Terveisiä Leviltä. Olemme täällä viettämässä pitkää viikonloppua kaveriperheen kanssa.

Torstaina ja perjantaina saimme nauttia lämpimästä kevätauringosta. Tänään oli vähän talvisempaa.

Murtomaahiihtoa, laskettelua, lenkkeilyä, poroajeluja ja hienoja makuelämyksiä.

Tänään illastimme Saamen Kammissa. Hotelli K5:n takapihan ravintolaa pitää Niiles-Jouni Aikio ja hänen poikansa Ante. Aivan fantastinen paikka. Perinteisiä lappilaisa herkkuja elävän tuulen äärellä.

Sattuipa vielä, että Ante tuntee Heikki Auton ja Tuomas Nousiaisen, molemmat nuoria dynaamisia kokoomusvaikuttajia Lapissa.

En ole aiemmin Levillä käynyt. Aivan mahtava kokemus. Lapin keväthankia ei edes alpit voita. Tänne tullaan uudestaan.

Eilen saatiin kasaan 10 kompromissia lobbausraporttiini. Puhelinlinjat kävivät paikoin kuumina, kun viilailimme yksityiskohtia ja halusimme varmistaa kaikkien mielipiteet. Työ kannatti. Uskon kaikkien olevan tyytyväisiä lopputulokseen.

Maanantaina keskustelemme kompromisseista ja muista muutosehdotuksista valiokunnassa ja tiistaina äänestämme. Raportti on täykkärikäsittelyssä 8. toukokuuta.

Jos kaikki menee hyvin, niin kasaamme parlamentin, komission ja neuvoston edustajista työryhmän pohtimaan tulevien sääntöjen yksityiskohtia. Silloin tehdään varsinainen työ. Instituutiot varjelevat itsenäisyyttään ja ovat luonteeltaan erilaisia, jolloin yhteinen rekisteri lobbareille ei ole aivan yksinkertainen hallinnollinen operaatio.

Pohjana ovat parlamentin nykysysteemi ja komission loppukeväällä julkaistava rekisteri. Näitä sitten sovitellaan yhteen. Parlamentissahan lobbarirekisteri on ollut käytössä jo pitkään. Komissio arvioi omansa toimivuutta vuoden käytön jälkeen.

Punaisena lankana kaikessa on avoimuus. Tasapainoisen päätöksenteon edellytyksenä on toimiva lähdekritiikki, jonka avuksi rekisteri luodaan – turhaa byrokratiaa kuitenkin välttäen.

Siinä missä eilen mikään ei ottanut onnistuakseen, tänään meno oli yhtä bingoa!

Komission vastuuvapaus meni läpi budjetinvalvontavaliokunnassa. Avustajani Henrikin ilme oli näkemisen arvoinen. Siitä huokui helpotus. Eikä ihme, on tämä sellaista vääntöä ollut.

Aina välillä koko homma tuntui olevan yhtä marmatusta. Budjetinvalvonta on tärkeää, mutta valiokuntaan hakeutuu niin sanotusti mielenkiintoista porukkaa. On niitä, jotka hakevat vain lokaa ja on niitä, jotka haluavat tosissaan parantaa EU:n rahaliikennettä.

No, homma on nyt paketissa ja valiokunnassa jaeltiin ”korkeita vitosia”. Ensi vuonna raportti tulee olemaan vielä kuumempaa kamaa, koska eletään vaalivuotta. Ja arvatkaas kuka nimitettiin raportööriksi?

Päivän toinen taistelutanner oli lobbausraportin saralla. Olemme nyt aivan loppusuoralla. Äänestämme perustuslakivaliokunnassa 1. huhtikuuta. Olemme pistäneet pöytään 10 kompromissiehdotusta ja ne tuntuvat olevan myötätuulessa. Pidetään peukut pystyssä.

Kolmas kamppailu käytiin vielä sisämarkkinavaliokunnassa, jossa jaellaan raporttivastuita. Eilen luulin menettäneeni yhden rapsan, mutta tänään toivon kipinä syttyi vielä kertaalleen. Katsotaan miten käy.

