Aina välillä on sellaisia päiviä, että huomaa menevänsä liian lujaan. Tänään oli yksi niistä.

Normaalisti maanantait ovat suhteellisen rauhallisia päiviä. On aikaa lukea ja kirjoitella.

Tänään meillä oli valitettavasti liikaa agendalla. Oli vain pakko hoitaa juttuja pois päiväjärjestyksestä. Ei ole kiva kun tuntee olevansa kuin liukuhihnalla tapamisesta toiseen.

Paradoksaalisinta oli, että meillä oli kolme tapaamista lobbareiden kanssa, jotka tulivat lobbaamaan lobbaamisesta…Yksi heistä oli sitä paitsi huono lobbaamaan.

Muuten lobbausraportti etenee ihan hyvin. Meillä on nyt auttamassa kaksi uutta virkamiestä. Loistotyyppejä molemmat.

Muut tapaamiset liittyivät raporttiini vastavuoroisesta tunnustamisesta. Siinäkin edetään aikataulussa. Muutosehdotusten deadline on 11.10. Tavoitteena äänestää sisämarkkinavaliokunnassa marraskuussa tai viimeistään joulukuussa. Näin ollen voisimme viedä raportin täysistuntoon tammikuussa.

Osallistuin myös tunnin verran Iltalehden keskustelufoorumiin. Ei ehkä välttämättä maailman helpoin formaatti, mutta kyllä se siitä. Kyseessä on kokeilu ja huomenna kokeilemme uudestaan.

Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi kirjoitin kirjoista. Seuraavassa kaksi lyhyttä kirja-arvostelua, ensimmäinen suomeksi ja toinen ruotsiksi.

Kolmisen viikkoa sitten luin Miikka Nousiaisen esikoisromaanin, Vadelmavenepakolainen. Kirja on erinomainen ja voin suositella sitä lämpimästi.

Nousiainen kertoo tarinan Mikko Virtasesta, jolla on pakkomielle. Hän haluaa olla syntyperäinen ruotsalainen – moderni, pehmeä ja ymmärtäväinen.

Virtanen jumaloi kaikkea ruotsalaista ja lähes kaikkia ruotsalaisia, tai ainakin niitä, jotka vannovat kansainkodin sosiaalidemokratian hyvyyteen.

Tarina lähtee liikkeelle 19.12.2002 ja loppuu 12.4.2010. Siihen väliin mahtuu tukku tositapahtumia ulkoministeri Anna Lindhin murhasta Tsunamiin.

Nousiainen käsittelee suhdettamme rakkaaseen naapurimaahan realistisen humoristisella otteella. Mikään ei ole tabua. Kaikki pienimmätkin kompleksimme käydään läpi. Jos ei kirjan aikana röhötä ääneen, niin kannattaa huolestua…

Kirjan parasta antia on ruotsalaiset terapiasessiot Tsunamin ympärillä, yksityiskohtaiset kuvaukset Ruotsin saavutuksista sekä ylipäätään kaikki kuvaukset ruotsalaisuudesta. Välillä menee tietenkin överiksi, mutta se onkin kirjailijan tarkoitus.

Parempaa kuvausta ruotsalaisuudesta (ja osittain myös suomalaisuudesta) saa hakea. Toivon, että kirja käännetään mahdollisimman nopealla aikataululla sveamamman kielelle. Siitä tulee taatusti hitti Ruotsissa.

Esikoiskirjailijana Nousiainen muistuttaa Juha Itkosta. Hänenkin ykkönen (ja kakkonen) oli loistava. Viime viikolla ilmestynyttä kolmosta en ole vielä saanut käsiini.

Härom veckan läste jag Stefan Einhorns Konsten att vara snäll. Jag gillade boken skarpt och kan rekommendera den varmt. Boken har även översatts till finska (Aidosti kiltti). I Sverigehar boken sålt mer än 120 000 exemplar.

