Nykyään kaikki täysistunnossa pidetyt puheenvuorot kirjoitetaan ulos ja käännetään 11:a viralliselle kielelle. Syyskuun jälkeen oli tarkoitus siirtyä järjestelmään, jossa nämä meidän ”kuolemattomat” kahden minuutin puheet käännetään kaikille 23:lle viralliselle kielelle.

Kyseessä on siis puhutun tekstin kääntämisestä, ei tulkkaamisesta.

Nämä täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen käännökset maksavat noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Parlamentin vuosittainen käännösbudjetti on noin 128 miljoonaa euroa (vuonna 2005).

Perustuslakivaliokkunnassa olemme tehneet ehdotuksen, joka lopettaisi nämä niin kutsutut verbatim (sanasta sanaan) käännökset. Kaikki puheenvuorot julkaistaisiin kyllä sillä kiellellä, jolla ne esitettiin. Kukin meppi voisi sitten erikseen pyytää käännöksiä haluamalleen kielelle.

Samalla kun lopetetaan käännökset niin parlamentti tarjoaa palvelua, jossa jokaisen pidetyn puheenvuoron voi katsoa netista haluamallaan kielellä. Kyseessä on siis videopätkä kustakin pidetystä puheesta, joka on tulkattu 23:lle kielelle.

Toimin ryhmässämme ”varjoraportöörinä”, eli seuraan raportin etenemistä ja muodostan ryhmämme kannan. Tänään kun keskustelimme aiheesta ryhmässämme, niin muutamat kollegat olivat kanssani eri mieltä. Heidän mielestä jokaisessa parlamentaarisessa järjestelmässä pitää olla kirjoitettu rekisteri kaikista puheenvuoroista.

Yritin selittää, että videopätkillä, jotka eivät maksa 10 miljoonaa euroa vuodessa, on sama funktio. Sitäpaitsi muutaman vuoden päästä on taatusti olemassa sen verran kehittynyttä teknologiaa, että puheenvuoron saa nappia painamalla muutettua kirjoitetuksi tekstiksi (myönnän, että nykyiset ohjelmat eivät ole vielä tarpeeksi hyviä).

Yhtäkaikki, kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä? Mikä on sinun mielestäsi parempi järjestelmä? Kirjoitettu dokumentti vai videopätkä? Vai kenties molemmat?

PS. Myönnän, että suhtaudun itse vähän skeptisesti (enkä ihan vaan vähän…) puheenvuorojeni ”kuolemattomuuteen”. Itse asiassa olen joskus niitä vähän punastuen lukenut tai katsonut jälkikäteen…kannattasi ehkä olla katsomatta. Kyllä se puhe ulos kirjoitettuna on vielä kauhempi kuin salissa spontaanisti pidettynä.

Tästä viikosta on tulossa sopivan rauhallinen. Olemme karsineet kalenteria. Tarvitsen luku- ja kirjoitusaikaa.

Pidän ulkopoliittisen puheen ensi viikon maanantaina (22.10) Suomen Atlantti-Seurassa. Se tulee olemaan elämäni ensimmäinen puhe, joka on kirjoitettu ulos ihan viimeistä pilkkua myöten. Siis muille olen kyllä puheita kirjoittanut, mutta itse en ole pahemmin puheita paperista pitänyt. Kerta se ensimmäinenkin. 

Puheen otsake on ”Maa mi katkovi kahleitansa – Suomen kylmän sodan loppu”. Se on jatkoa Ulkopolitiikka-lehdessä vuonna 2005 julkaistulle kirjoitukselle, jossa käsittelin Suomen ulkopolitiikkan (ja varsinkin EU-politiikan) kehitystä 1991-2004.

Tänään viilasin puhetta muutaman tunnin verran.

Päivän mittaan chattasin myös Vasa Övningsskolan kanssa. Taisi muuten olla ensimmäinen ruotsinkielinen chatti. Jättebra!