Oli kyllä ihmeellinen päivä. Pääsiäisviikkona tuntuu aina siltä, että pitää tunkea koko viikko kahteen päivään. Meno on sen mukaista.

Tänään tuntui siltä, että homma ei vain maittanut. Joku vain otti päähän, enkä edes oikeastaan tiedä mikä. Näin, vaikka Brysselin aamu valkeni aurinkoisena ja lumisena.

Aamupäivän toimin sisämarkkinavaliokunnan puheenjohtajana. Sisämarkkinavaliokunnassa otti päähän tapa, jolla raportteja jaettiin. On se kyllä kumma, että hommia ei voi hoitaa tyylikkäästi.

Tältä näytti Bryssel aamulla.

Onneksi lobbausjutut ja komission vastuuvapaus meni hyvin.

Komissio saanee huomisessa valiokuntaäänestyksessä vastuuvapauden vuoden 2006 budjetin toimeenpanosta. Itse olen ollut valmis antamaan sen jo ajat sitten, mutta tietyissä piireissä haluttiin selvästi niin sanotusti ”pelailla”.

Aina välillä tuntuu siltä, että metsää ei nähdä puilta tai sitten halutaan muuten vain pullistella vaikka lihaksia ei olisikaan.

Myönnän heti kättelyssä, että olen aina ollut vähän urheiluhullu. Rakastan lähes kaikkia urheilumuotoja. Seuraan urheilua lähes fanaattisesti ja samalla olen pitänyt kuntoa yllä eri urheilumuotojen avulla.

Nuorena harrastin aktiivisesti jääkiekkoa, käsipalloa, jalkapalloa, tennistä, laskettelua ja golfia. Näiden lisäksi puuhastelin niinkuin nuoret puuhastelevat. Hihdettiin murtsikkaa, yleisurheiltiin, pelattiin pesistä, pyöräiltiin ja uitiin. Koulussa liikunta oli englannin- ja suomenkielen ohella niitä harvoja aineita, josta sain kympin.

Koulu- ja yliopistoaikoina olin huippukunnossa. Jenkkiaikoina kävin salilla ja/tai lenkillä lähes päivittäin. Työelemässä tahti väheni, mutta sain silti tehtyä jotain (lähinnä lenkkiä tai salia) noin kolmisen kertaa viikossa.

Tämä ammatti on omalla tavallaan vaativa, eikä vähintään matkustelun takia. Päivätkin pruukavat venyä. Ystäväni ja kollegani Esko Seppänen on sanonut, että mepin pitää juosta Cooper-testissä vähintään 2400 metriä. Itse nostaisin tuota rajaa. Mitä parempi kunto, sen paremmin jaksat painaa hommia.

Meppiyiden haittapuoli (tai ehkä se on jolleikin hyöty) on, että parlamentin käytävillä virtaa viini ja rasvainen ruoka. Jos haluat hankkia oikein kunnon vyötärön niin se onnistuu parlamentissa alta aikayksikön.

Itse olen onnistunut välttämään pahimmat kiusaukset. Viime kesänä kuntoiluni siirtyi askeleen kunnianhimoisempaan suuntaan. Iski oikein kunnon kuntohimo. En tiedä mistä se lähti liikkeelle. Ehkä se oli jotain neljänkympin kriisiä tai ihan muuten vaan halua pitää itseään kunnossa, eli voida hyvin ja jaksaa enemmän kotona ja töissä.

Taisin ensin innostua Brysselin 20 km juoksusta ja sitten taas pettyä viime elokuun Helsinki City maratoniin, joka ei mennyt odotusten mukaisesesti. Tajusin, että nyt ei olla enää nuorta poikaa. Jos haluaa juosta niin pitää harjoitella. Harjoittelin lokakuun Brysselin maratonia varten kahdeksan viikkoa ja aikakin parani oikein reippaasti.

