Hyvää uutta vuotta kaikille täältä Dominikaanisesta Tasavallasta. Olemme viettäneet täällä viikon verran lomaa. Osui kyllä hyvään saumaan.

Rentoutuminen on ollut totaalista. Siksi myös blogimerkinnät ovat olleet säästöliekillä. Pahoittelut siitä.

Olemme Punta Canassa eräänlaisessa täyshoitolassa, joten kulttuurilomasta ei ainakaan voi puhua. Aurinko porottaa ja elohopea pukkaa tuossa 29 asteen tienoilla.

Turkoosin sininen meri näyttää kauniilta palmun katveesta. Eivätka nuo altaat pahaltakaan tunnut.

Tämä on samalla ollut hyvä urheiluloma. Olen saanut treenattua pari kertaa päivässä ja onnistunut herkuttelemaan maltilla.

Paikka on täynnä Saksalaisia, Belgialaisia, Venäläisiä, Kanadalaisia ja tietenkin Amerikkalaisia.

Kun ympärilleen katsoo niin huomaa, että EU:n maatalouspolitiikka on asettunut aika tukevasti meidän eurooppalaisten vyötärön tienoille. Ehkä vähän liiankin tukevasti…

Aloittaisin näin uuden vuoden ensimmäisen blogimerkinnän kysymällä mikä teidän mielestänne oli viime vuoden EU kohokohta tai merkittävin päätös.

Seuraavassa muistin virkistämiseksi muutama ehdokas:

– Laajentuminen Romaniaan ja Bulgariaan.

– 2020 päätökset ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Rooman 50-vuotis juhlallisuudet.

– Berliinin deklaraatio.

– Reformisopimuksen neuvottelumandaatti ja allekirjoitus.

– Sarkozyn valinta Ranskan presidentiksi.

– Brownin siirtyminen Britannian pääministeriksi.

– Puolan vallanvaihdos.

– Suomen vaalit.

– Verkkovierailujen hinnanalennus, eli roaming.

– Maahanmuuttajien sininen kortti.

– Turkin jäsenyysneuvottelujen eteneminen.

– 141 tuki.

– Kosovo.

Entä mitä muuta tulee mieleen. Oli aika hurja vuosi, eikö vain.

Eli tästä se taas lähtee. Itse palaan Eurooppalaisen sorvin ääreen tiistaina. Sillä välin odottelen vesi kielellä teidän kommentteja.