trade policy, which among other things included the European Economic Community?s right to make commitments binding all Member States and the obligation that all Members States should act uniformly in international contexts. These principles are still the cornerstone on which the EU?s external activities should be built. My theses concern the unity, funding, preparation, visibility and defence dimension of the EU?s external affairs.

1. The European Union is no foreign policy dwarf, but it must be made a stronger giant. The EU?s foreign policy is still weakened by its fragmentation into endless different sectors, institutions, agreement arrangements, budget lines and instruments. These fragments make up a tremendous volume, but that volume trickles out to the world in thousands of brooks that must be directed into one channel.

2. The European Union must put its money where its mouth is. This is the first responsibility of a foreign policy giant. As a taxpayer I wonder that the bulk of the Union?s foreign policy funds is spent on issues that the EU foreign ministers seldom if ever mention in concerned statements when concluding their meetings. The European Union must increase the funding and capacity for solving urgent crises. Without genuine operational capacity, our condolences are shouts in the wind.

3. A common policy and funding require joint preparation. To me, the External Relations Council of the European Union bears too much resemblance to international conferences where participating states complain about their own worries. We need a much more uniform and effective preparatory machinery that brings more specifically selected and better thought-out proposals to the negotiations. The quarrelsome and dispersed actors of Brussels must be forced, once and for all, to work in better cooperation. The EU foreign ministers should be able to concentrate on major policy lines rather than tinkering with minute details.

4. Strong and steady external representation by the EU is to Finland?s advantage. Finland has perhaps given too much weight to the unity of the EU Member States. This nearly always means that the various Member States speak about an issue in the same way. This is naturally a good thing, but by no means is it an adequate goal. It would be best if EU unity were also visible as a united front. It is therefore to Finland?s advantage that the EU would be represented by a President or Foreign Minister and not by a fragmented five-person delegation, as was the case just recently in the Middle East. That is the only way to attract real attention in Washington, Moscow or Beijing.

5. Finland must learn to speak about the EU defence naturally and from a wide angle. In EU circles, defence does not mean only wars, armies and military alliances. The EU defence encompasses a comprehensive sphere that includes military and civilian resources, military and civilian operations and all the capacity associated with crisis management, understood in a very broad sense. The strict distinction made in Finland between crisis management and defence does not promote our participation in development of the EU?s defence. We must therefore rid ourselves of this distinction. Finland must support the EU defence unreservedly.

***

Finally, the more general conclusions about Finland?s EU policy I promised:

? A strong point in Finland?s EU policy is its coherence. The basic lines of our EU policy have remained similar in direction through five different-coloured Governments. For just this reason, some individual divergences from these basic policy lines have attracted so much attention.

? In my opinion, our EU policy does not need a major overhaul. It may be, however, that it needs some revving up; this seminar has given some indications of such a need. It isn?t enough that we want the right things ? we must also do the right things. The government report on the EU should pay particular attention to the implementation of EU policy. Who does what, with whom and at what stage should be clear to all EU actors. Perhaps in this specific aspect ? the style of EC policy ? there has been more variation during Finland?s membership. The offensive game on the entire playing field, characteristic of the early stage of membership, has gradually given way to a sort of defensive game. We try to keep others? game in check and to defend our own half of the playing field. Herein lies one of the greatest dilemmas of our EU policy: How can we get the initiative back into our own hands? Talk of the core of the European Union, or the lack of a core, which is so persistent in Finland, is linked with this. Instead of seeking cores, it would be worthwhile for us to concentrate our energy on being in the forefront that determines the direction of the EU?s development. This aim is even written into the programme of the present Government, and to me it is the core of our entire EU policy.

? It is thus important that EU policy is not considered a collection of phrases. Demands for EU efficiency or unity do not carry issues forward unless at the same time the person making those demands says how these good goals are achieved. For this reason, my own theses are so concrete.

? I have worked in all EU institutions. My uppermost observation of the strategies used by the Member States for exerting influence in the EU is that all of them have room for improvement. From Finland?s perspective, it is comforting that different Member States make different mistakes and no one has total control of the whole field. The best results are achieved by combining different approaches. We should strive to exert influence in all EU institutions at all levels. It is essential to be active at the right level and at the right time. In addition, the message should be suitable for each level of influence. In my opinion, all of this can be recorded in the government report.

? Finally, I would like to point out a basic fact that we hit upon even before Finland?s first Presidency of the European Union, about ten years ago: EU policy should be fun. The EU shouldn?t be approached gritting one?s teeth; excessive effort unfortunately doesn?t help get the message across. Perhaps our EU policy would benefit from a somewhat more cheerful approach.