Innostuin ja ajattelin, että seuraavaksi treenaankin sitten 16 viikkoa ja pistän oikein renttaliksi. Tavoitteena oli Pariisin maraton 6. huhtikuuta. Joulukuussa alaselkäni rupesi kuitenkin ryppyilemäään. Kävin magneettikuvauksissa. Lääkärini Ismo Syvähuoko kertoi, että siellä pilkotti välilevyn pullistuman esiaste. Voihan ikä-degeneraatio, ajattelin.

Sen jälkeen alkoi kuntoutus. Maanmainio fysioterapeuttini Pipa Haikonen Töölöön urheilufysiosta pisti pojan treenaamaan selän ja vatsan syviä lihaksia. Kolmen kuukauden lähes päivittäinen kuntoutus on tuottanut tulosta ja selkä voi paljon paremmin.

Jatkoin harjoitusohjelmaa kohti Pariisin maratonia, mutta korvasin kaikki juoksut lihaskunnon lisäksi uinnilla, pyöräilyllä ja erilaisilla cross-harjoituksilla. Vierumäen kuntotesti osoitti, että hyvin menee, myös ilman juoksulenkkejä.

Viimeisen kolmen viikon aikana olen totuttanut selkääni takaisin juoksuun. On se kyllä malttia vaatinut. Ensin minuutti juoksua ja minuutti kävelyä kymmenen kertaa. Sitten välipäivä ja taas sama setti. Tänään kävin jo 35 minuutin yhtämittaisella lenkillä, ja hyvin se selkä tuntui sen kestävän. Selän kanssa ei kuitenkaan kannata leikkiä, joten jätän Pariisin väliin ja juoksen Brysselin 20 km toukokuun lopulla.

Miksi tämä tarina? Koska selkää kuntouttaessani innostuin kahdesta lajista, joita en pahemmin aiemmin harrastanut: uinti ja pyöräily. Ne toivat uuden ulottuvuuden kuntoiluuni. Juokseminen on toki mahtava kuntoilumuoto, mutta sekin on pitkän päälle vähän yksipuolista, ja erityisesti kuluttavaa kropalle.

Jossain vaiheessa rupesin sitten miettimään näiden kolmen kestävyyslajin yhdistämistä, eli triathlonia. Ennenkuin luulet, että olen flipannut lopullisesti, niin saanen selittää…

Triathloneja on monenlaisia. Kaikki tuntevat ”Teräsmies”-matkan, jossa uidaan 3,8 km, pyöräillään 180 km ja juostaan vielä sen päälle täysimittainen 42,2 km maraton. Pauli Kiuru on meidän legenda tässä lajissa. Hän oli muun muassa legendaarisen Havajin Ironman-kisan kakkonen 1990-luvulla. Ei se Magnus Lönnqvistkään hassumpi ollut.

Sitten on olemassa 1/2-, 1/4- ja 1/8-matkoja. Olympiamatka on 1500 metriä kauhomista, 40 km polkemista ja 10 km juoksua. En ole vielä osallistunut yhteenkään triathloniin, mutta jos paikat kestävät niin ajattelin kokeilla eri matkoja seuraavien kuukausien aikana.

Ensin tekisi mieli kokeilla 1/8 matkaa ja sitten 1/4 matkaa. Jos tuntuu hyvältä niin ajattelin uskaltautua Joroisten legendaariselle puolimatkalle, joka järjestetään 12. heinäkuuta. Nämä kilpailut ovat mielestäni pikemminkin henkilökohtaisia testejä, ei sen enmpää eikä sen vähempää.

Triathlonin juju on siinä, että se on fantastinen kuntoilumuoto, koska se yhdistää kolme erilaista lajia. Ei siinä ole vain kyse Teräsmiehestä. Siinä on kyse uinnista, pyöräilystä ja juoksemisesta, eli kolmesta varsin yksinkertaisesta tavasta pitää kuntoa yllä.