Begreppet ”snäll” kopplas ofta till egenskaper som dumhet och naivitet. Einhorn ger ordet en helt anna mening. Enligt honom ”är en snäll människä en individ som lever med etiken i sitt hjärta. Den snälla människan är minst av allt dum, tvärtom mycket klok, eftersom hon har förstått att det vi gör för aandra gör vi också för oss själva”.

Jag gillar Einhorns tes. Jag vill tro på den, och jag tror på den. Snällhet är det största vi kan erbjuda vår omvärld – och oss själva. Man lever ett lyckligare liv om man är snäll.

I boken talar Einhorn om falsk och äkta snällhet. Han lägger också fram argument för varför det lönar sig att vara snäll.

Einhorn är professor och ordförande i etikrådet vid Karolinska Institutet i Stockholm. Han jobbade i flera år som läkare. Boken är präglad av praktiska exempel, vetenskapliga studier och anekdoter.

PS. Ensi viikolla osallistun päivittäin tunnin verran Iltalehden nettikeskusteluun. Osallistu sinäkin.

Koneessa matkalla Helsingistä Brysseliin. Takana onnistunut meppikiertue Turussa. Avustajani Titta Andersson oli rakentanut erinomaisen ohjelman. Naantilainen Juha-Pekka Nurvala oli mukava matkaseuralainen.

Sain eilen illalla vielä kyydiin Hämeenlinnasta Turkuun. Pääsin pehkuihin sopivasti keskiyön pintaan.

Aamun aikainen nousu ei pahemmin väsyttänyt. Helsinki City maratonin jälkeen olen jatkanut, tai paremminkin lisännyt, lenkkeilyä.

Olen juossut tai käynyt kuntosalilla 5-6 kertaa viikossa. Treenimäärän nosto on tuonut mukavasti lisäenergiaa. Eilinen 13 kilometrin lenkki Vanajanlinnan maisemissa, syksyisen kirpeässä auringonpaisteessa, virkisti vielä aamullakin.

Juoksin myös Asuntomessun alueella. Näytti vielä hienommalta kuin messujen aikaan.

Päivän ensimmäisenä keikkana osallistuin Itämeren alueiden (BSSSC) panelikeskusteluun energiasta ja ilmastonmuutoksesta. Kerroin mitä EU:n saralla on saatu aikaan.

Sen jälkeen annoin haastattelun Turun Sanomille. Aiheena Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu. Kerroin mielipiteeni kiemurtelematta. Tulos löytynee huomenna Turun Sanomien kotisivuilta.

Haastattelun jälkeen avasin lukiokäyntien syyskauden. Kaksi mahtavaa kokemusta! Ensin Turun Norssi ja sen jälkeen Turun SYK.

Molemmissa tilaisuuksissa oli lämmin fiilis. Naurettiin paljon. Puhuja punastuu kun saa taputuksia ennenkuin on sanonut sanaakaan. Kysymykset olivat taas loistavia. Ei nuo kansainväliset testit voi ihan väärässä olla. Suomella on erinomainen koulujärjestelmä.

Lukioita kiertäessäni olen huomannut, että parhaimmat tilaisuudet ovat sellaisia, joissa opettajat antavat tilaa oppilailleen. Koulun keskiössä pitää olla oppilas, ei opettaja. Jos opettajat lähtevät mestaroimaan niin oppilaat menevät helposti lukkoon.

Viikonlopusta on tulossa rauhallinen. Peruspuuhastelua, Marimekon verhot kiinni tankoihin, löhöilyä ja pari lenkkiä. Eiköhän se siitä.

Olin tänään illallispuhujana mielenkiintoisessa porukassa. Paikalla oli noin 30 suomalaista ja ulkomaalaista EU-vaikuttajaa.

Tilaisuus oli siinä mielessä kiva, että tunsin kaikki entuudestaan. Oli entisiä kollegoja ja jopa entinen professorini Bryggen ajoilta, Helen Wallace.