 

Olin tänään puhumassa seminaarissa Finlandia-talolla. Seminaarin aiheena oli ”Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla”. Pääministeri Matti Vanhanen piti myös hienon puheen. Alla kommentoitavaksi oman puheeni runko eli kymmenen teesiä Euroopasta. Mitä sinä olet mieltä?

KYMMENEN TEESIÄ EUROOPASTA

Vahva ja tehokas unioni on osuva otsikko. Se tiivistää mielestäni hyvin Suomen EU-politiikan perustavoitteen. Pyrin esitykseni aluksi kuitenkin erittelemään, mitä tämä tavoite käytännössä tarkoittaa. Esitän sitten kymmenen teesiä tämän tavoitteen toimeenpanosta EU:n sisäisessä ja ulkoisessa toiminnassa. Lopuksi esitän eräitä yleisiä huomioita EU-politiikkamme suunnasta.

· Suomen lähihistorian tärkein tapahtuma oli liittyminen Euroopan unioniin. EU-jäsenyydestä on tullut yksi Suomen identiteetin kulmakivistä. Suomalaiset ovat terveesti EU-kriittisiä mutta EU:sta eroamista ei kannata kovin moni. Meistä on tässäkin mielessä tullut hyvin eurooppalaisia – kritisoimme EU:ta, koska odotamme siltä niin paljon. EU on Suomelle niin tärkeä, että on täysin oikeutettua pitää sitä jatkuvasti silmällä.

· Euroopan unionin vahvistaminen voi tarkoittaa monia asioita. Siksi on tärkeää määritellä, missä mielessä unionia halutaan vahvistaa. Kaikkein olennaisinta on pitää erillään unionin toimivalta ja tuon toimivallan käyttö. Luulen, että useimmat meistä haluavat keskittyä unionin nykyisen toimivallan tehokkaampaan käyttöön. Ei ole mielekästä lisätä unionin toimivaltaa, jos sen nykyistäkään toimivaltaa ei pystytä käyttämään täysimääräisesti hyväksi. Lienemme siis aika lailla yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on unionin toimintakyvyn – ei niinkään sen toimivallan – vahvistaminen. Juuri tähän pyrittiin Lissabonin sopimuksella, joka hyväksyttiin Suomessa hyvin laajan poliittisen yhteisymmärryksen pohjalta.

· Erottelu unionin ulkoisen ja sisäisen toimintakyvyn välillä on veteen piirretty viiva. Unionilla on vain yksi toimielinjärjestelmä, jolla se hoitaa sekä ulkoiset että sisäiset asiansa. Perussopimuksiin kirjatut unionin tavoitteet ja arvot koskevat sekä ulkoista että sisäistä toimintaa. Suomen tulee kuulua siihen etujoukkoon, joka tavoittelee unionin toimintakyvyn vahvistamista kautta linjan. Unionin tulee käyttää kaikkea sille myönnettyä toimivaltaa tehokkaasti. Se on paras tapa palvella unionin kansalaisia. Esitän nyt kymmenen tapaa, joilla tähän päästään. Tämän seminaarin jäsentelyä noudattaakseni käsittelen ensin unionin sisäistä ja sitten sen ulkoista toimintaa.

***

Unionin sisäistä toimintaa on kehitetty monessa vaiheessa ja moneen tarkoitukseen. Sisämarkkinoiden ympärille on rakennettu vapauden, oikeuden ja turvallisuuden alue. Unionin sisäistä toimintakykyä ei voi kuitenkaan pitää likimainkaan tyydyttävänä. Esitän nyt uudistustavoitteita, jotka koskevat EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa, talouspolitiikkaa, varainkäyttöä, oikeus- ja sisäasioita ja Itämerta.

1. EU:n energia- ja ilmastopolitiikka on noussut hyvin nopeasti kärkeen niissä mielipidemittauksissa, joissa kysytään kansalaisten toiveita unionin toiminnan painopisteistä. Tämäkin osoittaa minulle, miten valveutuneita EU-kansalaiset keskimäärin ovat. Heille ei tarvitse kertoa, mikä on tämän sukupolven kohtalonkysymys: se on kestävän energia- ja ilmastopolitiikan rakentaminen. Tämän tavoitteen saavuttamista ei edistä se, että keskitytään vetämään rajoja sille, mistä unioni saa päättää ja mistä ei. EU:n yhteisen energia- ja ilmastopolitiikan luominen on täysin mahdollista nykyisen toimivallan pohjalta. Tarvitaan vain selkeä yhteinen tahtotila, joka puretaan sektorikohtaisiksi tavoitteiksi aikatauluineen. Yhteiset energiamarkkinat ovat vasta ensimmäinen askel kohti yhdentynyttä energiahuoltoa, jonka on oltava lopputavoite.