Uuden yhdistelmälajin parissa häärääminen tarkoittaa myös, että on paljon opittavaa. Viime aikoina olen ahminut mahdollisimman informaatiota kirjoista, netistä, lehdistä ja lajin harrastajilta. Liityin myös Helsinki Triathlon-seuraan, josta olen saanut roppakaupalla hyviä neuvoja.

Heikki Ruso, Scott Murr ja Jarkko Vesikansa ovat auttaneet hahmottamaan lajin kokonaisuutta. Ville Ruso, Rane Nieminen, Antti Timonen ja varsinkin Krista Tenhunen ovat auttaneet uintitekniikan hiomisessa. Arnaud Martin on antanut hyviä pyöräilyneuvoja. Juoksuapua on sitten tullut muun muassa Vierumäen Timo Vuorimaalta ja vanhasta yliopistostani rapakon takaa Bill Piersonilta ja Ray Mossilta.

Minulle kuntoilu on aina ollut elämäntapa. Kun liikkuu ja syö terveellisesti niin on hyvä olla. Jaksaa enemmän ja on paremmalla tuulella. Ja sitähän toivoo aina, että hyväntuulisuus heijastuu myös kotona ja töissä.

Tämähän on jatkuvaa tasapainoilua perheen, työn ja kuntoilun välillä. Ainahan tämän tasapainon löytäminen ei onnistu, mutta sen tavoitteleminen kannattaa aina. Aikaa kuntoilulle on aina jos sen vain pistää kalenteriin.

Tulin juuri takaisin Helsingistä. Eilen osallistuin seminaariin, jossa käsiteltiin kulttuurienvälistä vuoropuhelua rasismia vastaan.

Paneeliamme veti Suomen Kuvalehden Katri Merikallio. Panelisteja olivat Aleksi Kouros, Johanna Suurpää ja Ali Qassim. Meillä oli mielestäni hyvä keskustelu.

Oulunkylän yhteiskoulun lukiolaisia.

Tänään kävin puhumassa Oulunkylän yhteiskoulussa. Oli aivan mahtava porukka. Alusta saakka tuntui siltä, että nyt mennään eikä meinata.

Taisin itsekin olla vähän hulvattomalla tuulella. En voi sille mitään, nämä kouluvierailut ovat aivan hurjan palkitsevia, ja nautin joka sekunnista.

Taas mentiin teemalla ”Kaikki mitä halusit tietää EU:sta 20 minuutissa”. Tavoitteena on saada nuoret jos ei innostumaan niin ainakin seuraamaan EU-juttuja vähintään toisella silmällä.

Esityksen jälkeen nautin perinteisen koululounaan. Oli kyllä paljon parempaa kuin meidän aikana…

PS. Huomenna ajattelin vähän kertoa eräästä uudesta harrastuksesta, tai pikemminkin kuntoilumuodosta, johon olen hurahtanut…Tarkkasilmäinen blogilukija voi jo ehkä arvata mistä lajista on kyse…

I had a great experience yesterday. I went out biking with Arnaud, Jochen and Armin. We did a bit over 100 km in the southern parts of Belgium. It took us less than four hours, with an average speed of 28 km/h.

It was a first for me. Due to my back problems (too much running) I have looked for alternative forms of exercise. Biking and swimming have now become a part of the routine.

Arnaud, who works at the 10km bikeshop in Boitsfort, is a semi-professional. It was impressive to watch him ”dancing” on his bike. It just looked so effortless. A lot to learn for an amateur like myself.

Brabant Wallon (southern Belgium) provides great biking routes. The canals are especially suitable for biking.

I was still on a rental bike. Can’t wait to get my new bike. It is supposed to arrive in the first week of April.

I remember my 10th birthday when I got a brand new Kulkuri, a well known Finnish bike. Can’t even describe how excited I was. The funny thing is that some 30 years later, I have that same sensation of excitement. Some people just never seem to grow up…

Tomorrow I am off to Finland on a two day ”tour” – will be visiting my 80th high-school, among other things.