Tapasin myös juristien keskusjärjestön Thomas Tindemansin. Aiheena lobbaaminen. Hän on lobbarina samassa asianajatoimistossa, jossa Suzanne on töissä. Thomas tuli lobbaamaan lobbaamisesta juristien näkökulmasta. Totesin, että kohtelen kaikkia lobbareita tasavertaisesti. Silloin kun tullaan mepin toimistoon (tai muualle) vaikuttamaan lainsäädäntötyöhön, niin kaikki ovat samalla viivalla: eli lobbareita. Myös asianajat.

Toimistossani kävi myös Aavasaksan mäkikeskushanketta lobbaava delegaatio. Ovat tehneet kovasti töitä keskuksen eteen. Mielestäni hanke on mielenkiintoinen ja toivon, että siinä onnistutaan.

Iltapäivällä viilasimme Henrikin ja Pauliinan (perustuslakivaliokunnan virkanainen) kanssa lobbausraporttia. Siitä tulee hyvä. Henrik ja Pauliina ovat tehneet loistavaa pohjatyötä.

Täytyy kyllä myöntää, että olo on tänään ollut vähän ventti. Kävin katsomassa eilisen maratonin väliaikoja. Ei olisi pitänyt. Tällä kertaa pisti päässä…No, jäipähän jotain pienten hampaitteni koloon.

Moikka kaikki! Hello everybody!

%video%

Brysselin maraton meni aikaan 3 tuntia ja 35 minuuttia. Olen iloinen, mutta samalla jäi paljon hampaankoloon. Selitys löytyy alla englanniksi.

I just finished the Brussels Marathon in 3 hours and 35 minutes. Can’t help it, but I have mixed feelings.

I am happy that I improved my by 25 minutes in 8 weeks. At the same time I am gutted that I did not do better. Things were going really well until 32 km. I was following the 3h30min ”rabbits” and we were approximately 3 minutes ahead of schedule.

My legs felt fresh, and I really felt that I could sprint towards a 3h 20min or at least 3h 25min. And then everything went wrong. I got a really painful stitch in my lower abdomen. It was impossible to run for more than a few hundred metres at a time.

I had to walk and when I ran I had to stay in a 90 degree angle. It was actually easier to do the long hill by Parc du Woluve, towards Montgommery (35-37km). I was really sprinting, albeit in a funny position.

My assistant, Tuomas Rautanen, ran the marathon with me. It was his first 42 195 metre race and he did fantastically well: 3h 39min, and basically without major training and 5 year old running shoes! 

Before

Not only that, but he gave me encouragement to push harder when he saw me doubled over at 38 km. What a super assistant! 

I draw three lessons from the marathon:

1. It pays off to train. I did not train properly for the Helsinki City Marathon. This time around I followed a programme that I got from a friend of mine, Simon Mordue (a 2h 39min man). It was a 16 week programme and I did 8 weeks of it.

2. Be patient. In Helsinki I started way too fast. This time around I followed the pacemakers. The half-way stage went in 1h 43min and the second half would not have been worse was it not for the stitch (aargh!).

3. If you get a stitch…well, good luck.

After

All the same, it always feels great to finish a marathon. I wonder which one I could do next…?

Henrik Ruso, also a superassistant of mine, came to the starting line to support us at 8.30. Respect! Not least because he came home from the football match at 4.00 this morning. We will put in some photos and a videoclip tomorrow morning.

Titta Anderson, also a superassistant, has also helped throughout the weekend with all the logistics.

Oh my God! I must look like some kind of a monster boss! One assistant runs a marathon with me. Another is forced out of bed on a Sunday after less than 4 hours of sleep. And the third has to pick up my friends son from the airport and wait for me to show up.

PS.The marathon served as a therapeutic session after Finland tied Belgium in the Euro 2008 qualifier yesterday. Despite yesterday’s result I am convinced that we will make to the tournament, not least with Sisu (i.e. Finnish courage). Our team is fantastic and they will go all the way!

PPS. Good luck Joe and Manuela, who are running the Amsterdam Marathon next weekend!

Terveisiä Jyväskylästä. Taitaa olla neljäs kerta kun kierrän Keski-Suomen keskiötä.