Pidin puheen EU:n tulevaisuudesta. Jaoin EU-pohdiskelijat kolmeen kategoriaan: pessimistit, optimistit ja realistit. Pyysin kaikkia kuulijoita miettimään mihin joukkoon he itse kuuluvat. Näkevätkö he EU:n tulevaisuuden tummana, vaaleana vai harmaana?

Pessimistin mielestä EU:n poliittinen ilmapiiri heikkenee vuosi vuodelta. Hallitustevälisyys jyrää. Isot ja pienet kiistelevät. Ranskan, Saksan ja Britannian hallitusmuutoksista ei ole hyötyä ainakaan EU:lle. Komissio on heikko. Euroopan parlamentti on arvaamaton hullujenhuone. Euroopan talouskasvu taantuu. Uusi EU-sopimus kaatuu. Laajentuminen pysähtyy. Lopulta EU hajoaa.

Optimisti pistää pöytään vastakkaiset teesit. EU:lla menee itse asiassa hyvin. Ranskan ja Saksan vaalit, sekä Britannian uusi pääministeri ovat tuoneet uutta virtaa. Barroson komissio on hoitanut hommansa hyvin. Euroopan parlamentista on tullut vastuullinen lainsäätäjä. Euroopan talouskasvu jatkuu. Euro on maailman vakain valuutta. Uusi EU-sopimus astuu voimaan ennen seuraavia EU-vaaleja. Laajentuminen jatkuu hitaasti, mutta varmasti. Tulevaisuus tuo mukanaan enemmän, ei vähemmän EU:ta.

Realisti lyö kiilan näiden kahden näkemyksen väliin. Hänen mielestä EU:n nykytila ei pahemmin poikkea normaalista. Aina on kiistelty ja silti ollaan edetty. EU on jatkuvaa kriisinhallintaa. Sarkozy-Merkel akseli voittaa Chirac-Schröder kaksikon mennen tullen. Brown on pragmaattinen eurooppalainen johtaja. Komissio hoitaa juuri niitä tehtäviä, mitkä sille kuuluu. Euroopan parlamentti on vallankasvun myötä ottanut vastuullisemman roolin lainsäädäntötyössä. Talouskäyrät näyttävät hyviltä. Uusi sopimus menee läpi siksi, että sitä ei kutsuta perustuslaiksi. Laajentuminen etenee. EU puksuttaa eteenpäin raiteellaan.

Itse taidan olla jossain optimistin ja realistin välimaastossa. Se on minulle niin sanotusti ”edistysaskel”, koska aiemmin olin pelkkä optimisti.

Olisi mielenkiitoista kuulla missä kategoriassa näet itsesi? Oletko EU-pessimisti, -optimisti vai -realisti? Tai ehkä kaikkia kolmea yhtäaikaa?

In the past two years we have been working hard in the European Parliament on saving the Baltic Sea.

We drafted a Baltic Sea strategy which was adopted by the parliament with a large majority of votes. You can also find some more information in a Blue Wings column that I wrote on the topic.

During the whole process, we have been cooperating closely with organizations such WWF, Helcom and people from the John Nurminen foundation.

Today we took the most concrete step by tabling three pilot projects to the 2008 budget of the European Commission.

We gathered a list of supporting MEPs from all Baltic Sea states and most political groups.

Now we will try to lobby hard to get these through in the vote. These three pilot projects are obviously not the only ones competing for Commission funding.

Here are the samples of the projects we proposed. The first project is about reducing polution from agriculture. The second one is about measures to prevent degradation of and restoring the deep sea ecosystems. The third one is about reducing polution from leasure boating.

How do you think we should save the baltic sea?