2. Talouspolitiikassa tilanne on mielestäni pitkälti sama kuin energia- ja ilmastopolitiikassa: ympäristön muutokset pakottavat unionin syvempään yhdentymiseen, joka on täysin mahdollista nykyisen toimivallan avulla. Yhteinen talouspolitiikka ei tarkoita sitä, että rahaa siirrellään jäsenvaltiosta toiseen. Se tarkoittaa yhdessä päätettyä ja yhteensovitettua talouspolitiikkaa, jonka lopputavoitteena on Euroopan talouden uusi nousu. Myös tässä asiassa EU:n kansalaiset kääntävät aivan oikeutetusti katseensa unioniin. Jos unioni on onnistunut luomaan sisämarkkinat ja yhteisen rahan, miten se voisi katsoa toimettomana, kun maailmantalous romahtaa?

3. Euroopan unionin varainkäyttöä on uudistettava. Jo nyt on selvää, että unioni ei voi jatkaa varainkäyttöään entiseen malliin vuoteen 2013 asti ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suomen on tuettava rohkeasti tänä vuonna käynnistyvää keskustelua unionin varainkäytön uusista painopisteistä. Emme pääosin saaneet tahtoamme läpi nykyisistä rahoituskehyksistä päätettäessä, joten meillä on täysi puheoikeus niistä puhuttaessa. Unioniin sijoitettujen eurojen tuotto ei ole paras mahdollinen. Unionin rahoitusta on suunnattava uudelleen niin, että se tuottaa lisää kasvua. En käsitä, miksei tätä tosiasiaa voi lausua ääneen. Se ei tarkoita, että unionin maatalous- ja aluepolitiikka pitäisi ajaa alas. Se tarkoittaa, että niitä on uudistettava. Unionista on tehtävä kilpailukykyisempi.

4. Oikeus- ja sisäasioissa muutostarpeet ovat teknisempiä. Niissä on siirryttävä tavalla tai toisella malliin, jossa säädökset syntyvät sisämarkkinalogiikan pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että johtotähtenä on kansalaisen etu – ei jokaisen jäsenvaltion jokainen oikeudellinen erityispiirre. Suomenkin pitää pikku hiljaa tottua ajatukseen, että lainsäädäntömme on eurooppalaista – ei mitenkään leimallisesti suomalaista tai pohjoismaista.

5. Itämeri on mielestäni täysin looginen erityishanke, jossa Suomi voisi täysin rinnoin ja hyvin mielin liputtaa kansallista etuaan. Ei ole mitään väärää siinä, että tietyn maantieteellisen alueen jäsenvaltiot nostavat esiin asioita, jotka ovat niille yhteisiä maantieteen vuoksi. Niin kuin on monesti sanottu, maantieteelle emme voi mitään. Suomi tulee aina olemaan Itämeren rannalla, joten voimme täysin hyvin vaatia unionilta johdonmukaista politiikkaa tällä alueella. Yksikään Itämeren rantavaltio ei lopulta hyödy siitä, että ne sopivat kahdenvälisesti siitä, mitä merelle tehdään. Itämeri jos mikä on alue, jossa unioni voi tuottaa sitä kuuluisaa lisäarvoa.

***

EU:n ulkoinen toiminta on kehittynyt nopeasti viime vuosien aikana. EU:n ulkosuhteille on tullut lisää sisältöä, lisää välineitä ja lisää rahaa. Tästä syystä usein unohtuu, että EU:lla on ollut ulkoista toimivaltaa koko sen historian ajan. Palauttaisin mieliin, että jo vuonna 1957 laaditulla Rooman sopimuksella luotiin yhteinen kauppapolitiikka, johon liittyi muun muassa Euroopan talousyhteisön oikeus tehdä kaikkia jäsenvaltioita koskevia sitoumuksia ja jäsenvaltioiden velvollisuus toimia yhtenäisesti kansainvälisissä yhteyksissä. Nämä periaatteet ovat edelleen se kulmakivi, jolle unionin ulkoinen toiminta tulee rakentaa. Teesini koskevat unionin ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä, rahoitusta, valmistelua, näkyvyyttä ja puolustusulottuvuutta.