Jyväskylän kunnanvaltuutettu Reijo Savolin oli aamutuimaan vastassa kentällä. Yöllä oli pakkasta, kuten alla olevasta kuvasta näkee.

Suomen talvista maisemaa.

Päivän ohjelma noudatti perinteistä meppikiertuekaavaa. Aloitin Keskisuomalaisen toimituksessa. Haastattelun aiheena oli Suomen EU-strategia ja 141-maataloustuki.

Sen jälkeen vietin mukavan kaksituntisen Jyväskylän kaupunginkirjastolla. Olin puhujana kesäyliopiston ja kansalaisopiston järjestämässä tilaisuudessa. Aiheena oli eurooppalainen monikultturisuus.

Olin erittäin otettu tilaisuuden osallistujamäärästä (katso kuva). Sali oli tupasen täynnä, yli 200 kuulijaa. Piti kuulemma ihan sulkea ovet, koska enempää porukkaa ei saliin mahtunut.

Kaupunginkirjaston luentosalin tunnelmia.

Yleisössä oli myös vanhoja tuttuja, ei vähintään dynaaminen Arja Jalonen, joka yksi positiivisimmistä ihmisistä, jonka olen tavannut. Loistotyyppi.

Luennon jälkeen pikalounas ja sieltä suoraan Voionmaan lukioon. Jälleen kerran mahtava tilaisuus. Juhlasali täynnä väkeä. Fiksuja ja uteliaita oppilaita. Hyviä kysymyksiä. Voionmaa rocks!

Suurkiitos Antti Vesalalle, joka piti seuraa koko päivän ja ohjasti paikasta toiseen.

Viikonlopusta on tulossa mielenkiintoinen. Kaverini 10-vuotias Markus-poika lentää ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille. Hän tulee meille viikonlopuksi ja me menemme huomenna katsomaan Belgian ja Suomen välistä jalkapallomaaottelua.

Käymme tänään illalla lasten kanssa moikkaamassa Suomen pelaajia. He asuvat hotellissa, joka on 5 minuutin ajomatkan päässä meiltä.

Sunnuntaina olisi sitten tarkoitus juosta Brysselin maraton. Siitä enemmän sunnuntaina.

Yesterday was not the best of days for a European idealist like myself. As a matter of fact it was probably the saddest day in my three years as an MEP (see a video clip of my speech from last night).

As a veteran of three Intergovernmental Conferences (Amsterdam, Nice and Constitution), i.e. treaty negotiations, I thought I had seen it all. But alas how wrong I was.

I had always believed, perhaps somewhat naively, that the European Parliament was different from the Council of Ministers. I believed that we were elected to drive European, as opposed national, interests. I am not saying that we don’t defend national interests at times. Of course we do. But I just wish it would not happen in the way in which it happened yesterday.

Everything was supposed to be settled. The hard work of my colleagues Alain Lamassoure and Adrian Severin was to be rewarded by an overwhelming majority in the plenary. Their proposal for the distribution of seats in the EP was fair, just, logical and realistic.

Unfortunately a number of colleagues decided to table an alternative proposal. I have no problems with alternative proposals. On the contrary. It is the democratic right, indeed duty, of every MEP to make suggestions which they believe improve a given text.

What saddened me was that the proposal pitted large states against small states. As a matter of fact the six largest states would have gained seats and the smaller ones (bar one) would have lost. A similarly provocative proposal, which would have reduced the seats of big states and increased seats for small states, was discussed in the Constitutional Committee. Both of the proposals were based on a subjective mathematical formula.

I just wonder whether it was all worth it. European integration is based on trust. The debacle of yesterday and today did nothing to strengthen that trust. I hope that the Council can now endorse our proposal on the seats. It is time to start healing some wounds.

At the end of the day today’s vote was clear: 378 for (i.e. 59% of all 641 votes), 154 against (24%) and 109 abstain (17%). I was very happy with the majority of my colleagues who voted for the proposal eventhough they disagreed with it. That was a sign of fairness and true European spirit. Now is time to move on and look forward.

