Tällä viikolla luin kaksi kirjaa. Tänään muutama sana Matkalla maratonille – kaikki juoksusta teoksesta, jonka ovat kirjoittaneet Ari Paunonen ja Seppo Anttila. Kokeneen kaksikon apuna ovat olleet Juoksija-lehden asiantuntijat Harri Häninen, Tero Töyrylä, ja Jukka Viljanen.

Paunonen on Juoksijalehden päätoimittaja, kestävyysjuoksuvalmentaja ja itsekin kovan tason juoksija. Hänen vuonna 1977 juoksema alle 19-vuotiaiden maailman ennätys 3000 metrillä on edelleen voimassa oleva Euroopan ennätys.

Anttila on työskennellyt eri urheilulehtien toimittajana yhteensä 15 vuotta sekä Men’s Health-lehden päätoimittajana kolme vuotta.

Olen vuosien mittaan lukenut erilaisia urheilukirjoja, joissa kerrotaan lajista, ravinnosta ja harjoittelusta. Tämä on yksi parhaista, ellei paras. Todellinen helmi jokaiselle, joka pitää juoksemisesta. Ei ole väliä tähtäätkö maratonille vai haluatko vai kuntoilla. Tämä kirja kertoo kaiken mitä juoksemisesta pitää tietää.

Siinä käydään läpi harjoittelun perusteet, voimaharjoittelu, venyttely, rasituvammat, kestävyysliikkujan terveys, ravinto, varusteet ja olosuhteet. Kirjan lopussa on myös erilaisia harjoitusohjelmia, joista voi rakentaa itselleen sopivan ohjelman.

Kirja on selkeä, hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen. Teknisimmissä osioissa, joissa kerrotaan esimerkiksi ravinnosta tai urheiluvammoista, ei tarvitse olla alan asiantuntija ymmärtääkseen missä mennään. Kirjan lay-out on tyylikäs, kuvat hyviä ja pikaohjeet helposti selattavissa. Suosittelen.

Äänestimme tänään vuoden 2008 talousarviosta, eli budjetista. Päivä oli siinä mielessä historiallinen, että paketti oli kahden suomalaisen mepin käsialaa.

Kyösti Virrankoski vastasi koko budjetista, eli noin 96 prosentin osuudesta. Ville Itälä raportoi muiden instituutioiden (kaikkien paitsi komission) budjetista, joka on noin 4 prosenttia EU:n kokonaisbudjetista.

 

Kyösti Virrankoskea kuunneltiin täysistuntosalissa tarkkaavaisesti. 

EU:n budjetti on tänä vuonna 0.99 prosenttia jäsenmaiden bruttokansantulosta, eli noin 129 miljardia euroa.

Virrankosken budjetissa pantiin lisää rahaa muun muassa Euroopan teknologiainstituuttiin ja Galileoon, eli sateliittijärjestelmään.

Itälän instituutiobudjetin tavoitteena oli karsia menoja. Siinä onnistuttiin ainakin osittain.

Mielestäni Virrankoski ja Itälä hoitivat hommansa erinomaisesti ja ansaitsevat lämpimät onnittelut.

 Ville Itälällä oli aihetta hymyyn.

Seuraavaksi parlamentti neuvottelee neuvoston kanssa niin sanotussa sovittelussa 23. marraskuuta. Ensi vuoden budjetti hyväksyttäneen parlamentissa lopullisesti 13. joulukuuta.

Keskustelu Suomen 141-tuesta, eli Etelä-Suomeen maksettavasta kansallisesta maataloustuesta, näyttää nyt käyvän Suomen päässä sen verran kuumana, että on ehkä paikallaan tuoda pöytään muutama fakta.

Suomen 141-tuki ei ole loppumassa. Neuvottelujen osapuolina ovat Suomi ja komissio. Kenelläkään muulla ei ole mitään tämän asian kanssa tekemistä – ei edes Ruotsin maatalousministerillä.

Nyt neuvotellaan kahdesta asiasta.