1. EU ei ole ulkopolitiikan kääpiö mutta siitä on tehtävä vahvempi jättiläinen. Unionin ulkopolitiikkaa heikentää edelleen sen pirstaloituminen loputtomiin eri sektoreihin, toimielimiin, sopimusjärjestelyihin, budjettilinjoihin ja instrumentteihin. Näistä paloista muodostuu valtava volyymi, mutta tuo volyymi virtaa maailmalle tuhansina puroina, jotka on saatettava yhteen uomaan.

2. Unionin on laitettava rahat ja puheet samaan paikkaan. Tämä on ulkopolitiikan jättiläisen ensimmäinen velvollisuus. Veronmaksajana ihmettelen sitä, että unionin ulkopolitiikan rahoista suurin osa menee asioihin, joista unionin ulkoministerit eivät juuri koskaan anna huolestuneita lausuntoja kokoustensa päätteeksi. Unionin on lisättävä rahoitusta ja kapasiteettia, jolla se voi ratkaista päälle kaatuvia kriisejä. Ilman aitoa toimintakykyä surunvalittelumme ovat tuuleen huutamista.

3. Yhtenäinen politiikka ja rahoitus edellyttävät yhtenäistä valmistelua. Unionin ulkosuhdeneuvosto muistuttaa minusta edelleen liikaa muita kansainvälisiä kokouksia, joissa osallistujavaltiot valittelevat omia murheitaan. Tarvitaan paljon yhtenäisempi ja tehokkaampi valmistelukoneisto, joka tuo neuvottelupöytään tarkemmin valittuja ja pidemmälle mietittyjä ehdotuksia. Brysselin riitaiset ja hajanaiset toimijat on kerta kaikkiaan pakotettava parempaan yhteistyöhön. EU:n ulkoministereiden tulee voida keskittyä suuriin linjoihin pilkkujen viilaamisen sijaan.

4. EU:n vahva ja vakaa ulkoinen edustus on Suomen etu. Suomessa on kenties liikaa painotettu EU:n jäsenvaltioiden yhtenäisyyttä. Tällä tarkoitetaan lähes aina sitä, että eri jäsenvaltiot puhuvat samasta asiasta samalla tavalla. Tämä on toki sinänsä kannatettava muttei missään nimessä riittävä tavoite. Parasta olisi, jos EU:n yhtenäisyys näkyisi myös yhtenäisenä esiintymisenä. On siis Suomen etu, että EU:ta edustaa presidentti tai ulkoministeri eikä viiden hengen hajanainen valtuuskunta, niin kuin aivan hiljattain tapahtui Lähi-idässä. Se on ainut tapa saada todellista huomiota Washingtonissa, Moskovassa tai Pekingissä.

5. Suomen on opittava puhumaan EU:n puolustuksesta rennosti ja laajasti. EU-ympyröissä puolustus ei tarkoita vain sotia, armeijoita ja sotilasliittoja. EU-puolustus pitää sisällään hyvin laajan kokonaisuuden, johon kuuluvat sotilaalliset ja siviilivoimavarat, sotilaalliset ja siviilioperaatiot ja kaikki kriisinhallintaan kuuluva kapasiteetti hyvin laajasti ymmärrettynä. Suomessa tehtävä tiukka erottelu kriisinhallinnan ja puolustuksen välillä ei edistä osallistumistamme EU:n puolustuksen kehittämiseen. Siksi siitä on päästävä eroon. Suomen on tuettava EU-puolustusta varauksettomasti.

***

Lopuksi lupaamani yleisemmät johtopäätökset Suomen EU-politiikasta:

· Suomen EU-politiikan vahvuuksiin kuuluu sen johdonmukaisuus. EU-politiikkamme peruslinjaukset ovat pysyneet hyvin samansuuntaisina jo viiden erivärisen hallituksen aikana. Juuri tästä syystä eräät yksittäiset poikkeamat suuresta linjasta ovat saaneet niin paljon huomiota.