%video%

Puhe täykkärissä

Puhelin on käynyt sen verran kuumana, että päätin kirjoittaa blogimerkinnän jo nyt. Täydennän illalla.

Euroopan parlamentin paikkajaon suhteen tuli uusi käänne. Kaiken piti olla selvää valiokuntaäänestyksen jälkeen. Eli Lamassouren ja Severinin ehdotuksen piti mennä läpi lähes sellaisenaan.

Viikonlopun aikana 69 saksalaista, espanjalaista ja puolalaista konservatiivisryhmän meppiä allekirjoitti kuitenkin muutosehdotuksen, joka korottaisi huimasti isojen maiden paikkamäärää ja vastaavasti vähentäisi paikkoja meiltä pieniltä. Tämä ehdotus menee äänestykseen huomenna ja siitä käydään vielä tänään illalla kiivasta keskustelua täysistuntosalissa.

Tässä vaiheessa on jo selvää, että vuoden 2009-14 paikkamäärät eivät muutu siitä, mistä ollaan jo sovittu. Suomella on siis 13 paikkaa. Saksalais-espanjalais-puolalais-aloitteen tavoitteena on ennakoida tilannetta vuodesta 2014 eteenpäin.

Mielestäni ehdotus on täysin epärealistinen ja se ei mene läpi huomenna. Ja vaikka se menisi läpi niin sitä ei koskaan hyväksyttäisi neuvostossa. Jäsenmailla on lopullinen päätösvalta tässä kysymyksessä.

Myönnän, että eurooppalaisen idealistin sydän vuotaa vertaa. Tämän tyyppiset provokaatiot aiheuttavat paljon hallaa vaikka ne eivät läpi menisikään. Ehdotus osoittaa mihin kapeiden kansallisten intressien ajaminen johtaa pahimmillaan.

We held an open workshop on lobbying yesterday. I think it was a great event.

The meeting room was packed. Someone said that there were some 400 people participating. Well, I don’t know the exact figure, but over 200 did sign in. Everything from NGOs to private companies, MEPs to assistants and civil servants. Even the Vatican was there!

We had a number of experts and professional lobbyists giving their views on how lobbying works in the EU and the US. You can find the list of speakers in yesterday’s blog entry, albeit in Finnish.

I won’t go into all the details of the debate, but I thoght it might be useful to set out some ideas from workshop. I am sure we will produce a report from the event. I will post it in the blog as soon as I can get my hands on it. My 14-page handwritten scribbles would not be of much use to the casual reader.

An interview with Estonian TV.

In the beginning of the workshop I posed six questions relating the whole lobbying package. I will try to give my very preliminary views on those six questions, in light of yesterday’s debate. I want to stress the word ”preliminary” because my role as raporteur is to gather as much info as possible, listen to my colleagues and make a proposal which has a realistic chance to pass the house.

1. Should the lobbyregister voluntary or mandatory? I am open on this one. Yesterday we heard good arguments for and against. I sympathise with a mandatory register, but I am just not sure whether it will work in practice.

2. Should the European Parliament have a common register with the Commission? In the beginning I was sceptical about the administrative feasability of this proposal. Having thought about it long and hard, I do think it is such a bad idea after all. Nevertheless, I would again want to see how we can do it practice.

3. Should there be financial disclosure? Again, in the beginning I was sceptical, but I have certainly warmed up to the idea. I do not think that money should be the only criteria, but I am sure we can come up with something broader and useful.

4. How should we define a lobbyist? I do not have exact wording yet, but I believe in a broad definition of lobbyists. I also believe that ”all lobbyist were created equal”. For me it does not matter whether you represent a trade union or the industry, a company or an NGO, a think-tank or a consultancy. When you come to my office or when you send me information with the intent of influencing my position on a piece of legislation, then you are a lobbyist. And this goes for lawyers and lawfirms as well. If you play ball, you need to stick to the same rules with everyone else.