Olimme eilen illalla James Bluntin konsertissa täällä Brysselissä. Aivan mahtava keikka! Olen vieläkin ihan fiiliksissä.

Luulin, että konsertista tulisi Bluntmaisen rauhallinen balladikeikka. Kaikkea muuta! Menoa ja meininkiä alusta loppuun.

Bluntilla oli kaiken kukkuraksi vielä hyvä lämppäribändi, josta en ollut aikaisemmin kuullut. Bändin nimi on The Hoosiers. Sellaista ”The Cultmaista” perusrokkia. Laulajan mukaan ensimmäinen albumi tulee ulos tänään. Pitänee hankkia.

Loppuviikko ja viikonloppu menivät muutenkin ihan mukavissa merkeissä. Perjantaina olin Helsingissä muoviteollisuuden tilaisuudessa puhumassa ympäristönmuutoksesta. Oli hyvä semma.

Lauantaina Brysselissä oli jo kevättä rinnassa (+16 C ja aurinkoista). Magnoliapuu kukkii minä hetkenä hyvänsä.

Meillä alkoi ”pääsiäisviikko”. Ajattelin tehdä pari kirjoitushommaa, kuntoilla kunnolla ja muuten puuhastella. Keskiviikkona ja torstaina kiertelen Helsinkiä.

The President of Estonia, Toomas Hendrik Ilves, gave a great speech in the European Parliament yesterday. I admit that I am biased, Ilves is a good friend and ex-colleague, whom I have admired for many years.

He is a foreign policy guru, an intellectual who is not afraid to say what he thinks. As a former academic, journalist, diplomat and foreign minister, Ilves has the nack to bring foreign policy alive. Not only that, he writes his own speeches.

Yesterday’s speech was a good example of Ilves at his best. It was encapsulating from the start. It had had depth and vision.

It started off by reminding everyone that Estonia is about to enter its fifth year as a member of the EU. The first applause came with the statement that ”it is time now to put aside the term ’new member’ as an anachronism with no heuristic value”.

The first part of the speech painted a picture of Europe’s history. Ilves used the term ”European civil war” to describe WWI and WWII. I like the term. He reminded us that a third of the curent EU members came into their own as modern political entities in the aftermath of WWI. These countries include my own, Finland. And many others such as Estonai, Latvia, Lithuania, Poland, Hungary and Austria.

He looked ten years ahead. This fitted neatly, not least because in ten years time Estonia will hold the EU Presidency.

Ilves talked about the twin threats of global warming and declining availability of fossil fuels. At the same time he was quick to point out that these are not the only challenges we face.

Many protectionists must have felt uncomfortable with his economically liberal views. He praised the single market and Jean Monnet, and called for the EU to focus on competitiveness and opennes. He was not happy about lack-luster implementation and an increase in protectionism. He called for an end to protectionism in the EU’s energy markets.

All of it was music to my economically liberal ears. At the same time he stressed the need for a more ”social Europe”. I have no problem with that either. On the contrary. A responsible market economy is what we should strive for.

His views on the EU’s foreign policy was vintage stuff, a bit like his speech at Humboldt University a few years back. He simply wants Europe to speak with one voice. That is the only way we can punch above our weight.

All in all I recommend that you read the speech. And please let me know what you think.

 

 

Tänään on taas menty niin kuin Strasbourgissa tiistaisin mennään. Eli lujaa. Päivän kohokohta oli Viron presidentin, Toomas Ilveksen puhe. Palaan siihen huomenna.

Ennen sitä kuulisin mielelläni näkemyksiänne tänään Kanava-lehdessä julkaistusta artikkelistani. Siinä käsitellään EU:n ulkopolitiikkaa ja löydät sen uusimman julkaisun alta. Aihetta käsittelevä lehdistötiedote on löytyy myös tiedotteiden joukosta.

Artikkelin tavoitteena on purkaa myyttejä EU:n ulkopolitiikan tiimoilta.

Eli mitä olet mieltä?