1. Miten pitkä on seuraava tukijakso? Neuvottelujen aikahaarukka on 4-6 vuotta. Itse kannatan tuota jälkimmäistä, koska silloin jatkosta neuvoteltaisiin vuonna 2013, osana seuraavaa rahoituskautta.

2. Miten suuresta tukisummasta on kyse? Lähtökohtana on, että Suomen 141-tuki on tänä vuonna noin 94 miljoonaa euroa. Komissaari Marianne Fischer Boel ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila neuvottelevat nyt siitä, miten paljon tämän tuki laskee vuosittain.

Kuluvalla ja aikaisemmillakin neuvottelukierroksilla, maatalouskomissaarin kansallisuudesta riippumatta, komission koneisto esittää tuen lopettamista muutaman vuoden sisällä. Ja Suomi vastaavasti tuen korotusta. Lopuksi on päädytty pitkien neuvottelujen jälkeen vuotuiseen 2-5 % alenemaan.

141-pakettiin kuuluu vielä kaksi muuta ulottuvuutta.

1. Niistä ensimmäinen on niin kutsuttu epäsuotuisten alueiden LFA-tuki, jonka tämänhetkinen katto on 250 euroa hehtaarilta. Tämä katto poistettaneen vuonna 2010. Tästä seuraa, että 141-tuen menetyksiä voidaan kompensoida LFA-tuen kautta. Eli varsinainen tukimäärä ei vähene montaa vuotta.

2. Lisähelpotusta tilanteeseen voidaan hakea myös ympäristötuen kautta. Mielestäni Itämeren ja viljelijöiden intressit ovat tätä kautta yhdistettävissä.

Julkisuudessa annettu kuva, että 141-tuki on jotenkin EU:n Suomelle jakamaa tukea, on väärä. Ei se raha komissiolta tule vaan se tulee Suomen valtiolta. Nyt on kyse siitä saammeko maksaa tätä tukea vai ei.

Väitetään, että Suomi olisi liian passiivinen 141-tuen ajamisessa. Tosiasiassa Suomi on käyttänyt kaikkia kanavia asian edistämiseen, siis myöskin meitä suomalaisia meppejä. Ilkka Kanervan käynti Barrosson puheille oli yksi 141-täsmäohjuksista, kuten myös Vanhasen toiminta Lissbonissa.

Välillä tuntuu siltä, että tätä koko 141-tukikeskustelua lietsotaan vähän joka puolelta. Perinteinen suomalainen maltti puuttuu lähes kokonaan. Tässähän on vähän Stubbailun makua…

Keskustelu siitä, että 141-tuki pitäisi koplata EU:n perussopimuksen hyväksymiseen, on kertakaikkisen pöyristyttävä. Tämäntyyppinen jälkijättöinen linkittäminen olisi varmin tapa lopettaa koko 141-tuki.

Olen ilman muuta vilkkaan EU-keskustelun kannattaja, mutta kyllä pölhöpopulismillakin pitäisi jokin raja olla.

Tähän kun vielä lisää, että Suomen maataloudelle maksetaan vuosittain noin 2 miljardia euora tukea, josta noin 1,2 miljardia tulee tulee Suomen valtiolta ja 800 miljoonaa EU:lta , niin ehkä olisi hyvä jos me kaikki säilyttäisimme suhteellisuuden tajumme.

141-tuesta päätetään seuraavan kuukauden aikana. Veikkaan, että päätös ei tule olemaan läheskään niin dramaattinen kuin annetaan ymmärtää. Itse asiassa se ei pahemmin poikkea nykyisestä 141-tuesta. Päätöstä odotellessa antanemme neuvottelijoille hieman rauhaa keskustella faktoista ja oikoa fiktioita.

Pidin tänään Suomen Atlantti-Seuralla puheen Suomen ulkopoliittisesta murroksesta vuosina 2004-2007. Puhe löytyy tästä. Puheen refa on myös tuossa julkaistujen joukossa.

Terveisiä täältä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Odottelen Frankfurtin konetta. Olipahan hurja päivä.