5. How about scrutiny and punishment for those who violate the code of conduct established in the register? No definite answer on this one yet, but I do feel that we need something more than just ”naming and shaming”. Being kicked off the register is naturally a severe punishment, but perhaps we can look at other possibilities as well.

6. Then there are a few special cases, such as the transparency of intergroups. The 25 registered intergroups in the EP are not a major problem. They are regulated and transparent. But at the same time there are other intergroups which have not been able to get an official status. Perhaps we could have a look at how to make them more official.

I also feel that transparency is a two-way street. If we require transparency from lobbyists, then we should be more transparent ourselves. Yesterday I made a proposal which I called a ”legal footprint”. (A ”legal fingerprint” might actually be a better description of the proposal, as my colleague Richard Corbett pointed out).

I proposed that each piece of legislation should include a footnote with all the different organisations and experts that the raporteur heard or saw in the process of preparing the law. It would be a simple gesture which would make the whole process more transparent. A good legislator listens to everyone and draws his or her own conclusions.

At the same time the raporteur should register all the documents (directly linked to the legislation) which he or she receives from outside sources. The proposal got unanimous support and I am looking forward to hearing what my colleagues in the Constitutional Committee think about it.

All in all I am really excited about this whole lobby-dossier. Lobbying is often seen as something negative. I want change that myth. Lobbying, when done properly, is an essential part of a parliamentary process. The more transparent the system, the better. The clearer the rules, the less room there is for misunderstanding and populistic anti-EU cheap shots.

Tänään järjestimme parlamentissa lobbauskuulemisen. Paikalla oli noin 200 henkeä. Olen sen verran puhki, että Palaan varsinaiseen substanssiin huomenna. Tähän hätään kirjaan lyhyesti, ketä kuultiin: 

Lobbaamisesta EU:ssa ja USA:ssa kertoivat David Coen (University College London) ja Craig Holman (Public Citizen, Washington, D.C.). Komissaari Siim Kallas kommentoi. Sen jälkeen vuorossa olivat lobbarit:

BusinessEurope, eli EU-tason EK (Philippe de Buck). BEUC, eli kuluttajien kattojärjestö (Jim Murray). SEAP (Lyn Trytsman-Gray, Kraft Foods). EPACA, eli lobbareiden kattojärjestö (José Lalloum). Corporate Europe Observatory, joka edustaa erinäisiä kansalaisjärjestöjä (Erik Wesselius). ALTER-EU, myös kansalaisjärjestö (Paul de Clerck, Friends of the Earth). Daimler AG (Hanns Glatz). CCBE, eli juristien kattojärjestö (Thomas Tindemans, White&Case).

Uskallan väittää, että kuuleminen onnistui, mutta tästä siis enemmän huomenna.

 

Kaikki eivät mahtuneet saliin

 

Yleisö korvat höröllään

 

Sananvaihtoa Siim Kallaksen kanssa.

 

 

Takana on sen verran kaunis viikonloppu täällä Brysselissä, että tekee oikein mieli heittää blogikehään muutama ajatus Suomen EU-politiikasta. Aihe oli tapetilla lähes koko viikon, ainakin eri lehtien pääkirjoituksissa ja myös meidän blogikeskustelussa.

Keskustelu lähti liikkeelle EU:n sokeripäätöksestä ja tulee saamaan lisää vettä myllyyn kun komissio päättää Suomen niin kutsutun 141-tuen jatkosta. Sokerina pohjalla muutamat tahot ovat myyneet Suomen EU-parlamenttipaikkojen vähenemisen kolmeentoista jonkinlaisena yllättävänä tappiona, vaikka asiasta sovittiin jo vuonna 2000 ja vahvistettiin 2007. (Lähes kaikille maille tulee vähemmän paikkoja kuin nyt, mutta kenellekään ei tule vähemmän kuin mistä aiemmin oltiin sovittu. Poikkeuksena Saksa, joka tippuu sovitusta 99-paikasta 96-paikkaan).