 

Pilot project 1:

The aim of the pilot project is to decrease diffuse nutrient loading from agriculture, concentrating specifically to the critical sub-catchment areas of the Baltic Sea drainage basin. Furthermore, this initiative introduces a particular recipe of concrete environmental measures: (a) Restoration and establishment of wetlands, (b) Establishment of buffer zones between cultivated fields and aquatic ecosystems, (c) Analyses of the soil properties and nutrient balance calculations and (d) A set of other environmental measures tailored in farm-specific fashion. Based on the individual circumstances, farm-specific counselling could point out the most effective environmental measures that should be implemented in each farm. The need for these measures is widely recognized, yet almost fully unimplemented across member states. Since 2004 the Baltic Sea has had a special importance for the European Union as eight of the nine riparian countries are EU-member states.

Pilot project  2:

Marine transportation is in rapid growth in the Baltic Sea. Environmental risks and contamination of the Baltic Sea caused by, for example, oils and other hazardous substances, lavatory waters, solid waste and air polluting substances, should be minimized.

In the leisure boat sector the development of sanitary waste processing facilities has been slow in the Baltic Sea yacht marinas. Building a system of septic tanks that can be emptied at the harbours is important as it has high local significance. Toxic paints are used in the bottom of boats to prevent marine animal attachment to boat bottoms. These paints contain several hazardous substances and thus alternative methods have been developed to prevent animal attachment.

 Pilot project  3:

Comprehensive search for former hazardous waste land fills in the sea area of all Baltic countries, which have the potential of polluting the Baltic Sea with thousands of tons of hazardous substances, should be carried out. In addition, as the known hazardous waste land fills contain mixed hazardous waste and have typically no ownership, economically feasible environmentally sound management practices should be further developed.

The deep water layers of the small and large semi-enclosed basins suffer from lack of oxygen. Thus, large amounts of phosphorus are released from sediment into the water column, which enhances eutrophication. The oxygen-rich surface water can be pumped from the surface water to deep water layers. Testing of the method and equipment should be made in a small semi-enclosed basin in order to ensure the positive effects of oxygenation in water and surface sediment before large scale implementation.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja piti tänään puheen Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Hän piti puheensa Tukholmassa, joka ei ole ollut osa Suomea vähään aikaan.

Puhe lähtee liikkeelle samalla tavalla kuin Häkämiehen puhe Yhdysvalloissa. Siinä todetaan, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset ratkaisut pohjautuvat yleiseen asevelvollisuuteen ja aluepuolustukseen. Natoon Suomi ei ole menossa, sanoo Tuomioja.

Sen jälkeen puhe toistaa Tuomiojan vanhoja teesejä. Siis vanhoja siinä mielessä kun ne ovat viimeisen vuosikymmenen aikana muuttuneet.

Peruskaiku on kuitenkin sama: sotilaallinen liittoutumattomuus, uudet uhat, YK ja EU-keskeisyys, jne.

Puheessa on mielestäni hyvää analyysia ja suosittelen sen lukemista, vaikka en ole johtopäätöksistä samaa mieltä.

Uutisissa on nostettu esille puheen kolmas ja neljäs kappale, jossa Tuomioja kritisoi Kokoomuksen ulkopolittista linjaa. Puheessa todetaan näin:

”Traditionellt har vi i Finland dryftat utrikes- och säkerhetspolitik i en bred konsensusanda. Det tycker jag har varit en tillgång för vårt land, men nu finns det tecken på att samstämmigheten håller på att spricka. Orsaken är, att samlingspartiet i Finland med sin nya NATO- och USA-orienterade politik medvetet har valt en väg vars logiska konsekvens är ett avståndstagande från konsensuspolitiken. Då partiet har både utrikes-och försvarsministerposten i den nya borgerliga regeringen har särskilt försvarsministerns uppseendeväckande uttalanden, som han har gett med sin partiordförandes stöd, orsakat förvirring om var Finland egentligen står. Man kan säga att försvarsministern med en del av sina uttalanden ställt sig i opposition mot det rådande säkerhetspolitiska tänkandet i Finland. Att bedriva oppositionspolitik från en regeringsposition kan knappast vara någon långvarig företeelse i en levande demokrati. ?Förvarsministern avgår? är därför en rubrik som jag skulle välkomna också i Finland. Men det förestående arbetet med den säkerhets- och försvarspolitiska redogörelsen får väl utvisa var det officiella Finland står i dessa frågor.