Brysselin eilinen lento oli myöhässä. Laskeuduimme vasta 23.45. Myöhästyminen oli onni onnettomuudessa. Sain seurattua Formuloita kommarista Maikkarin kotisivuilla kun odottelimme putessa. Kansamatkustajat hurrasivat kun kerroin lopputuloksen.

Tänään aamu alkoi Maikkarin aamutelkkarissa. En ole koskaan aiemmin puhunut Natosta ja Kimi Räikkösestä samassa ohjelmassa. Kerta se ensimmäinenkin.

Studiolta riensin Olympiastadionille Juoksija-lehden kuvauksiin. Haastattelu tehdään myöhemmin. Tapasin Ari Paunosen ja Harri Hännisen, molemmat juoksulegendoja.

Vetäisin myös nostalgisen 40 minuutin aamulenkin kirpeässä säässä. Että virkisti. Tuli tarpeeseen lyhyen yön jälkeen. Lenkki oli nostalginen, koska kiersin uimastadionin pururataa, jota tuli juostua HIFK:n B-junnujen kesäharjoituksissa.

Kuvausten jälkeen olin yliopistolla puhumassa lobbaamisesta. Hieno tilaisuus, ei vähiten, koska paneliin osallistuivat Tarja Jussila, Markus Leikola, Suvi-Anne Siimes, Michael Hornborg, Satu Huber, Jussi Lähde, Heidi Hautala ja Juhani Pekkala.

Lobbauspuheenvuoron jälkeen vuorossa oli päivän pääjuttu, eli ulkopoliittinen puhe Atlantti-Seuralla. Olin erittäin otettu kuulijakunnasta. Paljon ulkopolitiikan guruja. Kuulisin mielelläni kaikkien blogilukijoiden kommentteja. Mitä mieltä olette puheesta?

Atlantti-Seuralta riensin takaisin yliopistolle, jossa keskustelimme Erkki Tuomiojan ja Jaana Airaksisen kanssa EU:n demokratiavajeesta. Palaan siihen myöhemmin.

Nyt pitää rientää koneelle. Pitäisi vielä pitää täykkäripuheenvuoro joskus klo 22.00. Katsotaan ehdinkö.

Idag firar Lärkan 125-års jubileum. Grattis!

Jag skrev studenten från Lärkan år 1988. Inte var jag någon modellelev, men nu trivdes man ju i Lärkan. Bra lärare. Inte minst Hasse, Ole, Tjäde, Anita och Könni.

Denhär gången kunde jag tyvärr inte delta i festen. Det skulle ha blivit för jobbigt för familjen. Skulle ha varit borta hemifrån i 7 dagar. När Lärkan fyllde 120 år så hade jag äran att hålla festtalet.

Medger att jag är lite avundsjuk på mina klasskamrater. Kimi, Heidi, Jusa, Sepi, Haije, Jonna, Camilla, Misi, Peppe och alla andra har det säkert kanonroligt som bäst. Som tur hade vi klassträff på sommaren…

Förövrigt jobbar jag lite vidare på mitt tal, som jag håller på måndagen i Helsingfors.

Måndagen blir förövrigt rätt så packad med program. Startar med MTV3 Huomenta Suomi klockan 6.45 och återigen klockan 7.05. Borde hålla tal i Strasbourg klockan 22.00 på kvällen…

I morgon gör jag reklam för Finland i Belgiens andra populäraste radioprogram. Kanalen heter Vivacité och i Bryssel hittar man den på 99.3.

No niin. Nyt saatiin sitten lopullinen sinetti uudelle reformisopimukselle, jota tässäkin blogissa on vatvottu.

Loppumetreillä oli tyypillistä vääntöä. Italia sai yhden paikan lisää Euroopan parlamentissa. Eli parlamentin katto nousi yhdellä. Paikkoja vuodesta 2009 on 751. En voi väittää olevani tyytyväinen entisen esimieheni iltalypsyyn. Itse asiassa olen yllättynyt ja pettynyt. Vastaavaa toimintaa olisi voinut odottaa joltain muulta, mutta ei Italialta.