Tätä taustaa vasten esitän kolme teesiä, joista kuulisin mielelläni kommenttejanne:

1. Mielestäni Suomen EU-strategia on heikoissa kantismissa jos se riippuu sokeripäätöksestä tai 141-maataloustuista. Eihän se voi olla niin yksinkertaista, että linja muuttuu jos jossain asiassa ei saada omaa neuvottelutavoitetta toteutettua. EU-strategian tavoitteena pitää olla tuottaa tuloksia, ei se voi riippua tuloksista!

2. Mielestäni Suomen EU-politiikassa on kolme haastetta: lobbaaminen, lobbaaminen ja lobbaaminen. Jostain syystä meiltä puuttuu rohkeus. EU:ssa ei ole mitään pöytiintarjoilua. Tänne pitää tulla hakemaan se mikä haettavissa on ja samalla jakaa pottia kavereiden kanssa. Emme kertakaikkiaan uskalla mennä tarpeeksi aktiivisesti eri neuvottelutilanteisiin. Ei neuvotteluja hoideta ministerineuvoston kokouksissa. Väitän, että vähintään 95 prosenttia kaikista päätöksistä on jo hoidettu ennen kokousta. Jos joku asia tulee ministerikokouksessa yllätyksenä, niin olemme epäonnistuneet pahasti. Meidän on parannettava puhelindiplomatiaa ja valittava koalitiomme oikein. Ei se oma viisaus mitään tulosta tuota, se viisas tulos syntyy vain silloin jos on ajoissa hankkinut tarpeeksi kavereita sen taakse. Puheet siitä, että pienet maat eivät enää voi luottaa EU:n instituutioihin ovat täyttä potaskaa. Kaikkihan riippuu siitä miten hoidamme suhteemme niihin instituutioihin.

3. Mielestäni koko keskustelu Suomesta jonkinlaisena mallioppilaana on vähintäänkin ihmeellinen. Jos mallioppilaana tarkoitetaan maata, joka noudattaa kaikkia direktiivejä ja asetuksia mukisematta, niin kannattaa vain mennä katsomaan tilastoja. Suomi on kylläkin keskikastin paremmalla puolella, mutta ei läheskään kolmen parhaan joukossa. Toisaalta koko mallioppilas-käsite on harhaanjohtava. En tiedä millaisia mallioppilaita teillä oli koulussa (minä en ollut yksi niistä…), mutta mielestäni mallioppilaat eivät ikinä istuneet hiljaa eturivissä. Mallioppilas ei tyydy kaikkeen mitä tarjoillaan, vaan on itse aktiivisesti vaikuttamassa luokan henkeen. Hän on aktiivisesti mukana rakentamassa jotain uutta, ei passiivisesti marmattamassa, että kaikki on päin mäntyä.

Summa summarum. Jos EU olisi huone, jonka keskeltä löytyisi ruokapöytä herkkuineen, niin Suomen linja on edennyt suunnilleen näin:

Jäsenyytemme alkuvaiheessa tarkkailimme tilannetta huoneen seiniin nojaillen. Amsterdamin neuvottelujen myötä liikuimme huoneen keskelle ja vuoden 1999 puheenjohtajuuskautemme aikana istahdimme rohkeasti pöytään. Otimme sen mikä meille kuului ja jaoimme myös myös.

Nizzan sopimusneuvotteluissa olimme akitiivisia, mutta se ei auttanut. Kaikkien EU-maiden keskinäinen luottamus katosi kuin tuhka tuuleen. Isot kiistelivät pienten kanssa vallasta, ja jälki oli sen mukaista.

Sen jälkeen alkoi Suomen EU-politiikan passiivinen laskukausi. Aloimme marmattamaan, että ei tämä EU olekaan niin kivaa ja tämän eteenhän joutuu tekemään töitä. Siirryimme takaisin kyhnäämään seinän vierustalle. Välillä toimimme myös jarrumiehen, ei vähintään silloin kun keskustelu siirtyi EU:n turvatakuisiin.