Jag beklagar situationen, men ministerns uppträdande är inte något som regeringen i Finland har omfattat, än mindre presidenten eller folkopinionen. Socialdemokratins ställningstaganden är de mest representativa för den finska folkopinionen. Ett förvånande drag i samlingspartiets partiledares linjetal häromveckan var, att han inte hade något väsentligt att säga om EU. Detta motsvarar inte alls den finska politikens utgångspunkter.”

On mielenkiintoista nähdä millainen keskustelu tästä puheesta syntyy. Siinähän on ainakin mediaalisesti paljon herkullisia elementtejä. Tässä niistä muutama esimerkki: puhe pidettiin Ruotsissa, Kokoomus soveltaa oppositiopolitiikkaa hallituksen sisältä, Tuomioja toivoo puolustusministerin eroa, sosiaalidemokraattiset kannanotot edustavat parhaiten suomalaisten näkemyksiä, jne.

Kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä puheesta. Se ei muuten ole pitkä, joten sen saa luettua nopeasti tuosta ylläolevasta linkistä.

Oma teesini on sama kuin eilen: hienoa, että ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta keskustellaan. Ja minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että aiheesta keskustellaan maamme rajojen ulkopuolella. Tuomiojan kontribuutio on tärkeä osa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua. Lisää tällaista.

Meillä on kyllä mahtava blogiporukka. Ei tarvitse kuin mainita, että kirjoitan Häkämiehen puheesta huomisessa blogissa ja keskustelu lähtee heti täysillä liikkeelle. Mahtavaa! Kaikkien kannattaa lukea eilisen blogin erinomaisia kommentteja.

Tänään lähden liikkeelle muuntelemalla hiukan tuota Häkämiehen puheen niin sanottua kohukappaletta:

Suomi on turvallinen, sananvapautta kunnioittava demokratia. Silti Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa on kolme haastetta: keskustelun puute, keskustelun puute ja keskustelun puute. Ja tämä ei koske vain ammattilaisia, vaan meitä kaikkia.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen Washingtonissa pitämästä puheesta noussut kohu oli sekä surullista että nautinnollista seurattavaa. Surullista, koska harva keskittyi puheen asialliseen sisältöön. Nautinnollista, koska kerrankin uskalletaan keskustella ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Luin Häkämiehen puheen tarkkaan ja kävin läpi suomalaisten lehtien pääkirjoituksia ja uutisointia. Näin otsikoitiin pääkirjoituksissa ja kolumneissa:

Kaleva: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Helsingin Sanomat: Vaikeaa puhetta itse asiasta. Keskisuomalainen: Puolustusminsteri voimaili Washingtonissa. Ilta-Sanomat: Häkämies sanoo Venäjä, kun tarkoittaa Venäjää. Ilkka: Häkämies haastoi historian ja hallituksen. Pohjalainen: Turvallisuuspolitiikassa alkaa uusi aikakausi. Hufvudstadsbladet: Klarspråk i all ärä, men då bör analysen vara korrekt. Turun Sanomat: Kokoomus tarrannut empimättä Suomen ulkopolitiikan ohjaksiin. Lapin Kansa: Häkämies sanoi kuten asia on. Pohjolan Sanomat: Kokoomus vyöryttää ulkopolitiikassa. Aamulehti/Satakunnan Kansa/Lapin Kansa: Ministeri lausui V-sanan. Hämeen Sanomat: Sapelinkalistelulla ei voiteta mitään. Savon Sanomat: Turvallisuudesta saa puhua selkokielellä. Karjalainen: Häkämiehellä liikaa metrejä. Etelä-Suomen Sanomat: Sanankäyttö on turvallisuuspolitiikkaa.