Puola sai kirjauksen Ionnina-kompromissista, eli mahdollisuuden estää päätös tiukassa paikassa. En ole nähnyt kirjausta, mutta jos se on julistus niin sillä ei ole mitään juridista merkitystä. Taas piti vaan näyttää vaalien alla, että kyllä me näytettiin muille. Pateettista.

Julkisasiamiehiä tuli kolme lisää, joista kaksi on kiertävää ja kolmas on korvamerkitty Puolalle. Vau, olipa hurja saavutus…

Lopuksi sovittiin vielä siitä, että uusi ulkoministeri nimitetään heti kun sopimus astuu voimaan. Samalla kirjattiin myös Euroopan parlamentin rooli nimitysprosessi. Presidentin nimitys-ajankohdasta en ole vielä tietoinen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvä, että sopu syntyi. Nyt ratifiointi, eli hyväksyntäkierros lähtee liikkeelle. Jos kaikki menee hyvin niin sopimus astuu voimaan 1.1.2009. Mutkia voi kuitenkin tulla matkaan.

Paljon riippuu esimerkiksi siitä, järjestetäänkö kansanäänestyksiä. Käytäväkeskusteluissa veikataan, että vain Irlanti järjestää kansanäänestyksen.

Jussi L. kysyi onko Britannia ulkona vai sisällä. Vastaan, että se on sekä ulkona että sisällä. On paradoksaalista, että Britannia sinnitteli kauan vahvistettua yhteistyötä, eli joustavaa yhdentymistä vastaan, koska se pelkäsi jäävänsä rannalle. Nyt se on sitten vapaaehtoisesti pistänyt itsensä paitsioon sisä- ja oikeusasioissa, Schengenin sopimuksessa ja myös osittain perusoikeuskirjasta.

Palaan laajemmalla analyysilla myöhemmin.

 

Luin suosikkikirjailijani Juha Itkosen uusimman romaanin nimeltä Kohti. Osallistuin eilen kirjasta käytävään keskusteluun Kirsi Pihan Lukupiiri-blogissa. Saanen suositella blogia ja kirjaa.

Päivä meni pitkälti puhetta viilatessa. Työstin rakennetta ja yritin parhaani mukaan kirkastaa argumentointia.

Puhetta valmistellessa olen usein tukeutunut Juhana Torkin oppeihin. Puhevalta-kirjasta löyty kaikki olennainen, mikä puheen kirjoittamisesta pitää tietää. Mitäköhän Torkki ajattelisi puheestani?

Aamupäivällä espanjalainen El Pais-lehti kävi haastattelemassa lobbaamisesta. Sen jälkeen osallistuin EU-consent järjestön tilaisuuteen EU:n tulevaisuudesta. Oli virkistävää pistää akateemiset sandaalit jalkaan.

Tilaisuus oli täynnä EU guruja, joiden kanssa minun on ollut ilo työskennellä vuosien mittaan.

Chris Hill ja Geoffrey Edwards, ovat professoreita Cambridgen yliopistossa. He olivat aikoinaan väitöskirjani vastaväittelijöitä. Hill oli tuolloin LSE:ssä.

John Petersonin kanssa toimitimme juuri Oxford University Pressille EU-tekstikirjan, joka julkaistaan tammikuussa. John on proffana Edibourghin yliopistossa. 

Brigid Laffanin kanssa vedimme yhdessä EU-kurssia Bryggessä. Olemme myös kirjoittaneet pari lukua yhdessä. Brigid on proffana Dublinissa.

Paikalla oli myös Kölnin yliopiston professori Wolfgang Wessels, joka alla opiskelin aikoinaan Bryggessä.

Suomesta paikalla olivat Ulkopoliittisen instituutin Hanna Ojanen ja Hiski Haukkala. Tutkijahuippuja molemmat.

Porukkaa siis riitti ja keskustelu oli vilkasta. Itse heitin pöytään perusteesit laajentumisesta ja syventämisestä. Siis samoja teesejä, joita tässä blogissa on usein käsitelty.