· EU-politiikkamme ei siis mielestäni kaipaa täysremonttia. Voi kuitenkin olla, että se kaipaa lisää kierroksia, mistä tämä seminaarikin on antanut viitteitä. Ei riitä, että haluamme oikeita asioita – meidän on myös tehtävä oikeita asioita. EU-selonteossa tulisikin kiinnittää paljon huomiota EU-politiikan toimeenpanoon. Kaikille EU-toimijoille tulee olla selvää, kuka tekee mitä, kenen kanssa ja missä vaiheessa. Ehkä nimenomaan tässä asiassa – EU-politiikan tyylissä – on ollut enemmän vaihtelua Suomen jäsenyyden aikana. Jäsenyyden alkuaikojen hyökkäävä koko kentän peli on pikku hiljaa vaihtunut eräänlaiseksi karvaamiseksi. Yritämme pitää muiden pelin kurissa ja puolustaa omaa kenttäpuoliskoa. Tässä lienee yksi EU-politiikkamme suurista pulmista: miten saisimme aloitteen takaisin omiin käsiimme? Tähän liittyy Suomessa sitkeästi elävä puhe EU:n ytimistä tai niiden puutteesta. Mahdollisten ytimien etsinnän sijaan meidän kannattaa laittaa kaikki energiamme siihen, että olemme siinä etujoukossa, joka määrittelee EU:n kehityksen suuntaa. Tämä pyrkimys on kirjattu jopa nykyisen hallituksen ohjelmaan, ja se on minulle koko EU-politiikkamme ydin.

· On siis tärkeää, että EU-politiikkaa ei pidetä eräänlaisena fraasikokoelmana. Unionin tehokkuuden tai yhtenäisyyden vaatiminen ei vie asioita eteenpäin ellei vaatija samalla kerro, miten näihin hyviin tavoitteisiin päästään. Tästä syystä yllä esittämäni teesit ovat niin konkreettisia.

· Olen toiminut kaikissa EU:n toimielimissä. Päällimmäinen havaintoni jäsenvaltioiden EU-vaikuttamisen strategioista on se, että kaikilla on parantamisen varaa. Suomen kannalta on lohdullista, että eri jäsenvaltiot tekevät eri virheitä ja kukaan ei pysty hallitsemaan kenttää suvereenisti. Parhaisiin tuloksiin päästään eri toimintatapoja yhdistelemällä. Kaikissa EU:n toimielimissä tulisi pyrkiä vaikuttamaan kaikilla tasoilla. Olennaista on olla liikkeellä oikealla tasolla oikeaan aikaan. Ja viestin tulee olla kullekin vaikuttamistasolle sopiva. Kaiken tämän voimme mielestäni kirjata selontekoon.

· Lopuksi toteaisin yhden perusasian, jonka keksimme jo ennen Suomen ensimmäistä puheenjohtajakautta, noin kymmenen vuotta sitten: EU-politiikan tulee olla hauskaa. EU:ta ei pitäisi lähestyä hampaat irvessä, koska yliyrittäminen ei valitettavasti edistä viestin perillemenoa. Kenties EU-politiikkamme kaipaisi hiukan lisää tekemisen iloa.

Mukava talvinen viikonloppu. Hiihtoa, pulkkamäkeä, kavereita, lenkkeilyä ja löhöilyä.

Lauantaina kävin ampumassa 24h Endurance-juoksun lähtölaukauksen Esport Areenalla. Hurjaa porukkaa. Noin sata juoksijaa osallistui 24 tunnin juoksuun. Tulokset löydät tästä.

Pidän kyllä kestävyyslajeista, mutta 24 tunnin suoritukseen minua ei saisi raahamallakaan. Nostan hattua kaikille osallistujille.

Perjantaina Helsingin urheilulääkäriaseman kuntotestissä. Tällä kertaa vuorossa oli maksimitesti juoksumatolla. Viime vuonnahan tein Vierumäellä yhden testin pyörällä ja toisen valojäniksen perässä.

Tällä kertaa testaajina olivat Juha Peltonen, Jyrki Aho ja Maija Kopo. Suurkiitos heille. Testi oli niin sanotusti todella ammattimainen ja analyysi kerrassaan erinomainen.

Tässä muutamia tuloksia:

Pituus – 189

Paino – 81

Rasvaprosentti – 8,7

Maksimisyke – 186

Anaerobinen kynnys – 169

Aerobinen kynnys – 148

Maksimaalinen hapenottokyky – 55,7 ml/kg/min.

Luvut ovat pysyneet aikalailla samana viime syksyn jänistesistä. Rasvaprosentti mitattiin tällä keraa sellaisella superkoneella, jonka pitäisi olla pihtejä tarkempi.

Sain myös ohjeita erilaisista harjoituksista ja varsinkin juoksun tehostamisesta. Parempi tulos maratonilla edellyttää omalla kohdallani myös kovia intervalliharjoituksia, joissa mennään esimerkiksi 30 sekuntia lujaa ja pari minuuttia puuskuttaen ja taas menoksi. Pitääpä lähteä kokeilemaan.

Huomenna osallistun EU-seminaariin Finlanditalolla. Viimeistelin puhetta tänään. Pistän sen huomenna blogiin kommentoitavaksi. Luvassa ”Kymmenen teesiä Euroopasta”.