Hallitusvaihdoksen myötä EU-politiikassamme puhaltaa taas uudet tuulet. Myönnä toki, että näkemykseni on subjektiivinen. Mutta tuskaan kukaan voi väittää, että esimerkiksi Ilkka Kanervan toiminta ulkoministerinä olisi ollut jotenkin passiivista.

Tänään oli työntäyteinen päivä Helsingissä. Sen hienoin anti oli, että eri tilaisuuksissa sain käsitellä niitä aiheita, joiden kanssa teemme avustajieni kanssa juuri nyt paljon työtä: Suomen EU-strategia, lobbaaminen, HVK, Itämeri ja sisäarkkinat.

Aamupäivä meni Erkki Tuomiojan seurassa. Aloitimme Ekin kanssa Ylen ykkösaamussa (kiitos muuten jo niille, jotka ovat keskustelua kommentoineet). Aiheena Suomen EU-strategia. Mielestäni keskustelu oli hyvä, vaikka itse sanon. Ei mitään nokittelua, vaan asiaa.

Sen jälkeen sain kyydin Ekiltä eduskuntaan. Hän meni hoitamaan hommia ennen meidän yhteisiä HVK-kahveja Euroopan parlamentin tiedotustoimistolla.

Siinä välissä annoin haastattelut Verkkouutisille ja A-studiolle EU-lobbamisesta. Jälkimmäisen haastattelun teki Renny Jokelin. Meillä oli mielestäni hyvä keskustelu. Juttu tulee ulos ensi keskiviikon A-studiossa.

Teemakahveille osallistuivat Henrik Lax, Tuomioja ja allekirjoittanut. Keskustelimme EU:n uudesta sopimuksesta, joka pitäisi hyväksyä lopullisesti parin viikon päästä Lissabonin huippukokouksessa.

Taisimme kaikki potea HVK-väsymystä. Ainakin itselläni on sellainen fiilis, että nyt pitäisi ottaa tauko näiden instituutioiden uudistamisessa. Niistä on nyt väännetty kättä viimeiset 25 vuotta. On aika keskittyä niiden päätösten tekemiseen, eikä vain päätöksentekojärjestelmään.

Aamukahveilta menin Akateemisen Kirjakaupan kautta eduskuntaan. Ja arvatkaas kuka kävi myös Akateemisessa? No Eki tietenkin. Tapasimme jälleen eduskunnassa ennen ulkoasiainvaliokunnan kokousta. Kansanedustaja Tuomioja on kysesien valiokunnan jäsen. Allekirjoittanut kutsuttiin paikalle asiantuntijan ominaisuudessa. Aiheena Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeristrategia. Aiheesta käydään muuten keskustelu eduskunnassaa 24.10.

Ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa.

Ennen kokousta tapasin Ahvenanmaalaisen kansanedustaja Elisabeth Nauclérin. Keskustelimme Euroopan parlamentin paikkajaosta, ja nimenomaan Ahvenanmaan näkökulmasta. Sanoin mielipiteeni suoraan. Ei ole realismia vaatia Ahvenanmaalle omaa paikkaa. Totesin myös, että Euroopan parlamentissa ehdotuksen esittäminen ei uskottavaa. Keskustelu oli hyvä ja rakentava.

Päivän päätteeksi vietin vielä parisen tuntia kauppa- ja teollisuusministeriön (eli tulevan elinkeinoministeriön) virkamiesten seurassa. Avustajani Tuomas Rautanen oli mukana. Kävimme läpi keskeisiä sisämarkkinakysymyksiä. Olen aina pitänyt KTM:n väestä. Rautaisen ammattitaitoista porukkaa. Palaverissa oli muutenkin rento ja avoin ilmapiiri. Taistelu parempien sisämarkkinoiden puolesta jatkuu.

PS. Kirjoitan viikonlopun aikana, tai viimeistään maanantaina, blogimerkinnän Suomen EU-strategiasta.

PPS. Loistavia uutisia! Budjettivaliokunta hyväksyi ehdottamamme Itämeri-pilottiprojektin. Summa oli 2,5 miljoonaa euroa. Siitä enemmän tuonnempana.