PS. Ei tässä kirjoittamisessa mitään ole, mutta tuo linkittäminen vie aina oman aikansa. Suosittelen, että tallentaa aina välillä. Muuten käy niin kuin minulla äsken. Puolen tunnin kirjoitus meni taivaan tuuliin…

Nykyään kaikki täysistunnossa pidetyt puheenvuorot kirjoitetaan ulos ja käännetään 11:a viralliselle kielelle. Syyskuun jälkeen oli tarkoitus siirtyä järjestelmään, jossa nämä meidän ”kuolemattomat” kahden minuutin puheet käännetään kaikille 23:lle viralliselle kielelle.

Kyseessä on siis puhutun tekstin kääntämisestä, ei tulkkaamisesta.

Nämä täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen käännökset maksavat noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Parlamentin vuosittainen käännösbudjetti on noin 128 miljoonaa euroa (vuonna 2005).

Perustuslakivaliokkunnassa olemme tehneet ehdotuksen, joka lopettaisi nämä niin kutsutut verbatim (sanasta sanaan) käännökset. Kaikki puheenvuorot julkaistaisiin kyllä sillä kiellellä, jolla ne esitettiin. Kukin meppi voisi sitten erikseen pyytää käännöksiä haluamalleen kielelle.

Samalla kun lopetetaan käännökset niin parlamentti tarjoaa palvelua, jossa jokaisen pidetyn puheenvuoron voi katsoa netista haluamallaan kielellä. Kyseessä on siis videopätkä kustakin pidetystä puheesta, joka on tulkattu 23:lle kielelle.

Toimin ryhmässämme ”varjoraportöörinä”, eli seuraan raportin etenemistä ja muodostan ryhmämme kannan. Tänään kun keskustelimme aiheesta ryhmässämme, niin muutamat kollegat olivat kanssani eri mieltä. Heidän mielestä jokaisessa parlamentaarisessa järjestelmässä pitää olla kirjoitettu rekisteri kaikista puheenvuoroista.

Yritin selittää, että videopätkillä, jotka eivät maksa 10 miljoonaa euroa vuodessa, on sama funktio. Sitäpaitsi muutaman vuoden päästä on taatusti olemassa sen verran kehittynyttä teknologiaa, että puheenvuoron saa nappia painamalla muutettua kirjoitetuksi tekstiksi (myönnän, että nykyiset ohjelmat eivät ole vielä tarpeeksi hyviä).

Yhtäkaikki, kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä? Mikä on sinun mielestäsi parempi järjestelmä? Kirjoitettu dokumentti vai videopätkä? Vai kenties molemmat?

PS. Myönnän, että suhtaudun itse vähän skeptisesti (enkä ihan vaan vähän…) puheenvuorojeni ”kuolemattomuuteen”. Itse asiassa olen joskus niitä vähän punastuen lukenut tai katsonut jälkikäteen…kannattasi ehkä olla katsomatta. Kyllä se puhe ulos kirjoitettuna on vielä kauhempi kuin salissa spontaanisti pidettynä.

Tästä viikosta on tulossa sopivan rauhallinen. Olemme karsineet kalenteria. Tarvitsen luku- ja kirjoitusaikaa.

Pidän ulkopoliittisen puheen ensi viikon maanantaina (22.10) Suomen Atlantti-Seurassa. Se tulee olemaan elämäni ensimmäinen puhe, joka on kirjoitettu ulos ihan viimeistä pilkkua myöten. Siis muille olen kyllä puheita kirjoittanut, mutta itse en ole pahemmin puheita paperista pitänyt. Kerta se ensimmäinenkin. 

Puheen otsake on ”Maa mi katkovi kahleitansa – Suomen kylmän sodan loppu”. Se on jatkoa Ulkopolitiikka-lehdessä vuonna 2005 julkaistulle kirjoitukselle, jossa käsittelin Suomen ulkopolitiikkan (ja varsinkin EU-politiikan) kehitystä 1991-2004.

Tänään viilasin puhetta muutaman tunnin verran.

Päivän mittaan chattasin myös Vasa Övningsskolan kanssa. Taisi muuten olla ensimmäinen ruotsinkielinen chatti. Jättebra!