Mielestäni Häkämiehen puhe on erinomainen analyysi Suomen puolustuspoliittisista ratkaisuista. Se on pedagoginen. En löydä siitä yhtään kohtaa, joka jollain tavalla poikkeaisi siitä mitä esimerkiksi puolustusvoimain komentaja Kaskeala tai ylipäällikkö Halonen on aiemmin Suomen puolustuspolitiikasta linjannut.

Puhe lähtee liikkeelle siitä, että Suomi on päätynyt kolmeen puolustuspoliittiseen ratkaisuun, jotka poikkeavat tämänhetken valtavirrasta:

1. Suomi panostaa edelleen aluepuolustukseen.

2. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, ei palkka-armeijaa.

3. Suomi ei ole hakenut Natojäsenyyttä.

Sen jälkeen puheessa kerrotaan miksi ja millä tavalla Suomi on päätynyt näihin ratkaisuihin. Puheessa käsitellään esimerkkien kautta muun muassa Naton ja YK:n rauhanturvaoperaatioita ja EU-puolustuksen kehitystä.

Puhe avaa myös ikkunan valmisteilla oleviin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin. Puhe on myös retorisesti hyvä, juuri sellainen, joka sopii amerikkalaiseen puhekulttuuriin.

Miksi puheesta sitten nousi niin kova meteli Suomessa (muualla sitä ei pahemmin noteerattu)? Mielestäni siihen oli kolme syytä:

1. Meillä ei olla totuttu suoraan puheeseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Yleensä puheet näistä aiheista ovat vähintään kryptisiä.

2. Harvat ovat lukeneet puheen kokonaisuudessaan. Monet vain kommentoivat Ylen radiouutisten juttua aiheesta.

3. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla tehdään nykyään myös politiikkaa, ja hyvä niin.

Julkisessa keskustelussa (ja myös meidän blogikeskustelussa) jakauduttiin kahteen leiriin. On niitä, jotka eivät pidä Häkämiehen puheen sisällöstä (retoriikasta) ja siitä, että se pidettiin Yhdysvalloissa. On taas niitä, jotka pitivät sen sisällöstä ja vähät välittävät missä se pidettiin. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Minun on vaikea hyväksyä sitä impivaaralaista lintukotoajattelua, että suomalainen ei saa puhua Suomen ulko-, turvallisuus- tai puolustuspolitiikasta ulkomailla. Jos suomalainen ei sitä tee, niin kuka sitten? Luuleko joku tosissaan, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa analysoidaan päivittäin rajojemme ulkopuolella? Tähän voi vielä lisätä, että Häkämiehen puheessa oli uutta vain se, että hän puhui selkokieltä.

Se, että oppositiopuolueiden ”ei-maailmassa-ole-koskaan-mikään-muuttunut”-porukka nousee barrikaadeille on vielä ihan ymmärrettävää (ja toivottavaakin). Mutta se, että nuoremman sukupolven kansanedustajat marmattavat siitä, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ei pitäisi ulkomailla puhua, on vähintäänkin eriskummallista.

En myöskään ymmärrä sitä ajattelua, että maailmantalouden muutoksiin pitää reagoida esimerkiksi innovaatiolla, innovaatiolla ja innovaatiolla (pääministeri Vanhanen) tai koulutuksella, koulutuksella ja koulutuksella (presidentti Halonen), mutta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan todellisista haasteista pitää olla hiljaa, hiljaa ja hiljaa.

Olen erittäin iloinen siitä, että keskustelu on lähtenyt oikein kunnolla liikkeelle. Omalta osaltani valmistelen aihepiiriin liittyvää laajempaa puhetta, jonka pidä 22. lokakuuta. Siitä enemmän tuonnempana.