Tapasin myös juristien keskusjärjestön Thomas Tindemansin. Aiheena lobbaaminen. Hän on lobbarina samassa asianajatoimistossa, jossa Suzanne on töissä. Thomas tuli lobbaamaan lobbaamisesta juristien näkökulmasta. Totesin, että kohtelen kaikkia lobbareita tasavertaisesti. Silloin kun tullaan mepin toimistoon (tai muualle) vaikuttamaan lainsäädäntötyöhön, niin kaikki ovat samalla viivalla: eli lobbareita. Myös asianajat.

Toimistossani kävi myös Aavasaksan mäkikeskushanketta lobbaava delegaatio. Ovat tehneet kovasti töitä keskuksen eteen. Mielestäni hanke on mielenkiintoinen ja toivon, että siinä onnistutaan.

Iltapäivällä viilasimme Henrikin ja Pauliinan (perustuslakivaliokunnan virkanainen) kanssa lobbausraporttia. Siitä tulee hyvä. Henrik ja Pauliina ovat tehneet loistavaa pohjatyötä.

Täytyy kyllä myöntää, että olo on tänään ollut vähän ventti. Kävin katsomassa eilisen maratonin väliaikoja. Ei olisi pitänyt. Tällä kertaa pisti päässä…No, jäipähän jotain pienten hampaitteni koloon.

Moikka kaikki! Hello everybody!

%video%

Brysselin maraton meni aikaan 3 tuntia ja 35 minuuttia. Olen iloinen, mutta samalla jäi paljon hampaankoloon. Selitys löytyy alla englanniksi.

I just finished the Brussels Marathon in 3 hours and 35 minutes. Can’t help it, but I have mixed feelings.

I am happy that I improved my by 25 minutes in 8 weeks. At the same time I am gutted that I did not do better. Things were going really well until 32 km. I was following the 3h30min ”rabbits” and we were approximately 3 minutes ahead of schedule.

My legs felt fresh, and I really felt that I could sprint towards a 3h 20min or at least 3h 25min. And then everything went wrong. I got a really painful stitch in my lower abdomen. It was impossible to run for more than a few hundred metres at a time.

I had to walk and when I ran I had to stay in a 90 degree angle. It was actually easier to do the long hill by Parc du Woluve, towards Montgommery (35-37km). I was really sprinting, albeit in a funny position.

My assistant, Tuomas Rautanen, ran the marathon with me. It was his first 42 195 metre race and he did fantastically well: 3h 39min, and basically without major training and 5 year old running shoes! 

Before

Not only that, but he gave me encouragement to push harder when he saw me doubled over at 38 km. What a super assistant! 

I draw three lessons from the marathon:

1. It pays off to train. I did not train properly for the Helsinki City Marathon. This time around I followed a programme that I got from a friend of mine, Simon Mordue (a 2h 39min man). It was a 16 week programme and I did 8 weeks of it.

2. Be patient. In Helsinki I started way too fast. This time around I followed the pacemakers. The half-way stage went in 1h 43min and the second half would not have been worse was it not for the stitch (aargh!).

3. If you get a stitch…well, good luck.

After

All the same, it always feels great to finish a marathon. I wonder which one I could do next…?

Henrik Ruso, also a superassistant of mine, came to the starting line to support us at 8.30. Respect! Not least because he came home from the football match at 4.00 this morning. We will put in some photos and a videoclip tomorrow morning.

Titta Anderson, also a superassistant, has also helped throughout the weekend with all the logistics.

Oh my God! I must look like some kind of a monster boss! One assistant runs a marathon with me. Another is forced out of bed on a Sunday after less than 4 hours of sleep. And the third has to pick up my friends son from the airport and wait for me to show up.

PS.The marathon served as a therapeutic session after Finland tied Belgium in the Euro 2008 qualifier yesterday. Despite yesterday’s result I am convinced that we will make to the tournament, not least with Sisu (i.e. Finnish courage). Our team is fantastic and they will go all the way!

PPS. Good luck Joe and Manuela, who are running the Amsterdam Marathon next weekend!