 

Kiitos kaikille eilisistä kommenteista. Monien kanssa samaa mieltä. Omat fiilikseni:

1. Kokeilu toi uusia ja erilaisia näkemyksiä sekä blogin kommentoijilta että bloggaajalta.

2. Luku- ja kommenttipiiri laajeni, vaikka muutamat vakiokommentaattorit eivät osallistuneet viikon pohdintoihin.

3. Koko viikon tunsin kirjoittavani ikäänkuin eri porukalle – eli sitä kirjoitti suomalaisena ”ulkomaalaiselle”. Siinäkin on puolensa ja puolensa.

Vetäisin viikon kokeilusta seuraavat johtopäätökset:

1. Kokeilu kannatti ja sitä voidaan jatkaa, joskin kevyemmällä tahdilla.

2. Kansainvälisen yleisön houkutteleminen vie aikansa. Economistin blogi ei ollut huono alku.

3. Voisimme ehkä jatkaa mallilla, jossa kirjoitan englanninkielisen blogimerkinnän kerran tai pari viikossa ja viittaan niissä suomenkielisiin blogeihin.

Katsotaan miten homma etenee. Otamme talteen kaikki muut kehitysehdotukset ja jatkamme kotisivujen parantamista, myös arkistoinnin osalta.

Huomenna otan kantaa Jyri Häkämiehen erinomaiseen puheeseen, jonka hän piti Yhdysvalloissa. Eläköön demokraattinen keskustelu myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Huomenta kaikille. Pikainen blogimerkintä Zaventemin lentokentältä. Matkustan Suomeen kaverin häihin.

Olisi kiva kuulla mitä arvon lukijat ja kommentaattorit ovat olleet mieltä tämän viikon kokeilusta. Viikkohan on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että kaikki blogimerkinnät tuli kirjoitettua englanniksi The Economist blogin takia.

Itselleni jäi sekä hyviä että huonoja fiiliksiä, mutta palaan niihin vasta sen jälkeen kun olen kuullut teidän näkemyksiä. 

Yhden plussan voin heittää kehiin jo nyt: yli 1000 kävijää kävi sivuilla päivittäin. Näihin ei lasketa Economistin kotisivujen porukkaa. Samalla yksi miinus: muutamalta vakikommentaattorilta jäi tämän viikon kommentit väliin.

Eli mitä mieltä olitte kokeilusta?

Yesterday we debated the future of EU consumer law. I had to a vested interest.  I love shopping. I shop at home. I shop abroad. I shop on the net.

Now if you are a megashopper (like me), or an ordinary consumer, you know that shopping does not always go right. The suit you bring home doesn’t look good. The stuff you bought on the net does not arrive on time. The sofa gets damaged during delivery.

You send an e-mail to the supplier, but you don’t receive a response. You call, but you get the answering machine. You go back to the shop and tell them that your new gadget does not work. The salesperson looks at you as if you were some idiot who loves to shove his fingers into the electric socket.

One of the key principles of the EU is that all goods should move freely between the 27 member states. Unfortunately all 27 member states have different rules and regulations for consumers. This means that consumers and companies are often confused about which rules actually apply.

The EU has tried to do something about it. There are a whole bunch of consumer directives which try to level out the playing field. As a matter of fact the EU is the consumer’s best friend.

The directive on the ”sale on consumer goods and guarantees” tells you that you can get your money back or receive a reduction if the purchase does not conform to the agreement that you have made with the seller. All this within two years of the purchase date!

The distance selling directive is useful for the long-distance shopper. If you do not like what you bought on the net, you are allowed to return the purchase within seven days without giving a reason for the return. There are many more examples around.

Commissioner Kuneva is in charge of consumer policy in the Commission. She is doing a great job and has put new wind into the sales of European consumer law. She will come out with a megaproposal which will update at least eight old consumer directives.

The biggest problem is that all the member states think that their consumer laws are the best in the world. They are thus very reluctant to change.

It will be a long haul to try to get all EU countries to have the same or at least similar consumer laws. Nevertheless, it is a challenge well worth taking. If my habits are anything to go by I predict that internet shopping is on the rise. I want to be confident enough to by stuff from all around Europe. Don’t you?